Sivut

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Tehotirpat




Itse haudottu viiriäiskolmikko pääsi vihdoin jokunen aika sitten muuttamaan muiden tirppojen luo lampolaan. Pääsi vähän niiden muutto viivästymään, mutta ainakin ovat hyvin kodin ääniin tottuneita kun keittiössä asuivat lähes viisi viikkoa. Aluksi tirpoilla on lampolassa lämpölamppu, sillä lämpötila olisi muuten tippunut turhan paljon muuton myötä. Nyt kuitenkin on lamppukin jo poissa ja viirut viileässä. Toistaiseksi ovat saaneet kolmistaan asua, mutta jossakin kohtaa tulen tekemään vähän muutoksia viiruporukoihin.

Komean näköisiä nämä tirpat jo ovat, kun vertaa noihin vanhempiin jotka olivat saman ikäisiä tullessaan. Näillä omilla kasvateilla on jo komeat sulkapuvut, kun ostetut olivat aika ränsistyneen näköisiä. Voi olla että pienempi porukka vaikuttaa asiaan, sillä isommassa tietenkin on enemmän välienselvittelyä.





Alkuviikosta viiriäisnuoret täyttivät kuusi viikkoa, eli tulivat ikänsä puolesta aikuisiksi. Heti seuraavana päivänä häkistä löytyikin ensimmäiset munat. Aamulla vesikupissa killui valkoinen nahkamuna (oikeanpuoleisessa kuvassa). Munassa ei siis ollut ollenkaan kovaa kuorta, vaan samanlainen nahkainen pinta kuin matelijoiden munissa. Illalla häkissä oli kuitenkin jo normaalikin muna, joskin kooltaan hyvin pieni (vasmman puoleisessa kuvassa normaali ja ensikertalaisen tuotos). Näiden jälkeen onkin tullut jo useampia munia nuorisolta. Olen ollut ihan siinä luulossa että kolmikossa on vain yksi kana, mutta tänään ilmestyi kaksi munaa niin lyhyellä aikavälillä, että saattaa kanoja olla sittenkin kaksi. Hyvä juttu toki vaan jos näin tosiaan on.

Viiriäiset on kyllä ihanan tehokkaita lintuja, kun vain kuudessa viikossa kasvavat pienestä tipusta aikuiseksi ja alkavat munia. Kana vastaavasti olisi tässä iässä vasta valmis muuttamaan uuteen kotiin ja ensimmäisiä munia saisi odotella vielä monta kuukautta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)