Sivut

perjantai 13. lokakuuta 2017

Vuoden puhelinkuvat

Yhtenä iltana tuli siirrettyä puhelimen kuvat koneelle, joita sinne oli reilun vuoden ajan jo ehtinyt kertyä. Ihan hirmu innokas en ole puhelimella kuvaamaan, lähinnä silloin tulee jotain räpsittyä kun kunnon kameraa ei lähellä ole ja kuva jostain syystä täytyy saada. Ajattelin että miksipä näitä kuvia ei vaihtelun vuoksi voisi tänne blogiinkin laittaa. Tässä siis tunnelmia kuluneelta vuodelta.


1. Pikkutyttöjen porukka viime syksynä  // 2. Pupujen syyspuuro, tässä kohtaa tosin vielä turpoamassa // 3. Mopen kanssa lenkillä // 4. Työkavereita


1. Päärynä ennen poikimista // 2. Myrtin mielipide siihen mennäänkö näyttelyihin vai ei. Vielä vuoden jälkeenkin tämä näkyy arpena. // 3. Pupu paketissa (tatuoitavana) // 4. Tilaa 1500 kg purua niin saat suklaata jouluna


1. Mistyn pesänrakennusta //  2. Kauan odotetut valkokorvavauvat  //  3. Lampolan oven kanssa on joka talvi ongelmia. Viime talvena ovi pahimmillaan aukesi vain tähän verran ja tästä piti saada paali survottua sisään. // 4. Puhelimeen pupukuoret


1. Heti kun silmä välttää kaksi poikaa karkaa treffeille ja hyppii toki juuri siellä mihin kaneilla ei olisi asiaa. // 2. Ensimmäistä kertaa Lennarttia tapaamassa // 3. Vappuna kanit sai aamulla kaivaa lumikinoksesta esiin // 4. Orpovauvelit silloin kun vielä mahtuivat pieneen marsuboksiin


1. Maidolle on kysyntää orpolasten keskuudessa // 2. Luonnollisempaa maidon juontia // 3. Justus tyttöjä iskemässä // 4. Sandra laitumella


1. Aitoja tarkastamassa // 2. Jättis ja Riona päikkäreillä // 3. Justus päivälevolla tyttöhäkin edessä // 4. Nuorisoporukkaa. Parhaimmillaan porukkaan kuului kesällä kymmenen nuorta.


1. Ruokatauko Prisman pihassa // 2. Koko pyllisporukka ulkoilun jälkeen matkalla sisälle // 3. Ensimmäinen heinäkuorma saapui // 4. Pupukasa


1. Jälleen aitahommia laadunvalvojien seurannassa // 2. Sandra käväisi sisällä ruokaa kyselemässä // 3. Kanojen ensimmäisiä ulkoiluja vapaana // 4. Maan alta löytyi yllätys


1. Kanat katselee ikkunasta päästäänkö sitä ollenkaan vapaaksi // Vemppu tulopäivänään // 3. Donizista on kasvanut hieno poika // 4. Kanaporukka hiekkakylvyssä puun alla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)