Sivut

perjantai 26. tammikuuta 2018

Mitä tänne kuuluu?


Vähän huonosti on viime aikoina tullut kirjoitettua kunnon kuulumisia. Onhan tässä monenlaista postausta tullut julkaistua ja niiden ohessa tärkeimpiä asioita on tullut esille, mutta paljon pienempiä juttuja on jäänyt vaille huomiota. Jospa siis jotain tapahtumia tähän koittaisi kirjoitella.

Loppuvuoden ajan kanien määrä oli aika suurehko, sillä myytäville pupuille ei oikein koteja löytynyt. Ylipäätään toki niiden myytävien pupujen määrään oli Justus pääsyyllinen, järjestihän se mukavan kasan vahinkovauvoja loppukesälle. Mitään hätää ei kaneja onneksi uusiin koteihin ollut saada, sillä uuden pikkutyttölauman muodostamisen jälkeen kanilaan jäi runsaasti häkkitilaa. Tämä sama ilmiö toistuu aina joka vuosi. Kevään poikueisiin on yleensä jopa jonoa eikä niistä tarvitse pahemmin missään huudella, mutta loppuvuodesta myytävistä kaneista ei ole ketään kiinnostunut. Kiinnostaisi tietää mistä tämä mahtaa johtua, sillä suurin osa kaneista menee kuitenkin ihan sisäpupuiksi, eikä silloin luulisi olevan merkitystä mihin vuodenaikaan kanin hankkii.

Joulun aikaan vahinkovauvaparven tytöt muuttivat kaikki uusiin koteihin ja myöhemmin myös kesäkaneina olleet sisarukset löysivät mukavan kodin itselleen. Tällä hetkellä kanilassa on kotia etsiviä kaneja vielä viisi. Siirin toukokuisesta poikueesta on yksi uros jäänyt vaille kotia (kyseinen kani esiintyy yllä kuvassa). Poika on todella komea ja mielelläni pitäisin sen itselläkin mikäli sille olisi käyttöä kasvatuksessa. Pelkästään lemmikiksi en sitä viitsi jättää. Vahinkokatraasta koteja etsii vielä kaksi urosta, Jättiksen luonnonharmaa poika ja Rionan japsi poika. Lisäksi kanilassa majailee pitempiaikainen kodinetsijä Phoenix, joka on odotellut omaa kotia jo puolitoista vuotta. Poika on ulkonäöltään monen silmään tylsä peruskani, joten valitettavasti sitä kohtaan on ollut todella vähän kiinnostusta. Toivottavasti sekin kuitenkin vielä joskus löytäisi ansaitsemansa oman kodin.

Näiden neljän mainitun lisäksi olen päätynyt etsimään Myrtille uuden kodin (ja sellainen luultavasti onkin jo löytynyt). Kovasti olisin halunnut Myrtin itsellä pitää, mutta laumaelämä on sille vähän haasteellista enkä haluaisi sitä yksinäänkään asuttaa. Myrtti tulee kyllä toimeen porukassa, mutta on kovin dominoiva muita kohtaan ja mielellään vähän näykkäisee kaveria ohi kulkiessaan. Isommassa porukassa tälläinen käytös saa helposti ongelmia aikaan, kun pienestä näykkäisystä alkaa kunnon ketjureaktio. Laumasovun kannalta on siis parempi että kaikki porukassa osaavat käyttäytyä kunnolla.

Nyt lähipäivinä on myytävistä kaneista tullut useampikin hyvältä vaikuttava kysely, joten ehkäpä Myrtin lisäksi joku muukiin pääsee pian muuttamaan uuteen kotiin.



Tammikuun ensimmäisinä päivinä Iines ankka alkoi munia. Tämä oli oikein kiva yllätys, sillä ajattelin muninnan alkavan vasta lähempänä kevättä. Tammikuu kuitenkin oli Iineksen mielestä jo riittävän kevät ja rouva onkin muninut lähes päivittäin. Onkohan taukopäiviä ollut kaksi ja kuitenkin kolmisen viikko Iines on jo munia ehtinyt. Kanat ovat edelleen muninnan suhteen tauolla, kuten myös viiriäisistä kolme viidestä. Eli päivän saldo on aina yksi ankanmuna ja kaksi viiriäisen munaa.

Muutaman päivän ajan täällä ehti olla korkeampia pakkasia ja kanalan väki tarvitsi hetkeksi lisälämmitystä asuntoonsa. Maatiaiskanat kestävät hyvin kylmää, eikä viiriäisetkään erityisen herkkiä kylmälle ole. Alle nollan ei kuitenkaan ole lämpötilan hyvä mennä. Lampola (nykyinen kanala) pitää lämmön kyllä hyvin sisällä, mutta kun siellä ei enää lampaiden kestopehkua ole, ei lämpöä mistään muodostu. Puhallin tulee siis tarpeeseen kylmimmillä keleillä. Ankkoja kylmyys ei haittaa ollenkaan ja osalla ankat asuvat talvetkin ulkona. Ankkaryhmässä on paljon juttuaja kuinka omistajat hakkaavat talviaamuisin ankkojen lammen kirveellä auki ja ankat sitten pulikoivat päivän onnellisina jäävedessä.

Kunhan tässä vielä malttaa hetken odottaa, niin sitten saakin laittaa jälleen munia hautomakoneeseen. Tarkoituksena olisi hankkia pari uuttakin "hautomakonetta" silkkikanojen muodossa. Silkkikanat kuuluvat parhaimpiin hautojiin ja monella silkkikanojen omistajalla tuntuu olevan ongelmaa kun poikasia vaan tulee ja tulee. Itse silkkikanoja ei ole tarkoituksena haudottaa, vaan vaihtaa tilalle sitten muun rotuisia munia.



