Sivut

maanantai 30. maaliskuuta 2020

Deltan poikue täällä taas

Tällä kertaa vuorossa on Deltan poikasten kuvat. Nyt porukalla on ikää pari päivää päälle kuusi viikkoa, mutta nämä kuvat on kuitenkin jo viikko sitten otettuja. Poikue on kutistunut neljään poikaseen, sillä muista kasvussa jälkeen jäänyt x-kirjava poikanen harmillisesti menehtyi pian edellisten kuvien julkaisun jälkeen.


u. Freakshow's Navara



u. Freakshow's Ranger



n. Freakshow's Silverado



u. Freakshow's Hilux



perjantai 20. maaliskuuta 2020

Candyn ja Jannin vauvat


Candyn vauvat täyttivät eilen kaksi viikkoa. Kaikilla poikasilla on silmät auki ja niitä voisi jo vähän paremmin kuvatakin. En kuitenkaan pidä kuvaamisen suhteen kiirettä tälläisten poikueiden kohdalla, joissa on paljon samannäköisiä poikasia. Yksilökuvia on siis vähän turha lähteä ottamaan, kun kaikkia vauvoja ei toisistaan erota. Myöhemmin tulen merkitsemään poikaset, jolloin yksilöt erottaa toisistaan ja kuvaaminenkin on vasta siinä vauheessa kannattavaa.

Kaikki yhdeksän ensmmäisistä päivistä selvinnyttä poikasta on edelleen menossa mukana. Candyllä on riittänyt hyvin maitoa kaikille ja vaikka poikue on iso, ovat kaikki poikaset kasvaneet tasaista tahtia. Ulkonäöllisesti ovat aika jättipupumaisia isoine korvineen ja pään muotoineen. Jättirotujahan näillä puolet suvusta onkin, eli keskikokoisia pupuja odotettavissa. Värien suhteen pesästä löytyy kolme mustaa (naaras + 2 urosta), madagaskar ja viisi madagaskar otteria (3 naarasta + 2 urosta).


Eilen syntyi vuoden kolmas kanipoikue, Janni x Ruska yhdistelmästä. Janni on teddyturkkinen ja kyseinen turkinlaatu on vähän haastava pitää kunnossa. Teddyturkkia en siis missään nimessä jälkeläisiin halua, joten Ruska on sen suhteen aika hyvä isävalinta poikueelle. Tai ainakin toivon että rexturkkinen kääpiöluppa ei teddyturkkia periyttäisi.

Poikasia syntyi viisi ja ainakin vielä kaikki ovat hyvissä voimissa. Väreinä poikueessa on sininen, luonnonharmaa, musta/luonnonharmaa valkokorva, sininen/luonnonsininen valkokorva ja sinertävänrusehtava poikanen, jonka virallista väriä on vielä tässä kohtaa osaa varmaksi sanoa. Kivan väristä porukkaa ovat kyllä ja noilla kahdella valkokorvalla on erittäin nätti kuviointi. Sinisestä valkokorvasta olen jo kauan haaveillut, joten toivottavasti tuo poikanen olisi juurikin sininen eikä luonnonsininen.

tiistai 10. maaliskuuta 2020

Pienet ja pörröiset

Deltan poikue saavutti lauantaina kolmen viikon iän. Itse olin viikonlopun ajan opiskelemassa hevoshierontaa, joten vasta eilen pääsin vauvoista uudet kuvat ottamaan. Kovin söpöjä alkavat jo olla ja pörröytyvät tuosta tietenkin vielä lisää kun harjakset lähtevät kunnolla kasvamaan. Nämä ovat kaikki viisi harjallisia. Parilla on kevyempi Mm harjas ja kolmella pysyvä MM harjas. 

Vauvat kasvavat porukassa, johon kuuluu niiden emän Deltan lisäksi myös kaksi muuta aikuista naarasta, Nelle ja Rotta. Hienosti ovat nuo kaksi ottaneet vauvat vastaan, nyt kun ne ovat alkaneet jo pesän ulkopuolella liikuskella. Poikasten ollessa pienempiä Nelle oli niistä aika tarkka ja oli vähän hermostunutkin kun ne päivittäin tarkastin. Oikeaa emoa Deltaa taas ei kiinnostanut yhtään vaikka ihminen kävi poikasia sörkkimässä. Mielenkiintoista nähdä miten Nelle suhtautuu pesätarkastukseen sitten, kun se jossain kohtaa vuorostaan saa ihan omat poikaset.

Poikasista neljä on melko samankokoisia, mutta tuo viimeisten kuvien x-kirjava on alusta asti ollut vähän muista jäljessä kasvun suhteen. Luiseva se ei ole, mutta muuten hoikempi ja pienempi kuin muut. Toivottavasti sekin vielä innostuisi ottamaan muita kasvussa kiinni. 

n. Freakshow's Silverado 
sininen otter x-kirjava ss



u. Freakshow's Hilux
musta otter



u. Freakshow's Navara
madagaskar 



u. Freakshow's Ranger
musta



n. Freakshow's Amarok
ruskeasoopeli white x-kirjava ss



Deltan poikueen lisäksi kanilaan saatiin viime viikon torstaina toinenkin poikue. Candy sai kymmenen poikasta, joista yksi oli viikonloppuna eksynyt pois pesästä ja kylmettynyt. Candy on siis peräisin viime vuonna syntyneestä Lupan poikueesta, jossa oli neljätoista poikasta. Osasin tämän perusteella odottaakin, että Candy luultavasti ihan kivan kokoisen poikueen tekee. Poikueessa on kolme mustaa ja kuusi madaa/mada otteria. Näistä poikasista on kuvia tulossa myöhemmin.