Sivut

tiistai 17. lokakuuta 2017

Ammattina eläintenhoitaja (uudistettu versio)

Yksi blogin suosituimmista postauksista kautta aikojen on "Ammattina eläintenhoitaja", jonka olen julkaissut vuonna 2013. Koska eläintehoitajan ammatti on kasvattanut suosiotaan ja moni alaa harkitseva saattaa postausta eksyä lukemaan, ajattelin tehdä siitä uuden ja monipuolisemman version. Vanhassa postauksessa käsittelin myös lomittajan töitä ja tuo osa sisälsi osittain jo vanhentunutta tietoa. Vanhan postauksen piilotin kokonaan, jotta aiheesta kiinnostuneet lukisivat mieluiten tämän uuden version.

Kuva: Pixabay.com
Eläintenhoitajaksi haluavan tulee opiskella maatalousalan perustutkinto, eläintenhoidon osaamisalalla. Koulutusta järjestetään sekä peruskoulu-, että ylioppilaspohjaisena. Kouluja löytyy nykyään aika mukavasti ympäri Suomea. En tähän nyt lähtenyt kouluja listaamaan, mutta googlaamalla löytyy. Koulujen välillä on paljon eroja opetuksen tasossa ja monipuolisuudessa, joten kannattaa etukäteen selvitellä myös muiden kokemuksia itseä kiinnostavista paikoista. Mikäli tarkoituksena on asua opintojen ajan koulun asuntolassa ja sattuu omistamaan jonkin eläimen minkä mukaan haluaisi ottaa, kannattaa selvittää etukäteen myös saako asuntolassa eläimiä pitää. Yleensä sääntönä on yksi eläin/opiskelija, eli tämä pitää ottaa huomioon jos omistaa useampia lemmikkejä.

Eläintenhoitajaksi hakee yleensä paljon enemmän ihmisiä kuin mitän sisään voidaan ottaa. Monesti käytössä on pääsykokeet, joiden sisältö vaihtelee. Itse pääsin haluamaani kouluun ilman pääsykokeita, mutta toisena hakuvaihtoehtonani ollut koulu sisälsi pääsykokeenkin. Pääsykoe sisälsi haastattelun lisäksi mm. lehmien harjausta. Jonkinlaiseen pieneen käytännön juttuun on siis hyvä varautua pääsykokeisiin mentäessä. Toki olen kuullut että jossakin pääsykoe sisältää pelkän haastattelun ja sekin on hoidettu puhelimen välityksellä. Usein ensimmäisten viikkojen aikana joku aina lopettaa opiskelut lyhyeen, eli varapaikoiltakin voi vielä opiskelemaan päästä.

Koska kyseessä on maatalousalan perustutkinto, sisältää koulutus itse eläintenhoidon lisäksi myös jonkin verran maatalousjuttuja. Meillä oli koulussa mm. traktorilla ajamista, raivaussahan käyttöä, puutöitä sekä muuta pientä maatilan töihin liittyvää tekemistä. Aika vähän näitä kuitenkin opiskeluun sisältyy, eli liikaa ei näitä tarvitse pelätä. Ensimmäisenä vuonna opiskeltiin sekä tuotantoeläimiin, että pieneläimiin liittyviä juttuja. Tämän jälkeen valittiin kumpiin halusi erikoistua ja jatkossa opinnot käsittelivät vain niitä eläimiä mihin oli painottunut. Käsittääkseni aika monessa koulussa on vastaava käytäntö, mutta erojakin voi tietenkin olla. Lisäksi ainakin meillä oli mahdollista halutessaan myös opiskella sekä tuotantoeläimiin että pieneläimiin liittyvät asiat, jolloin toki koulutus kesti vuoden pidempään.

Käytännön töitä varten kouluilta yleensä löytyy ainakin lehmiä ja joitakin pieneläimiä. Tämä on jälleen asia mitä kannattaa etukäteen tutkia. Parhaiten pääsee erilaisten eläinten hoitoon tutustumaan, kun niitä koululla on laaja valikoima. Opiskelijoille jaetaan kouluissa yleensä hoitovuoroja, joiden aikana pieni ryhmä vastaa opettajien johdolla eläinten hoidosta. Tämä voi olla välillä rankkaakin, kun oppitunneilla käynnin lisäksi täytyy vielä käydä navetassa aamuin illoin.

