sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Mitä ehtikään tapahtua kuluneena vuonna?


Jälleen olisi aika koota yhteen kaikki kuluneen vuoden tärkeimmät tapahtumat. Tämä postaus onkin jo perinteeksi muodostunut, sillä vastaavan olen julkaissut vuodesta 2012 asti. Tykkään kovasti näitä koosteita kirjoittaa, sillä samalla tulee selattua vuoden aikana julkaistut postaukset läpi. Blogin perustaminen on kyllä aikanaan ollut oikein hyvä idea. Moni asia olisi jo unohtunut mikäli ei niitä olisi tullut tänne muistiin kirjoitettua.

Tammikuu
Tammikuu on yleensä niitä tylsimpiä kuukausia, joilloin ei tapahdu oikein mitään erikoisempaa. Tänä vuonna pientä muutosta asiaan toivat kuitenkin uudet marsut! Vuoden ensimmäiset viikot mentiin vain Eldan ja Piken voimin, mutta sitten joukkoon liittyi siskokset Alma ja Hilda. Samalla rikkoutui uusi marsumäärä ennätys, sillä koskaan ennen ei neljää marsua ollut laumaan kuulunut. Loppukuusta aloin astutella myös ensimmäisiä kaninaaraita.

Helmikuu
Helmikuu meni odotellessa vuoden ensimmäisiä poikueita, sekä suunnitellessa vuoden muita yhdistelmiä. Poikasia odottelin Mistylle ja Saagalle, mutta vain Misty ehti helmikuussa synnyttää. Saaga oli tullut vasta toisesta yrityksestä tiineeksi ja poikasten tulo viivästyi. Mistyn poikueella oli ikävä kyllä huonoa onnea matkassa, sillä samassa häkissä asunut Myrtti tuhosi poikasten pesän ja ne menehtyivät kaikki. Tämä oli ensimmäinen kerta kun yhteispesintä kaneillani epäonnistui, mutta jatkossa osaan sitten ottaa taas uusia asioita huomioon kun kanit porukan sekaan poikivat.

Maaliskuu
Alkukuusta kanilaan saatiin vuoden ensimmäinen onnistunut poikue, kun Saaga synnytti erittäin odotetun valkokorvapoikueen. Viidestä poikasesta kaksi peri äitinsä upeat korvat. Tämä poikue oli myös luonteiden suhteen parhaimpia koskaan syntyneitä ja tästä ehkä kertoo sekin että neljä poikueen kaneista asuu edelleen kotona. Samana päivänä Saagan poikueen kanssa syntyi myös Myrtin poikaset, mutta ne olivat kaikki synnytyksen yhteydessä menehtyneet. Loppukuusta Mistyllä oli vuorossa uusintayritystä poikasten suhteen ja tällä kertaa se sai viisi hyvinvoivaa poikasta, joiden pesää kukaan ei päässyt sabotoimaan.

Huhtikuu
Huhtikuussa oli aikamoiset marsuhulinat, kun siskon yhdeksän marsua tulivat muuton takia hoitoon pariksi viikoksi. Kolme marsuista oli alle viikon ikäisiä poikasia, eli pääsin ensimmäistä kertaa seuraamaan myös marsunpoikasten kasvua. Samassa porukassa saapui myös Justus kani, joka jäi tänne pysyvästi asumaan. Muista kaneista poiketen Justus sai kunnian muuttaa sisäkaniksi, olihan se sisäkanin elämään jo ehtinyt tottua. Huhtikuun ensimmäinen poikue syntyi Myrtille ja tällä kertaa paremmalla onnella kuin ensimmäisellä kerralla. Puolikuusta Aadalle syntyi yhdeksän lupparisteytystä. Iloa ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä vain viikon kuluttua poikueen syntymästä Aada löytyi kuolleena. Poikaset pääsivät tuttipulloruokintaan ja vastoin odotuksia neljä niistä selvisi elossa vaikeasta alusta huolimatta. Tulipahan taas uusia kanikokemuksia! Kuun viimeisenä päivänä Rionakin ehti saada oman poikueensa, seitsemän pikkupupua. Huhtikuun aikana myös Rääsy poika muutti uuteen kotiin. Rääsy oli hyvin erityinen tapaus, sillä oli ihme että siitä koskaan kunnon kani kasvoi. Mutta kasvoi kuitenkin ja nyt se elää onnellisena uudessa kodissaan. Rääsyn lisäksi Daisy oli toinen aikuinen kani joka muutti huhtikuussa muualle. Neidin kanssa ei oikein itsellä kemiat kohdanneet, mutta uudessa kodissa sillä on mennyt oikein hyvin.

Toukokuu
Toukokuussa kaikki kanit asuivat jo ulkohäkeissä ja kovasti odoteltiin kevään ja kesän alkamista. Huonolta aluksi näytti, sillä lunta vaan satoi eikä ensimmäisistä ruohonkorsista voinut haaveillakaan. Lopulta kuitenkin kunnon kevätkin alkoi. Menetyksiltä ei toukokuussakaan vältytty, sillä kanilan kantaemo Limona siirtyi paremmille porkkanamaille. Vastaavasti uusiakin tulokkaita saatiin joukkoon. Siiri sai oman poikueensa ja harmikseni myös Myrtti sai jälleen poikasia vahinkoastumisen seurauksena. Kanit on kuitenkin onneksi luotuja lisääntymään ja kun Myrtti oli ensimmäisen poikueen jäljiltä hyvässä kunnossa, jätin vahingotkin sen hoitoon kasvamaan. Täysin uutta verta kanilaan saapui ensimmäisen suurihopeani muodossa, kun Roosa liittyi jengiin. Hoitomarsut olivat lähteneet takaisin omaan kotiinsa jo huhtikuun lopulla, lukuun ottamatta Eemeliä, jonka sain pitää itselläni. Toukokuussa Eemeli sai häkkikaverikseen Lennartin, joka oli yksi hoidossa olleista marsunpoikasista. Marsujen määrä oli siis vähän vahingossa pompannut jo kuuteen!

