Sivut

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Pääsiäispupuja


Kuvasta taitaakin olla jo arvattavissa, että täällä on vihdoin poikasia! Torstaina Pandoralle syntyi kovasti odotettu poikue, yhteensä seitsemän nakkia. Alkuperäiseen kokoonpanoon kuului musta otter, musta valkokorva ja viisi madagaskar (otter?) valkokorvaa. Valitettavasti musta otter ja yksi madagaskareista oli kuitenkin eksynyt pesän ulkopuolelle parin päivän iässä ja menehtyneet tietenkin kuten poikasilla tapana on. Jäljellä on kuitenkin viisi hyvin voivaa poikasta ja nyt vaan toivotaan että eivät lähden pesän ulkopuolelle seikkailemaan. Aika kivasti poikasille valkokorvaisuus periytyi, sillä laskennallisesti vain puolelle olisi ollut kuvio odotettavissa.

Koska poikasten isän Dobbyn vanhemmat ovat mustia kumpikin, ei mitään varmaa tietoa siitä ollut mitä värejä Dobby kantaa. Poikueen myötä kuitenkin varmistui että ainakin keltaista Dobby kantaa. Tämä on siinä mielessä oikein mukava uutinen, että myös km japsi Juno on Dobbyllä astutettu. Kun poikasia saadaan, saattaa joukossa olla myös keltamusta japanilaisia valkokorvilla!

Loppuviikosta olisi Junolla ja Roosalla laskettu aika, mikäli ovat tiineitä. Roosan tiineydestä olen aika varma, sillä se on pesääkin jo rakennellut. Junosta taas en vielä osaa mitään sanoa, sillä sen kohdalla ei ole tiineen naaraan käytöstä tullut huomattua, eikä vatsaakaan ole lähipäivinä tullut tunnusteltua.

Kesäkaneja olen jo useampaan paikkaan ehtinyt lupailla, joten kun nuo mahdolliset loppuviikon poikueet syntyy, näkee mikä on tilanne vapaiden poikasten suhteen. Itselle jää tietenkin joka poikueesta kaneja ja kun vielä kesäkoteihin lähtee useampia pupusia, ei näistä poikueista välttämättä paljoa jäljelle jää. Etenkin valkokorvia tulen sijoittamaan kesäkoteihin, jotta pääsen ne vielä syksyllä kertaalleen näkemään ja jos joukossa on oikein hienoksi kasvaneita yksilöitä voin nekin itselle jättää.


Ja sitten esitellään tämä vanhempi pääsiäispupu, joka liittyi eilen porukkaan. Joitakin viikkoja sitten sattui silmään ilmoitus komeasta uroksesta, joka etsi uutta kotia. X-kirjava uros on ollut jo pitemmän aikaa hakusessa, jotta sinisilmien kasvatus voisi jatkua. Kani oli itselle kaukana, mutta sopivasti kuitenkin lähellä siskoni nykyistä asuinpaikkaa, joten hänen avulla kanin haku ja kyyditys järjestyi. Kani ehti pari viikkoa asustella siskoni luona ennen tänne muuttamista ja siellä se sai nimekseen Pupu.

Pupu on vuoden ikäinen "teddyluppa". Teddyluppa ei virallinen rotu ole, mutta niitä kuitenkin kasvatetaan monissa maissa kuin oikeaa rotua (sitä en tiedä onko teddyluppa jossakin päin jopa virallinen rotu). Suomessa kasvatus on vähäistä, mutta mm. Ruotsissa näyttäisi paljon kasvattajia olevan. Teddyluppa vastaa leijonaluppaa, mutta niillä on turkki kauttaaltaan pitkä. Väriltään Pupu on myyjän mukaan sininen x-kirjava, mutta en pidä mahdottomana että olisikin egern. Teddyissä kun esiintyy paljon ruskeaakin väriä. Jälkeläisten perusteella viimeistään luulisi selviävän mitä väri poika todellisuudessa on.

Turkki pojalla on päässyt aiemmassa kodissa vähä huonoon kuntoon ja sitä onkin parturoitu urakalla. Vielä pitäisi saada turkista lisää pois, mutta Pupu on kovin meneväinen kaveri eikä malttaisi kauaa leikeltävänä pysyä. Luonteeltaan poika on oikein mahtava otus muutenkin, kuin aktiivisuutensa suhteen.

Pojan olisi tarkoitus treffailla jossakin vaiheessa Hippua sekä Mandya. Hipun kanssa toiveena olisi tietenkin valkoiset sisnisilmäiset. Justuksella Hippu alkujaan piti astuttaa, mutta Justuksen kuolema aiheutti muutoksia suunnitelmiin. MM harjas poikasille olisi tiedossa, eli todella pörröisiä yksilöitä olisi luvassa. Mahdollisesti teddyturkkikin voisi poikasille periytyä. Mandyn kanssa taas olisi tarkoitus saada aikaan kivoja luppia kevyellä harjaksella ja samalla myös testata Pupun väriä ja sitä mitä kaikkea se kantaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)