Sivut

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Puput lähtee Poriin


Viime vuosina on tullut aina yhdet tai kahdet näyttelyt vuodessa käytyä, mikä on ihan sopiva tahti. Kun edellisestä näyttelystä on lähes vuosi aikaa, alkaa unohtaa kuinka tylsää sellaisessa on koko päivä viettää ja tekee taas mieli osallistua uudelleen. Vähän huonolta näyttelykalenterit pitkään näyttivät, mutta ilmestyihän sinne lopulta Porin näyttely. Grand Gala järjestetään siis toistamiseen Porissa, joskin eri paikassa kuin viimeksi. Sinne olisi tarkoituksena jonkinnäköisen kaniporukan kanssa lähteä. Tai täytyy nyt ensin odotella josko ehdin päästä kaniyhdistyksen jäseneksi ennen ilmoittautumisen umpeutumista, kun muuten melko hintavaksi tulee ilmoittautumismaksut. Jäsenenä ehdin kyllä ollakin jo hyvän aikaa, mutta tämän vuoden laskua ei koskaan kuulunut. Luultavasti sähköpostin kanssa oli jotain ongelmaa, sillä ainakaan tietääkseni en yhdistyksen toimintaa ole siinä määrin ääneen kritisoinut, että laskun pitäisi mystisesti "kadota" matkalla. :D

Toinen harkinnassa oleva näyttely on Tampereen lemmikkimessujen näyttely. Siellä kun näyttäisi olevan Lemmikkikanit ry:n näyttely. Kerran on tullut kyseisen yhdistyksen näyttelyissä käytyä ja ne olivat ehdottomasti kaikkein parhaimmat näyttelyt missä olen käynyt. Harmillisesti Lemmikkikanit ei enää järjestä ollenkaan niin aktiivisesti näyttelyitä kuin vielä muutamia vuosia sitten, joten toista kertaa en yhdistyksen näyttelyihin ole päässyt. Vähän messunäyttelyt toki epäilyttää, sillä koko päivän istuskelu boksissa ei kanille muutenkaan ole mukavaa, saatika sitten että ympärillä on kova ihmishälinä. Mutta mietinnässä nyt kuitenkin on jos muutaman kanin sinne veisi. Sen suhteen tykkäisin sinne viedä, että Lemmikkikanit ei vaadi tatuointeja. Kanilassa olisi muutama vanhempi kani joita olisi kiva näytille viedä, mutta tatuoimisella en niitä halua lähteä kiusaamaan. Ainoa vaihtoehto olisi siis näyttelyt joissa tatuointi ei ole pakollinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)