Sivut

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Viimeiset

n. Freakshow's Dark City



n. Freakshow's Rinjani "Rinja"



n. Freakshow's Telica



u. Freakshow's Hatter Tarrant Hightopp



u. Freakshow's Cotopaxi



Tällä viikolla jäi postailut vähäisiksi muiden kiireiden vuoksi, mutta tässä tulisi nyt viimeiset kuvat jotk on tuolta samalta kuvauskerralta peräisin. Kyllähän niitä lopulta kuukaudeksi riittikin. Jos vaan ensi viikonloppuna ehdin ja sää on sopiva, olisi vuorossa aikuisten kanien kuvailua. Eli niitä katsellaan sitten seuraavaksi useamman postauksen verran.

Näissä tämän postauksen kuvissa esiintyy lähinnä kotia etsiviä tyyppejä, Rinjaa lukuun ottamatta. Kyselyitä myytävistä pupuista on tosin aika vähän tullut, joten voi olla että näitä vielä pidempäänkin saa kotikanilassa katsella. Pojista Hatter asuu yhdessä Bamsen kanssa ja Cotopaxi Niilon kaverina. Parit ovat kivan sopuisat, joten hyvällä tuurilla puput voivat kevääseenkin asti tulla pareina toimeen. Nuoret tytöt taas elelevät pareina ja kolmikkona. Ne olisi tarkoitus piakkoin yhdistää kaikki samaan porukkaan ja lopuksi vielä ujuttaa "pihatossa" elävän pikkutyttölauman sekaan. Musta jättimix tosin tulee liittymään muiden jättityttöjen seuraan, sillä oman kokoiset kaverit voisi parempi ratkaisu olla kuin pikkukanit. Jättitytöt tulevat uutena juttuna viettämään tämän talven ulkona, sillä ankat ovat talven jättien vanhassa talvitilassa. Vielä toistaiseksi jäteillä on tarhan yhteydessä kevyt kesäkoppi, mutta talveksi tarhaan liitetään eristetty talvikoppi. Tästä on tulossa tarkempaa juttua sitten kun koppi on liitetty tarhaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)