Vuoden ensimmäisiä kanipoikueita on ollut yritystä saada alulle, mutta vielä ei ole tainnut tulosta tulla. Suunnitelmana on ollut astuttaa Hippu Justuksella ja Pandora Dobbyllä. Jos kuitenkin alkaa vaikuttaa että eivät saa mitään aikaiseksi, saattaa olla että kokeilen jotain muutakin pariskuntaa. Tämä talvihan on aina vähän haasteellista aikaa kaneja astutella, sillä etenkään viileässä elävät kanit eivät välttämättä vielä tähän aikaan ole lisääntymisestä kiinnostuneita. Kesällä sitten onkin taas paljon helpompaa.

Justukselta ei ole yritystä puuttunut, mutta Hippu on ilmaissut ettei se ole yhtä innostunut asiasta. Pandora ei ole ihan yhtä vastahakoinen ollut, mutta Dobby taas on käyttänyt trefeillä aikaansa muuhun haahuiluun ja astumisyritykset ovat jääneet vähäisiksi. Dobby on toki vielä kokematon uros, joten eiköhän se tuosta enemmän innostu kun tajuaa kunnolla mistä on kyse. Poikahan on myös koko elämänsä asunut yhdessä muiden urosten kanssa, joten sillä voi olla vaikeuksia tajuta että nyt on naaras tarjolla.

Valkokorviin liittyen keväälle on odotettavissa yksi kiva väriprojektipoikue. Tarkoituksena olisi astuttaa suurihopea Viola Dobbyllä ja niiden jälkeläisiä viedä jatkossa eteenpäin kohti hopeaturkkista valkokorvakania. Viola on todella nätti ulkomuodoltaan, juuri sellainen kuin suurihopean tuleekin olla. Sillä koko kuitenkin on jäänyt sen verran pieneksi, että samanrotuisella uroksella sitä ei ole välttämättä kannattavaa astuttaa. Violan isosisko Roosa on kokonsa suhteen parempi ja sen hoidettavaksi jää ne puhtaan hopeat.

tiistai 23. tammikuuta 2018

Hyvästi Wellu


Jänkän Gilbert "Wellu"
2.6.2014 - 23.1.2018

Ethän pelkää pimeää
siel on monta kynttilää.
Ja viimein sun matkaan
ei pääse saattajatkaan.

Edelleen jatkuu tammikuu hieman surullisemmissa merkeissä, sillä Wellu löytyi menehtyneenä häkistään. Tätä ihanan persoonallista ja hömelöä ranskanluppaa tulee kyllä ikävä! Kirjoittelen jossakin kohtaa vielä kunnollisen postauksen Wellun elämänvaiheista.

Wellun kuolema ei täytenä yllätyksenä tullut, sillä vuosikatsauksessakin jo mainitsin kuinka sillä on yleiskunnon kanssa ollut ongelmia. Vielä syksyllä Wellu oli varsin hyvässä kunnossa, mutta talvea kohti mentäessä siltä alkoi massaa kadota. Samanlaista heittelyä Wellulla on tosin ollut läpi sen elämän, eli välillä se on ollut upeassa kunnossa ja välillä taas hieman luisevahko. Valitettava totuus tietenkin on sekin, että ranskanlupat eivät monestikaan ole kovin pitkäikäisiä. Harmittavan paljon niitä menehtyy juuri tässä 3-4 vuoden iässä.

perjantai 19. tammikuuta 2018

Kanille poikasia, osa 2

Ensimmäisen osan, joka käsittelee poikueen suunnittelua ja astutusta löydät täältä.


Tiineys ja synnytys

Astutuksen jälkeen alkaa kuukauden odotus. Tiineyden merkeistä olen jo aiemmin oman postauksensa  kirjoittanut, joten siitä aiheesta en enää uudelleen kirjoita. Kannattaa siis käydä tuo postaus lukaisemassa. Kokemattomamman on yleensä aika hankala sanoa onko kani todella tiineenä vai ei. Monesti vasta aivan viimeisinä päivinä tiineydestä voi varmistua, kun poikaset alkavat kunnolla tuntua vatsassa ja potkujakin voi näkyä ulospäin. Siinä kohtaa kun kokemusta kertyy useammasta eri poikueesta, alkaa olla helpompi tunnistaa tiineys.

Kaikki turha käsittely on hyvä jättää tiineyden ajaksi pois ja pakollisetkin käsittelyt tulee hoitaa etenkin lopputiineydestä varovaisesti. Naaraan kynnet kannattaa leikata juuri ennen astutusta, joilloin niitä ei tarvitse tiineysaikana lähteä leikkaamaan.

Itse tiineys ei kanille vielä erityisen raskas tai kuluttava ole, joten tiineysaikana ei vielä ruokinnan määrää ole syytä lisätä. Helposti voi käydä niin, että naaras on jäänyt tyhjäksi ja lihominenkin on vain omistajan antaman lisäruuan ansiota. Heinää ja vettä pidetään runsaasti tarjolla, sillä tiineyden aikana juominen voi lisääntyä ja heinää naaras tarvitsee tietenkin syömisen lisäksi pesän rakenteluun.

Etenkin ensikertalainen emo voi innostua rakentelemaan pesää pitkin tiineyttä. Kokeneemmat emot eivät välttämättä rakenna pesää kuin vasta juuri ennen synnytystä. Tiineyden puolen välin jälkeen naaraalle on hyvä alkaa tarjota runsaasti pesämateriaalia, jotta se saa halutessaan rakentaa pesän jo hyvissä ajoin valmiiksi. Parasta rakennusmateriaalia on heinä tai olki. Jos kani elää vapaana asunnossa, se mielellään kuljettaa pesään muutakin pehmustetta mm. vaatteita ja pyyhkeitä. Nämä ovat kuitenkin poikasille vaarallisia, sillä poikaset voivat jäädä laskoksien sisään ja kuolla sinne. Kangas voi lähteä myös purkautumaan ja purkautuneet langat saattavat kietoutua poikasen jalkojen ympärille ja aiheuttaa kuolion. Kaiken ylimääräisen kuljettaminen pesään on siis hyvä estää ja suosia luonnollisia materiaaleja.

