Sivut

tiistai 15. lokakuuta 2019

Reptico tilaus


Tuhatjalkaisille olisi tarkoitus sisustaa jossain kohtaa (=heti kun saan isomman laatikon hommattua) hienompi asunto, jota varten tilasin vähän tarvikkeita Repticosta. Pakettia saikin hetkisen odotella, sillä tilauksia postitellaan ilmeisesti vaan kerran viikossa ja sen jälkeen Matkahuollolla tuntui olevan hankaluuksia saada pakettia toimitettua. Mutta tulipahan lopulta perille.

Tuhatjalkaisia varten tilasin kahta erilaista sammalta (luonnosta kun en viitsi kerätä, ettei mukana tule mitään ylimäräisiä öttiäisiä), luolan, vesikupin ja kaksi tekokasvia. Vielä en tiedä meneekö kasvit kokonaisina tuhisten laatikkoon, sillä vievät jonkin verran tilaa tuollaisinaan. Voi siis olla että niitä leikkelen pienempään muotoon. Nyt kun saisi vielä sen muoviboksin, niin pääsisi suunnittelemaan sisustusta.



Lisäksi paketissa saapui vähän ötököitäkin, tarkemmin jauhomatoja ja argentiinan torakoita. Jauhomatofarmin joskus useampi vuosi sitten jo omistinkin, jonka aloituseläimet otin eläinkauppaharjoittelusta mukaan. Tälle farmille kävi vaan lopulta huonosti, kun hiiri kävi syömässä koko poppoon. Jauhomadot kun asuivat kannettomassa astiassa, eikä niitä päivitäin tullut katsottua. Jos tällä kertaa olisi vähän parempi onni matojen suhteen. Matosia tuli 100g, eli ihan hyvä aloitussetti. Seuraavaksi odotellaan että osa näistä koteloituu ja muuttuu koppakuoriaisiksi, jotta farmi saa jatkoa. Jauhomatoja on kyllä muutenkin ihan kiva kasvatella, mutta päätarkoitus on saada kanoille ja viiriäisille vähän herkkuja talveksi. Tästä määrästä ei vielä raaski matoja tirpoille syöttää, mutta jos määrä tästä lähtee kasvuun on ruokaa tiedossa.

Argentiinan torakoita tuli pieni porukka ja ihan siitä syystä että ovat kivoja otuksia. Ennestäänhän täällä asusteli jo viisi madagaskarin sihisevää torakkaa. Nämä argentiinalaiseteivät kuitenkaan kasva yhtä suuriksi, kuin sihisevät sukulaiset. Pienemmän kokonsa vuoksi argentiinalaisia käytetään paljon ruokaeläiminä matelijoilla yms. Jos tämä porukka innostuu lisääntymän, niin mahdollisesti ylimääräisiä tulee itsekin myytyä ruokaeläinkäyttöön.

Matkahuollon hitauden takia nämä ötökät saivat aika kauan viettää paketissa, mutta onneksi ovat kestäviä otuksia. Jauhomadot tarvitsevat kehittyäkseen ja lisääntyäkseen lämpimät olosuhteet, mutta pysyvät hengissä varsin viileässäkin. Eläinkaupassa myytäviä matoja säilytettiin jääkaapissa (siinä samassa missä eväitäkin...), jotta ne pysyisivät madollisimman pitkään matovaiheessa. Torakoiden taas sanotaan selviävän ydintuhostakin, joten viisi päivää matkahuollon kuljetettavana on niille pikkujuttu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)