Sivut

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Jotakin villaista pakkasen keskelle


Edellisestä postauksesta on päässyt vierähtämään jo puolitoista viikkoa aikaa. Mitään erikoisempaa ei ole ehtinyt tapahtua, eikä kovien pakkasten takia ole kuvaaminenkaan innostanut. Ylipäätään ei kamalasti mitään ylimääräistä ole tullut kanien kanssa puuhailtua, kun ulkona pakkasessa ei pitempiä aikoja viitsi viettää. Sinänsä kyllä ihan hyvä että niitä poikasiakaan ei tähän helmikuun loppuun vielä saatu, niin ei tarvitse niiden pärjäämisestä stressata.  Toivottavaa kuitenkin olisi että ensikuun aikana alkaisi viimein jotain tapahtua, sillä jonossa olisi monta kesäkanien ottajaa ja mukavahan se olisi että kaneja olisi tarjolla heti alkukesästä. Kesäkaneista on tänä vuonna ollut oikein erityisen paljon kiinnostuneita. Varausjono vaan täyttyi aika pitkälti jo viime syksyn aikana, eli kaikille halukkaille ei kaneja millään riitä. Tarjotkaahan siis ihmeessä muutkin kaneja kesälainaan, jos siihen vain mahdollisuus on!


Vähän jotain tavallisuudestakin poikkeavaa on sentään tapahtunut, sillä tänään laumaan liittyi pikkuinen angora tyttö. Poikanen on kasvattajan toimesta jo kertaalleen keritty, mistä johtuu pupun kynitty ulkonäkö. Hetkinen siis menee että se alkaa kunnolla angoraa muistuttaa. Angoran hankinta on ollut mietinnässä jo kauan, joten kun ilmoitus suhteellisen lähellä olevista poikasista tuli vastaan niin olihan se pakko viestiä kasvattajalle laittaa. Lampaita tässä tuli jo monta vuotta kerittyä, joten kun niitä ei enää ole on ainakin jotain kerittävää niiden tilalla. Tämä uusi tulokas on musta väriltään ja vähän olen suunnitellut josko sille vielä joskus myöhemmin hankkisi valkoisen angoran kaveriksi. Ihan heti ei kuitenkaan kaveri tule toteutumaan. Tänään ei vielä tullut pikkuista paremmin kuvattua, mutta ihan lähipäivinä on luvassa siitä parempia kuvia blogiin!

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Saadaanko niitä poikasia ollenkaan?


Vuoden ensimmäiset poikueet ovat ajoittuneet yleensä helmikuun lopulle, mutta taitaa olla että tänä vuonna menee normaalia pidemmälle. Jostakin syystä tänä vuonna kanit ovat olleet tavallista vähemmän innostuneita lisääntymisjutuista. Yhtäkään onnistunutta astumista ei vielä ole tullut nähtyä, vaikka useampaakin paria on tullut kokeiltua. Jonkin verran kanit ovat saaneet olla kyllä keskenäänkin, eli ihan mahdollista on että astumisiakin on tapahtunut silloin kun en ole näkemässä ollut. Edelleen vähän tuottaa ongelmia sopivien urosten vähyys ja koko ajan tuleekin myyntipalstoja vilkuiltua josko sopiva uros myyntiin ilmaantuisi. Justuksen sairastuminen ja lopetus vielä lisäsi ongelmia, sillä Justukselle oli astutuksia suunnitelmissa tälle vuodelle. Hipun kanssa se ehtikin jo treffailla, mutta myös Mytty oli harkinnassa sillä astuttaa. Aika hienoa olisi jos Justus olisi ehtinyt Hipun astua ja siltä vielä viimeiset jälkeläiset saataisiin, mutta kovin suuria toiveita ei sen asian suhteen ole. Hippu kun on kaikille astutuskerroilla ollut varsin kiukkuinen. Mahtavaa olisi jos jostakin löytyisi omaksi tai lainaan x-kirjava uros, jotta sinisilmäiset eivät vallan pääsisi kanilasta sukupuuttoon kuolemaan. Ainakaan valkoisista sinisilmistä on turha haaveilla tämän hetkisiä uroksia käyttämällä.