Itse suosittelen sulkemaan vapaana elävän kanin viimeisiksi tiineyspäiviksi rajatulle alueelle. Kani kun ei välttämättä ymmärrä tehdä poikasia häkkiin/muuhun tukikohtaan. Paljon on tapauksia joissa vapaana ollut kani onkin synnyttänyt sänkyyn tai sohvalle, ja tässä on sitten taas riski alkaako se hoitaa poikasia kun ne pakosti on muualle siirrettävä.


Kanin kantoaika vaihtelee yleisimmin 29-32 tiineyspäivän välillä, mutta pientä heittoa voi kumpaankin suuntaan olla. Laskeminen aloitetaan astutusta seuraavasta päivästä. Tiineyden kestoon vaikuttaa jonkin verran poikueen koko, eli isot poikueet syntyvät monesti aiemmin kuin pienet. Mikäli tiineyttä on takana 34-35 vuorokautta, kani on selvästi tiine, eikä poikasia kuulu, on syytä olla jo eläinlääkärin yhteydessä. Jos synnytys pitkittyy liikaa, on vaarana että poikaset ehtivät kasvaa liian isoiksi ja aiheuttavat ongelmia synnytyksessä. Synnytysongelmat ovat kaneilla harvinaisia, mutta aina on tietenkin etukäteen niihinkin varauduttava ja mietittävä miten toimiin jos synnytys ei menekään toivotusti.

Pesän rakentamisesta on hankala kirjoittaa mitään, sillä naarailla on monia eri tapoja toimia. Suurin osa tekee heinäpesän jo reilusti ennakkoon valmiiksi ja nyppii karvat siihen vasta juuri ennen synnytystä. On kuitenkin niitäkin jotka tekevät pesän karvoja myöten valmiiksi asti jo pari päivää ennen synnytystä ja myös niitä jotka alkavat rakentaa pesää vasta kun poikaset on jo syntyneet.

Kaninpoikaset syntyvät karvattomina nakkeina ja helposti voisikin kuvitella että niiden olisi hyvä syntyä mahdollisimman lämpimään ympäristöön. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Oikein rakennettu pesä pitää poikaset lämpimänä jopa pakkasella eli ulkokanilla voi teettää poikasia turvallisin mielin talvellakin. Pesän ulkopuolelle eksynyt pikkupoikanen kylmettyy nopeasti hengiltä riippumatta siitä onko se sisällä huonelämmössä vai ulkona kylmemmässä.

Kani synnyttää mielellään hämärään aikaan ja useimmiten poikaset odottavat aamulla pesässä omistajan herätessä. Niitäkin naaraita kuitenkin löytyy, jotka synnyttävät keskellä päivää. Naaraalle tulee tarjota rauha synnytyksen ajaksi. Vaikka haluaisikin seurata toimitusta ihan vierestä, on yleensä parempi poistua hetkeksi paikalta. Häirittynä naaras voi pahimmassa tapauksessa tappaa poikasensa. Yleensä synnytys on hyvin nopeasti ohi. Kerran satuin paikalle kun synnytys oli juuri alkamassa ja jäi ikkunan taakse seuraamaan tapahtumaa. Kani oli pesässä vartin, jonka aikana se synnytti neljätoista poikasta, söi istukat ja putsasi poikaset. Eli aika sarjatyönä homma hoitui. Joskus voi kuitenkin käydä niinkin, että poikaset syntyvät pitkällä välillä. Pesään saattaa aamulla ilmestyä pari poikasta ja illalla vielä muutama lisää. Yleisintä kuitenkin on että kaikki poikaset syntyvät kerralla.

Synnytykseen liittyen etsin jälleen videon, joka löytyy täältä. Videolla kani viimeistelee ensin pesän repimällä sinne karvaa ja sitten synnyttää sinne poikaset. Videon kani vetää poikasten määrän vähän överiksi, mutta siitä ei kannata välitää.


Pesätarkastuksista on montaa mielipidettä, mutta itse olen ehdottomasti sen kannalla että poikaset tarkastetaan päivittäin. Ensimmäinen kerta on etenkin tärkeä, jotta tietää montako poikasta pesässä on ja saa putsattua pesän tarvittaessa. Naaraalta voi joskus jäädä istukoita syömättä ja pesässä voi olla myös kuolleita poikasia. Poikasia voi kuolla myös jatkossa, eivätkä ne ole mukavia elävien joukossa. Kokemuksesta voin sanoa, että kuollut poikanen ehtii mennä pesässä aika ikävään kuntoon jo ihan muutamassa tunnissa. Perinteisesti on ohjeistettu hieromaan käsiin emokanin ja häkin kuivikkeiden hajua ennen kuin pesää menee tutkimaan, mutta eräs kokenut kasvattaja joskus sanoi että emo haistaa silti aivan hyvin että ihminen on pesällä käynyt. Itse olenkin nykyään jättänyt käsien hajustamisen tekemättä, eikä emot ole asiasta pahastuneet.

Synnytyksen yhteydessä kuolleet poikaset emo saattaa syödä kokonaan, tai huonolla tuurilla vain osittain. Kun pesää ensimmäistä kertaa tarkastaa, onkin varauduttava siihen että siellä voi olla puoliksi syötyjä poikasia vastassa. Joskus emo saattaa putsata vastasyntyneitä poikasia turhan innokkaasti ja purra poikaselta vahingossa korvan tai jalan irti. Tälläiset poikaset on luonnollisesti lopetettava. Kaikenlaiset muutkin vammat ja epämuodostumat ovat poikasilla mahdollisia, eli mikäli itse ei lopetustaitoinen ole, täytyy ainakin olla tiedossa keneltä lopetukseen saa nopeasti apua.