Kesäkuu
Mummokani Limonan kuolema oli vasta alkua, sillä kesäkuussa myös kaksi muuta vanhusta, Hermione lammas ja Peto kissa menehtyivät vanhuuden heikentäminä. Hermionen kuolema toi mukanaan suuria muutoksia, sillä jo pitkään oli ollut tiedossa että kun toinen lampaista tulee kuolemaan, loppuu lampaiden pito kokonaan. Sandra sai kuitenkin jäädä vielä kesän yli porukkaan, eli ihan suoriltaan ei lampaat kuvioista poistuneet. Menehtyneiden lisäksi aikuisten kanienkin määrä väheni yhdellä, Bumban muuttaessa uuteen kotiin. Aivan kesäkuun lopussa Wilmalle syntyi poikue. Poikueen piti olla vuoden viimeinen, mutta sattuneista syistä toisin kävi.

Heinäkuu
Kun tiedossa oli että talvella lampaita ei tulisi enää olemaan, mahdollistui uusien otusten hankkiminen lampolaan jäävään tyhjään tilaan. Heinäkuussa saapuikin jotain ihan uutta, kuusi viiriäistä. Kanojakin tuli pieni neljän kanan ja yhden kukon porukka, useamman vuoden kanattoman ajan jälkeen. Lisäksi heinäkuun aikana laumaan liittyi kaksi uutta ranskanluppaa Donizi ja Mandy. Ajatuksena oli käyttää näitä ranskanluppakasvatukseen, mutta Mandy valitettavasti ei kasvanut odotusten mukaisesti eikä se rotukasvatukseen sovellu. Muihin projekteihin onneksi kyllä. Ikävät tapahtumat eivät jääneet vieläkään taakse, sillä Helmeri pupu pääsi karkuun häkistään ja jäi sille tielle. Useamman päivän odottelin että se vielä jostakin ilmestyisi, mutta valitettavasti pojasta ei enää koskaan näkynyt jälkeäkään. Erikoinen tapaus kyllä tuokin. Siirin poikaset tulivat luovutusikään ja neiti lähti itsekin uuteen kotiin yhdessä tyttärensä kanssa.

Elokuu
Elokuussa lintujoukko täydentyi vielä kahdella ankalla, joiden myötä lintukokoonpano alkoi olla kasassa. Uusia asukkaita oli myös Vemppu kissa sekä suurihopea Viola. Kissanpentu oli ollut jo kauan etsinnässä, oikeastaan jo edellisenä kesänä melkein pentu taloon saapui. Peto ei uutta kissatulokasta ehtinyt koskaan nähdä, mutta Manu tykkäsi kovasti saadessaan kunnon leikkikaverin. Justuksen järjestämien luvattomien kyläreissujen vuoksi Fionalle, Rionalle ja Jättikselle syntyi poikueet. Näistä en kovin innoissani ollut, sillä Myrtin vahinkopoikue jo harmitti ja sitte vahinkoja tuli vielä lisää. Poikasten määrä onneksi oli maltillinen, Fiona ja Jättis saivat kumpikin vain yhden eloonjääneen poikasen ja Rionankin poikasista jäi loppujenlopuksi eloon vain kolme. Mikäli Justukselle ei olisi vielä tulevaisuudessa mahdollisia kasvatussuunnitelmia, se olisi temppunsa seurauksena menettänyt pallinsa. Pitkän harkinnan jälkeen päädyin etsimään Mistylle uuden kodin, jossa se varmasti hyvin onkin viihtynyt.

Syyskuu
Syyskuussa tapahtumarikas kevät ja kesä alkoi rauhoittua. Uusia jäseniä ei laumaan liittynyt, mutta jälleen oli aika menettää yksi upea yksilö, kanilan kantauros Rolle. Rolle alkoi olla sekin jo melko raihnainen, joten yllätyksenä ei sen kuolema tullut. Elokuussa hankittuun hautomakoneeseen laitetuista kanamunista ei tullut mitään, joten seuraavana vuoroon meni viiriäiset. Niissä alkoikin läpivalaisussa näkyä kehitystä, joten sai jännittää miten kuoriutuminen tulisi onnistumaan.

Lokakuu
Heti alkukuusta viiriäistiput kuoriutuivat. Ihan nappiin ei kaikki kuitenkaan mennyt, sillä tipuja oli haastava pitää hengissä ja lopulta niitä oli jäljellä enää kolme. Jälkikäteen ajateltuna tämä ei tosin ihan niin harmillinen juttu ollutkaan, sillä kolme viiriäistä alkukasvatuksessa sisällä oli jo aivan riittävästi. Olisi ollut aika katastrofi jos kaikki kaksikymmentä olisivat olleet sotkemassa ja metelöimässä. Lokakuulle mahtuivat myös vuoden ainoat näyttelyt, Porin Grand Gala. Suurempaa menestystä ei tullut, mutta tulipa taas harrastettua ja palautettua mieleen miksi näyttelyissä harvemmin käydään. Näyttelyiden yhteydessä pitempään kotia etsinyt Rasmus lähti maailmalle. Kun tässä kohtaa vuotta neljä viidestä vanhuksesta oli menehtynyt, ei tullut mitenkään yllätyksenä että sille viidennellekin kävisi samalla tavalla. Myös Mopen elämä tuli tiensä päähän. Moppe oli siis mummuni koira, joka asui lähistöllä ja jonka kanssa tuli paljon oltua tekemisissä.

