Sivut

maanantai 20. toukokuuta 2019

Kaksi vauvakania



n. Freakshow's Lucille

u. Freakshow's Negan

Mytyn kaksi japanilaisvauvaa tulevat huomenna viiden viikon ikään. Ikäisekseen kaksikko on hyvin kasvaneita ja nämä onkin tarkoitus vieroittaa heti siinä kuuden viikon täyttyessä. Muuten saisivat kyllä olla emonsa kanssa pitempäänkin, mutta koska Mytty kuuluu koiratarhassa elävään isompaan naaraslaumaan (josta en ole vielä saanut aikaiseksi blogiin postausta kirjoittaa), on poikasten ja Mytyn pito yhdessä hieman haastavaa. Poikaset eivät tarhan sisässä pysyisi, joten ne elävät tarhaan sijoitetussa häkissä. Myttyä sitten päästän häkkiin ja vapaaksi, vähän kanin omat toiveet huomioiden. Kun poikaset on vieroitettu jää tämä päivittäinen operaatio pois hoitorutiineista.

Nimet keksin tälle kaksikolle jo lähes heti niiden synnyttyä. Jo kauan on ollut mielessä nimetä jonkin poikueen poikaset Walking Dead teemaisesti Neganiksi ja Lucilleksi, mutta tämä tietenkin edellyttää vain kahta poikasta, jotka olisivat vielä uros ja naaras. Sattumalta tälläinen poikue lopulta saatiin ja nimet pääsi käyttöön.

Vielä en ihan varma ole kumpi poikasista voisi kotiin jäädä. Naarasta ensisijaisesti tarvitsisin, mutta uroskin on kyllä aika ihana tapaus ja sen väritys on myös enemmän omaa silmää miellyttävä. Mutta täytyy vielä miettiä kumpaan valinta osuu. Molempia en viitsi itselä pitää, kun aiemmista poikueista on jo niin monta poikasta jäämässä kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)