Pari ensimmäistä päivää on ne kaikkein kriittisimmät, sillä niiden aikana selviää osaako ja ymmärtääkö emo poikasia hoitaa. Ensimmäisinä päivinä porukasta yleensä karsiutuu kaikkein heikoimmat poikaset, mutta toki poikaskuolemat ovat vielä myöhemminkin mahdollisia. Ensimmäisen viikon jälkeen aletaan olla jo turvallisemmilla vesillä ja jos kaikki poikaset ovat tasakokoisia ja hyvin syöneitä, niillä on hyvät mahdollisuudet selvitä isoksi asti hengissä.

Ensimmäisen poikueen kohdalla moni pelästyy kun kani ei tunnukaan olevan kiinnostunut poikasista. Tämä on kanille kuitenkin aivan normaalia. Se imettää poikaset nopeasti pari kertaa päivässä, eikä muuten oleskele pesän läheisyydessä. Imetystä ei välttämättä pääse koskaan näkemään, mutta kunhan poikaset ovat pulleita, niitä aivan varmasti käy emo imettämässä.

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

RIP Sulo


Assassin's Creed "Sulo"
11.4.2016-17.1.2018

Kun polkua mennyttä katselen,
sidon muistojen kukista seppeleen.
Siihen kukat ilon kuin murheenkin,
varrelta polun jota kuljettiin.

Sulon osalta vuosi ei valitettavasti alkanutkaan yhtä hyvin kuin muilla, sillä pojan takapää halvaantui kokonaan. Tiedossa ei ole mitä tarkalleen oli tapahtunut, sillä esimerkiksi putoamaan Sulo ei ole mistään voinut päästä. Jonkinlaisesta selkärangan vammasta kuitenkin todennäköisesti kyse oli. Halvaantumistapauksissa kaneilla on aika huonot mahdollisuudet parantua, joten Sulo päästettiin paremmille porkkanamaille.

perjantai 12. tammikuuta 2018

Viisi luppakorvaa

Pitkään aikaan ei ole tullut kunnolla kaneja kuvattua, johtuen toki paljolti siitä ettei kuvaussäät ole tähän aikaan vuodesta erityisen ihanteelliset. Pimeä tulee sekin niin aikaisin, että ellei hyvissä ajoin pääse pihalle asti, on jo liian pimeää kuvaamiseen. Nuoria kaneja olisi etenkin mukava kuvailla, sillä niiden ulkonäössä on suurinta muutosta tapahtunut ja joistakin viimeisimmät kuvat on loppukesältä. Tänään sattui olemaan sopivasti aikaa kuvaamiseen valoisalla ja kohteeksi valikoitui ranskanluppia ja melkein ranskanluppia. Ihan kaikki isot lupat ei kameran edessä ehtineet käydä, sillä Wellu ja Rontti jäi tällä kertaa välistä.

Donizi



Mindy "Mandy"



Puma "Rohina"



French Vanilla "Riona"



Maxxum "Keltsu"



Kuvattavina käyneistä kaneista Donizi, Mandy ja Riona on tosiaan puhtaita ranskoja ja tuttipulloruokitut Rohina ja Keltsu 75% ranskanluppia. Alkuvuodesta kanilaan syntyykin lisää näitä ihania luppakorvia. Rionalle ja Donizille on toiveena puhtaat rankisvaavit. Mandylle ja Keltsulle tas olisi suunnitelmissa melkein puhtaita luppia, joskin luultavasti aika pienikokoisia. Ranskanlupat on kyllä ihan mahtavia luonteeltaan ja olisi kiva joskus pitää sellaista sisäkaninakin. Jos Justus ei olisi jo sisäkanin paikkaa vallannut, pääsisi Keltsu todennäköisesti asumaan sisällä. Sen verran upealuonteinen poika on kyseessä.

torstai 11. tammikuuta 2018

Poikasia kanille, osa 1


Kanin tiineyteen ja poikasten hoitoon liittyvät postaukset ovat koko blogin historian ajan olleet suosituimpia ja haetuimpia aiheita. Jälleen olisi siis aika julkaista postaus tästä aiheesta kiinnostuneille. Jotta postaus ei venyisi liian pitkäksi, se on jaettu kolmeen osaan. Tämä ensimmäinen osa käsittelee poikueen suunnittelua ja astutusta, toinen osa käsittelee tiineyttä ja poikasten ensimmäisiä päiviä ja kolmannessa osassa on juttua poikasten hoidosta luovutusikään asti.

Poikueen suunnittelu ja astutus

Ennen kuin poikue laitetaan alulle, on tärkeää suunnitella tuleva yhdistelmä tarkkaan ja ennen kaikkea miettiä onko poikue kannattavaa teettää. Poikueella tulee aina olla jokin tavoite ja tarkoitus. Pelkästään huvin vuoksi tai kokemusmielessä ei poikuetta kannata lähteä teettämään. Yleisesti voisi sanoa, että mikäli tarkoituksena ei ole pitää yhtäkään poikasta itsellä, on poikue yleensä turha. Kaneja on tarjolla paljon, joten kenenkään ei tarvitse vain myyntiä varten lähteä niitä enempää teettämään. Välillä kuulee myös poikueen perusteluna, että tuttavapiirissä useampi haluaa poikasen itselleen. Tämäkään ei kovin hyvä peruste ole, sillä tuttava saa kanin varmasti muualtakin. Juuri sinun kanisi tuskin on niin erikoinen, että hankittavan kanin tulisi olla sen jälkeläinen.