Kunhan niitä poikasia joskus lopulta saadaan, niin ainakin aika kivoja sellaisia olisi odotettavissa. Valkokorvapoikueita erityisesti innolla odotan ja sitä jos niihin saisi muutakin kuin vain mustaa valkokorvaa. Dobbyllä olisi hyvät mahdollisuudet kantaa sinistä ja/tai keltaista, mutta saattaa myös olla ettei se kanna yhtään mitään jos sopivasti ovat geenit pojalle osuneet. Hieno lisä olisi jos Dobby sattuisi olemaan x-kirjava, mihin sillä myös on mahdollisuus. Valkokorvakuvioisesta kanista vaan ei oikein pysty mahdollista x-kirjavuutta ilman jälkeläisnäyttöä varmaksi sanomaan, ellei kanilla sitten sattuisi sinisiä silmiä olemaan. Sen suhteen Dobby voisi x-kirjava olla, että sillä "viitta" on melko epäsymmentrinen, kun monesti se valkokorvilla on hyvinkin nätisti värittynyt.

Valkokorvapoikueiden suhteen odotan mielenkiinnolla myös miten hopea valkokorva projekti tulee etenemään. Mitä hopearisteytysten kuviin on tullut törmättyä, niin aika paljon tuntuisi olevan tuurista kiinni kuinka hopeisia poikasista tulee. Osa hopearisteytyksistä muistuttaa väriltään lähes puhdasta hopeaa, kun taas osalle siunaantuu vain muutamia hopeisia karvoja. Parasta tietenkin olisi jos syntyisi mahdollisimman hopeisia poikasia, niin projektia olisi helpompi lähteä viemään eteenpäin. Viola tulee tosiaan emänä poikueelle toimimaan eli sille ei puhtaita hopeajälkeläisiä ole tulossa. Täytyy vielä pohdiskella mikä Roosan kohtalo tulee olemaan. Sille olen kovasti puhdasta hopeapoikuetta toivonut, mutta näyttää kyllä tosiaan pahasti siltä että kaikki ylimääräiset hopeaurokset on joutunut syksyllä pataan. Piakkoin pitäisi Roosalta poikue ulos saada, sillä muuten alkaa parasta ennen päiväykset paukkua. Sinällään aika harmillista että kaneilla se ensimmäinen poikue on varsin nuorena teetettävä tai muuten naaras jää käyttämättä. Kun vaikka vertaa hevosiin, joiden kohdalla on aivan sama teettääkö enimmäisen varsan kolmevuotiaalla vai viisitoistavuotiaalla tammalla.


Postauksen kuvissa pääsi tällä kertaa esiintymään Juno. Hiljalleen yritän saada näitä nuorempia kaneja kuvattu, sillä ovat vähän huonosti esiintymään pääseet ja osalla viimeiset kuvat on otettu syksyllä. Muiden tavoin Junokin alkaa aikuinen olla ja varsin hieno sellainen. Ei yhtään hullumpi idea käyttää belgianjättiä pikkukanikanilinjoihin, vaikka teoriassa aika erikoiselta kuulostaakin. Koko näillä puolijäteillä on kuitenkin jäänyt aina pieneksi ja kivasti belggari tuo positiivisia ominaisuuksi rakenteeseen.

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Kanille poikasia, osa 3

Postaussarjan aiemmat osat löydät täältä ja täältä.


Poikasten hoito syntymästä luovutusikään

Pari ensimmäistä viiikkoaan poikaset viettävät pesän suojissa ja emo huolehtii niiden hoitamisesta. Ihmisen vastuulle jää lähinnä tehdä päivittäiset pesätarkastukset ja näin varmistua että kaikki poikaset kasvavat normaalia tahtia. Jos poikue on suuri, saattaa osa poikasista jäädä kasvussa jälkeen. Pienimmille poikasille voi järjestää ylimääräisiä imetyshetkiä ottamalla emon syliin ja sujauttamalla poikaset sen mahan alle imemään. Vaihtoehtoisesti emon voi laittaa myös selälleen joilloin poikasten imemistä on helpompi seurata. Kuulemani mukaan tällöin maito tulee kuitenkin huonommin, eli suositeltavaa on antaa emon olla jalat maata kohti. Mikäli poikasten määrä on todella suuri, täytyy hyväksyä että emo ei millään pysty niitä kaikkia ruokkimaan. Kymmenen poikasta saattaa vielä kasvaa tasaisesti, mutta sitä suuremmissa poikueissa on hyvä jo suorittaa karsintaa. Osa jättikanikasvattajista karsii poikasten määrän suoraan noin kuuden paikkeille, jolloin poikaset varmasti kasvavat jätin mittoihin. Itsellä ei tästä kokemusta ole, joten en osaa sanoa onko karsinnalla todella merkittävää vaikutusta poikasten kasvuun.

