Sivut

maanantai 18. marraskuuta 2013

Ammattina eläintenhoitaja

Lisäys// Postauksesta on julkaistu uusi paranneltu versio, johon pääset tästä. Huomioithan että tämä alkuperäinen postaus sisältää osittain vanhentunutta tietoa lomittajan työhön liittyen.


Ainakin osa lukijoista on varmaankin blogia seuratessaan saanut selville, että olen ammatiltani eläintenhoitaja.
Monia eläinihmisiä tämä ammatti varmasti kiinnostaa, mutta millaista opiskelu ja työskentely todella on? Eläintenhoitajaksi on voinut opiskella vasta muutamia vuosia ja siksi se saattaa joillekin olla vielä aika tuntematonkin ammatti

Eläintenhoitajaksi haluavan tulee opiskella maatalousalan perustutkinto eläintenhoidon koulutusohjelmalla. Koska kyseessä on maatalousalan perustutkinto, koulutuksen aikana opiskellaan myös maatalouteen liittyviä asioita. Traktorilla pääsee ajelemaan ja myös metsänhoito sekä peltotyöt tulevat tutuksi. Riippuu kuitenkin varmaan pitkälti koulusta mitä eläintenhoitajaopiskelijat laitetaan tekemään ja mitä ei. Maatalousjuttuja ei kannata pelästyä, sillä niitä on kuitenkin aika vähän koulutuksen aikana.

Ensimmäisenä vuotena opiskellaan niin tuotanto- kuin pieneläimiinkin liittyviä asioita. Tämän jälkeen saakin sitten valita painottuuko pieneläimiin vai tuotantoeläimiin. Eri kouluissa voi olla erilaisia käytäntöjä, mutta itsellä ainakin meni näin ja uskoisin muissakin kouluissa suunnilleen samalla tavalla menevän.
Tuotantoeläimiinhän kuuluu lehmät, possut, hevoset, kanat, lampaat ja vuohet. Painotus on kolmessa ensin mainitussa lajissa. Pieneläimiin kuuluu koirat ja kissat sekä jyrsijät, kanit, matelijat yms. lemmikkieläimet. Eniten opiskellaan koiriin ja kissoihin liittyviä asioita.

Työssäoppiminen kuuluu tärkeänä osanan opiskeluun. Sen määrä vaihtelee, mutta itse olin 35 viikkoa työssäoppimassa, viidessä eri jaksossa. Minullahan oli pieneläinpainotus, mutta sain silti tehdä työssäoppimisia myös hevostallilla. Tämäkin on luultavasti hyvin koulukohtaista miten työssäoppimiset järjestetään ja minne on mahdollista mennä.
Työssäoppimaan kannattaa mennä mahdollisimman monipuolisiin paikkoihin. Vaikka jokin tietty paikka tuntuisikin kivalta, ei jokaista työssäoppimisjaksoa kannata tehdä samassa paikkaa. Kokemusta on hyvä hankkia erilaisista ja eri eläinlajeihin painottuneista yrityksistä. Monesti työssäoppimispaikkoihin pääsee valmistuttuaan myös töihin.

Itse pääsin opiskelemaan helpolla, sillä aloitin ensimmäisenä vuonna kun eläintenhoitajaksi oli mahdollista alkaa opiskella. Pääsykokeissa yms. en joutunut käymään ollenkaan.
Nykyään ala on tunnetumpi ja hakijoitakin huomattavasti enemmän. Siksi moni halukas jää ilman paikkaa ja koulut ovat ottaneet pääsykokeet käyttöön.


Etenkin nuorista ihmisistä eläintenhoitajan ammatti saattaa kuulostaa täydelliseltä unelma-ammatilta. Mikä olisikaan parempaa kuin sylitellä koiria ja kissoja päivästä toiseen? Todellisuus on kuitenkin jotain aivan muuta. Ensinnäkin vain harva pääsee valmistuttuaan työskentelemään pieneläinten kanssa, sillä työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole. Työntekijöitä tarvitaan eniten juurikin tuotantoeläinpuolella, joten navettoihin, sikaloihin ja talleille suurin osa lopulta päätyy. Iso eläin sotkee paljon ja suurin osa töistä onkin pelkkää siivoamista.
Mikäli haluaa tehdä töitä pieneläinten parissa, täytyy yleensä perustaa oma yritys. Eläinkaupat ja -hoitolat etsivät hyvin harvoin uusia työntekijöitä. Hyvällä tuurilla on toki mahdollista pieneläinyrityksiinkin töihin päästä.

