torstai 15. kesäkuuta 2017

Hienot kanilapset


Eilen kotiuduin neljän päivän Viron reissulta ja reissusta johtuen blogiin pääsikin tulemaan viikon postaustauko. Nuorimpia poikasia kuvasin jo ennen reissua, mutta en ehtinyt niitä muokata ja laittaa esille. Nyt siis olisi nämä kuvat luvassa. Kovasti ovat toki näistäkin taas lisää kasvaneet.

Rionan poikaset

Rionan kuusikko alkaa olla jo isoja tyttöjä ja poikia, sillä juhannuksen jälkeen tämä porukka tulee luovutusikään. Koteja näille ei vielä oikeastaan tiedossa ole, sillä en vielä ole saanut aikaisiksi näistä missään ilmoitella. Eiköhän kuitenkin mukavat kodit vielä ehdi löytyä. Japanilainen naaras jää kotiin tai jos sopiva sijoituskoti löytyy, sen oikein mielelläni myös sijoittaisin. Näistähän tosiaan se tavoiteltu valkopohjainen japanilainen aiemmin menehtyi, mutta keltamusta japanilaisen tytön avulla kyseistä väriä voidaan taas myöhemmin saada uudelleen.

Yleensä pidän poikaset emon kanssa luovutusikään jos vaan mahdollista, mutta nämä on nyt kuitenkin jo itsenäistyneet ja vieroitettu emosta. Koska jättityttöjen tarha on puutarhaverkosta, ei siinä voi poikasia pitää. Riona onkin siis ulos muuton jälkeen vaihdellut tarhan sekä pienemmän häkin välillä missä poikaset asuvat. Helpompi kuitenkin kun Riona on jäänyt kokonaan tarhan puolelle. Ruokinta on nyt myös helpompi toteuttaa, kun pelkille poikasille voi pellettiä tarjota vapaammin.

n. Paranormal Activity

n. Halloween
n. Blair Witch
u. Dead Silence
u. Sinister

u. Poltergeist
Sisaruskuva


Siirin poikaset

Siirin poikaset ovat kovasti kasvaneet ja kehittyneet siitä kun niitä viimeksi tuli kuvattua. Nämä on kyllä ihan erilaisia ulkonäöltään, kun kerran harjattomia pikkukaneja ovat. Ne kun eivät kovin yleinen näky tässä kanilassa ole. Kooltaan poikaset ovat aika pieniä, eli taitaa aikuiskokokin pienehköksi jäädä. Näiden isä Rasmus on myös hyvin pienikokoinen kani, eli sieltä koko periytyy.

Suvultaan nämä poikaset ovat hieman muista pikkukaneista poikkeavia, sillä taustalta löytyy useampi sellainen kani jotka ei varsinaiseen pääsukuun kuulu. Tämän huomaakin heti luonteessa, joka on erilainen kuin pikkukaneilla yleensä. Eikä missään nimessä toki pahassa mielessä, mukavia kaneja ovat kyllä. Huomaa vaan heti erilaisen luonteen, kun on tietynlaisiin poikasiin tottunut.

u. Joyride
u. Booster
n. Thurderbird
n. Typhoon
n. La Paloma

n. Music Express
Myrtin poikaset

Viimeisenä vuoroon vielä Myrtin vahinkovaavit. Nämä on myös kasvaneet paljon edellisistä kuvista. Nyt erottaa jo harjaksetkin ja Magnusta lukuun ottamatta ovat kaikki tukkapupuja. Nämä on hirmu kivoja ja nättejä poikasia, kuten vanhempien perusteella osasin odottaakin. Hyvä että tyttöjä on joukossa vain se yksi, muuten olisi hankala valita mikä jää emon kaveriksi.

Vahinkopoikueeksi tämä on aika onnistunut poikue. Tarkoituksella en olisi tätä yhdistelmää lähtenyt toteuttamaan, mutta näistä taitaa kyllä ihan kivoja yksilöitä tulla kasvatustakin ajetellen. Yllättäen nämä muutamat vahinkopoikueet mitä vuosien aikana on syntynyt, ovat järjestään olleet varsin hyviä yhdistelmiä.

u. Bombus Magnus
u. Bombus Muscorum

u. Bombus Sylvestris

n. Bombus Cryptarum

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)