Imetyksen aikana emo kuluttaa runsaasti energiaa ja vaatii siis reilusti ruokaa. Jos normaalisti käytössä oleva pelletti on kevyttä, on se syytä vaihtaa tuhdimpaan imetyksen ajaksi. Emon lisäksi myös poikaset tarvitsevat riittävän vahvaa syötävää siinä kohtaa kun alkavat kiinteää ruokaa syödä. Vettä imettävä emo kuluttaa paljon ja sen riittävä saanti on varmistettava. Vaikka emokani kunnolla ruokaa tarvitseekin, on se myös mahdollista lihottaa liiallisella ruokinnalla. Emon kuntoa onkin seurattava, sillä tarkoitus ei ole sitä muodottomaksi palloksi syöttää.

Kaninpoikasten silmät avautuvat noin 9 vrk iästä eteenpäin ja yleensä ovat täysin auenneet kahden viikon ikään mennessä. Joskus olen lukenut että jos silmät eivät vielä kahden viikon jälkeen ole auenneet, on vaarana että poikanen sokeutuu. Väitteen todenperäisyydestä en kuitenkaan mene takuuseen. Silmien avautumista voi tarvittaessa avittaa kostuttamalla silmäluomia keitetyllä ja sen jälkeen jäähdytetyllä vedelle. Isoissa poikueissa poikaset avaavat silmänsä usein melko varhaisessa vaiheessa, sillä maitoa ei ole rajattomasti tarjolla ja poikasilla on kiire päästä etsimään muuta syötävää pesän ulkopuolelta. Pienen poikueen yksilöt taas saavat maitoa enemmän, eikä niillä ole kiirettä lähteä pesästä.

Pian silmien avauduttua poikaset alkavat tehdä retkiä pesän ulkopuolelle. Tässä kohtaa kannattaa tutkia millaisessa kunnossa pesä on. Jos se alkaa olla märkä ja likainen, voi pesän siivota suurimmaksi osaksi pois ja jättää vain hieman poikasille tuttua materiaalia jäljelle. Joskus poikaset hylkäävät pesän itsekin ja siirtävät majapaikkansa muualle. Iän kertyessä poikaset eivät enää varsinaista pesää kaipaa, vaan nukkuvat kasassa milloin missäkin.

Myös kiinteää ruokaa poikaset alkavat maistella siinä kohtaa kun silmät avautuvat. Aluksi poikaset mutustavat satunnaisia heinänkorsia pesän ympäristöstä ja niiden saataville kannattaakin laittaa hyvälaatuista heinää etteivät joudu likaista pesämateriaalia syömään. Kun ikää tulee lisää ja poikaset alkavat tehdä pidempiä retkiä pesän ulkopuolella, ne todennäköisesti jossakin kohtaa törmäävät emolle tarjottuihin ruokiin ja alkavat maistella niitäkin. Joskus sanotaan ettei poikasille saisi tarjota muuta kuin heinää, mutta omasta mielestäni on parempi antaa poikasten maistella emon pellettejä ja tuoretta sitä mukaa kun ne niistä kiinnostuvat. Syödyt määrät ovat niin pieniä, ettei niistä pitäisi vatsan sekaisin mennä ja luovutusikään mennessä poikaset ovat jo hyvin tottuneet erilaisiin ruokiin. Kohtuus on tietenkin pidettävä aina mukana ruokinnassa. Poikaset ovat herkkiä, eikä niille voi kilotulkulla työntää tuoretta eteen. Poikasajan ruokintaan on kiinnitettävä erityistä huomiota silloin kun kyseessä on jättikanit. Liian kevyellä ruokinnalla poikaset eivät kasva toivotussa tahdissa, eikä niistä välttämättä koskaan tule standardin mukaisia painoltaan.


