Sivut

lauantai 21. syyskuuta 2019

Päivitystä tatuointipihteihin


Maailmalle lähtevät kaninpoikaset on monestakin syystä hyvä tatuoida ja sitä varten ostin syksyllä 2015 ensimmäiset Hauptner merkkiset tatuointipihdit. Pihdit olivat todella vähän käytetyt, lähes uudet, mutta huonona puolena niiden mukana tuli vain yksi kokonainen numerosarja sekä lisänä vielä numerot 1-4. Loppuvuodesta vastaan tuli myynti-ilmoitus toisista pihdeistä ja koska niihin sisältyi neljä numerosarjaa, päätin ne ostaa. Näiden pihtien merkki oli Ketchum eli olivat hieman erilaiset kuin nuo ensimmäiset. Lisäksi ne olivat vanhemmat ja paljon käytössä olleet, mutta kuitenkin edelleen hyvin toimivat. Alunperin tarkoitus oli myydä nuo ensimmäisenä hankitut Hauptnerit pois, mutta kun kumpiakin pihtejä tuli käytössä enemmän testailtua huomasin että Hauptnerit oli näistä kahdesta paremmat käyttää. Kooltaan ne ovat pienemmät ja kevyemmät, sekä niissä on terävät ja pitkäpiikkiset numerolaatat, jotka ovat kanille vähemmän kivuliaat kuin Ketchumin tylpemmät numerot. Lopulta en siis viitsinytkään pihtejä myydä vaan jätin molemmat itselle.

Omat kanit olen tatuoinut kokonaan noilla Ketchumin pihdeillä. Vaikka aluksi ajattelin että laatat eivät riittäisi kovin järjestelmällisiin numerosarjoihin, niin yllättäen ongelmia ei ole juuri ollut. Ensimmäiset kolme vuotta tatuoin tyylillä poikueen numero + poikasen numero. Eli jos poikue oli 25. kanilaan syntynyt ja poikanen poikueen 3. poikanen, sai se korvaansa numeron 253. Tänä vuonna olen käyttänyt numerolla yhdeksän (viittaa syntymävuoteen) alkavia numeroita, jonka jälkeen tulevat numerot kertoo monesko tänä vuonna syntynyt poikanen on kyseessä. Eli numerot ovat tyyliä 901, 902, 903... Tarvittaessa olen hypännyt niistä numeroista yli, joihin laatat eivät ole riittäneet. Näitä numeroita oli kuitenkin yllättävän vähän.

Vaikka tälläkin numerolaattojen määrällä olen selvinnyt, niin ainahan helpottaisi jos niitä olisi enemmän. Ikävä juttu on vaan se, että yksi numerosarja (eli numerot 0-9) maksaa uutena noin 70€. Eli ei mikään halpa setti, kun kyseessä kuitenkin vain kymmenen pientä metallinpalaa. Tästä syystä olikin ihan pakko ostaa kolmannet tatuointipihdit, kun sellaiset sattui pari viikkoa sitten vastaan tulemaan. Nämä kuvassakin esiintyvät pihdit on siis samanlaiset kuin nuo ennestään omistamani Hauptnerin pihdit. Uusien pihtien mukana tuli kaksi numerosarjaa eli nyt löytyy yhteensä kolme täyttä sarjaa ja lisäksi vielä numerot 1-4. Ehkä vielä joskus tulee ostettua loput kuusi numeroa, niin saisi neljännenkin sarjan täyteen. F kirjain täytyy laittaa myös tilaukseen. Itse en sitä tarvitse, mutta kun välillä muidenkin kaneja tulee tatuoitua niin tarvetta voi sen myötä ilmetä. Kahdet samanlaiset pihdit on todella hyvät olla olemassa, sillä niillä saa kätevästi tatuoitua sellaisia kaneja joille tulee leimat kumpaankin korvaan. Ei tarvi niin paljon vaihdella numerolaattoja, kun toisissa pihdeissä saa olla kokoajan oikean korvan numero ja toisiin sitten vaihtelee vasemman korvan numeroa.

Näiden uusien pihtien myötä Ketchumin pihdit alkavat etsiä itselleen uutta paikkaa. Tulen mainostelemaan niitä tarkemmin Facebookin puolella, mutta jos tätä sattuu joku pihtejä kaipaava lukemaan, niin sähköpostilla saa toki kysellä! Hintapyyntö pihdeillä on se perinteinen 100€, ja lisänä sitten mahdolliset postikulut päälle. Sisältävät tosiaan neljä numerosarjaa (yhdestä sarjasta tosin on numero 5 kadonnut) ja kasan kirjaimia. Mukaan saa myös avatun, vähän käytetyn mustetuubin jos haluaa.

Tämä setti myytävänä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)