Sivut

perjantai 28. elokuuta 2020

Uusia tirppoja

 


Viime viikolla hain porukkaan vähän uusia lintuja. Kalkkunoita yritin hautoa kahteen otteeseen, mutta valitettavasti kyseisen myyjän munat eivät kovin laadukkaita tuntuneet olevan, sillä kummastakaan haudonnasta ei tullut yhtään poikasta. Kävinkin sitten hakemassa suoraan muutaman valmiin poikasen, kun sellaisia sattui melko lähellä myynnissä olemaan. Poikasia on nyt tuo kolme, kovin montaa niitä ei oikein voinut ottaa kun isoja lintuja näistä kuitenkin kasvaa. Nämäkään tuskin jäävät kaikki itselle, mikäli kaikki menee hyvin ja aikuisiksi asti kasvavat. Poikaset ovat valkoisia väriltään, mutta ovat siitä huolimatta pronssi-mustakalkkunamixejä. Useinhan valkoiset ovat lihakasvatukseen jalostettuja butt kalkkunoita, jotka eivät lemmikiksi ole kovin hyvä valinta, sillä jäävät lyhytikäisiksi.

Samassa paikkaa oli myynnissä myös viiriäisiä, joten otin niitäkin muutamia. Saa vähän uusia sukulinjoja omaan parveen, kun alkavat taas olla turhan lähisukua keskenään.


Lisäksi haudonnan myötä on tupsahtanut uusia tyyppejä. Viiriäisiä tuli sekä omista että ostomunista. Kasvamassa on nyt kolmisenkymmentä nuorta. Kaikkiaan viiriäisiä on tällä hetkellä viitisenkymmentä eli alkuvuoden joukkokuolen jälkeen määrä alkaa olla taas ihan mukava. Kukkoja noissa toki on useita, eli kun ne vielä joukosta karsii niin määrä on aika sopiva.

Tavallisten viiriäisten lisäksi haudonnassa oli myös muutama siniviiriäisen muna, joista kuoriutui kolme poikasta. Hauskoja minilintuja nämäkin ovat. Tavallisista viiriäisistä poiketen siniviiriäisiä pidetään pareittain, eli tämä kolme on ihan sopiva määrä. Sukupuolista ei vielä ole tietoa, mutta toivottavasti kanoja kolmikosta löytyisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)