Sivut

lauantai 7. joulukuuta 2019

7. luukku: Lemppari viiriäiskukot

Viiriäisissä on paljon samanvärisiä tirppoja, joten suurinta osaa niistä on hankala yksilöllisesti erottaa, etenkin kun niitä kanalassa asustelee useampi kymmenen. Siitosparven kukot tunnistan kuitenkin porukasta. Kukkojen joukosta löytyy ne omat lempiviiriäisenikin, jotka pääsevät tänään esittelyyn.


Seppo
Viiriäisillä ei ole nimiä, kuten ei muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta kanoillakaan. Ainoa nimellinen viiriäinen on Seppo kukko, joka on peräisin tämän vuoden viiriäishaudonnasta. Nimensä kukko on saanut siitä, että nuorisoporukassa muut nyppivät sen pään kaljuksi. Sittemmin sulat on kyllä kasvaneet takaisin. Väriltään Seppo on valkoinen, jolla on selässä ja pässä värilliset merkit. Väri on viiriäisillä käsittääkseni melko harvinainen, eikä sitä suositellakaan suuremmissa määrin jalostamaan, sillä väri voi tuoda mukanaan terveysongelmia. Tälläinen yksi yksittäinen tyyppi pervessa ei kuitenkaan ole haitallinen, kun sen lisääntymiskumppanit on kaikki muun värisiä.

Seppo erottui jo poikasena hyvin muiden tipujen joukosta. Muut olivat väriltään riistoja, suklaita tai kultaisia, joiden poikasväritykseen kuuluu raidat selässä. Seppo taas oli täysin raidaton, vaalean kellertävä tapaus. Kukko kulki myös ensimmäisinä päivinä pää hieman vinossa, mutta normalisoitui kuitenkin nopeasti.

Luonteeltaan Seppo on kesy ja hyvin käsiteltävissä, johtuen varmaankin siitä että sitä tuli poikasena usein käsiteltyä ja ihmeteltyä. Kukoksi Seppo on melko alistuva ja antaa kanojen pomotella. Kooltaan kukko on pienehkö, mikä valkoisille on tyypillistä. Yleisesti Seppo kuitenkin pärjää parvessa hyvin. Asemaa on hyvä kuitenkin tarkkailla, sillä joskus viiriäiset saattavat nokkia valkoisia lajitovereitaan.

Kesällä Seppo ontui jonkin aikaa toista jalkaa ja jalan ihokin oli sinertävä. Ilmeisesti se oli saanut jalkansa kesähäkissä loukattua, mikä ei sinällään ole ihme, koska kevään nuoriso oli kovia pyrähtelemään häkeissä. Nyt ovat jo iän myötä onneksi rauhoittuneet. Seppo oli muuten ihan elinvoimainen jalastaan huolimatta ja jalka lopulta palautui normaaliksi. Lopetus olisi tietenkin tullut ajankohtaiseksi, jos kukko olisi ollut muuten kipeän oloinen tai jos jalka ei olisi alkanut parantua.


Vanha riistakukko
Toisella lempikukollani ei nimeä ole, vaikka kyseessä onkin viiruporukan vanhin ja samalla myös pisimpään täällä asunut viiriäinen. Tämä kukko on yksi niistä ihan ensimmäisistä kuudesta viiriäisestä, jotka kesällä 2017 porukkaan liittyi. Muut alkuperäistyypit on ehtineet kuolla kuka mistäkin syystä, mutta tämä kukko on pysynyt terveenä ja hyvinvointisena. Tämä kukko on väriltään hyvin tavanomainen, riistanvärinen. Riistaväri vastaa pitkälti kanien luonnonharmaata, eli se on dominoiva ja se kaikkein luonnollisin väri viiriäisillä. Yleensä en eläimillä erityisesti tykkää luonnonvärisistä, mutta viiriäisillä tämä riista on ihan nätti.

Kukko on alusta asti ollut kesy ja rauhallinen. Jo kasvattajasa toimesta tätä oli poikasena käsitelty ja viisiviikkoisena tänne muutettuaan kukon käsittely jatkui edelleen. Kaikki kuusi alkuviiriäistä oli kivoja luonteeltaan. Samalla reissulla hain sekä viiriäiset, että ranskanluppa Donizin. Myyjillä oli kummallakin hieman erilaiset aikataulutoiveet hakuajankohdan suhteen, joten viiriäisten haun jälkeen piti muutama tunti kuluttaa aikaa ja odotella että pääsi kania hakemaan. Niinpä viiriäisten kanssa tuli pidettyä ruokatauko Prisman parkkipaikalla. Hyvin kelpasi tirpoille rehu ja pullovesi vaikka pienessä pahvilaatikossa vieraassa paikassa olivatkin.

Sepon tavoin tämäkin kukko oli vähällä päätyä lopetukseen kesällä. Yhdistin kaksi parvea samaan isompaan tilaan ja seuraavana aamuna kukko löytyi toinen silmä pahassa kunnossa. Toisen parven kanat olivat melko kovaluonteisia tyyppejä ja olivat uuden kukon päättäneet hakata. Silmä näytti puhjenneelta ja koska eräs toinen kukko oli päätymässä lopettetavaksi, ajattelin että ehkä tämäkin pitäisi samalla pois laittaa. Koska kukko kuitenkin oli viimeinen alkuperäisviiriäinen ja silmästään huolimatta ei erityisen kärsivältä näyttänyt, sai viiru vielä vähän jatkoaikaa. Silmähän sitten paranikin suhteellisen nopeasti ja selvisi myös että se ei puhki ollutkaan. Ainoataan silmän ympäristö oli nokittu verille ja silmä oli painunut syvemmälle näyttäen siltä että se puuttui kokonaan. Nykyään kukon silmä on ihan normaalin näköinen, ainoastaan sen ympärys on vähän arpisen näköinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)