Sivut

perjantai 6. joulukuuta 2019

6. luukku: Kotilo lemmikkinä

Kuva: Pixabay
Lajin valinta
Lemmikkinä pidettävistä kotiloista löytyy runsaasti valinnanvaraa, joskin saatavuus voi erikoisempien lajien kohdalla olla heikko. Yleisimpiä lemmikkikotiloita ovat Achatina ja Archachatina sukujen lajit, nämä kun ovat niitä suurimmiksi kasvavia kotiloita. Monia pienempiäkin lajeja pidetään kuitenkin lemmikkeinä, aina suomalaisista luontokotiloista lähtien.

Ulkonäkönsä puolesta eri lajit eroavat toisistaan kuoren muodon, kuoren värin sekä jalan värin (jalalla tarkoitetaan sitä itse etana osaa) suhteen. Samaan lajiinkin kuuluvilla kotiloilla voi esiintyä useampia värimuotoja. Koko vaihtelee sekin paljon. Esim. monen pihaltakin löytyvä lehtokotilo on suunnilleen sormenpään kokoinen, kun taas tiikerikotilon kuoren pituus voi olla parikymmentä senttiä.

Eri lajien välillä on eroja mm. tilantarpeen, lämpötilan ja ruokinnan suhteen. Ensimmäiseksi kotiloksi kannattaa valita mahdollisimman helppo laji (kuten vaikka tavallinen akaattikotilo) ja mikäli sen kanssa sujuu hyvin voi myöhemmin siirtyä vaativimpiin lajeihin. Yleisesti kotilot ovat toki varsin helppohoitoisia lemmikkejä, oli laji sitten mikä tahansa.

Elinikä vaihtelee sekin lajikohtaisesti. Pikkukotilot eivät välttämättä elä paria vuotta pitempään, mutta isommat lajit voivat hyvällä hoidolla saavuttaa kymmenen vuoden iän.

Kotilon hankinta
Kotiloita voi hankkia muilta harrastajilta tai eläinkaupoista. Ja tietenkin myös suoraan luonnosta, mikäli ei mitään erikoisempaa kotiloa halua. Suomessa kotiloiden kerääminen luonnosta on täysin laillista, muutamaa harvinaisempaa lajia lukuun ottamatta. Hinnat vaihtelevat kotilon iän ja lajin mukaan. Myös ostopaikka vaikuttaa, eläinkaupoissa hinnat ovat yleensä korkeammat kuin harrastajilla.

Eläinkaupoista löytyy monesti vain perus akaatteja tai muita yleisimpiä lajeja, kun taas erikoisempia lajeja on ostettavissa harrastajilta. Kotiloiden suosio on jossain määrin laskenut esim. kymmenen vuoden takaisesta tilanteesta, jolloin oli vielä monia kotilokasvattajia joilla oli kasvatuksessa kattava kokoelma eri lajeja. Voi siis käydä niinkin, että kiinnostuu jostakin tietystä lajista, mutta sitä ei Suomen sisältä löydä. Silloin vaihtoehdoksi jää ulkomailta tilaaminen. Mm. Landsnails on luotettava sivusto kotiloiden tilaamiseen.

Kotilon voi ostaa aivan pienenä poikasena tai vaihtoehtoisesti jo täysikasvuisena yksilönä. Poikasen kohdalla on hauska päästä seuraamaan kuinka pikkukotilo kasvaa isoksi. Täysikasvuisesta taas on se etu, että kotilo voidaan asuttaa heti isoon terraarioon, eikä välissä tarvita pienempiä laatikoita kuten poikasen kohdalla.

Vaikka luonnossa kotiloita esiintyy samalla alueella isompi populaatio, ei kotilo varsinainen laumaeläin ole. Niitä voi siis pitää sekä yksittäin että porukoissa. Sukupuolia kotiloilla ei ole, vaan ne ovat kaksineuvoisia otuksia.

Kuva: Pixabay
Terraario
Kotilo voidaan asuttaa joko lasi-/muoviterraarioon tai ilmareijillä varustettuun muoviseen säilytyslaatikkoon. Asumuksen koko suhteutetaan kotilon kokoon. Pieni luontokotilo voi asu parin litran karkkirasiassa, kun taas isommat lajit vaativat n. 30 litraisen terraarion. Poikasille valitaan mielellään alkuun melko pieni asumus, jotta kotilolla on ruoka ja kalkki helposti löydettävissä.

Pohjamateriaaliksi sopii lannoittamaton turve (tai erityisesti terraarioihin myytävä kookosturve). Turpeen tulee olla kosteaa ja sitä laitetaan pohjalle sen verran reilu kerros, että kotilo pääsee halutessaan kaivautumaan kokonaan pohjamateriaalin sekaan.