Marraskuu
Marraskuussa oli aika päästää myös Sandra vihreämmille niityille. Periaatteessa sen olisi voinut vielä antaa eteenpäin, mutta iäkkäämmän lampaan ollessa kyseessä mukavin vaihtoehto oli pitää se tutussa ympäristössä loppuun asti. Ilman lammaskaveria Sandraa ei olisi voinut talvella enää pitää, sillä silloin ihmisseuraakin olisi ollut tarjolla rajoitetummin. Kanien pellettiruokinta meni marraskuun aikana uusiksi, kun tilaamani rehulava saapui ja käyttöön tuli itselle aiemmin tuntematon Deukanin pelletti

Joulukuu
Tammikuun ohella joulukuu kuuluu niihin kuukausiin jotka ovat yleensä varsin tylsiä ja vailla erikoisempia tapahtumia. Tämäkään vuosi ei tehnyt poikkeusta asiaan, eikä mitään erikoisempaa tai manitsemisen arvoista tapahtunut.


Vuosi sitten kirjoittelin vastaavaan postaukseen tulevan vuoden tavoitteista ja muista asioista seuraavasti:

Tavoitteita tulevalle vuodelle on lähinnä kasvatuksen puolella. Toiveissa on toki viedä pikkukanilinjaa jälleen lähemmäs täydellisyyttä ja isompien suhteen lähteä tekemään perustuksia jatkoa varten. Värejen suhteen elättelen edelleen toivoa keltamustajapsista isolla läsillä ja sinisillä silmillä. Kesään mennessä toivottavasti selviää toteutuisko haave viimein. Jäteissä taas tähtään mustavalkoiseen japanilaiseen. Nähtäväksi jää toteutuuko tämäkään toive.

Uusien kanien hankinnasta en vielä tiedä, mutta pari suurihopeaa kyllä kovasti houkuttaisi. Eikä koskaan tietenkään tiedä mitä heräteostoksia tulee tehtyä jos sopiva kani vastaan tulee. Sen linjan olen kuitenkin päättänyt ottaa, että en enää hanki ihan kivoja kaneja. Uusien kanien on siis kaikin tavoin oltava täydellisiä, jotta tänne päätyvät.

Laumasta löytyy muutamia vanhuksia, joiden kuntoa tullaan seuraamaan tulevana vuonna tarkasti. Kaneista Rolle ja Limona täyttävät keväällä kuusi vuotta ja kummassakin alkaa vanhuus jo näkyä. Vielä kuitenkin ovat pirteitä ja hyväkuntoisia. Peto kissalle tuleekin keväällä ikää jo 17 vuotta, jos vaan sinne asti selvitään. Mitään varsinaista vaivaa ei vaarilla ole, mutta alkaa olla jo aika kankea liikkeissään. Etenkin takapää on alkanut huomattavasti heikentyä, joten ei tiedä vaikka lakkaisi yllättäen kokonaan toimimasta. Kissa ei ole myöskään mieleltään enää täysin kunnossa, eikä oikein aina tunnu muistavan mitä on tekemässä. Valitettavasti alkaa olla melko todennäköistä, että tuleva vuosi jää Pedon viimeiseksi.


Kasvatustavoitteet täyttyivät yleisellä tasolla erittäin hyvin ja kuten moneen kertaan olen maininnutkin olen hyvin tyytyväinen kotiin kasvamaan jääneeseen nuorisoon. Kaksi väritavoitetta ei kuitenkaan tuottanut oikein tulosta. Edelleen aion tulevanakin vuonna yrittää km japanilaista x-kirjavaa, saa nähdä montako vuotta jaksan vielä sellaista toivoa syntyväksi ennen kuin yksikertaisesti ostan sen jostain valmiina. Jättipoikuesiin syntyi tasan yksi valkopohjainen japanilainen ja sekin menehtyi muutaman viikon ikäisenä. Toivottavasti tulevana vuonna olisi parempi onni tämän projektin suhteen.

Suunnitelmien mukaisesti kaksi suurihopeaa todellakin tänne saapui. Lisäksi uusia hankintoja oli kaksi ranskanluppaa, jotka tulivat nekin kasvatusta ajatellen. Kuten kuitenkin aiemmin tulikin jo sanottua, ei toinen ranskanlupista valitettavasti ihan toiveita täyttänyt. Pitkin vuotta tuli myös katseltua jos löytyisi uusi pikkukaniuros kanilaan, mutta sopivaa ei vastaan tullut.

Vuosi sitten olikin jo tiedossa, että todennäköisesti joitain vanhuksia tulisi riveistä poistumaan. Ihan tälläistä joukkokuolemaa en kuitenkaan osannut odottaa, sillä lopultahan kaikki viisi vanhempaa eläintä menehtyivät vuorollaan.


