maanantai 6. helmikuuta 2017

Vanhoja videoita

Koska tässä ei muutakaan postailtavaa ole, kaivelin Youtuben kätköistä muutaman vanhemman videon katseltavaksi. Näitä ei siis ole koskaan tässä blogissa julkaistu, joskin joku on saattanut niihin Youtuben puolelle joskus törmätä.



Tämä ensimmäinen video onkin todella vanha, sillä tässä laumaan kuuluu vasta alkuperäiskanit Luna, Limona, Rolle ja Jiri. Pojat riitaantuivat alkuvuodesta 2012, eli klipit joissa ne viipottavat yhdessä on peräisin kanien ensimmäiseltä syksyltä/loppuvuodelta. Jos oikein tarkkaa katsoo voi muuten huomata, että Lunalla on tainnut olla valeraskauskin meneilään talvisia klippejä kuvatessa.



Tältä videolta löytyy klippejä talvelta 2012. Alkeperäiskanejen lisäksi videolla pomppii ensimmäisistä poikueista kotiin jääneet nuoret, Paskis, Rumba ja Tilda. Paskis asuu tässä vaiheessa vielä Jirin kaverina, mutta huomaa kyllä että viimeisia aikoja yhdessä ollaan.



Ja vielä kolmas talvinen video, samalla kokoonpanolla kuin edellinenkin. Lampaita vilahtelee vielä kolme, kun Karoliinakin on tässä vaiheessa elävien kirjoissa.



Pari kuukautta talvivideosta eteenpäin mukaan on liittynyt Touho. Touho eleli kevään ajan sisäkanina, mutta suurella innolla oli aina valmis lähtemään ulkoilemaan. Eteisen oven avatessaan sai aina olla varovainen ettei kani livahda mukana ulos. Loppuvideolla näkyy myös luppakolmikkoa. Rumba on tässä vaiheessa jo kantavana, minkä vuoksi se ulkoilee yhdessä Touhon kanssa. Nuppukin on siis jo menossa mukana, joskin vielä syntymättömänä poikasena.



Jälleen on menty muutama kuukausi eteenpäin ja Rumban poikaset ovat syntyneet sekä kasvaneet söpöiksi pikkupupuiksi. Videon alussa on kuvattu Touhon erikoista tapaa juosta perässäni. Tämä johtui ilmeisesti siitä että se oli sisäkanina jonkin aikaa ja ehti kiintyä ihmisiin. Tapa katosi hiljalleen, kun poika muutti ulos ja tajusi olevansa kani eikä ihminen.



Ja vielä viimeinen video, tässä taas hypätty aijassa muutama kuukausi eteenpäin. Lunalta löytyy vielä pienempiä poikasia, mutta Rumban lapset ovat jo muuttaneet muualle. Keväällä syntyneet Limonan poikaset ovat myös jo kasvaneet isoiksi, eikä kotona taida enää muita olla kuin videolla näkyvät Niilo ja Leevi.

1 kommentti:

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)