Eläintenhoitajan työ ei sovi kovin herkille ihmisille, sillä tällä alalla tulee vastaan vaikka mitä. Eläinkaupoissa pitää käsitellä ruokaeläimiä (matosia ja sirkkoja) ja jo tämä saattaa tehdä monille tiukkaa. Myynnissä voi olla myös matelijoita, joten niitäkin on pystyttävä käsittelemään.
Etenkin tuotantoeläinpuolella ollaan monesti tekemisissä kuolleidenkin eläinten kanssa. Itse olen esim. ollut tyhjentämässä pakastinta, joka oli täynnä kuolleita pikkupossuja. Eläinten kuolemaan törmää väistämättä aina välillä, oli sitten töissä missä tahansa. Niitä ei oikein voi jäädä päiväkausiksi suremaan, vaan työt on hoidettava normaaliin tapaan.
Lihaksi kasvatettaviin eläimiin ei kannata liiaksi kiintyä, sillä se suloisinkin pikkupossu päätyy lopulta lihoiksi. Samoin käy lempilehmällesi, kun se lakkaa tuottamasta tarpeeksi tai sairastuu muuten.


Koska tällä alalla työskennellään elävien olentojen kanssa, on jonkun oltava aina töissä. Eläimet pitää hoitaa myös viikonloppuisin, juhlapyhistä puhumattakaan. Pitää siis olla joustava ja valmis työskentelemään niinäkin päivinä kun haluaisi jäädä kotiin.
Työajoista on niistäkin oltava valmis joustamaan. Työpäivät voivat venyä välillä pitkiksikin, sillä esim. sairasta eläintä ei voi jättää hoitamatta siksi että työaika päättyy.
Omakaan sairastuminen ei välttämättä tarkoita sitä, että voisi jäädä sängynpohjalle makaamaan. Sijaista ei välttämättä saa parin tunnin varoitusajalla ja jonkun on eläimet hoidettava ajallaan.
Ja jos jollekin on jäänyt epäselväksi, niin navetoissahan työt alkavat aamuisin viiden-kuuden aikaan. Kovin aamu-uniselle ihmiselle ei eläintenhoitotyöt ole paras vaihtoehto.

Työ vaatii melko hyvää kuntoa. Erityisesti tuotantoeläinpuolen työt ovat raskaita, mutta pieneläinpuolellakaan ei aina helpolla pääse. Talleilla ja navetoissa odottaa kymmenet siivottavat karsinat, koirahoitolassa taas parhaimmillaan parikymmentäkin lenkitettävää koiraa. Eläinkaupoissa työt ovat yleensä kevyitä, mikäli ruokasäkkien raahaamista ei lasketa.
Hyvä puoli on se, että eipä ainakaan työpäivän jälkeen tarvitse enää lenkille tai salille lähteä.


Itselläni on eniten työkekemusta talleilla lomittamisesta, joten valitsin tämän työn tarkempaan esittelyyn.
Tietyt kriteerit täyttävät eläimiä omistavat maatalousyrittäjät saavat vuosittain 26 päivää vuosilomaa. Tämä tarkoittaa että he saavat tilalleen lomittajan, jonka palkkaa eivät joudu itse maksamaan. Maatalousyrittäjä saa halutessaan valita lomittajan itse, mikäli ei halua vierasta ihmistä töihin. Etenkin tallit ottavat lomittajaksi mieluusti ennestään tutun henkilön. Itse olen tehnyt lomituksia juurikin niillä talleilla joilla olen ollut ensin harjoittelussa.

Hevoslomittajan työaika vaihtelee tallin hevosmäärästä riippuen. Esim kahdentoista hevosen tallilla työaikani on 5,5 tuntia ja kolmenkymmenen hevosen tallilla 8 tuntia. Työpaikalla käydään normaalisti kaksi kertaa päivässä. Aamulla hevoset laitetaan ulos, siivotaan karsinat ja tehdään muut aamutoimet. Sen jälkeen palataan kotiin ja illalla mennään jälleen tallille ottamaan hevoset sisään ja tekemään muut iltatyöt.
Mikäli työpaikka on kovin kaukana kotoa, pitää miettiä miten aikansa päivällä kuluttaa. Jos matka on pitkä, ei kotona kannata välttämättä välillä käydä.
Vaikka papereihin olisikin merkitty työajaksi esim. 8 tuntia, ei koko työaikaa tarvitse työpaikalla vettää. Jos työt saa tehtyä nopeasti, voi lähteä kotiin. Riittää että on tarvittaessa työnantajan käytettävissä. Itse ainakin olen sen verran nopea työt tekemään, etten saa koskaan määrättyä aikaa kulumaan. Palkan saa sen mukaan mitä papereihin on merkitty, joten palkkaan ei vaikuta se kuinka monta tuntia on töissä oikeasti ollut.

Lomittajan työ on aika vastuullista hommaa, sillä välillä koko talli on lomittajan hoidettavana. Pari kertaa olen ollut lomittamassa tallin omistajan ulkomaanmatkan aikana, jolloin mahdolliset ongelmat pitää pystyä ratkaisemaan itse.