Koostetta lukiessa varmasti huomaa, että kulunut vuosi oli erityisen tapahtumarikas. Ihan jo lauman kokoonpanossa ehti tapahtua monenlaista liikennettä suuntaan ja toiseen. Yksi iso tekijä tässä oli tietenkin lampaiden lähtö, sillä mikäli lampaita olisi vielä talveksi jäänyt ei yhtäkään lintua olisi ollut mahdollista ottaa.

* Uusia kaneja laumaan liittyi 4 muualta tullutta, sekä useampi kasvatti jäi poikueista kotiin kasvamaan.
* Kolme kani menehtyi, sekä yksi katosi jälkiä jättämättä.
* Aikuisia kaneja muutti uusiin koteihin kuusi.
* Marsujen määrä kasvoi kahdesta kuuteen.
* Kissojen kohdalla tapahtui yksi menetys ja yksi uusi tuttavuus, eli määrä pysyi kuitenkin kahdessa.
* Lampaat poistuivat kuvioista kokonaan.
* Uusina tulokkaina navettaan muutti neljä kanaa, kukko, kaksi ankkaa ja kuusi viiriäistä.
* Myöhemmin viiriäisiä kuoriutui vielä kolme lisää.

* Onnistuneita poikueita kanilaan syntyi seitsemän tarkoituksellista, sekä neljä vahinkopoikuetta.
* Lisäksi syntyi kaksi epäonnistunutta poikuetta.
* Uutena juttuna kasvattien listalle pääsi kanien seuraan myös kolme viiriäistä.


Entä mitä suunnitelmia ja tavoitteita on tulevalle vuodelle?

Kanikasvatus jatkuu toivon mukaan samalla mallilla kuin ennenkin ja luvassa on taas kivoja poikasia. Värien suhteen toiveena olisi saada useampia valkokorvia ja hienoa tietty olisi jos niitä syntyisi muillakin pohjaväreillä kuin vain mustana. Japanilainen x-kirjava jatkaa edelleen toivelistalla ja jospa niitä mustavalkoisia japanilaisiakin edes yksi saataisiin. Valkoiset sinisilmäiset olisi kivoja nekin ja x-kirjavatkin olisivat enemmän kuin toivottuja. Tärkein toive kasvatuksen suhteen on että kaikki menisi hyvin. Olisi ihanaa jos epäonnistuneita poikueita ei syntyisi ja emot pysyisivät terveinä. Vahinkopoikueita ei olisi suotavaa enää syntyä, eli täytyy kesällä lisätä turvatoimia niiden välttämiseksi.

Kanien lisäksi jonkinlaista kasvatusta tulee olemaan myös lintujen osalta. Vielä en tiedä kokeilenko uudelleen hautoa omien kanojen munia, mutta ainakin ostomunia on suunnitelmana koneeseen laittaa. Kanaparvi tulee siis syksyyn mennessä muutamilla kanoilla toivottavasti kasvamaan. Viiriäistenkin määrää on tarkoitus lisätä, eli niidenkin munia tulen haudottamaan. Ankkoja olisi niitäkin kiva kokeilla, mutta voi olla että hankin kuitenkin valmiit poikaset jostakin.

Lintujen määrää on tosiaan tarkoitus vähän lisätä, mutta muuten ei suunnitelmissa ole mitään erityisiä hankintoja laumaan. Kaneja todennäköisesti voi pari uutta jossakin kohtaa tulla, mutta nyt ainakaan tällä hetkellä ei mitään ehdotonta lisäystä ole mielessä.

Aina tietenkin toivoo että ketään ei tulevan vuoden aikana menehtyisi, mutta näin ison lauman kanssa se on melko epätodennäköistä. Vanhukset ovat kuitenkin pelistä poissa, eli ainakaan niiden tilannetta ei enää tarvitse miettiä. Wellu on oikeastaan ainut mistä vähän huolissani olen, sillä sen kunto on syksyn aikana huonontunut. Se ei tosin koskaan mikään huippu massakas ole ollut, eli toivottavasti ei nytkään mistään vakavammasta olisi kyse.

Vuonna 2017 menehtyneiden muistolle <3

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

24. luukku: Hyvää joulua!


Hyvää joulua jokaiselle blogin lukijalle!

Joulukalenterin jälkeen on hyvä pitää hetken taukoa, eli ensiviikolla ei postauksia luultavasti ole luvassa lukuun ottamatta vuoden viimeisenä päivänä ilmestyvää koostetta siitä mitä kaikkea kuluneena vuonna ehti tapahtua. Palaillaan taas normaalien kuulumisten pariin vuonna 2018!

23. luukku: Eläintarvikkeita netistä


Jouluna saattaa yhdelle jos toisellekin kertyä ylimääräistä rahaa, joka on aina hyvä tuhlata eläintarvikkeisiin. Kivijalkakauppojen lisäksi tarjolla on useita nettikauppoja, joissa ostosten tekeminen sujuu vaivattomasti kotisohvalta käsin. Listasinkin hieman näitä löytämiäni nettikauppoja, joissa eläintarvikkeita olisi mahdollista hankkia.

Zooplus
Zooplus on suosittu saksalainen nettikauppa, josta myös itse on tullut lukuisia kertoja tavaraa tilattua. Valikoimassa on laajasti ruokaa ja tarvikkeita hevosille, kissoille, koirille ja pienemmille otuksille kaloja ja terraarioeläimiä unohtamatta. Yli 49€ tilauksiin ei postikuluja tule ja paketit toimitetaan kotiin asti. Tuotteiden hintataso on Suomen hintoihin verrattuna edullinen eli esimerkiksi häkit kannattaa tilata Suomen ulkopuolelta.

