Sivut

tiistai 5. syyskuuta 2017

Hirmuisen kiukkuinen hopeapupu





Vuosien aikana on tullut kasvatettua useampi kymmen pupua poikasesta aikuiseksi, mutta vielä kertaakaan ei ole vastaan tullut kunnollista murrosikää. Pientä muutosta nuorten kanien luonteissa kyllä yleensä huomaa. Ihan kunnon kiukutteluilta on kuitenkin tullut tähän asti vältyttyä. Nyt on kuitenkin sellainen kani laumassa, joka jaksaa murkkuilla muidenkin edestä. Kuvissa esiintyykin itse syyllinen, eli Roosahan se. Tyttö alkaa lähestyä puolen vuoden ikää ja luonne vain menee pahempaan suuntaan koko ajan. Nuorempana Roosa oli todella ihana luonteeltaan, joten ero on kyllä huomattava.

Tyttöä kiukuttaa ihan kaikki, pelkästään häkin ohi käveleminenkin saattaa saada murahduksen aikaan. Tänään raivoamisen sai aikaiseksi viereiseen häkkiin tullut uusi asukas, joka kiukutti Roosaa kovasti. Käden kimppuun se ei onneksi vapaana ollessaan käy, mutta siinä kohtaa kun tytön ottaa käsiteltäväksi alkaa veri lentää. Muuten antaisin Roosan olla mahdollisimman vähällä käsittelyllä tällä hetkellä, mutta valitettavasti joudun sen kuitenkin kerran viikossa nappaamaan punnitukseen. Roosaa kun olisi toiveena käyttää suurihopeakasvatukseen, niin pidän tärkeänä seurata sen painon kehitystä. Nyt painoa on hieman päälle neljä kiloa. Kunhan vielä jaksaisi puolikin kiloa kasvaa, niin alkaisi hyvältä näyttää.

Ensikuun lopulla olisi Porin näyttelyt, mutta täytyy katsoa tuleeko Roosa mukaan vai ei. Vaikka ulkomuodossa ei luonnetta arvostellakaan, niin ei kiukkuista kania ole silti mukava näytille viedä. Pet-luokkaan Roosaa en tämän hetkisellä luonteella edes voisi harkita ilmoittavani. Onhan tässä kuitenkin jo hetki kiukuteltu, joten jospa pahin kiukku alkaisi kohta jo mennä ohi.

Roosa on oikein hyvä esimerkki siitä, kuinka tärkeää on uusille kanin omistajille kertoa kanien murrosiästä. Mikäli tästä ei ole tietoinen ja saa Roosan kaltaisen hankalan tapauksen kohdalleen, päätyy kani helposti kiertoon tai pahimmassa tapauksessa se voidaan huonon luonteen vuoksi lopettaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)