Sisustuksessa tulee pitää mielessä, että kotilo saattaa kiipeillessään tipahtaa sisustuselementin päälle. Kivet, keraamiset koristeet ja muut kovat esineet eivät ole kotiloterraarioon sopivia. Elävät kasvit eivät terraariossa välttämättä kovin kauaa koskemattomina pysy, eli mahdollinen kasvillisuus järjestyy parhaiten muovisten versioiden muodossa.

Moni laji pärjää normaalissa huoneenlämmössäkin, mutta osalla ihanteellinen lämpötila on korkeampi. Tälläinen kotilolaji vaatii asumuksensa yhteyteen lämpömaton.

Kuva: Pixabay
Ruokinta
Kotiloiden ruokavalio koostuu pääasiassa erilaisista kasviksista, jonka lisäksi suurin osa lajeista vaatii satunnaisen proteiinilisän. Kasviksina voidaan tarjota lähes mitä vaan, marjoja, hedelmiä, vihanneksia yms. Tärkeintä on pitää ruokinta monipuolisena. Kuten muidenkin kasviksia syövien eläinten kohdalla, myös kotiloiden ruokinnassa tulee muistaa että esim. kurkku ja perussalaatit sisältävät suurilta osin vettä. Niitä voi siis kohtuullisesti syöttää, mutta eläimen niistä saava hyöty on vähäinen. Kotilolajit ovat yleensä sekasyöjiä, eli kasvisten lisäksi tarvitsevat välillä proteiinia. Tähän tarkoitukseen käytetään mm. kalanruokahiutaleita, kuivattuja jauhomatoja sekä raakaa jauhelihaa. Jotkin harvat lajit kuuluvat petokotiloihin ja niiden ravinto koostuu lähinnä lihasta. Petokotilot ovat kuitenkin lemmikkeinä hyvin harvinaisia.

Kasvavan kotilon ruokavalio vaikuttaa sen kuoren väritykseen. Jos kotilo syö lähinnä vihreää ravintoa, saa kuorikin vihreän vivahteen. Keltakuorisilla kotiloilla suositellaan suosimaan valeaa ravintoa kasvuaikana. Näin varmistetaan että kuoresta varmasti tulee keltainen, eikä ikävän vihertävä.

Olennaisena osana kotilon ruokintaan kuuluu myös kalkki. Kalkin tarve ja kulutus on erityisen suuri kasvuaikana, mutta kalkkia on oltava tarjolla myös aikuisella kotilolla. Helpoin tapa tarjota kalkkia on tehdä se seepiansuomun muodossa. Seepiansuomuja on saatavilla hyvin varusteilluista eläinkaupoista ja ne löytyvät joko terraarioeläinten tai lintujen tarvikkeiden/ruokien joukosta. Seepiansuomu laitetaan sellaisenaan terraarioon tarjolle ja kotilo käy sitä tarpeen mukaan syömässä. Kalkkia myydään myös jauheena ja sekin on käyttökelpoista tavaraa. Jauhemainenkin kalkki tulisi sijoittaa terraarioon vapaasti tarjolle (esim. omaan kippoonsa), eikä sitä mielellään tulisi ripotella ruuan päälle. Kotilo tietää itse kalkin tarpeensa ja on parempi kun se saa itse päättää milloin sitä syö.

Vesikuppi ei ole kotilolle välttämätön (ja poikaselle se voi olla jopa vaarallinen), mutta halutessaan sellaisenkin voi terraarioon sijoittaa. Kotilo saa kuitenkin tarvitsemansa nesteen ravinnosta sekä pisaroina terraarion seiniltä.

Perushoito
Päivittäiseen perushoitoon kuuluu lähinnä terraarion sumutus kosteuden ylläpitämiseksi, sekä ruokatilanteen tarkastaminen. Tarjolla oleva ruoka ei saa päästä pilaantumaan, mutta sen ei tarvitse olla aivan tuorettakaan. Monesti kotilolle maistuukin parhaiten jo hieman pehmentynyt ja nahistunut ruoka. Joka päivä ei siis tarvitse tarjolla olevaa ruokaa vaihtaa.

Siivoustoimenpiteisiin vaikuttaa pitkälti asumuksen koko ja asukkien määrä. Terraarion lasit vaativat välillä siivousta, sillä kotilot kakkailevat seinille kiipeillessään ja kotiloista erittyvä lima tietenkin myös sotkee. Kakkoja tulee siivoja säännöllisesti myös pohjamateriaalin pinnalta. Joskus pohjamateriaali on syytä vaihtaa kokonaankin ja samalla terraarion voi pestä kauttaaltaan.

Koska kotilo on varsin helppohoitoinen lemmikki, se sopii monenlaiselle omistajalle. Kotilo pärjää hyvin pari päivää yksinäänkin, joten se ei ole niin sitova kuin moni muu lemmikki. Plussana on tietenkin vielä sekin, että kotilo sopii allergisellekin ihmiselle lemmikiksi.

Kuva: Pixabay

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)