Mikäli kaiken tämän jälkeen eläintenhoitajan ammatti vielä kiinnostaa ja tuntuu itselleen sopivalta, ei muuta kuin vain alaa opiskelemaan.
Ihan tarkoituksella toin tekstissä esiin paljon alan ikäviä puolia, sillä monella on alasta turhan ruusuinen kuva. Aivan liian paljon lähdetään opiskelemaan eläintenhoitajaksi ja muutaman kuukauden päästä vaihdetaan alaa kun ammatti olikin ihan muuta kun kuviteltiin.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Kanien tiineys ja synnytys

Jatketaan vielä hetki erikoispostauslinjalla. Huomena kamera palaa maailmalta kotiin ja sitten tulossa taas tuoreita kuvia eläimistä ja tietenkin myös kuulumisia.

Arvonnan yhteydessä toivottiin postausta kanien tiineysajasta. Kirjoittelinkin hieman yhteenvetoa meillä syntyneistä poikueista.


Meillä on syntynyt viisi kanipoikuetta, neljästä eri emosta. Tiineydet ovat olleet joka kanin kohdalla hyvin erilaiset. On ollut esimerkiksi hauska seurata, kuinka jokaisella emolla on oma näkemyksensä pesän rakennuksesta.

Poikue 1 s. 7.5.2012
Tiineyspäivät: 31
i: Rolle (risteytys) e: Limona (kluppa)
Poikasia syntyi 4

Ensimmäisen poikueen kanssa kävi hyvä tuuri ja kaikki meni paremmin kuin hyvin. Kaikista neljästä pikkuisesta kasvoi isoja ja terveitä pupuja.
Limonassa ei ollut havaittavissa merkkejä tiineydestä, joskin niitä ei kamalasti tullut seurailtuakaan, kun ensimmäinen poikue oli kyseessä ja kaikki oli vielä uutta ja outoa. Tiineyden loppuvaiheilla Limonan maha pullistui selkeästi, mutta esim. potkuja ei vatsassa tuntunut.
Pesän rakennuksen Limona aloitti hyvissä ajoin, pari viikkoa ennen synnytystä. Harjoituspesät olivat hienoja, mutta lopullinen pesä oli pelkkä epämääräinen heinäkasa häkin nurkassa, jonne poikaset oli peitetty. Karvojaan Limona ei halunnut turhaan uhrata ja nyppi niitä pesää hyvin vähän.
Poikaset Limona synnytti 31. tiineyspäivä, aamuyöstä.


Poikue 2 s. 13.6.2012
Tiineyspäivät: 29
i: Rolle (risteytys) e: Luna (hermeliini)
Poikasia syntyi 7, joista yksi kuolleena

Lunan poikaset syntyivät aamupäivän aikana. Aamuruokinnan yhteydessä niitä ei vielä ollut, mutta kun yhden aikoihin menin siivoamaan häkkiä, oli pesä täynnä nakkeja.
Kyseessä oli vahinkopoikaset, jotka saivat alkunsa Lunan murtautuessa seinän läpi Rollen puolelle. Epäilin Lunan olevan tyhjä, sillä sillä oli ollut vielä edellispäivänä vahvat valeraskausoireet. Tämänkään kohdalla ei siis tullut tiineyden merkkejä pahemmin etsittyä. Valokuvista kuitenkin huomaa, kuinka Luna oli varsin turvonnut tiineyden loppuvaiheilla. :)
Pesää Luna rakenteli noin viikko ennen synnytystä. Se myös alkoi repiä karvoja jo pari päivää ennen synnytystä. Luna ei peitellyt poikasia ollenkaan, vaan jätti pesän avonaiseksi.
Poikasmäärä Lunalla oli ihan valtava, kun hermeliinit kuitenkin yleensä saavat sen pari-kolme poikasta. Eipä siis ihme että se synnytti ne hyvissä ajoin.
Tässä on muuten esimerkki siitä, että naarasta isompi uros ei välttämättä ole haitaksi. Rollella ja Lunalla oli kokoeroa vajaan kilon verran, mutta silti Luna synnytti hyvin pieniä poikasia ilman ongelmia.