Kääpiörotuiselle kanille ei välttämättä synny kuin muutama poikanen, mutta isompirotuinen kani voi tehdä poikasia kymmenenkin. Kaneja on paljon tarjolla, joten kotien löytäminen poikasille voi olla haastavaa ja aikaa vievää. Ei siis voi ollenkaan olettaa että poikaset saisi uusiin koteihin heti luovutusiässä. Suunnittele jo valmiiksi miten toimit mahdollisten käsiin jäävien poikasten kanssa. Pystytkö pitämään ne itselläsi niin kauan kuin on tarpeen, jopa useita kuukausia? Kaikki kasvattajat eivät välttämättä myy itselleen ylimääräisiä poikasia ollenkaan, vaan ne hyödynnetään ihmisten tai eläinten ravintona. Tämäkin on siis yksi vaihtoehto, joskaan ei niin mukavan kuuloinen.

Kun tavoitteet on selvillä ja muutenkin on varma että kykenee poikueen vastuullisesti kasvattamaan, on aika valita uros. Mikäli omasta takaa ei sopivaa urosta löydy, voi sellaista kysellä lainaan esimerkiksi muilta kasvattajilta. Yleisimmin käytetty astutusmaksu on yhden poikasen hinta. Parhaaseen lopputulokseen pääsee kun valitsee uroksen huolella ja harkiten. Ihanteellisinta olisi käyttää urosta joka täydentää naarasta mahdollisimman hyvin. Jos vaikka rotukanijalostuksessa naaraalla on toivottua pienemmät korvat, sille valitaan isokorvainen uros. Kaikkea ei tietenkään voi samaan pakettiin saada, eli liikaa tavoitteita ei yhdelle poikueelle kannata asettaa.

Yleisenä ohjeena yleensä sanotaan että uroksen tulisi olla naarasta pienempi. Tämä kuitenkaan ei niin ehdoton sääntö ole ja jonkun verran on ollut puhetta ettei kokoerolla todellista merkitystä edes olisi. Kohtuullinen kokoero ei siis haitaksi ole. Ongelmia voi tulla sitten siinä vaiheessa, kun kohtuullisuus unohdetaan ja astutetaan kääpiörotuinen naaras jättiuroksella.

Naaraan tulisi olla esimmäisen poikueen saadessaan vähintään puolivuotias ja korkeintaan 1,5 vuotias. Sopiva ikä on pitkälti kanikohtaista. Kääpiörotuinen kani voi olla jo puolivuotiaana valmis astutettavaksi, kun taas jättikanin kohdalla on hyvä odottaa ainakin vuoden ikään asti. Omilla kaneilla olen suosinut 8-12 kk ikää ensimmäisen astutuksen kohdalla. Puolivuotias on omasta mielestäni vielä liian nuori, mutta asia on jokaisen kasvattajan itse päätettävissä. Kani voi vielä yli 1,5 vuotiaanakin synnyttää täysin ongelmitta, yläraja ei siis ole aivan niin ehdoton kuin vaikkapa marsuilla. Riskit kuitenki kasvavat iän myötä, eikä niitä kannata lähteä turhaan ottamaan. Uroksen suhteen ei ikärajoja ole, mutta toki uroksenkin pitää astutushetkellä olla jo kunnolla aikuistunut.


Paras treffipaikka kanipariskunnalle on uroksen häkki. Myös kummallekin täysin vieras tila on ok, mutta tällöin uroksen mielenkiinto kohdistuu helposti uuden paikan haisteluun ja merkkailuun, ja naaras jää vähemmälle huomiolle. Naaraan häkkiin ei urosta yleensä kannata laittaa, sillä naaras voi puolustaa häkkiään voimakkaasti ja uros voi ottaa osumaa. Tähän tosin täytyy sanoa, että omia jättinaaraita olen mieluiten juurikin naaraan alueella astuttanut, sillä uroksen häkkiin joutuessaan ovat maanneet lamaantuneina nurkassa, eikä astumisesta ole ollut toivettakaan. On siis hyvin kanikohtaista miten kannattaa toimia.

Mikäli naaras alkaa heti juosta urosta karkuun vihaisesti muristen, ei astutus hyvin todennäköisesti sillä kertaa tule onnistumaan. Hiljainen ja urokseen kontaktia ottava naaras on yleensä hyvä merkki. Mikäli naaras on suostuvaisella päällä, ensimmäinen astuminen tapahtuu yleensä melko pian kanien yhdistämisen jälkeen. Johtajaluonteiset naaraat yrittävät herkästi ensin alistaa urosta ja hetkinen voikin mennä siinä kun kumpikin kani yrittää päästä toisen selän päälle. Naaraan suunnalta tuleva alistaminen on kuitenkin monesti hyvä merkki, sillä kun naaras ei juokse urosta karkuun, se todennäköisesti antaa jossakin vaiheessa astua. Omilla uroksillani on käynyt joitakin ulkopuolisia naaraita astutuksessa ja näiden kohdalla olen usein huomannut astutustilanteen kestävän pidempään. Naaras on siis aluksi ollut automatkasta hämmentynyt ja sillä on kestänyt pidempään ennen kuin lisääntymispuuhat ovat kiinnostaneet. Tämä on siis hyvä huomioida jos käy muualla naaraan astuttamassa ja varata riittävästi aikaa.

Varsinaista kiimaa kanilla ei ole, vaan se voi periaatteessa tulla milloin vain tiineeksi. Teoriassa naaraan pitäisi aina parin viikon ajan olla suostuvainen astumiseen, jonka jälkeen seuraa muutaman päivän tauko jolloin se ei urosta hyväksy. Käytännössä tämä kuitenkin harvoin pitää paikkaansa ja naaras voi hyvin olla välillä kuukaudenkin hyväksymättä urosta. Parhaiten kanit tuntuvat tiinehtyvän keväällä ja kesällä, kun taas talvi ja syksy on hankalampaa aikaa.

