keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Kanilauman kulut vuodelta 2016


Kirjasin viime vuodelta ylös kaikki kaniharrastuksesta aiheutuneet kulut. Osa tarvikehankinnoisa on merkitty ylös jokaista senttiä myöten, mutta välillä en ihan tarkkaa hintaa ole enää muistanut ja senttejä on siis pyöristelty. Monen euron heittoa ei kuitenkaan loppusummassa ole. Listalla pitäisi olla kaikki ostokset, mutta en toki varmaksi uskalla sanoa jos joku pikkujuttu on kuitenkin unohtunut muistiin laittaa. Listattujen kulujen lisäksi vuoden aikana tuli myös tehtyä muutama sellainen hankinta, jotka toisaalta liittyvät kaneihin, mutta en kuitenkaan suoranaisesti kanejen kuluiksi laskenut. Kesällä ostin mm. muutaman pressun häkkien päälle sateensuojaksi. Nämä kuitenkin on ensivuonna hyvin todennäköisesti aivan muussa käytössä joten käyttö kaneilla jää vähäiseksi enkä niiden hintaa kuluihin laske.

Tammikuu
Uusi kani häkkeineen  60€
Suomen lemmikkikanit jäsenmaksu  20€

Helmikuu
Ei kuluja!

Maaliskuu
Ei kuluja!

Huhtikuu
140kg rehuja  85€

Toukokuu
Pet-näyttelyt ilmoittautumismaksu  20€

Kesäkuu
Häkkiverkot  44€
25 kg rehua  11,50€

Heinäkuu
Silmähuuhde   3,50€
Furminator   14€
Ruokakuppi x8  11,50€
Verkkorulla  13,50 €

Elokuu
Valkokorva kani  80€
Säilytysastia x2  20€
Tiskiharja x2  0,80€
Muovikippo x6  3€

Syyskuu
Ei kuluja!

Lokakuu
Kuljetusboksi  18,90€
Juomapullo x6  21,35€
Axilur  60,43€
1500 kg purua  525€

Marraskuu
Kuljetusboksi  23€
Näyttelyt ilmoittautumismaksu  52€

Joulukuu
Ruokakuppi x2  4€

Yhteensä vuonna 2016 kaniharrastukseen kului 1091,48€


Ruoka
Syksyllä ostetut ruokasäkit riittivät talven yli, joten ruokaostoksille piti lähteä vasta huhtikuussa. Silloin hankitut 140kg rehua saivat kesällä vielä kaverikseen yhden 25kg säkin lisää. Yhteensä näille tuli hintaa 96,50€. Talviaikaan kanit saavat kerran tai kaksi viikossa porkkanaa, mutta nämä tulevat yleensä mummulta lahjoituksena. Vuonna 2016 en siis joutunut kertaakaan porkkanoita itse hankkimaan. Kovin suuria summia niistä ei kuitenkaan kertyisi vaikka itse tulisikin ostettua.

Kuivike
Alkuvuosi pärjättiin edellisenä vuonna ostetuilla kuivikkeilla. Yhdessä vaiheessa puru oli hetkellisesti loppu (kun Agria ei enää omalla paikkakunnalla ole) ja kaneilla oli heinäroskakuivitus. Sitten purua tulikin oma klapituotannon sivutuotteena ja tämä oma puru riitti pitkään. Vasta lokakuussa tilasin 525€ maksaneen puruerän, sisltäen 60 purupaalia. Nämä tulee riittämään vielä ainakin pariksi vuodeksi, eli vaikka kerralla isohko summa olikin, niin ihan hetkeen ei tarvitse purusta huolehtia.

Uudet kanit
Uusia kaneja vuonna 2016 kanilaan muutti kaksi. Risteytysuros Helmeri maksoi häkkeineen 60€. Valkokorva Saaga oli värinsä vuoksi hieman kalliimpi tapaus, maksaen 80€. Yhteensä siis kanihankintoihin tuli kulutettua 140€.

Yhdistysten jäsenmaksut
Viime vuosi oli ensimmäinen vuoteni Kaiyhdistyksen ja Lemmikkikanien jäsenenä. Kaniyhdistyksen jäsenmaksun ehdin maksaa juuri ja juuri 2015 vuoden puolella, eli vuodelle 2016 jäi ainoastaan Lemmikkikanien 20€ jäsenmaksu.

Näyttelyt
Näyttelyissä käytiin vuoden aikana kaksi kertaa. Ilmoittautumismaksuille kertyi hinta 72€. Näyttelyt olivat sopivasti niiden yhdistysten järjestämät joihin kuulun, eli summa olisi ollut suurempi mikäli en yhdistyksiin olisi kuulunut.

Kipot, kupit ja pullot
Erilaisia kuppeja tuli hankittua vuoden mittaa useampia. Näiden yhteishinnaksi kertyi 18,50€. Myös kuusi uutta pulloa liittyi kalustoon, hintaan 21,35€.

Häkkien rakennus
Uusia häkkejä valmistui useampia kesän mittaa. Muita tarvikkeita löytyikin jo valmiina, mutta verkkoihin meni 57,50€. Pari rullaa oli jo edellisenä vuonna hankittu varastoon, eli todellisuudessa verkkoa kului suuremmalla summalla. Kanilan häkkeihin tein myös heinäverkot, joiden tekemistä varten hankitulle verkkorullalle tuli hintaa 13,50€. Verkkojen yhteissummaksi tuli siis 71€.

Kuljetusboksit
Uusia kuljetusbokseja hankin kaksi ja nekin lähinnä jottain pystyin kaikki haluamani kanit raahaamaan mukaan Porin näyttelyihin. Yhteishinnaksi bokseille tuli 41,90€.

Matolääke
Syksyllä madotin kaikki kanilakopin asukkaat, sillä muutamalla oli madoista epäilyä. Axilur paketti maksoi 60,43€. Tästä kuitenkin kului alle puolet, eli samasta madottaa vielä myöhemminkin tarpeen vaatiessa.

Muu sälä
Muita satunnaisia hankintoja olivat silmähuuhde pullo, Furminator, pari sailytys astiaa sekä pari tiskiharjaa. Näiden hinnaksi tuli 38,30€.


Kun kuluja katsoo, niin aika paljonhan mukana on turhaakin rahanmenoa. Yhdistyksistä en oikeastaan niin paljoa hyödy, että niihin mikään pakko olisi kuulua. Näyttelyt samaten on aivan turhia, niihin tulee aina tupattua ja sitten koko päivä harmiteltua kun senkin ajan olisi johonkin oikeasti järkevään voinut käyttää. Ruokakupitkaan ei aina niin tarpeellisia ole, sillä kanille on aivan sama syökö se ruokansa kanikuvallisesta keraamisesta kiposta vai matalasta pakasterasiasta. Erona niillä on vain hinta. Mutta toisaalta, harrastuksesta tässä on kyse ja eikös harrastuksiin aina kuulu sitä turhaakin tuhlausta?

2 kommenttia:

  1. Mitä rehua syötät kaneille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekoittelen itse useammasta eri aineksesta. Näin hinta pysyy edullisena ja saa juuri ne ravintoarvoprosentit kuin haluaa. :)

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)