PetsExpert
PetsExpert on toinen Saksalainen kauppa, joka vastaa hinnoiltaan pitkälti Zooplussaa. Tuotevalikoima ei kuitenkaan ole ainakaan vielä yhtä monipuolinen, joskin osa tuotteista on sellaisia mitä Zooplussa ei myy. Tässä kaupassa on myöskin todella laajasti tarvikkeita ja ruokaa tarjolla eläimille hevosesta kultakalaan. Toimituskulut ovat ilmaiset kun tilaa riittävän suurella summalla (en nyt äkkiseltään löytänyt mikä summa tarkalleen on) ja kotiin asti tulee täältäkin paketti.

PetenKoiratarvike
PetenKoiratarvikeesta löytyy runsaasti tavaraa koirille ja kissoille, mutta myös kani- ja jyrsijätarvikkeita on ihan hyvä valikoima. Hinnoiltaan kauppa vastaa pitkälti normaalia Suomen hintatasoa, mutta ainakin joidenkin tuotteiden osalta on sitä edullisinta luokkaa Toimitustapoja on valittavana useita ja rekisteröityneille asiakkaille toimituskulut ovat ilmaiset.

Tierran Lemmikkipuoti
Tierran Lemmikkipuoti on painottunut kaneihin ja jyrsijöihin, joten se erottuu edukseen muista nettikaupoista. Eläintarvikkeiden lisäksi valikoimassa on monenlaista kivaa aiheeseen sopivaa tavaraa myös omistajalle. Hinnat ovat mukava yllätys, sillä monelta osin tuotteet on hinnoiteltu varsin edullisiksi. Yli 59€ tilauksista ei tarvitse maksaa postikuluja. Toimitustapoja on valittavana useita.

Kotieläintarvike.fi
Kotieläintarvike.fi on suunnattu tuotantoeläinten omistajille, mutta myös koirille, kissoille ja kaneille/jyrsijöille on yllättävän hyvä valikoima tuotteita. Tuotantoeläintenkin tarvikkeita kannattaa kuitenkin selailla, sieltä voi löytyä pieneläimillekin käyttökelpoisia juttuja. Hinnat ovat normaalia tasoa ainakin pieneläintarvikkeiden osalta. Toimitus tapahtuu matkahuollon kautta.

Eläintarvikekauppa.fi
Eläintarvikekauppa.fi myy tarvikkeita koirille ja kissoille, sekä pieneläimille. Mukana on myös hieman lintu- ja akvaariotavaraa. Valtavan suuri valikoima ei ole, mutta kaikki tarpeellinen perustarvike löytyy. Hinnat ovat suhteellisen edulliset, joskin toki Suomen tasoa vastaavat. Toimitustapana on postipaketti. Yli 49€ tilauksissa ei postimaksuja tarvitse maksaa.

Musti ja Mirri
Nimestään huolimatta Mustissa ja Mirrissä on tarjolla myös hyvä valikoima ruokaa ja tarvikkeita kaneille sekä jyrsijöille. Lintu ja akvaariotarvikkeitakaan ei ole täysin unohdettu. Hinnat eivät valitettavasti kovin edullisia ole. Toimitustapoja on valittavana useampia. Myymälästä noudettuna postikuluja ei luonnollisestikaan tule ja tätä mahdollisuutta on helppo hyödyntää kun ketjun liikeitä on melko runsaasti ympäri Suomea.

Nettikauppoja on olemassa toki vielä paljon lisääkin, mutta olisi mennyt ikuisuus niitä kaikkia listatessa. Eiköhän näidenkin joukosta löydy jo kuitenkin mukavasti shoppailtavaa!

torstai 21. joulukuuta 2017

21. luukku: Pilalle menneitä otoksia











Extrana vielä yksi mielenkiintoinen kulissien takana kuva. Kun kani hyppää jatkuvasti pois matalalta kuvauspöydältä, otetaan uudet keinot käyttöön. Ja ihan turvallinen viritelmä tuo oli, vaikka vähän huteralta näyttääkin.


20. luukku: Kirje joulupukille

Pahoittelut että eilen jäi luukku julkaisematta! Heräsin aamunavettaan sen verran vähäisillä unilla, että ei oikein postauksen kirjoittaminen enää illalla onnistunut. Jatkuvien kirjoitusvirheiden jälkeen päätiin siirtää sen suosiolla tälle päivälle.

Kuva: Pixabay.com
Hei joulupukki!
Täällä kirjoittaa Pikke marsu koko muun eläinlauman puolesta. Olemme olleet koko vuoden kilttejä tai ainakin niin kilttejä kuin mitä pieni eläin voi olla. Ymmärrät varmasti että paikkojen tuhoaminen, karkailu ja muu yleinen tottelemattomuus kuuluu luonteeseemme, eikä meitä sovi siitä rangaista. Toiveikkaina siis odotamme runsasta lahjavuorta.

Me marsut ollaan ihan tyytyväisiä elämäämme ja tämänhetkiseen häkin sisustukseen, mutta ei kuitenkaan olla pahoillamme jos kuusen alta löytyisi kasa pehmeitä pesiä ja putkia päiväunihetkiä varten. Lisäksi me haluttaisiin lahjakortti, joka oikeuttaa viettämään yön Citymarketin vihannesosastolla vapaalla ruokien maisteluoikeudella. Myös kaikki muu ruokaan liittyvä on tervetullutta, eli herkkukoreista alkaen kaikki mahdollinen naposteltava tänne päin, kiitos!