Opiskeluihin sisältyy tietenkin myös työssäoppimista. Itsellä oli viisi työssäoppimisjaksoa, joista kertyi yhteensä 35 viikkoa. Tässä on kuitenkin eroja koulujen välillä paljonko työssäoppimista järjestetään. Työssäoppimispaikat kannattaa miettiä huolella. Harjoittelut tarjoavat hyvän mahdollisuuden päästä työskentelemään sellaisiinkin paikkoihin, joihin ei välttämättä muuten kovin helposti töihin pääse. Samassa paikassa ei kaikkia työssäoppimisia missään nimessä kannata tehdä, vaan tutustua laajasti moninlaisiin paikkoihin. Hyvällä tuurilla entisiin työssäoppimispaikkoihin voi valmistuttuaan päästä myös ihan virallisesti töihin, eli tämäkin kannattaa pitää mielessä paikkoja valitessa.

Kuva: Pixabay.com
Töitä eläintenhoitajille on valitettavasti vähän tarjolla ja moni joutuukin myöhemmin opiskelemaan vielä jotakin muuta alaa. Eniten työpaikkoja löytyy tuotantoeläinten puolelta, sillä mm. lomittajia tarvitaan tiloille. Jatkuvasti eläintilojen määrä kuitenkin vähenee ja lomittajienkin tarve laskee. Pieneläinten parista on hankalampaa työpaikkaa saada, sillä eläinkaupat ja -hoitolat työllistävät monesti vain itse yrittäjän, eikä ulkopuolisia ole varaa palkata. Jos siis työskentely pieneläinpuolella kiinnostaa, kannattaa melkein omaa yritystä harkita. Monesti kun jotakin erikoisempaa eläinalan työtä on tarjolla, löytyy hakijoita monia kymmeniä vapaata paikkaa kohti.

Mikäli opiskelu kiinnostaa, voi eläintenhoitajaksi valmistuttuaan opiskella vielä Eläintenhoitajan ammattitutkinnon. Tässä tutkinnossa on useampia osaamisaloja valittavana, jotka ovat klinikkaeläinhoitamisen, koe-eläinhoitamisen, eläintarhaeläinten hoitamisen, eläinkaupan, eläinhoitolan, koirahieronnan, eläinten kouluttamisen ja eläinten trimmaamisen osaamisalat. Klinikat esimerkiksi ottavat mielellään töihin juurikin klinikkaläintenhoitajaksi opiskelleita, eli pelkkä maatalousalan perustutkinto eläintenhoidon osaamisalalla ei välttämättä aina riitä. Mikäli siis työskentely eläinklinikalla kiinnostaa, kannattaa opintoja jatkaa eikä tyytyä pelkkää eläintenhoitajan nimikkeeseen. Tuotantopuolen eläimistä kiinnostuneet taas voivat opiskella Agrologiksi. Eli mahdollisuuksia jatko opintoihinkin löytyy.

Kuva: Pixabay.com
Kun puhutaan eläintenhoitajan ammatista, on yllättävän monilla täysin väärä mielikuva siitä mitä se todella sisältää. Aina välillä joku päätyy jopa opiskelmaan alaa ja huomaa vasta siinä vaiheessa että kyse onkin ihan muusta kuin on kuviteltu. Eläintenhoitaja ei istu rapsuttelemassa söpöjä eläimiä tunteja putkeen, vaan tyypillisesti iso osa työpäivästä koostuu siivoamisesta. Työnkuvassa on toki paljon eroavaisuuksia, riippuen ihan millaisessa paikassa on töissä.

Tuotantopuolen työt ovat kaikkein raskaimpia, sillä isot eläimet luonnollisesti sotkevat huomattavasti enemmän kuin pienet lemmikkieläimet. Vaikka esim. hevonen on yleensä suhteellisen siisti eläin eikä yksittäisen karsinan siivoaminen tunnu missään, saattaa olla eri ääni kellossa siinä kohtaa kun siivottavia karsinoita on kolmekymmentä. Lemmikkipuolellakaan ei kuitenkaan välttämättä helpolla pääse. Eläinkaupoissa kahdenkymmenen kilon ruokasäkit eivät kiipeä hyllyihin itsellään ja hoitoloissa voi mennä päivässä tunteja koirien lenkityksiin. Hyvä puoli raskaissa töissä on tietenkin aina se, että työpäivän jälkeen ei ole ollenkaan tarvetta enää muulle liikunnalle.