Poikue 3 s. 4.5.2013
Tiineyspäivät: 30
i: Touho (leijonanharjas) e: Rumba (risteytys)
Poikasia syntyi 9, joista yksi kuoli 4vrk iässä

Tiineyden aikana Rumban luonne rauhoittui selvästi ja siitä tuli letkeä sylipupu. Viimeisen tiineysviikon aikana Rumban vatsa kasvoi pullataikinan lailla ja parina viimeisenä päivänä mahassa tuntui selviä potkuja.
Pesää Rumba rakenteli ensimmäistä kertaa pari viikkoa ennen synnytystä, mutta piti sen jälkeen taukoa rakennushommista. Seuraavan kerran se tekikin pesää vasta edellisinä iltana.
Pesänsä Rumba rakensi sille tarjottuun pesälaatikkoon. Ensin se teki kuopan, jonka sitten vuorasi valtavalla karvamäärällä. Lopuksi se vielä peitti poikaset heinällä. Omasta mielestäni Rumban tekemä pesä on ollut kaikkein parhain.
Poikaset syntyivät yön aikana. Oli todellinen yllätys löytää pesästä yhdeksän nakkia. Rumba ei kuitenkaan ole kooltaan kuin sen pari kiloa, joten ei tuon kokoiselta ihan noin suurta poukuetta odottaisi. Synnytyksen jälkeisen päivän Rumba olikin kipeän ja vaisun oloinen. Vasta illalla se alkoi syödä ja käyttäytyä normaalisti.


Poikue 4 s. 11.5.2013
Tiineyspäivät: ?
i: Paskis (risteytys) e: Tilda (risteytys)
Poikasia syntyi kaksi, joista toinen oli kuollut

Tämäkin oli vahinkopoikue. Astumisajankohtaa en oikein tiedä, sillä se on voinut tapahtua parinakin eri päivänä (keväällä kanit olivat levottomia ja vähän väliä joku oli karkuteillä). Tildasta ei huomannut oikeastaan mitään tiineyden merkkejä. Pari päivää ennen synnytystä onnistuin kuitenkin tunnustelemalla sen vatsaa tuntemaan poikaset.
Pesää Tilda rakensi kolme viikkoa ennen synnytystä, kun ne Rumban kanssa innostuivat rakentamaan yhdessä pesää. Ennen synnytystä Tilda oli väsännyt epämääräisen pesäviritelmän, jonne oli poikaset synnyttänyt yön aikana. Oikeastaan se oli vain kasannut nurkkaan hieman heinää ja nyppinyt karvaa päälle. Poikasia se ei ollut myöskään peittänyt. Avitin vähän Tildaa ja muokkasin itse pesää paremmaksi, jotta ainut hengissä oleva poikanen ei kylmettyisi.
Tilda oli varsin innokas imettäjä ja imetti poikasta alkuaikoina varmasti paljon useammin kuin sen 2 kertaa vuorokaudessa. Kun kilpailijoitakaan ei ollut, kasvoi poikanen hurjaa vauhtia. Nopeasti se kiri kiinni viikon itseään vanhemmat poikaset.


Poikue 5 s. 27.5.2013
Tiineyspäivät: 30
i: Rolle (risteytys) e: Limona (kluppa)
Poikasia syntyi 8, joista 3 kuoli ensimmäisen viikon aikana

Limonan toisten poikasten kohadalla tiineyden merkit olivat varsin selvät. Alussa kani oli äkäinen muita kohtaan ja viihtyi omissa oloissaan. Alusta asti se myös kaivoi jatkuvasti hullun lailla. Viimeisellä viikolla vatsa kasvoi selvästi ja potkut tunsin päivää ennen synnytystä.
Pesän teon Limona aloitti hyvissä ajoin, kaksi päivää astutuksen jälkeen. Kun näin Limonan kuskailevan heiniä suussaan, olin ihan varma että kyseessä on valeraskaus. Mutta eipä ollut. Tiineyden keskivaiheilla Limona teki jälleen muutaman päivän ajan pesää, mutta unohti sitten asian. Pari päivää ennen synnytystä se hieman rakenteli pesää, mutta lopullisesti se oli tehnyt sen vasta ennen synnytystä. Hienoa pesää se ei tälläkään kertaa tehnyt, eikä viitsinyt karvojakaan pahemmin nyppiä.
Poikaset syntyivät yön aikana. Aluksi niitä oli kahdeksan, mutta kolme pikkuista menehtyivät vuorotellen ensimmäisen viikon aikana.


Kaikki muut poikueet ovat syntyneet emon ollessa erillään muista kaneista, paitsi viimeisin. Limonalle oli rajattu kopista oma osasto, mutta ennen synnytystä se oli hypännyt aidan yli muiden puolelle (kaksi aikuista ja 9 poikasta) ja synnyttänyt poikaset sinne. Minkäänlaisia onglmia ei asian suhteen ilmennyt, eikä Limonaa haitannut vaikka pesän ympärillä pörräsi muita kaneja.

Kaksi ensimmäistä poikuetta sai olla viikon ikään saakka rauhassa ennen kuin niihin alettiin koskea. Kolmea viimeisintä poikuetta olen kuitenkin käsitellyt alusta asti päivittäin. Käsiä olen hajustanut emon hajulla vajaan parin viikon ikään saakka. Aina ei ole tullut silloinkaan käsiä pahemmin hajustettua, eikä emot ole asiasta nokkiinsa ottaneet.