perjantai 26. toukokuuta 2017

Monen näköistä kanilasta


Maanantaina syntyi vielä viimeinenkin poikue, jonka emänä on tietenkin Wilma. Tässä kuitenkin onkin sitten kaikki mitä poikueesta voin tällä hetkellä kertoa, sillä ihan suunnitelmien mukaan ei synnytys mennyt. Vuosi sitten Wilma synnytti vasta 32. tiineyspäivä, siitäkin huolimatta että poikasia syntyi kaksitoista. Myös Wilman ensimmäinen poikue syntyi muistaakseni aika myöhään. Niimpä odottelin poikuetta aikaisintaan keskiviikolle, enkä vielä maanantaina ollut tehnyt jättien karsinaan mitään erikoisjärjestelyjä. Jättien asunnossa on lattia lohkeillut muutamasta kohtaa ja tytöt ovat näistä kohdista saaneet kaivettua koloja lattian alle. Siellä syvällä kolossa on myös Wilman pesä. Muhkea karvakasa näkyy kyllä kolon perällä, mutta sinne ei käsin yllä eikä lattiaa pysty siltä kohtaa rikkomaan. Nämä ovat nyt sitten ihan täysin luomupoikaset ja täytyy vaan toivoa että sieltä kolmen viikon päästä nousee terveitä poikasia pinnalle. Vähän inhottavaa kyllä kun ei pesää pääse mahdollisten kuolleiden yms. takia tarkastamaan ja siivoamaan, mutta toisaalta eipä villikanienkaan pesiä käy ihmiset tutkimassa ja silti lisääntyvät ongelmitta. Ihan jännittävää nähdä millaisia poikasia ja kuinka monta lopulta esiin tulee. Keltaista ja keltamustaa japanilaista nyt ainakin olisi odotettavissa, mutta eihän sitä tiedä vaikka joku yllärikin olisi odottamassa. Mielenkiintoista on myös näiden myötä tutkia onko jotakin eroa lopputulokseen sillä aloittaako poikasten käsittelyn het niiden synnyttyä vai vasta siinä vaiheessa kun ne pesästä pois lähtevät.

Wilman poikasista ei siis hetkeen ole kuvia tulossa, mutta nämä kolme muuta nuorimpiin kuuluvaa poikuetta kuvasin läpi. Myrtin ykköspoikueesta tulee kuvia myöhemmin eri postaukseen ja samaan voisin ottaa kuvia myös Biancasta, Dobbystä ja Dessasta. 

Rionan pikkujätit

Rionan poikasten kanssa kävi todella huono tuuri, sillä juuri se kaikkein toivotuin ja tavoitelluin valkopohjainen japsipoikanen menehtyi toissapäivinä. Juuri ennen kuolemaansa poikasella oli vatsa sekaisin, mutta jo aiemmin kiinnitin huomiota että se oli hieman muita poikasia luisevampi ja pienempi. On siis hyvinkin mahdollista, että sillä oli jotakin ongelmaa ruuansulatuksen kanssa, eikä se ruvennut  kunnolla toimimaan nyt kun poikaset ovat alkaneet isommissa määrin kiinteää ruokaa syömään. Tämä oli aika harmillinen juttu ja täytyy nyt uudelleen miettiä mikä poikasista kannattaisi kotiin jättää, jotta väriprojekti saa jatkoa. Harkinnassa on myös pitäisikö Riona vielä uudelleen tämän vuoden puolella astuttaa ja toivoa että valkopohjaisia japanilaisia syntyisi. Ei siis tarvitsisi ihan niin pitkään odottaa, että projektia saisi jatkettua. Ensin Riona saa kuitenkin ihan rauhassa levätä, eli mahdollinen toinen poikue ajoittuu vasta marras-joulukuulle.

Vaikka aluksi poikasten korvat olivatkin ison näköiset, ovat ne nyt jääneet kasvussa jälkeen eivätkä oikein edes jätin korvilta näytä. Taitaa siis aika pienikorvaisiksi nämä jäädä ja luppaan tuskin korvat ovat menossa.

