Sivut

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Mytyn seitsemän poikasta

Mytyn poikaset pääsivät eilen kolmen viikon ikään. Monesti tämän ikäiset tykkäävät vielä viettää paljon aikaa pesässä, mutta tämä poikue lähti heti silmien avauduttua liikkeelle. Tähän varmasti vaikuttaa se että poikueen koko on pienelle emälle suurehko. Vaikka Mytty runsaasti ruokaa saakin, ei se välttämättä saa tuotettua maitoa niin paljoa kuin menekkiä olisi. Poikaset ovat siis reippaasti lähteneet etsimään lisäruokaa muualta. Hienosti niille kyllä jo uppoaa kuivaheinä ja ruoho. Pellettikipolle eivät ole vielä eksyneet.

Kolmessa ensimmäisessä kuvassa on poikueen pojat ja lopuissa tytöt. Tässä kohtaa ei vielä ihan varmaksi voi harjastilannetta sanoa, mutta näyttäisi että löytyy sekä harjallista että harjatonta. Harjaksissa on vielä kumpaakin laatua, eli aika hauskoja tulevat vanhempina olemaan. Harvemmin osuu kaikki kolme mahdollisuutta samaan poikueeseen. Onkohan omassa kanilassa mahtanut yksi poikue aiemmin olla, jossa olisi MM ja Mm harjaksellisia, sekä kokonaan tukattomia.

Poikasten nimiteema on jo päätetty, mutta vielä tällä kertaa en nimiä julkista. Niitä sitten seuraavien kasvukuvien yhteydessä.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)