Hyvä hygienia kanien tiloissa on erittäin tärkeää poikasten aikaan, sillä pöpöt voivat viedä poikueen nopeasti huonoon kuntoon. Kokkidioosi on yleinen syy poikasten kuolemaan ja se aiheutuu juurikin huonosta hygieniasta. Aina on tietenkin mahdollista että poikasiin iskee jokin muukin tauti ja välillä voi käydä niinkin että kaikki poikaset menetetään vaikka niistä olisi huolehtinut parhaalla mahdollisella tavalla.

Käsittelyyn poikasia voi alkaa totuttaa heti kun ne ovat alkaneet pesän ulkopuolella liikuskella. Runsas käsittely poikasaikana edesauttaa sitä, että kanit ovat myös aikuisina helposti käsiteltäviä. Tämä on tärkeää etenkin silloin, mikäli poikasia on tarkoitus luovuttaa lemmikkikoteihin. Kynnet poikasilta leikkaan ensimmäisen kerran luovutusiän tienolla, mutta jo aiemminkin voi tietenkin leikata jos siltä tuntuu. Kynnet ovat alussa pienet ja hentoiset, joten leikatessa on syytä olla varovainen. Pörröturkit ovat poikasilla monesti melko helposti takkuuntuvat, joten pitempikarvaisia poikasia on harjailtava välillä. Turkin laatu paranee yleensä kanin aikuistuessa, eikä aikuinen kani tarvitse välttämättä enää yhtä paljon turkinhoitoa kuin poikanen.

Kokenut kasvattaja osaa tunnistaa sukupuolet jo aivan vastasyntyneiltä poikasilta, mutta ensikertalaisen ei välttämättä kannata paljoa ennen neljän viikon ikää alkaa sukupuolia tiirailla. Hyvä olisi jos alussa saisi opastusta osaavammalta kasvattajalta, mutta netistä löytyy hyviä kuvia joiden avulla tunnistukset on mahdollista opetella omatoimisestikin. Sukupuoleten tunnistus on yksi kasvattajan tärkeimmistä taidoista, etenkin jos poikasia aikoo uusiin koteihin myydä. Ikinä ei saa luovuttaa eteenpäin poikasia, joiden sukupuolista ei ole tietoa. Tällöin saa pahimmassa tapauksessa vain vahinkopoikasten kierteen aikaiseksi.


Poikueen voi vierottaa emostaan kuusiviikkoisina, mikäli tämän kokee tarpeelliseksi. Suositeltavaa on hoitaa vieroitus siirtämällä emo muualle ja jättää poikaset niille tuttuun häkkiin. Jos emoa ei poikaset tunnu haittaavan eikä ole mitään muutakaan erityistä syytä niitä toisistaan erottaa, ei varsinaista vieroitusta tervitse tehdä. Yleistynyt käytäntö onkin pitää poikaset emon kanssa luovutukseen asti. Urospoikaset kannattaa erottaa naaraista luovutusiän tienoilla, viimeistään kuitenkin kolmen kuukauden iässä. Naaraspoikaset voivat jäädä emon seuraan asumaan vaikka pysyvästi, jos sopu vaan säilyy. Toiset emot lopettavat imetyksen jo varhaisessa vaihessa, mutta jotkin jatkavat imetystä vielä useita kuukausia. Puolivuotiaatkin poikaset saattavat vielä imemässä käydä, joskin silloin kyseessä on enemmänkin tapa eikä se että maitoa välttämättä emolta juuri tulisi.

Uusia koteja mahdollisille myytäville poikasille on kannattavaa alkaa etsiä aikaisintaan 5-6 viikon iässä. Välillä näkyy varattavina jo aivan pieniä pesäpoikasia, mutta tälläinen on melko riskialtista toimintaa. Ensimmäisten viikkojen aikana poikueesta saattaa kuolla poikasia ja silloin on ikävää jos poikasen on jo ehtinyt luvata uuteen kotiin. Vastasyntyneiden poikasten luonteestakaan on paha sanoa mitään. Toki alustavia varauksia voi jo nuoristakin poikasista ottaa, mutta aina pitää varaajalle tehdä selväksi että mitä vaan voi vielä tapahtua.