Tuo sisäpupu Justus toivoisi omaa pientä sänkyä, vaikka ihan kokoa nukensänky. Ja isoa televisiota, josta katsella elokuvia kaikki päivät. Lisäksi se toivoisi kanikaveria tänne sisälle. Kaverin tulisi olla naaras, mutta perheenliäystä Justus ei halua, kuten ei myöskään luopua palleistaan. Joulupukkina keksit kuitenkin varmasti jonkin ratkaisun tähän ongelmaan.

Ulkokanit tykkäisivät saada kaikenlaista uutta sisustusta häkkeihinsä, vaikka hienot puumökit joka pupulle ja pari tunnelia siihen kylkeen. Kanit on kuulemma myös kuulleet kuinka omistaja haluaisi joka häkkiin tyylikkäät vessalaatikot, mutta ei raaski laittaa rahojaan niin moneen. Kiva yllätys olisi iso pino kauniin värisiä vessalaatikoita. Muutamia nimeltä mainitsemattomia kaneja harmittaa kuinka he ovat tyhmyyttään rikkoneet ruokakuppinsa, joten hienot keraamiset ruokakupit ovat aina tervetulleita.

Ankkojen suurin toive olisi saada ulos iso lämmitetty uima-allas, joka olisi myös katettu jotta lumi ei sataisi siihen. Alkaa kuulemma käydä tällä hetkellä käytössä oleva pesuvati ahtaaksi ja mieli tekisi väljemmille vesille. Ankkoja kiinnostaisi myös oma salaattimaa, josta saisi napsia herkkua niin paljon kuin maha vetää.

Kanojen lahjatoiveita kysyessäni mainitsivat että uusi kukko olisi aika jees, sillä eivät oikein tykkää nykyisen tavasta ahnehtia kaikki ruoka itselleen. Mielestäni olisi kuitenkin julmaa laittaa Taisto vaihtoon, joten tätä toivetta en eteenpäin välitä. Voisin kuitenkin kanojen puolesta toivoa muutamaa ruokinta-automaattia, jospa silloin sopu säilyisi ruokaillessa paremmin. Munintatauon loppuessa keväämmällä voisi munintapesät kanakopin seinälle olla nekin kiva juttu.

Viiriäiset ovat varsin meneväisiä otuksia, mutta siinä kaiken riehumisen lomassa mainitsivat että tulevana kesänä olisi mukavaa päästä ulkoilemaan. Tirpat voisivat siis olla mielissään jos saisivat pari petoturvallista ulkohäkkiä.

Kissat ei mitään erityistä kaipaa, onhan niillä käytössä mukavia nukkumapaikkoja ja riittävästi ruokaa. Jälkimmästä ei tosin voi olla koskaan liikaa, joten herkulliset purkkiruuat otetaan mielellään vastaan. Kissoja huolettaa monet muut kissat joilla asiat ei ole yhtä hyvin, joten olisivat mielissään jo niiden nimissä tehtäisiin mojova lahjoitus löytökissojen hyväksi.

Lisäksi toivoisimme sinun muistavan myös omistajaamme, onhan hän jaksanut kärsivällisesti metkujamme koko vuoden. Erityisesti me marsut ollaan tyytyväisiä että ei olla jouduttu häkkiarestiin, vaikka on viimeisen viikon aikana kaadettu pieni tekokuusi aika monta kertaa. Vaikka omistajan syytä se on, mitä pystyttää kuusensa meidän kulkureitille. Omistaja on ilmeisesti etsinyt jo aika kauan hienoa sinisilmäistä uroskania kasvatukseen, joten jos sellainen varastossa olisi voisit sen pakettiin pistää. Kyyhkyspariskuntaa omistaja on myös tainnut haaveilla kanalan asukkaiksi, mutta ei ole sellaisia läheltä löytänyt. Nekin taitaisi lahjaksi kelvata.

Tässä oli nyt jotakin pientä listattuna, mutta kyllä me kaikista muistakin lahjoista tykätään!
Terveisin Pikke, sekä muu porukka

tiistai 19. joulukuuta 2017

19. luukku: 10 faktaa minusta

Itsekkäänä siirrän tällä kertaa eläinaiheet sivuun ja nostan itseni valokeilaan, kertomalla itsestäni kymmenen faktaa joita ette ehkä tienneet, ettekä luultavasti olleet kiinnostuneita tietämäänkään.

Kirja puolivälissä, mutta loppuratkaisu jo tiedossa!
Kuva: Pixabay.com
1. Rakastan spoilereita
Monella menee leffan katselu pilalle mikäli joku menee etukäteen möläyttämään tärkeän juonenkäänteen, mutta ei minulla. Olen sitä tyytyväisempi mitä tarkemmin tiedän mitä tuleman pitää. Aina ennen lempisarjani Walking Deadin uutta jaksoa selvitän mitä jaksossa tulee tapahtumaan, eikä esim. kuolemat tule koskaan yllätyksenä. Kirjoistakin luen aina ensimmäisenä viimeiset sivut, jotta tiedän mikä loppuratkaisu tulee oleman.