Kovin herkille ihmisille ei eläintenhoitajan työ ole välttämättä kaikkein sopivin, sillä myös kuoleman kanssa joutuu usein olemaan tekemisissä. Tuotantoeläinten puolella täytyy hyväksyä se että kyse on tuotantoeläimestä, ei lemmikistä. Lempilehmäsi siis todennäköisesti lähtee teuraaksi siinä kohtaa kun ei enää ole tuottava. Sama kohtalo odottaa jossakin kohtaa myös söpöjä pikkupossuja. Ja kun nyt possuista puhuttiin, niin voisin mainita esimerkkinä vähemmän mukavasta hommasta sen kun olin mukana tyhjentämässä eri syistä kuolleita pikkupossuja sisältänyttä pakastinta. Eläintenhoitajan työssä voi siis tulla mitä vain vastaan.

Vaikka ne kaikkein inhottavimmat hommat yleensä tuotantoeläimiin kuuluvatkin, sattaa ihmisestä riippuen myös pieneläinten parista löytyä asioita joita ei mielellään tekisi. Moni eläinkauppa myy lemmikkieläimien lisäksi myös ruokaeläimiä. Ruokaeläimiin kuuluu monenlaisia matosia ja ötököitä (jotka vaativat säännöllistä hoitoa), mutta lisäksi myös pakastettuja otuksia. Kanin tai jyrsijän omistajasta ei välttämättä ole mukavaa nähdä niitä samaisia eläimiä pakastimessa odottamassa nälkäistä käärmettä. Kaikki eivät matelijoista välitä tai jopa pelkäävät niitä, mutta nekin on hoidettava jos niitä sattuu työpaikalta löytymään.

Kuva: Pixabay.com
Koska alalla työskennellään elävien olentojen parissa, on jonkun oltava aina töissä. Eläimet on hoidettava sekä arkena että viikonloppuna, juhlapyhät mukaan lukien. Tässä asiassa on siis oltava joustava ja valmis käymään töissä niinäkin päivinä kun ei välttämättä huvittaisi. Myös työaikoja ei aina voi minuutilleen noudattaa, sillä eläintenhoitotöitä ei voi vain lopettaa kesken ja jatkaa seuraavana päivänä. Lehmä voi alkaa poikia juuri silloin kun olisi aika lähteä kotiin, eikä silloin voi poistua paikalta ja katsoa seuraavana aamuna mikä on tilanne. Myös vaikkapa eläinten sairastumiset, karkaamiset yms. voivat pitkittää yllättäen työpäivää.

Omakaan sairastuminen ei aina tarkoita sitä että voisi jäädä kotiin sängynpohjalle makaamaan. Sijaista ei välttämättä saa lyhyellä varoitusajalla ja jonkun on hoidettava eläimet kuitenkin ajallaan. Mm. lomitustyössä koko eläinkatras saattaa ollan lomittajan vastuulla, omistajien ollessa vaikkapa ulkomaanmatkalla. Tästä tullaankin myös siihen huomioon, että työ saattaa sisältää välillä hyvinkin paljon vastuuta.

Etenkin tuotantopuolella työt on tapana aloittaa aikaisin aamulla. Lypsylle mennään yleensä viiden-kuuden aikoihin ja myös sikaloissa ja talleilla aamu aloitetaan hyvissä ajoin. Pieneläinpuolella työajat normaalisti ovat mukavammat, mutta varmasti sieltäkin poikkeuksia löytyy. Päivän työtunteja ei välttämättä tehdä kerralla putkeen, vaativathan eläimet hoitoa myös illalla. Lomittajat esimerkiksi käyvät yleensä kaksi kertaa päivässä tilalla ja päivällä on vapaata. Työmatkoja toki kertyy tällöin tuplasti enemmän.

Kuva: Pixabay.com
Alkuperäisen postauksen tavoin myös tähän saa ehdottomasti jättää kommenttia, jos jäi vielä jotain kysyttävää. Tarvittaessa voin postaustakin vielä täydentää, jos jotain oleellista jäi puuttumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)