Kaninpoikasten aikaisin luovutusikä on 8 viikkoa. Osa poikasista on jo tässä iässä valmiita uusiin koteihin, mutta jotkin voivat vaatia vielä lisäviikkoja synnyinkodissaan. Jotkin kasvattajat luovuttavat kanit rutiininomaisesti vasta 10-12 viikon ikäisinä. Liiallista kiirettä ei luovutuksen suhteen tule koskaan pitää, poikasen kannalta on parempi mitä pidempään se saa olla emon ja sisarusten seurassa.

lauantai 10. helmikuuta 2018

Hirmuisesti huonoa onnea

Sulon ja Wellun jälkeen olisi toivonut, että menetykset laumassa olisi ollut siinä. Valitettavasti näin ei kuitenkaan käynyt. Asioista ei ole oikein inspiroinut blogiin kirjoittaa, joten siksi hieman viiveellä tänne tulevat.

Viime viikolla Wilmalla oli eräänä aamuna vatsa kipeänä. Näitä tapauksia kanilassa on aina satunnaisesti ollut, että jollakin kanilla on hetkellisesti ummetusta. Nopeasti kuitenkin ne on ohi menneet ja kani on ollut taas oma itsensä. Wilmallakin pahimmat vatsaoireet tuntuivat menevän ohitse ja se alkoi syödäkin. Siitä kuitenkin näki että ihan kaikki ei kunnossa vielä ollut. Seuraavalla kerralla kanilaan mentäessä vastassa oli ikävä näky, mutta ei suinkaan Wilmaan liittyvä. Jättis oli kuollut ihan yllättäen, vaikka viimeksi sen olin nähnyt pirteänä ja hyvinvointisena.


Valitettavasti Wilman vatsaoireet palasivat mentyään hetken jo parempaan suuntaan ja pian Jättiksen jälkeen tuli aika sanoa hyvästi myös tälle belgianjätille. Tuli kyllä todella yllätyksenä joutua luopumaan kummastakin belggarimammasta näin lyhyellä aikavälillä. Nyt isojen tyttöjen laumassa ei enää oikein kunnon jättiä olekaan, kun jäljellä olevat Fiona, Roosa, Riona, Rohina ja Mandy ovat kaikki alle viisikiloisia. Jättikanit ovat aina olleet kanitarhan vetonauloja kesäisin, mutta tulevana kesänä niitä ei enää ihastelemaan pääse. Ainakaan lähiaikoina en tule enää uusia belgianjättejä hommaamaan, mutta ehkä vielä joskus.


Ikävä kyllä menetykset eivät jääneet vielä tähänkään. Eilen aamusta Justus oli kehitellyt aivan tyhjästä itselleen kovan räkätaudin. Sieraimista tuli paksua räkää ja silmätkin hieman vuotivat. Tauti vei pojan päivässä niin huonoon kuntoon, että tänään aamulla Justus oli päästettävä paremmille porkkanamaille (tai Justuksen tapauksessa kuuloke- ja laturinjohtomaille). Oireet olivat pasteurellamaiset, mutta tietenkään varmaksi ei tiedä oliko kyse siitä vai jostakin muusta. Hyvä asia kuitenkin on se, että Justus eleli sisällä ainoana kanina ja sillä oli myös takana useamman päivän tauko siitä kun se on astumisreissulla muiden kanien luona käynyt. Muut kanit siis onneksi ovat varsin turvassa, oli kyseessä sitten mikä pöpö tahansa.


Todella huono tuuri on siis käynyt, kun viisi kania on jo tämän vuoden aikana ehtinyt menehtyä. Mitään epidemiaa ei kuitenkaan ole syytä epäillä, sillä kaikilla on ollut täysin erilaisia syitä ja oireita kuolemaan. Jättiksen kuolinsyy ei toki ole tiedossa, mutta eiköhän sekin mene huonon onnen piikkiin. Toki asiaa tutkitaan sitten tarkemmin, jos myöhemmin vielä tulee syytä epäillä että jotain tarttuvaa on kanilassa liikkeellä.

perjantai 9. helmikuuta 2018

Mytty ja Dessa

Bombus Cryptarum "Mytty"




Desiree Dupree "Dessa"




Yrityksenä oli kuvata kaneja, mutta Mytyn ja Dessan jälkeen lunta tuli jo sen verran, että enempää pupuja ei kameran eteen päätynyt. Ikävästi tuntuvat aurinkoiset päivät ajoittuvan aina työpäiville tai vaihtoehtoisesti ne ovat niitä pahimpia pakkaspäiviä. Joku toinen päivä taas uutta yritystä kehiin.

