Sivut

torstai 26. marraskuuta 2020

Hyvästi Bamse, tervetuloa Miina!

 


Bamse

15.8.2013 - 14.11.2020

Kanilan vanhimpien asukkaiden joukkoon kuulunut Bamse menehtyi muutama viikko sitten. Bamsella alkoi jo ikä selvästi näkyä, se rupesi menettämään massaa eikä vaihtanut karvaakaan enää tänä vuonna (mikä sai sen näyttämään entistä raihnaisemmalta). Hieno kani tämä kyllä oli kaikinpuolin, jäämme kaipaamaan!


Viime viikonloppuna porukkaan liittyi uusi kani, kääpiöluppa Miina. Tämä tuli tutulta kasvattajalta, samalta jolta Ruskakin on lähtöisin. Pupua tarjottiin jo loppukesästä, mutta asia pääsi hieman viivästymään kun itsellä oli useampia "ylimääräisiä" kaneja häkkipaikkoja viemässä ja talvitilojen valmistuminen oli vaiheessa. Vihdoin alkoi kanien määrä olla vähäisempi ja talviasunnot kunnossa, joten Miinan tuli aika muuttaa. Kääpiöluppa on kuulunut aina lempirotuihini, eikä tämäkään yksilö tuottanut pettymystä. Sosiaalinen ja touhukas tyyppi kyseessä.

maanantai 2. marraskuuta 2020

Siipikarja katsaus


Lintupoppoon kokoonpano elää aika paljon. Kesäaikaan haudontojen myötä tulee uusia tyyppejä ja satunnaisesti saatan uutta verta myös ostaa muualta. Vastaavasti myös itselle ylimääräisiä kasvatteja lähtee maailmalle ja aina välillä joku löytyy orren alta jalat kohti kattoa. Pidetäänpä siis taas vaihteeksi pieni katsaus siihen, millainen joukko siivekkäitä täältä löytyy.

Kanoja ja kukkoja on parvessa tällä hetkellä yhteensä 22, joista kahdeksan kukkoja ja loput kanoja. Suurin osa näistä on noita keväällisen haudonnan tuotoksia. Haudonnan lopputuloksenahan oli seitsemäntoista tipua, joista tosin yksi menehtyi nuorella iällä (harmillisesti juuri se ihana harmaa). Nuorisojengi koostuu kuudesta kukosta ja kymmenestä kanasta. Kukoista parveen on jäämässä kaksi ja neljä muuta on lähdössä lähiaikoina eteenpäin hyötykäyttöön. Kanat jää tietenkin kaikki itselle. Ensimmäinen nuorista kanoista aloitti juuri muninnankin ja loput seuraavat varmasti pian perässä.

Nuorison lisäksi parveen kuuluu noista kolme vuotta sitten saapuneista "alkuperäiskanoista" kukko ja yksi kana sekä kolme kanaa parin vuoden takaisesta haudonnasta. Näitä vanhempia kanoja on tänä vuonna menehtynyt neljä, kaksi ihan vanhuuttaan ja toiset kaksi meni alkukevään kettuvierailun myötä. Harmillisesti toinen vanhuuttaan kuolleista oli juuri parven kesyin ja sosiaalisin kana. Nyt puuttuu kokonaan sylikana porukasta. Maatiaisten lisäksi joukossa on vielä yksi silkkikukko, joka kulkee omia polkujaan eikä oikeastaan ole maatiaisten kanssa juuri tekemisissä. Ehkä sille jossain kohtaa voisi pari omanrotuistaan kanaa hankkia.

Ankoista lähti osa jokunen aika sitten uuteen kotiin ja niitä on nyt 14 jäljellä. Näistä pitäisi vielä saada neljä poikaa muualle, niin olisi toimiva parvi kasassa. Tuo kymmenen poppoo joka on suunnitteilla talveksi jättää sisältää kaksi poikaa ja kahdeksan tyttöä. Tytöt on valittu värien perusteella eli kotiin on jäänyt erikoisemman värisiä tyyppejä ja perus mustavalkoisia on sitten lähtenyt maailmalle. Jospa nuo periyttäisi värejään taas eteenpäin. Ankkojen kanssa samaan porukkaan kuuluu tietenkin myös muutama postaus takaperin esitellyt hanhet.

Viiriäisiä on nyt 29. Sukupuolijakaumasta en tiedä, sillä ei ole vielä tullut kunnolla kaikkia läpi tutkittua. Osasta näkee toki väristäkin, mutta sitten on noita suklaisia ja muita erikoisempia värejä, joista ei pelkän värin perusteella voi sukupuolia sanoa. Nuorimmat viiriäisistä ei vielä ole munimaan alkaneet ja loputkin parhaillaan sulkasatoilee ja on laittanut munahanat kiinni. Tämä on ihan hyvä että pitävät taukoa. Mahdollisuudet elää vähän pidempään, kun eivät muni itseään hengiltä parin vuoden ikään mennessä (mikä viiriäisillä on se normaali käytäntö).

Tavallisten viiriäisten lisäksi on sitten vielä nuo kolme siniviiriäistä. Värien perusteella oletan että ovat kukko ja kaksi kanaa, eli ihan toimiva ryhmä. Muista linnuista poiketen näitä ei kuulu pitää parvissa, vaan ovat parilintuja. Tuollainen kukko + kaksi kanaa on kuitenkin myös yleensä ihan toimiva, enempää ei kuitenkaan saa olla.

Pari kuukautta sitten hain kolme kalkkunanpoikasta ja ne alkavat olla jo mukavan kokoisia. Toki vielä on paljon matkaa siihen että ovat täysikasvuisia. Kolmikosta ainakin yksi on melko varma poika, todennäköisesti toinenkin. Kolmas taas on näitä kahta pienempi eikä ole vielä helttaa kasvatellut, joten saattaisi tyttö olla. Ennestäänhän täältä löytyikin jo tuo yksinäinen aikuinen kalkkuna kana. Vielä se ei kuitenkaan ole innostunut näiden nuorten kanssa hengailemaan.

Viimeisenä on sitten nuo helmikanat, joiden määrä on vähentynyt kahteen. Kolmas näistä kuoli yllättäen loppukesästä, ilmeisesti törmättyään purupaaliin. Kaikki kolme olivat vielä hetki aiemmin juoksennelleet hyvässä kunnossa pitkin pihaa, kunnes yksi makasi purupaalin edessä kuolleena. Mitään muutakaan mahdollillisuutta kuolemaan ei oikein ollut, kuin se että olisi juossut/lentänyt purupaalia päin. Helmikanat tuntuvat olevan tyhmimpiä lintuja mitä maailmassa on, joten yhtään en ihmettele tälläistä kuolintapaa.