Astuminen on onnistunut kun uros lennähtää pois naaraan selästä äännähtäen ja nypäten samalla tukon naaraan selkäkarvoja mukaansa. Tämän jälkeen uros myös usein paukuttelee jalkaa. Vaikka itse astuminen onnistunut olisikin, se ei vielä kuitenkaan tarkoita että naaras olisi varmasti tiineeksi tullut. Joskus urokset voivat olla turhan innokkaita astumaan ja omasta mielestään astuvat naaraan onnistuneesti, vaikka naaras olisikin tiiviisti pylly maassa. Astumishetkellä kannattaa siis seurailla myös naaraan asentoa ja katsoa nostaako se häntäänsä.

YouTubesta löysin hyvän videon astutustilanteesta, joka löytyy täältä. Videolla näkyy pari oikeaoppista astumista, jalan paikuttelua ja lisäksi vielä sekin kun naaras alistaa urosta. Tässä taas näkyy naaras jota lisääntyminen ei voisi vähempää kiinnostaa. Videon mukainen rääkyvä murina on merkki siitä että astutus on syytä siirtää toiselle kerralle.

Yleensä uros ja naaras palaavat lyhyiden treffien jälkeen omiin häkkeihinsä, mutta mikäli ne vaikuttavat tulevan hyvin toimeen, ei mikään estä niitä pitämästä pitempäänkin yhdessä. Tällöin ei tietenkään voi olla varma milloin naaras on tiineeksi tullut. Osa uroksista osaa olla nätisti ja rauhallisesti tiineen naaraan kaverina, mutta jos yhteiselo on jatkuvaa ahdistelua on kanit parempi siirtää erilleen. Naaras voi tulla tiineeksi heti poikasten syntymän jälkeen, eli jos pariskuntaa pidetään yhdessä, täytyy uros osata riitävän ajoissa siirtää erilleen naarasta.

Itse tykkään pitkin tiineyttä tehdä testiastutuksia. Varsinaisena ohjeena on järjestää treffit 17. tiineyspäivänä ja mikäli naaras ei silloin anna astua, se luultavasti on tiine. Itse olen kuitenkin testiastutuksia tehnyt ihan satunnaisina ajankohtina, jotta tyhjäksi jäänyt naaras tiinehtyisi mahdollisimman pian. Yleensä naaras ei anna astua mikäli se tiine on, mutta löytyy niitäkin tapauksia joissa naaras on tiineenäkin ollessaan uroksen antanut onnistuneesti astua. Testiastutuksiin ei siis täysin voi koskaan luottaa.

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Esittelyssä viiriäisten häkki


Joulukuussa posti kantoi viiriäisille ison paketin, josta paljastui niiden uusi häkki. Joulukalenterin takia häkki jäi blogissa esittelemättä, mutta korjataan se vääryys nyt!

Kyseessä on siis kolmikerroksinen Vital 120 -pieneläinhäkki, jonka tilasin Zooplussasta. Alunperin tarkoituksena oli rakentaa viirujen kerroshäkki itse varastohyllyistä, mutta sopivia hyllyjä ei sitten enää mistään löytynytkään kun asia oli ajankohtainen. Päädyin siis ostamaan häkin valmiina. Ennen tämän uuden häkin saapumista tirpat asuivat kolmessa yksittäisessä tehdashäkissä, jotka oli samalla kohdalla epämääräisenä pinona. Tälläinen kunnon kolmikerroksinen häkki on kuitenkin siistimmän näköinen ja myös turvallisempi kun ei tarvi pelätä milloin häkkitorni kaatuu.

Ihan tyytyväinen tähän häkkiin olen, vaikkakin joitain pieniä suunnitteluvirheitä tässäkin on kuten saman valmistajan Plaza 160 häkissä, joita marsuilla on kaksi käytössä. Jotenkin olettaisi että tämän hintaisiin häkkeihin panostettaisiin vähän enemmän ja ne ajatuksella koottaisiin kokeeksi ennen myyntiin laittamista. Hieman hutera häkki myös on. Viiriäiskäytössä tämä ei haittaa, mutta voin vaan kuvitella miten häkki heiluu jos sinä vaikka kani asustaisi.

Häkki tosiaan on tarkoitettu saman eläimen käyttöön kokonaisuudessaan ja mukana tuli rampit joilla kerrokset yhdistyy. Itsellä kun kuitenkin on nuo kolme erillistä tirppalaumaa, niin rampit eivät tietenkään paikoillaan ole ja kerrosten väliset luukut on tukittu.

Mitään hirmuisen isoja nämä 120 cm pituiset häkit eivät ole, mutta pienille parville menee kyllä. Kesäksi viiruille olisikin tarkoituksena tehdä isommat ulkohäkit. Vähän tirppojen asuttamista rajoittaa se, että ovat kovin pieniä ja lähtevät helposti jonkin petoeläimen matkaan. Tuonne kun voi rotta tai lumikko eksyä, niin mieluiten pidän viirut turvassa vähän pienemmässä häkissä kuin isossa tilassa tarjolla napattaviksi.

Yläkerta

Häkin ylimmässä kerroksessa asuu riistakukot, joilla on yhteiselo sujunut hyvin vaikka kukkoja kumpikin ovat. Syksyllä harkitsin näiden kahden myymistä sillä ovat itselle vähän turhat yksilöt, mutta ovat muuten niin mukavia ja kesyjä etten ainakaan vielä raaskinut uutta kotia niille etsiä. Niin kauan ei ongelmaa ole kun tulevat toimeen keskenään, mutta jos jossakin kohtaa riitaantuvat täytyy harkita uudelleen ainakin toisesta luopumista. Mahdollisesti näille olisi ensi kesänä omat kanaparvet luvassa, jos vaan erisukuisia kanoja saan jostakin hankittua.