Aika kivan näköisiä on näistä kahdesta neidistä kasvanut. Mytty on yllättänyt jäämällä varsin pienikokoiseksi. Se on selkeästi pienempi kuin emänsä Myrtti, sekä nyt jo edesmennyt isänsä Rolle. Eipä näitä aikuiskokoja aina niin kovin hyvin tunnu pystyvän ennustamaan, ainakaan risteytyksillä. Välillä jäävät vahempiaan pienemmiksi ja välillä taas kasvavat isommiksi. Mytty ja Dessa ovat muuten serkuksia, vaikka huomattavaa yhdennäköisyyttä en niissä ainakaan itse huomaa.

tiistai 6. helmikuuta 2018

Talven haasteita


Kovasti alkaa vaikuttaa siltä, että tänä vuonna ensimmäiset kanipoikueet ajoittuvat tavallista myöhemmäksi. Hippua ja Pandoraa olen jo parisen viikkoa yrittänyt tuloksetta astuttaa ja siinä sivussa on muutamaa muutakin yhdistelmää tullut kokeiltua. Huonolta kuitenkin vaikuttaa ja on hyvin epätodennäköistä että ainakaan vielä tälle kuulle olisi mitään syntymässä. Vaikka varma ei tietenkään voi koskaan olla, on sitä ennenkin tiineeksi tultu juoksemalla urosta pakoon puoli tuntia. Huomenna olisi Riona astutusvuorossa, joten nähtäväksi jää olisko se kokeneempana emona nuorisoa kiinnostuneempi poikasjutuista. Rionalle olisin poikueen halunnut kyllä vasta vähän keväämmälle, jotta ranskislapsia olisi ollut tarjolla siinä kohtaa kun kesäkaniasiat tulevat ajankohtaisiksi. Mutta pakko se on yrittää edes jokin naaras tiineeksi saada, jottei kaikki poikueet synny sitten samaan aikaan.

Ihan hirmuisesti tekisi mieli vain laittaa pariskunnat yhteen asumaan ja antaa olla niin kauan että jotain aikaiseksi saavat. Tätä en kuitenkaan voi toteuttaa, sillä naaraat asuvat laumoissa ja koko pakka menee sekaisin jos sieltä välillä porukkaa ottaa useammaksi viikoksi pois. Ja kun vielä niillä uroksillakin on nuorisoa häkkikavereinaan. Kuinka helppoa olisikaan jos kaikki kanit asuisivat yksittäin omissa häkeissään. Mutta mieluiten sitä tietenkin tarjoaa kavereita ja paljon tilaa, kuin asuttaa kaneja yksinään.

Asioita hankaloittaa sekin, että pari naarasta olisi juuri parhaillaan sopivassa iässä astutettaviksi, mutta kanilasta puuttuu niille sopiva uros. Suurihopeapoikaa olen koittanut Roosalle etsiskellä, mutta eipä niitä tähän aikaan vuodesta juuri myytävänä ole. Lihakanikasvattajilla suurihopeita eniten on ja ylimääräiset urokset on menneet syksyllä pataan ja niitä elossa olevia taas ei myydä kun ne tarvitaan itse. Ikää Roosalle tulee ensikuussa vuosi täyteen, eli pian pitäisi hopeapoika omaksi tai lainaan löytää. Toinen urosta vailla oleva kani on Bianca, joka sekin täyttää pian vuoden (itseasiassa tasan kuukauden päästä). Bianca on väriltään sinivalkoinen japanilainen, joten mieluiten astuttaisin sen sellaisella uroksella, joka saisi valkopohjaista japanilaista aikaan myös jälkeläisiin. Ylipäätään olisi muutenkin kova tarve saada kanilaan vähintään yksi kasvatuskäyttöön soveltuva pikkukani. Kuten kuitenkin on aiemminkin tullut kirjoiteltua, ei sopivaa urosta ole yli vuoden kestäneistä etsinnöistä huolimatta löytynyt. Vaikka kaneja paljon myynnissä onkin, täyttää niistä vain harvat sopivan uroksen kriteerit. Nyt kun käsissä on todella paljon itseä miellyttäviä naaraita, niin ei viitsi niillä ihan mitä tahansa urosta käyttää. Tarkoitushan on aina saada aikaan vielä entistä parempia jälkeläisiä.


