Sivut

maanantai 4. joulukuuta 2017

4. luukku: Vanha hoito-opas


Joskus monia vuosia sitten kirpputorilta tarttui matkaan kirja nimeltä Kanit ja marsut. Aika hauska ostos tämä siinä mielessä oli, että tuolloin ei vielä kaneja tai marsuja ollut. Mutta ilmeisesti kiinnostusta kuitenkin jo silloin löytyi.

Kirjan on kirjoittanut David Alderton ja alkuperäinen teos on ilmestynyt vuonna 1986. Suomenkielinen versio on julkaistu vuonna 1991 ja sen on suomentanut Saara Lappalainen. Sivuja kirjasta löytyy 117.

Vanhaksi oppaaksi kirja sisältää yllättävän paljon ihan laadukastakin tietoa. Esimerkiksi heti alussa painotetaan kuinka kani ei ole jyrsijä, vaikka onkin melko samankaltainen kuin marsu. Kirjaan on ahdettu runsaasti asiaa eri aiheista. Löytyy perushoitoa, ruokintaa, sairauksia, häkin rakentamista, kasvatusta ja rotuesittelyjä. Kuviakin mukaan on saatu mukavasti mahtumaan, sekä valokuvina että piirrettyinä. Kuvien joukossa on jopa pari avattua kania sekä täytetty marsu. Jotenkin vaikea kuvitella että nykyään sellaisia hoito-oppaan sivuille päätyisi. Tosin en pitäisi yhtään huonona asiana jos uusiinkin oppaisiin päätyisi kuvia vaikkapa rasvoittuneista sisäelimistä varoittavina esimerkkinä.


Ensimmäinen osio kirjassa kertoo kanin ja marsun biologiasta sekä käsittelystä. Lyhyiden lajiesittelyiden jälkeen on pitkä kappale hampaista ja ruuansulatuksesta, jonka yhteydessä on myös piirroskuva kanin ruuansulatusjärjestelmästä. Kanin/marsun ostajalle on lista asioista joita kannattaa tarkistaa ennen ostopäätöstä ja löytyypä ohjeet sukupuoltenkin määrittelyyn. Rotueläinjalostuksesta kiinnostunutta kehotetaan käymään ensin useissa näyttelyissä tutustumassa kasvattajiin ja rotuihin. Tämä osio kirjassa on lähes kokonaan täyttä asiaa, joka pätee edelleen. Ainoastaan kanien kohdalla suositellaan pidettävän niitä yksittäin, sillä naaraatkaan eivät kirjoittajan mukaan tule yleensä pitemmän päälle toimeen keskenään.

Seuraavassa osiossa on aiheena eläimen majoittaminen. Yhdelle marsulle kerrotaan sopivan häkin koon olevan 60x45x30cm ja kanille 90x60x60cm. Suosituskoot ovat siis ikävän pienet, mutta muuten löytyy kyllä ihan käyttökelpoisia ohjeita häkin rakentamiseen. Erilaisia kuivikkeitakin on vertailtu. Vanhemman kirjan ollessa kyseessä, kerrotaan tietenkin marsun ja pienen kanin sopivan hyvin samaankin häkkiin asumaan. Erikoisena yksityiskohtana suositellaan marsun kanikaverin olevan naaras, sillä urokset ovat aggressiivisempia.

Kolmantena vuoroon pääsee ruokinta. Aiheesta löytyy jälleen kattavasti tekstiä, josta suurin osa on ihan asiaa. Heinästä kertova kappale on aika erikoinen, sillä ensinnäkin siinä mainitaan heinän olevan tärkeä energian ja proteiinin lähde. Lisäksi vielä mainitaan että huonolaatuisinkin heinä on aina parempi ravinnon antaja kuin tuore ruoho. Oksista ei ole mainintaa, vaan hampaiden kerrotaan kuluvan kuivaa leipää tarjoamalla. Ihmisille tarkoitettavista mysleistä kehotetaan tekemään veteen sekoitettuna puuroa, mutta missään ei kerrota miksi tälläistä tuli syöttää.


Terveydenhoito osiossa on ohjeet kynsien leikkaamiseen, sekä asiaa lääkitsemisestä ja karanteenin tärkeydestä uusien eläinten tullessa porukkaan. Lisäksi löytyy pitkä lista sairauksista ja niiden oireista sekä hoidosta. Sairauksien joukossa on tutut pasteurella ja kokkidioosi, mutta myös useampi sairaus josta en ole ikinä ennen kuullutkaan. Ei siis taida pseudotuberkuloosi ynnä muut erikoisuudet olla kovin tavallisia tauteja kaneilla tai marsuilla. Huomion arvoinen juttu on kuinka kirjassa monessa kohdassa kerrotaan kanin olevan todella herkkä saamaan ripulin. Empä itse lähtisi kania mainostamaan erityisen herkkävatsaisena eläimenä.

Yli puolet kirjasta on varattu rotuesittelyille. Aluksi on kummankin lajin kohdalla lyhyesti tietoa lisääntymisestä ja sitten laaja valikoima rotuja esiteltyinä. Lisääntymisestä kertovat tekstit ovat muuten paikkaansa pitäviä, mutta suositellut astutusiät ovat melko alhaiset nykyisiin verrattuna. Kanien osiossa on ohjeet pesälaatikon valmistamiseen, sekä kaaviot satiinikarvan periytymiseen.

Rotuesittelyissä tieto taitaa olla pitkälti oikeaa, mutta nimitykset ovat mitä ovat. Tuolloin ei ole tainnut vielä olla oikein suomenkielisiä nimiä kaniroduille, joten ne ovat pääosin englannin kielellä. Marsujen puolelta taas yllättäen löytyy suomenkielisiäkin nimityksiä. Erityisen silmiinpistävää on leijonanharjaksen puuttuminen kanien rotuesittelyistä, sillä nykyään olisi mahdoton ajatella kanirotujen esittelyä ilman sitä. Leijonanharjas on kuitenkin vielä niin tuore rotu, että kovin kummoinen niiden tilanne ei ole tainnut olla kirjan julkaisun aikoihin. Belgianjätin kohdalla kirjassa on mainitaan kuinka se ei suuren kokonsa vuoksi sovellu ollenkaan lemmikiksi. Tulisihan sille tietenkin vähän ahdasta kirjan suosittelemassa häkkikoossa.


Ihan hauska tälläisiä vanhempiakin kirjoja on välillä lueskella ja vertailla miten hoito-ohjeet ovat vuosien mittaa muuttuneet. Jos siis tämä kyseinen kirja jossain tulee vastaan, niin kannattaa mielenkiinnon vuoksi mukaan napata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)