Sivut

tiistai 30. huhtikuuta 2019

Tipuja!







Sunnuntaina kuoriutui vuoden ensimmäiset tiput, kuusi piikkiöläistä. Esimmäisten tipujen piti olla viiriäisiä, mutta koneellisesta viiriäisenmunia ei jostakin syystä lähtenyt yksikään kehittymään. Tässä kohtaa heräsikin epäilys onko hautomakone mennyt rikki talven aikana ja laitoin viirumunien jälkeen sekalaisen kokoelman kananmunia ja ankanmunia hautumaan. Omista kananmunista ei aiemmin ole tipuja saatu, sillä pääkukko on ilmeisesti lisääntymiskyvytön. Nyt parvessa on kuitenkin ollut myös nuoret kukot, joiden ansiosta tipuja oli mahdollista saada. Nuorista kukoista on muuten enää vain toinen täällä, sillä toiselle kävi tuuri ja se pääsi viime kuussa muuttamaan muualle, jossa sitä odotti oma kanaparvi.

Testierän munista kuusi kananmunaa lähti kehittymään (ankanmunat eivät nekään viiriäisten tavoin yllättäen itäneet) ja kaikki jatkoivat kehitystä kuoriutumiseen saakka. Sunnuntai aikana munista kuoriutui kuusi pirteää tipua. Viimeksi olivat väriltään keltavoittoisia, mutta tällä kertaa keltaisia tuli vain yksi ja sen lisäksi neljä mustaa ja yksi harmaa. Näistä tulee varmasti kivan näköisiä aikuisina ja täytyykin vain toivoa että eivät kaikki kukkoja olisi.

Näiden jälkeen laitoin uudelleen viiriäisiä koneeseen, jos vaikka tällä kertaa onnistuisi niidenkin suhteen. Jos ei, niin täytyy sitten ostaa munia muualta ja hautoa uusi viiriäispolvi niistä. Viikonloppuna viimeistään selviää miten näiden kanssa käy, kun munat alkaa olla valmiita läpivalaisuun.

Tipujen lisäksi lintujen porukka kasvoi sunnuntaina myös kahdella muulla uudella tuttavuudella. Näistä koitan saada huomenna kuvia, niin voi blogissakin paljastaa mitä otuksia on lintulaan muuttanut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)