Nimensä poikaset saivat kauhuelokuvien mukaan. Samaa teemaa on muutama vuosi sitten tullut jo käytettyä, mutta kauhuleffoja riittää, eli nimet ei ihan heti kesken lopu.

n. Halloween

n. Paranormal Activity
n. Blair Witch

u. Dead Silence
u. Poltergeist

u. Sinister

Siirin poikaset



Siirin vauvelit tulisivat tänään kahden viikon ikään. Silmät niillä ovat olleet jo hyvän aikaa enemmän ja vähemmän auki. Pieniä retkiä pesän ulkopuolellakin ovat jo uskaltaneet tehdä. Nimetkin poikaset jo saivat ja teemana näillä on PowerParkin laitteet.

Näistä on tosiaan toinen madagaskar ottereista jäämässä kotiin, mutta tarkempaa valintaa ei tietenkään tässä vaiheessa ole vielä tehtynä. Kuviolliset naaraat on alustavasti varattu ja se mada otter joka jäljelle jää, olisi toiveena saada samaan kotiin Siirin kanssa. Siirille olisi siis tarkoitus kiva lemmikkikoti löytää, kunhan se tämän poikueen on ensin hoitanut luovutusikään. Pojista ei vielä kiinnostuneita ole.

Valkoiset ovat vähän likaisia tällä hetkellä, kuten aika usein tuppaavat pesäpoikasina olemaan. Siellä kun kasassa pissaillaan toisten päälle, niin tulos on tämä. Eiköhän poikaset kuitenkin puhdistu, kun hylkäävät pesän lopullisesti.

n. La Paloma
n. Music Express

n. Typhoon

n. Thunderbird

u. Joyride

u. Booster

Myrtin vahingot

Myrtin vahinkolapsoset alkavat lähestyä nekin kahden viikon ikää. Eilen ensimmäisillä oli silmiä avautunut ja koko poppoo pääsikin kuvattaviksi. Poikasia on jäljellä enää neljä, sillä viides poikanen oli alle viikon iässä eksynyt pois pesästä ja kylmettynyt. Tuolloin oli varsin helteiset lämpitilat, mutta tuon ikäiselle poikaselle on kohtalokasta joutua pois pesästä, oli sitten kuinka lämmin ilma tahansa.

Näissä jäjellä olevissa neljässä on kolme urosta ja yksi naaras. Naaraspoikasta olin miettinyt kotiin jättäväni, joten päätös oli tällä sukupuolijakaumalla helppo. Tarkoituksena oli jo Myrtin ensimmäisestä poikueesta kotiin jäävä naaras jättää Myrtin kämppikseksi, mutta kun tämän vahinkopoikueen myötä poikaset oli pakko vieroittaa, meni suunnitelmat uusiksi. Myrtti on sen verran johtajatyyppi, että ei olisi mitään takeita että se tytärtään enää takaisin huolisi. Ensimmäisestä poikueesta kotiin jäävä tyttönen saa siis mennä Saagan ja Mistyn laumaan, ja Myrtti saa sitten tästä vahinkopoikueesta kaverin itselleen.

Aikas nättejä nämä lapset ovat, kun ei ole hetkeen taas japseja syntynyt näin isoa satsia kerralla. Luonnekin tulee varmasti aika huippulaatua olemaan, sillä Rolle on muillekin jälkeläisilleen mukavaa luonnetta periyttänyt. Rollehan näillä poikasilla on suvussaan kaksikin kertaa, sillä Rolle on paitsi näiden isä, niin myös emänisänemänisä. Pientä linjausta suvussa siis on, mutta kaneilla tästä ei onneksi haittaa koidu.

Tämä poikue sai nimetkin nyt jo hyvissä ajoin. Ensin mietin jotakin vahinkoon liittyvää teemaa, mutta kun mitään kivoja nimiä ei tullut keksittyä, tuli poikasista kimalaisia. Väristä tietenkin tämä teema tuli.

u. Bombus Magnus
n. Bombus Cryptarum
u. Bombus Muscorum
u. Bombus Sylvestris

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)