Kukkojen asunnossa on häkin mukana tullut mökki/taso. Mökissä eivät taida kamalasti käydä, mutta sen päällä tykkäävät katsella maisemia ja rääkyä kukkomaiseen tapaan. Ehkäpä koittavat houkutella kanoja luokseen. Toisessa päässä häkkiä on pieni hylly josta myös tykkäävät. Musta kippo on näiden hiekkastia ja punaisesta kaksoiskiposta löytyy vesi ja ruoka.



Keskikerros

Keskimmäistä kerrosta asuttaa Choco kukko kolmen itse haudotun kanasen kanssa. En varmaan ole muistanut mainitakaan, että kaikki kolme tosiaan lopulta kanoiksi paljastuivat. Todella hyvä tuuri kävi siis niiden suhteen! Jonkin aikaa jaksoivat muniakin kaikki kolme päivittäin, mutta nyt pitävät pientä talvitaukoa muninnassa ja häkistä löytyy vain yksi muna joka päivä. Luultavammin kyseessä on aina saman kanan tuotos.

Nelikon häkissä on tasoja kummassakin päässä, joiden lisäksi sistukseen kuuluu punainen hiekkakylpyastia. Vesi on omassa kipossaan ja sovun säilyttämiseksi ruokakuppeja on valittavina kaksi. Kanakolmikko on aika temperamenttisia luonteeltaan ja Choco on vähän turhan rauhallinen saadakseen niitä kuriin. Etenkin ruoka-aikaan häkissä onkin kovat hulinat.



Alakerta

Alimmaisessa kerroksessa on loput kolme viiriäistä, eli kultakukko ja alkuperäinen kanakaksikko. Tämä porukka on kaikkein arimpia yksilöitä, sillä kukkokaan ei oikein ihmisistä välitä. Nuo kolme nuorempaa kukkoa taas on hyvinkin seurallisia, eivätkä vedä hernettä nokkaan vaikka ne hetkeksi käsittelyynkin nappaisi. Tästäkin häkistä löytyy yksi muna joka päivä, eli toinen kana pitää talvilomaa. Toivottavasti keväämmällä innostuvat kaikki taas joukolla munimaan, niin saan hautomakoneeseen täytettä!

Muiden kerrosten tapaan tätäkin häkkiä koristaa hyllyt kummassakin päädyssä, hiekka-astia sekä ruoka- ja juomakipot. Tämä porukka viihtyy hienoista hyllyistä huolimatta eniten maan kamaralla, mutta välillä näitäkin näkee tasojen päällä pomppimassa.



Juuri eilen viirujen häkit siivosin ja samalla tunkiolle lensi lisäsisustuksena olleet kuusenoksat. Uusia en saanut vielä aikaiseksi hakea ja viritellä, mutta oksatkin kuuluvat häkkien normaaliin sisustukseen. Jo muutamallakin kuusenoksalla häkkiin saa lisää kivoja piilopaikkoja. Joskus toisella kertaa voin laittaa vielä kuvia häkeistä kun ovat loppuun asti sisustettuja.

perjantai 5. tammikuuta 2018

Kasvattajanimi käyttöön?


Tänä vuonna kasvatukseen on luvassa pientä muutosta, sillä ajatuksena olisi ottaa kasvattajanimi käyttöön. Tämä siis tarkoittaisi sitä, että jatkossa kaikkien kasvattien nimiin tulisi tämä kasvattajaliite alkuun. Useamman vuoden olen asiaa jo suunnitellut, joten ehkäpä sitä tässä kohtaa voisi viimein kasvattajanimeä alkaa käyttää, kun kasvatustakin on jo kuusi vuotta takana.

Risteytyskanien kohdallahan ei kasvattajanimeä voi mistään virallisesti anoa, sillä Kaniyhdistys ja Kaniininkasvattajat myöntää nimiä vain rotukanien kasvattajille. Esteristeytyskasvattajat voivat jatkossa saada kasvattajanimen Kanihyppääjien kautta, mutta lemmikkiristeytyksille ei siltäkään suunnalta tietenkään nimeä heru. Ainoa vaihtoehto on siis ottaa oman harkinnan mukaan kasvattajanimi omatoimisesti ja epävirallisesti käyttöön, noudattaen toki yleisiä yhdistyksillä käytössä olevia sääntöjä. Estekanikasvattajat ovatkin jo pitemmän aikaa ottaneet kasvattajanimiä käyttöön, mutta muiden risteytystyn kohdalla ei taida nimiä kamalasti käytössä olla. Olisin kyllä voinut hakea nimeä Kaniyhdistykseltä tai Kaniininkasvattajilta, omistanhan myös muutamia rotukaneja. Kukaanhan ei olisi estänyt virallisen nimen käyttämistä myös risteytyksillä ja kyllähän kaikki viralliset kasvattajat nimeä käyttävät myös mahdollisilla risteytyspoikueilla. Olisi kuitenkin ollut vähän tyhmää lähteä virallista nimeä hakemaan, jos rotukanipoikueita syntyy korkeintaan pari vuodessa ja risteytyksiä sitten reilusti enemmän.

Tässä kohtaa löytyy varmasti useampi joita tuleva kasvattajanimen käyttöönotto harmittaa kovasti, sillä eihän nyt risteytyksillä saisi sellaista käyttää tai ylipäätään kasvattaa risteytyksiä ollenkaan. Onneksi ei ole kuitenkaan oma ongelmani, jos joku päivänsä tämän asian takia pilaa. Omatoimisesta nimen käyttöön ottamisesta on myös todennäköisesti montaa mielipidettä. Tässä kohtaa kannattaa muistaa että esim. Kaniininkasvattajilta nimen saadakseen riittää käytännössä että on kuulunut yhdistykseen vuoden ja omistaa uroksen ja naaraan kasvattamastaan rodusta. Vaatimukset eivät takaa minkäänlaista osaamista tai ymmärrystä kasvatuksesta. Jos siis näin löyhillä kriteereillä jaettuja kasvattajanimiä pidetään jotenkin hienoina ja virallisina, niin eipä siinä kohtaa voi omatoimisestikaan käyttöön otettuja nimiä pahemmin kritisoida. Ylipäätäänhän yhdistysten takana on aina vain joukko harrastajia ja kuka tahansa saa täysin vapaasti perustaa yhdistyksen ja alkaa vaikka jakaa niitä kasvattajanimiä. Eli onko sillä sitten loppupeleissä mitään väliä mistä yhdistyksestä on nimensä hankkinut vai onko mistään.

