Sivut

torstai 5. heinäkuuta 2018

Hippu sai vauvoja!


Alkuperäisten suunnitelmien mukaan Hipun piti olla ensimmäisiä tänä vuonna poikivia naaraita. Neiti osoittautui kuitenkin hieman hankalaksi tapaukseksi uroksen seurassa ja treffien kulku oli yleensä se, että Hippu murisi vihaisena häkin nurkassa. Lisää mutkia matkaan tuotti Justuksen kuolema, sillä Justus oli juuri se suunniteltu alkuperäinen sulhasehdokas. Hippu on väriltään x-kirjava ja halusin yrittää saada siitä ulos valkoista sinisilmäistä. Sulhaseksi kävisi siis vain x-kirjava (tai valkoinen ss) uros. Pääsiäisen aikoihin tänne saapui Pupu, uusi x-kirjava uros. Siitä asti on satunnaisesti tullut Pupulle ja Hipulle treffejä järjestettyä, huonolla menestyksellä. Lopulta kuitenkin tärppäsi ja eilen Hipulle syntyi viisi vauvaa. Hipulle esitin muutama päivä ennen synnytystä toiveen, että se tekisi viisi poikasta, joista kaksi valkoista ja kolme sinistä. Kuuliaisena kanina Hippu teki juuri kuten toivoin. Harmi että kani on ainut todistaja joka tietää, että arvaus todella meni nappiin!

Kuten sanottu, poikueessa on siis kaksi valkoista sinisilmäistä sekä kolme sinistä poikasta. Sinisistä yhdellä on nätti läsi, mutta kaksi muuta vaikuttaisivat ainakin vielä tässä kohtaa olevan ilman valkoisia merkkejä. MM harjas löytyy kaikilta ja nähtäväksi jää sattuuko joku perimään isänsä kokopitkän teddyturkin. Myös se on vielä arvoitus, tulevatko poikaset olemaan luppa vai pystykorvaisia. Sukupuolia en vielä ole kurkkinut, mutta toiveena olisi saada itselle sinisilmäinen naaras, mielellään valkoinen. Tänä vuonna sukupuolet eivät ole kuitenkaan poikueissa menneet täysin nappiin, joten eiköhän nuokin valkoiset ole uroksia kummatkin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)