Sivut

perjantai 28. helmikuuta 2020

Vilkaisu Deltan poikasiin

Deltan poikaset täyttävät huomenna kaksi viikkoa. Kaikilla on jo silmät avautuneet, joten poikaset pääsivät ensimmäistä kertaa kunnolla kuvattaviksi. Seuraavien kasvukuvien yhteyteen tulee varmaankin jo vauvojen nimetkin, mutta tällä kertaa on pelkät sukupuolet vuorossa.

uros 
naaras


uros

uros

naaras

tiistai 25. helmikuuta 2020

tiistai 18. helmikuuta 2020

Uudet marsuvauvat ja vuoden ensimmäinen kanipoikue






Viikonloppuna marsuporukkaan liittyi kaksi viisiviikkoista marsuvauvaa. Masalle olen jo jonkin aikaa katsellut kaveria ja näistä kahdesta tuli ilmoitus vastaan muutama viikko sitten. Silloisen tiedon mukaan olivat molemmat poikia ja kiinnostuin erityisesti tuosta vaaleasta rusettityyppisestä vauvasta. Sitä oli ehditty jo muuallekin kysellä, mutta koska kasvattaja mielellään halusi molemmat poikaset samaan kotiin, pääsin kiilaamaan varauslistan kärkeen lupautumalla ottamaan molemmat. Viime vuoden aikanahan marsulaumasta menehtyi Eemeli ja Lennart, joten marsumäärä ei alkuperäisestä kasvanut vaikka kaksi uutta tulokasta saapui.

Näiden kanssa kävi kuitenkin niin, että kun kasvattaja oli vielä ennen saapumistani varmistanut sukupuolet, olikin tuo tumma paljastunut tytöksi. Pakko sitä ei olisi tietenkään ollut ottaa, mutta kun kuitenkin kahteen marsuun olin jo varautunut, niin molemmat mukaan nappasin. Pääasia että Masalle edes se yksi kaveri järjestyi (mikä alkuperäinen suunnitelma olikin) ja naaraslauma myös ennestään löytyy jonne tyttöpoikanen pääsee liittymään. Poikaset on vielä saaneet kotiutua rauhassa yhdessä, mutta tässä tämän viikon aikana ne erotan. Marsut kun tulevat sukukypsiksi nuorina, niin eri sukupuolia ei voi juuri luovutusikää pidempään yhdessä pitää.


Lauantaina maailmaan putkahti myös viisi kanivauvaa eli vuoden ensimmäinen poikue. Nämä ovat Delta x Oreo yhdistelmästä. Tarkemmin tästä poikueesta on juttua ja kuvia luvassa, kunhan vähän kasvavat. Hienosti on Delta poikasiaan hoitanut, siitäkin huolimatta että jouduin pesän siirtämään. Samoihin aikoihin Deltan kanssa yritin astuttaa Rottaa ja Nelleä, mutta ne eivät silloin antaneet astua. Maaliskuulle olisi kuitenkin tavoitteena useampi poikue saada.