Osaltaan kanien huonoon lisääntymishalukkuuteen vaikuttaa varmasti myös kylmä sää. Hetkellisten plussakelien jälkeen on taas tarvinnut kärsiä pakkasista. Eläinten tiloista ainoastaan lampola on lintujen takia plussan puolella ja kanila sekä jättityttöjen asunto on kovemmilla pakkasilla myöskin pakkasen puolella. Kaneja pieni pakkanen ei haittaa, mutta itseä ei niin kamalasti innosta ylimääräistä kanitiloissa hengailla. Siivouksetkin täytyy ajoittaa lämpötilojen mukaan, sillä kovilla pakkasilla ei ovia kannata kamalasti auki pitää. Ollaan tässä sentään jo helmikuun puolella, eli enää pari kuukautta kunnon talvea jäljellä. Ellei sitten käy kuten viime keväänä, jolloin vielä toukokuussakin satoi lunta.

Kylmistä säistä huolimatta linnut ovat innostuneet kevään lähenemisestä ja munia on alkanut putkahdella aiempaa enemmän. Kanat ovat taas alkaneet munia, parhaimmillaan on tullut jo kaksi munaa päivässä. Joulun aikaan kanoilla oli jo hetkellinen munintakausi, mutta se lopahti lyhyeen. Nyt taitavat kuitenkin jo lopullisesti lopetella talvitaukoaan. Viiriäistenkin häkeistä on löytynyt enemmän kuin se kaksi munaa päivässä. Ilmeisesti tällä hetkellä viirukanoista munii jo neljä viidestä.

Kuvia ei ole pahemmin tullut taaskaan otettua, juurikin pakkasista johtuen. Aiempina vuosina talvikuvaamista on hankaloittanut kameran jäätyminen, mutta tänään huomasin ilokseni että kuvaaminen onnistui pakkasessakin. Kunhan vähän lauhtuu, niin täytyy yrittää kuvaamisen suhteen aktivoitua. Viimeistään sitten jos ja kun poikasiakin maailmaan saadaan. Kuvapulan vuoksi nappasin postaukseen pari sekalaista kuvaa, jotka ei millään tavoin aiheeseen edes liity. Mutta kuvat voivat ainakin kertoa sen, että kissoille ja marsuillekin hyvää kuuluu!

lauantai 3. helmikuuta 2018

Sulon lapsuuskuvia

Muita kuvia etsiskellessäni löysin kansioiden kätköistä kuvia Sulon lapsuudesta. Sulo vietti ensimmäisen kesänsä siskollani kesäkanina, yhdessä Rääsyn kanssa. Poikien tarkoituksena oli tuoda piristystä Justuksen elämään, joka vielä tuolloin asui siskon luona ainoana kanina. Hienosti poikakolmikko tuli toimeen keskenään kesän ajan, kunnes jättipoikien oli aika palata tänne synnyinkotiinsa. Vaikka suurimman osan elämästään Sulo ulkokanina viettikin, löytyi siltä siis kokemusta sisäkaninkin elämästä.

Nätti otus Sulo oli jo poikasena ja aikuisenakin siitä kasvoi hieno yksilö. Harmittavasti pojasta ei jäänyt yhtään jälkeläistä kanilaan, sillä sen ja Rionan poikueessa ei lopulta sellaista poikasta ollut jonka olisin itselle halunnut jättää.









Nuorena Sulolla oli outo tapa yrittää pullauttaa silmät päästä pois. Kanin silmät voivat pullistua kun se pelästyy tai muuten on hermostunut jostain, mutta Sulolla tätä tapahtui ihan sen vaan makoillessa kaikessa rauhassa paikoillaan. Vanhempana poika ei enää tätä omituisuutta harrastanut.