Entäs kun tänne syntyy satunnaisesti myös rotukaneja? Tämä olikin asia joka aiheutti enemmän pohdintaa. Rotukaneilla en toki missään kohtaa ajatellut epävirallista kasvattajanimeä käyttää sekaannusten välttämiseksi, mutta toisaalta taas olisi jollakin tapaa vähän outoa jättää osa poikasista vaille kasvattajaliitettä. Näillä näkymin suunnitelmana olisi hakea rotukaneille kasvattajanimi Kaniininkasvattajilta ja käyttää sitä niillä. Risteytyksillä olisi sitten taas ihan oma epävirallinen nimensä. Risteytyskanien kasvattajanimi on jo päätetty ja se tulee olemaan englanninkielinen. Rotukaneille tulen todennäköisesti hakemaan saman nimen suomenkielisenä tai ainakin jonkin samaan aiheeseen liittyvän nimen. Vielä en ihan täysin varma ole ja muutaman kuukauden tässä vielä ehtii miettiä ennen kuin voin Kaniininkasvattajilta nimeä hakea. Rotukaneistahan tällä hetkellä on pienimuotoisessa kasvatuksessa suurihopeita ja ranskanluppia. On kuitenkin mahdollista että tähän vielä lisäksi jotain pienempääkin rotua tulevaisuudessa tulee.

Itse tulevaa kasvattajanimeä en vielä paljasta ja se tulee käyttöön vasta kun asia on rotukanienkin kohdalla saatu päätökseen. Palaillaan asiaan siis myöhemmin keväällä. Tässä oli kuitenkin jo hieman infoa mitä tulevaisuudessa olisi luvassa.

tiistai 2. tammikuuta 2018

Kanikirja


Joulunpyhinä sain käsiini Kanikirja nimisen teoksen, joka on aivan uusi hoito-opas ja vielä suomalaiselta kirjoittajalta. Varsin huonosti Suomessa on kaneista kirjoitettu ja käännettyihin oppaisiin täytyy taas aina suhtautua pienellä varauksella. Oikeastaan ainut kotimainen opas mikä tulee tämän uuden Kanikirjan lisäksi mieleen, on Suomen Lemmikkikanien julkaisema Kaninomistajan opas. Siinä teksi on asiallista, mutta vähäisen sivumäärän vuoksi paljon on pitänyt jättää poiskin hyödyllistä tietoa.

Hauskana yksityiskohtana Kanikirjan kannessa poseeraa omia kasvattejani (belgianjätti Jättiksen vuoden 2016 poikueesta ja ranskanlupat Aadan poikueesta samalta vuodelta). Kanien nykyiseltä omistajalta kirjan sainkin, eli kiitokset sille suunnalle vielä kirjasta!

Kanikirjaan on saatu mahtumaan runsaasti asiaa kanin ruokinnasta ja hoidosta, asumisesta, eleistä ja sairauksista. Lisäksi mm. lisääntyminen käydään lyhyesti läpi. Kanirotujen esittelyitä olisin vielä mukaan kaivannut, mutta on ihan ymmärrettävää että jotain on aina poiskin jätettävä. Sisällöltään kirja on tekstipainotteinen, eli kuvia ei valtavasti mukana ole. Toisaalta suurempi määrä kuvia ei pahitteeksi olisi, mutta välttämättömänä en niitä itse pidä. Nuorempi lukijakunta voisi kuitenkin tarttua kirjaan innokkaammin, mikäli se houkuttelisi enemmän sivujen ulkoasulla.

Kirjaan on hankittu tietoa useista eri lähteistä, mikä on aina positiivinen asia. Paljon tekstin lomasta löytyy kivoja nippelijuttuja, joten itselle uusia asioitakin kirjassa oli. Hieman tekstistä paistaa läpi kirjoittajan tausta eläinsuojelutyön parissa ja kani esitetäänkin pelkästään vapaana sisällä elävänä lemmikkinä. On tietenkin hienoa että kirjassa painotetaan ettei kani kuulu pieneen häkkiin tylsistymään, mutta kyllähän kanille saa upeat olot järjestettyä myös ulkotiloihin. Nämä on kuitenkin jälleen näitä hoito-oppaiden ongelmia. Kani on niin monipuolinen eläin, että kaikenkattava opas vaatisi jo hirmuisesti sivuja ja tämä näkyisi sitten hinnassakin. Asiatekstien sekaan kirjoittaja on laittanut myös omia kokemuksiaan, joka tuo kirjaan mukavan lisän.

Kirjan kappeleet on pääosin lyhyehköjä ja otsikoituja. Oppaasta onkin helppo löytää haluamansa aihe. Omaan makuuni kappaleet on järjestelty hieman sekavasti ja välillä aihe tuntuu vaihtuvan ihan lennosta. Paikoittain sivuraiteille ajaudutaan kesken tekstinkin ja muutamissa kohdissa otsikoinnit kaipaisivat vielä hiomista. Heti ei tule mieleen esimerkiksi etsiä juomaveteen liittyviä asioita kuivike otsikon alta.

Kaiken kaikkiaan Kanikirja on oikein onnistunut opas ja hyvä hankinta kaninomistajan kirjahyllyyn. Hintakaan ei päätä huimaa, sillä opasta myydään ostopaikasta riippuen 18-20€ hintaan. Kannattaa siis ehdottomasti tutustua kirjaan!