2. Inhoan sukkia
Sukat on kamalin vaatekappele mitä on keksitty ja niitä on todella inhottava pitää. Puristavat ja hiostavat vain turhaan. Kotona en pidä koskaan sukkia jalassa kuin korkeintaan talvella ulos mennessä. Tämäkin riippuu kengistä. Jos talvikengissä on edes vähän vuorta tai muuta pehmustetta sisällä, jätän sukat laittamatta.

3. Syön mielelläni kuivaa makaronia
Esimerkiksi telkkaria katsellessa napostelen monesti kuivaa makaronia tai saatan syödä sitä ihan välipalanakin jos muuta en keksi. Vaihtelua herkutteluun saa ottamalla välillä normaalin makaronin sijaan vaikka kuivan lasagnelevyn. Tykkään syödä myös näkkäriä ja hapankorppua ilman voita tai muita päällisiä sekä myös kovaksi kuivunutta ruisleipää.

Karkkipäivä!
Kuva: Pixabay.com
4. Jos jaksaisin opiskella, saattaisin olla psykiatri tai patologi
Olen varsin laiska opiskelija (jonka takia en mitään ylimääräistä ole koskaan viitsinyt opiskella), mutta jos näin ei olisi ja mikäli moni kiinnostava ammatti ei vaatisi vuosien opintoja, kiinnostaisi mm. psykiatrin tai patologin (ihmis- tai eläinpuolen) työ. Etenkin jälkimmäinen voi kuulostaa oudolta, mutta ihan jo pikkulapsena tykkäsin hirmuisesti kun sai verkkokalastuksessa tulleita roskakaloja avata ja tutkia (tietenkin kalat oli ennen sitä asiallisesti lopetettuja).

5. Kynteni on aina olleet pitkät
Monien vuosien ajan olen pitänyt kynsiäni suhteellisen pitkinä. En edes muista milloin ne olisivat lyhyet pitempiaikaisesti olleet. Peruskouluaikoina annoin kynsien kasvaa mahdollisimman pitkiksi ja päivittäin mittailin viivottimella joko vanha ennätys menisi rikki. Sittemmin kasvatusta on pitänyt vähän hillitä. Tämänhetkiseen ammattiini ei uskoisi pitkien kynsien sopivan, mutta eipä ole ongelmia ollut. Kaikki aina ihmettelevätkin miten saan tälläisessä työssä pidettyä kynnet katkeamattomina ja kynnenaluset puhtaana. Siinä onkin kyse puhtaasti vuosien harjoittelusta.

6. Saan marsuista allergiaoireita
Siitäkin huolimatta että nukun samassa huoneessa kuuden marsun kanssa pää lähes marsunhäkissä, kuuluu marsu eläimiin joista saan lieviä allergiaoireita. Oireet ovat alkaneet vasta viimevuosina, sillä Mersusta en koskaan saanut mitään. Nykyään en marsuja käsittele kuin sen mitä on pakko, sillä käsittelyn jälkeen kädet alkavat kutista ja silmiä kirvellä. Marsunhäkkien siivoamisesta tulen myös välillä kipeäksi. Tietenkään ei ole kannattavaa marsujen kanssa nukkua samassa huoneessa, mutta näin mennään. Täytyy sitten miettiä muita ratkaisuita marsujen asuttamiseen jos oireet joskus pahemmaksi menevät.

Uusia marsuhittejä tekeillä
Kuva: Pixabay.com
7. Vaihdan laulujen sanat marsumaisempaan muotoon
Laitetaan perään vielä toinen marsuihin liittyvä fakta. Kuuntelen lähes pelkästään suomenkielistä musiikkia ja olen kymmenet (luultavasti jopa sadat) sanoitukset muuttanut osittain marsu aiheisiksi. Biisien mukana laulankin aina näitä omia marsusanoituksiani. Uudelleen sanoittaminen ei muuten ole edes vaikeaa, sekaan vain sanoja marsu, uikutus ja kurkku, niin hyvä tulee!

8. En saa nukuttua ellen ennen nukkumaan menoa katsele Instagramista kuvia
Näinhän ei suositella ollenkaan tekemään, sillä ennen nukkumaan menoa olisi hyvä olla hetki ilman kaikkia ruutuja. Mutta itsellä ei tule kyllä nukahtamisesta yhtään mitään ilman Instagramia. Joskus olen keskellä yötäkin alkanut selailla kuvia, kun muuten en ole saanut unen päästä kiinni.

9. Olen viime vuosina käynyt uimassa korkeintaan kerran vuodessa
Ottaen huomioon että kilometrin päästä löytyy käyttökelpoinen uimaranta ja pidän uimista ihan hauskana harrastuksena, on ehkä vähän outoa etten enää usempaan vuoteen ole kunnolla uimassa käynyt. Epäilen vahvasti että olen tuossa lähijärvessä pulikoinut viimeksi vuonna 2013 ja muuten vähäiset uimiset on tullut hoidettua muualla. Tämänkin kesän ainoa uimiskerta tapahtui Virossa uima-altaassa. Mitään varsinasta syytä vähäiseen polskimiseen ei ole, muuta kuin että ehkä kaipaisin jotakin muuta kuin tummaa järvivettä tai keinotekoista kloorivettä.

