tiistai 14. helmikuuta 2017

Vanhat valokuvat

Tässä olisi jatkoa vanhoja videoita postaukselle. Tällä kertaa katsellaan kuitenkin vanhoja valokuvia. Näissä mennäänkin vielä paljon kauemmas kuin videoissa. Kuvat ovat tosiaan ajalta ennen digikameroita. Valitettavasti en näitä skannaamaan lähtenyt, kun tämä oma läppärini ei halua tulostimen kanssa tehdä yhteistyötä, enkä kuvia olisi siis suoraan tälle koneelle saanut. Laatu ei ole näin kuvattuina paras mahdollinen, mutta koittakaa kestää.


Ensimmäinen kuva onkin hieman erikoisempi. Siinä näkyy hautomakoneessa olevia fasaanin munia, jotka ovat juuri kuoriutumassa. Ensimmäinen pikkufasaani onkin jo päässyt kuorestaan ulos. Kuva on otettu mummulasta, jossa monta vuotta sitten kasvatettiin fasaaneita. Poikasina linnut oli mukavan kesyjä ja niitä oli kiva ruokkia, mutta aikuisina ne lentelivät päin seiniä jos ihminen meni liian lähelle. Fasaani taitaa sellainen eläin ollakin, ettei siitä oikein kesyä koskaan saa.


Tämä kuva on ihan kotosalta ja siinä näkyy ensimmäiset lampaat vuosien takaa. Vasemmalta alkaen lampaat ovat Lumikki, Sakari ja Sonja. Lumikki ehti kuulua laumaan monet vuodet, mutta kahden muun tarina jäi lyhyemmäksi. Sakari annettiin uuteen kotiin muutaman vuoden kuluttua ja Sonja lopetettiin terveysongelmien takia. Luonnekaan sillä ei kehuttava ollut.


Ja sitten taas mummulaan. Ennen Moppea koira virassa toimi Riitu, rodultaan norjanharmaahirvikoira. Riitu kuoli muistaakseni 2004, joten kamalasti en tästä koirasta enää mitään muista. Huomattavasti Moppea ystävällisempi tapaus se kuitenkin oli.


Parina ensimmäisenä vuonna lampaiden karitsat syntyivät jostakin syystä heikkoina ja kuolivat pian syntymänsä jälkeen. Pässin vaihdon myötä syntyi viimein eläväkin karitsa. Pässipoika nimettiin Vaniljaksi. Vanilja oli pässiksi kiltti, johtuen varmaan paljon siitä että sitä karitsana tuli paljon käsiteltyä. Valitettavasti poika ei voinut jäädä pysyvästi omaan laumaan ja vuoden-parin iässä se muutti toiseen lammaslaumaan.


Omien kissojen lisäksi naapurin Mosse kissa oli tuttu näky pihalla. Mosse oli monelle kissalle normaaliin tapaan hieman varautunut vieraita kohtaan, mutta kyllä sitä silittämäänkin pääsi. Kissan herkkua oli grillimakkara ja yleensä se saapui pihaan heti kun ensimmäiset savun hajut kesäisin grillistä ilmoille pääsi.


Mersu ei suinkaan ollut talon ensimmäinen marsu, sillä Nöpö vipelsi pitkin lattioita jo kauan ennen sitä. Nöpö tuli meille kun tuttavaperhe kyllästyi siihen ja halusi marsusta luopua. Nöpö eli melko alkeellista elämää, eikä sillä ollut kaveria. Siitä huolimatta se oli kuollessaan jo hyvin vanha yksilö.


Ensimmäiset varsinaiset omat kissat tulivat vuonna 2000 ja kuten kaikki varmasti tietävätkin, ei mustasta ole vieläkään eroon päästy. Pitkäkarvainen Pörrö menehtyi loppuvuodesta 2009. Pörrö oli aina vähän draamakuningatar, joten kuolemansakin se ajoitti siskoni syntymäpäivälle.


Ennen kissojen leikkaamista ne ehtivät saada yhden "vahinkopentueen" (jonka toki olisi voinut estää leikkauttamalla ne aiemmin). Pentue syntyi heinäkuussa 2001. Viidestä pennusta yksi syntyi kuolleena. Pentujen nimet olivat Miisu, Eino-Reima, Maija ja Lumihiutale, joista ensimmäisenä mainittu jäi Pörrön kaveriksi. Peto katkaisi pentujen myötä välit kokonaan Pörröön, vaikka ennen pentuetta olivatkin olleet ylimmät ystävät.


Toisesta mummulasta löytyi kesäpossuja, joten niitäkin tuli tietenkin lapsena nähtyä. Ihan hauskoja eläimiä nämäkin.


Ensimmäiset kanat saapuivat 2002 ja pari vuotta myöhemmin lauma sai vielä lisäystä. Ensimmäinen satsi kasvatettiin alusta asti itse, tietenkin samassa hautomakoneessa missä oli aiemmin kuoriutuneet lukuisat fasaanit. Kuvassa Tipi kukko kanansa kanssa. Kukosta onkin ollut blogissa aiemminkin juttua,


Lämpääriruuna Bruuno ei ollut oma hevonen, vaan se vietti yhden kesän laitumella naapurin pihassa. Tällöin en vielä käynyt ratsastustunneilla, joten hevonen naapurissa oli kiva viihdyke. Ruunalle vietiin päivittäin vähän leipää, eikä kestänyt kauaa kun se jo iloisesti höristen tuli vastaan. Kuva on hieman epäedustava, eli Bruunolta löytyi kyllä harja ja häntä vaikka kuvassa ne ovat piiloon jääneet.


Bonuksena kaivelin vielä todella vanhan kanikuvan, kun blogi kuitenkin kanipainotteinen on. Tätä porukkaa en ole itse koskaan nähnyt ja kuvan laadustakin huomaa että vanha on. Ennen monessa maalaistalossa oli vapaasti lisääntyviä navettokanipopulaatioita ja sellainen löytyi myös mummulasta. Tässä kaneja näyttäisi olevan aika vähän, parhaimmillaan niitä on ollut monia kymmeniä. Yllättävää että värejä on noinkin paljon, kanit kun kuitenkin luonnonharmaaseen pyrkivät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)