Sivut

keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Tammikuun kuulumiset (tauko jatkuu...)


Tulen näillä näkyminen taukoilemaan blogin suhteen vielä ainakin helmikuun ajan, mutta ajattelin kuitenkin näin tammikuun loppuun kirjoittaa pienen koosteen siitä mitä alkuvuodesta on tapahtunut. Vaikka eipä tässä nyt mitään ihmeellisempiä kuulumisia olekaan kerrottavana. Sään osalta tammikuu on kulunut samoissa merkeissä kuin monessa muussakin paikkaa, eli lunta ei ole juurikaan näkynyt ja lämpötilakin on enimmäkseen ollut plussan puolella. Itse en talvesta erityisesti välitä, joten normaalista poikkeava tammikuu on ollut oikein kiva yllätys. Eläintenkin hoito on paljon helpompaa, etenkin kun osa kaneista asuu ulkona. Yleensä tähän aikaan on saanut taistella jäätyvien vesien kanssa ja viritellä lisälämmitystä kanalaan, nyt ei ole edes tarvinnut ajatella näitä asioita. 

Loppusyksyllä alkoi puruvarastot huventua (jos joku vielä muistaa, niin marraskuussa 2016 tilasin ison kasan purupaaleja) ja black friday alea hyödyntäen tilasin taas uuden erän kuiviketta. Tilauspaikkana oli sama US Wood kuin viimeksikin. Vaikka purun normaali hinta olikin edellisestä tilauksesta noussut, sain black friday alea ja rahtikuluissa ollutta tarjousta hyödyntäen saman määrän puruja jopa hieman halvemmalla kuin edellisellä kerralla. Purun kysyntä oli muutamassa vuodessa nähtävästi noussut, sillä siinä missä viimeksi tilaus toimitettiin parissa päivässä, sai tällä kertaa odotella pari kuukautta. Vasta viime viikolla purut viimein saapuivat. Mutta nyt on taas 1500 kg kuiviketta varastossa ja jospa sillä sen pari vuotta ainakin taas pärjäisi.


Syksyllä aloitin pet-tuomari koulutuksen, jonka toinen koulutuskerta oli sunnuntaina. Ensimmäisellä kerralla oli 5 pisteen kohdat aiheena ja tällä kertaa vuorossa oli käsiteltävyys. Aika yksinkertainen juttu tuo käsiteltävyydenkin arvostelu loppujen lopuksi on. Vielä on kaksi koulutuskertaa edessä ja lisänä sitten pitäisi jossakin kohtaa ehtiä muutamissa näyttelyissä käydä sihteröimässä/assaroimassa. 

Ja jotta varmasti tulee tarpeeksi käytyä koulutuksissa, hain loppuvuodesta mukaan hevoshierontakoulutukseen. Koulutuksen valintatulokset tulivat viime viikolla ja kyllähän siihen sitten mukaan pääsin. Koska koulutus on maksullinen ja melko hintava, ajattelin että hakijoita ei olisi kovin montaa ja koulutukseen olisi helppo päästä. Hakijoita olikin kuitenkin ollut yllättävän paljon ja vain vajaa puolet hakijoita pääsi mukaan. Yllättävää kyllä että itsekin paikan sain, vaikka hakemuksessa piti omasta hevosharrastuksesta kertoa, enkä tosiaan ole useampaan vuoteen ratsastanut tai muuten hevosten kanssa ollut suuremmin tekemisissä, mitä nyt töissä paria pullahevosta hoitanut. Koulutus tulee kestämään koko tämän vuoden ja sisältää seitsemän lähiviikonloppua koululla Kauhajoella, sekä etäopiskelua. Pääseepä sitä siis muutaman yön viettämään asuntolassakin, näin monen vuoden tauon jälkeen.


Kanimäärässä on alkuvuodesta tapahtunut pientä muutosta. Kaksi naarasparia muutti uusiin koteihin. Nämä kodit olikin jo ennestään tuttuja. Toinen tyttökaksikko muutti belgianjätti Toffeen uusiksi kavereiksi. Toffeehan täällä asusteli puolisen vuotta vuonna 2018, palauduttuaan pissailuongelman vuoksi ensimmäisestä kodistaan takaisin. Toinen kaksikko taas lähti kotiin, jossa jo pari kasvattityttöä asuu ennestään. Lähteneiden vastapainoksi kanilaan muutti yksi uusi kani, joka esiintyy yllä olevassa kuvassa. Varsinaisesti en uutta kania edes etsinyt, mutta tuttu kasvattaja tarjosi poikaa ja olihan se otettava. Ruska nimeä kantava poika on iältään puolivuotias. Ulkonäöstä ei ehkä arvaisi, mutta rodultaan poika on puhdas kääpiöluppa. Pupulla on kuitenkin pystyt korvat, sekä rex turkki, mikä tekee siitä hieman epätyypillisen klupan. Kääpiölupillahan voi tosiaan joskus korvat jäädä pystyiksikin ja erityisesti näillä rex turkkisilla tätä taitaa esiintyä, sillä turkkimuunnoksen jalostaminen on vielä alkuvaiheessa. Voi toki olla, että vielä joskus korvat tuosta lähtevät laskemaankin. Tähän kaniin olen kyllä todella tyytyväinen, aika ihana tyyppi on niin luonteeltaan kuin ulkonäöltäänkin. Jospa joku muukin rex turkkinen kani tänä vuonna vielä joukkoon eksyisi.

keskiviikko 1. tammikuuta 2020

TAUKO


Kuten aiemmin jo asiasta mainitsinkin, jää blogi joksikin aikaa tauolle. Tauko tulee kestämään ainakin tammikuun ajan, mahdollisesti pidempäänkin. Jossakin kohtaa kuitenkin taas blogin pariin palaan, eli kokonaan ei blogi ole loppumassa, vaikka hetkeen ei postauksia olekaan luvassa.