Sivut

perjantai 22. tammikuuta 2021

Mitäs tänne kuuluu?

 


Edellisestä postauksesta onkin ehtinyt vierähtää jo melkein kaksi kuukautta. Syynä taukoon on ollut ihan inspiraation puute, eikä oikein mitään mainitsemisen arvoista ole muutenkaan tapahtunut. Keväämmällä tulee varmaan sitten taas enemmän postailtua, kun poikassesonki alkaa ja on kasvukuvia julkaistavana. Uusi kamerakin voisi olla piakkoin ajankohtainen, sillä vanhassa alkaa olla siinä määrin kaikkea pientä vikaa, että kuvaaminen hankaloituu.

Yleensä olen näihin aikoihin ensimmäisiä kaninaaraita astutellut, mutta nyt en ole sen suhteen kiirettä pitänyt. Tammikuu on ollut vähän kylmempi kuin esim. viime vuonna, eikä kanit ole vielä vaikuttaneet siltä että olisivat kiinnostuneita perheenlisäyksestä. Kanilan uusin tulokas Miina pitäisi kyllä pian tiineeksi saada, koska sillä ikää on jo sen verran ettei kauaa enää ensisynnyttäjäksi sovi. Sille olen urokseksi suunnitellut Bronsonia, eli kluppa/pienirex risteytyksiä olisi luvassa. Bronson kantaa ruskeaa, joten poikueeseen olisi mahdollista saada ruskeita ja ruskeita ottereita tavallisempien mustien lisäksi. Kääpiöluppa ja pienirex ovat myös kivaluonteisia rotuja, eli luonteen suhteen pitäisi myös olla aika kivaa porukkaa luvassa. Toivottavasti poikue tulisi onnistumaan. Vähän jäi harmittamaan että ruskea ranskanluppa Mandy ei koskaan jälkeläisiä yrityksistä huolimatta saanut, enkä siis kaivattua väriä saanut kanilaan lisättyä.

Viime vuonna alkuvuodesta ja -keväästä syntyi useampia poikueita, mikä tarkoittaa että nuorison joukossa on paljon vuoden ikää lähestyviä tyttöjä. Niitäkin täytyisi pian astutella, kunhan ensin näkee miten kylmä talvi tästä on tulossa. Kylmällä on vaikea saada naaraita tiineiksi ja pesäpoikaset ovat vaaraassa kylmettyä hyvinkin nopeasti, jos pesän ulkopuolelle joutuvat.

Kalkkunanuorista täytyy myös saada kuvaa näytille! Kolmikko tuntui alkuun kasvavan aika maltillista tahtia, mutta loppuvuodesta ottivat kunnon kasvuspurtin. Toinen valkoisista on aika erikoinen tapaus, sillä eleiden, kokonsa ja äänen perusteella se on uros, mutta ulkonäöltään sitten taas ei. Kuten kuvasta näkee, ei mustavalkoisen velipojan kohdalla tarvi paljoa sukupuolta arvailla. Kaikki kolme on siis saman ikäisiä, joten aika jännä että toinen pojista on huomattavasti vähemmän kehittynyt. Porukan pienin sentään on varma tyttö ja vaikka näyttääkin leppoisalta on todellisuudessa aika temperamenttinen pomottaja.