10. Kokeilen aina kaikki asiat itse, muiden kokemuksista/mielipiteistä välittämättä
Monta kertaa olen esimerkiksi löytänyt kiinnostavan nettikaupan, googlannut kokemuksia, löytänyt vain negatiivista palautetta ja laittanut siitä huolimatta tilauksen menemään. Eikä ole muuten omalle kohdalle koskaan sattunut mitään mistä olisi huonoa sanottavaa. Olen myös kerran ostanut kanin ihmiseltä, joka nettikeskustelujen perusteella oli leimattu huonoksi kaninpitäjäksi ja josta suurella riemulla suunniteltiin elsu-ilmoitusten tekemistä. Itse paikanpäällä käyneenä voin sanoa että ihminen oli oikein mukava eikä kanien tiloissa ollut moitittavaa. Yleisesti voin suositella kaikkia suhtautumaan varauksella muilta kuultuihin juttuihin, sillä usein julki tuodaan vain ne negatiiviset asiat ja positiiviset unohdetaan täysin.

maanantai 18. joulukuuta 2017

18. luukku: Tuotantokanit - uhka vai mahdollisuus?

Kuva: Pixabay.com
Olen jo pitemmän aikaa miettinyt uskaltaisinko kirjoittaa blogiin tuotantokaneista eli kaneista joita kasvatetaan lihan/nahan takia lemmikkinä pitämisen sijasta. Tämä on hyvin mielipiteitä jakava aihe, eikä yleensä riidoilta vältytä aiheen tullessa esiin lemmikkikaniryhmissä. Itsellähän ei tuotantokaneja ole enkä kaninlihaa ole edes koskaan maistanut, mutta pidän hyvin todennäköisenä että vielä tulevaisuudessa tulen lemmikkikanien ohella omistamaan tuotantokaneja. Aiheesta on mielestäni hyvä keskustella ja tuoda sitä kaniharrastajille tutummaksi, joten päätin tämän postauksen julkaista. Mikäli jo tässä kohtaa tuntuu pahalta ajatella kania muuna kuin söpönä lemmikkinä, kannattaa postaus jättää suosiolla lukematta.

Aloitetaan sillä, että kani todellakin on alkujaan tuotantoeläin eikä lemmikki ja iso osa kaniroduista on jalostettu nimenomaan tuotanto-ominaisuuksia silmällä pitäen. Tuotantokanikeskusteluissa tulee monesti esiin se, että eihän kissoja ja koiriakaan lihaksi kasvateta. Näitä on kuitenkin mahdoton verrata keskenään, sillä kissa ja koira on täällä päin aina olleetkin puhtaasti lemmikkejä. Lihakanit ovat olleet aikanaan Suomessa täysin normaali asia, mutta sotien jälkeen niiden suosio laski. Viime vuosien aikana lihakanien suosio on kuitenkin lähtenyt uudelleen nousuun, yhä usemman kiinnostuessa kasvattamaan itse oma ruokansa. Tässä välissä kani on ehtinyt nousta myös suosituksi lemmikkieläimeksi ja moni onkin tottunut näkemään sen vain sellaisena. Toisaalta ei siis ole ihmekään, että osalle lihakanit ovat kauhistus.

Vaikka Suomessa tuotantokanit ovat vähän tuntemattomampi juttu, ei niin ole kaikkialla. Ihan jo Keski-Euroopasta löytyy paljon isoja tuotantokanitiloja, eikä kaninliha ole erikoisuus. Kerran tuli myös kanit puheeksi työpaikalla venäläisen lomitajan kanssa ja kyseinen ihminen oletti heti ensimmäisenä että kasvatan kaneja lihaksi, kun kuuli että isomman lauman niitä omistan. Venäjällä kuulemma kaninlihaa on tarjolla monissa kaupoissa ja paikoittain se on suuren suosion takia jopa jatkuvasti loppuunmyyty. Samainen ihminen myös ihmetteli kovasti miksi Suomessa ei ole kunnollisia tuotantokanitiloja.

Kuva: Pixabay.com
Miksi kaneja sitten on innostuttu jälleen kasvattamaan tuotantotarkoituksessa? Suurin syy on varmasti se, että nykyään moni haluaa lautaselleen onnellisen elämän elänyttä eläintä ja varmemmin se onnistuu kun eläimen kasvattaa alusta loppuun itse. Lehmää tai sikaa ei ihan kuka tahansa pysty pihaansa ottamaan, mutta satunnaisten lihakanipoikueiden kasvatus onnistuu vaikka rivitalon takapihalla. Kaninliha on myös hyvin ekologista. Siinä on esimeksiksi paljon pienempi hiilijalanjälki kuin monen muun eläimen lihassa.

Aiemmin mainitut suuret kanifarmit ovat ikävää katsottaa minikokoisine häkkeineen, mutta Suomessa näin ei onneksi ole. Lihakaneja pidetään yleensä vain omaan tarpeeseen ja nekin harvat jotka lihaa eteenpäin myyvät, kasvattavat sitä maltillisessa mittakaavassa. Toivottavaa olisi että näin pysyisi jatkossakin, eikä isoja tehotuotantokaniloita tulisi Suomeen ollenkaan. Tällä hetkellä voi siis sanoa, että suomalainen kaninliha on lähes poikkeuksetta onnellisesta eläimestä peräisin.

Lihakanien pitäjissä on toki monelaista ihmistä, mutta yleistettynä voisi kuitenkin sanoa lihakanien elävän usein paljon paremmissa tiloissa kun lemmikkikanit. Helpostihan voisi asian luulla olevan toisin päin, mutta niin ei missään nimessä ole. Lemmikkikaneista löytyy edelleen runsasti niitä yksilöitä, jotka viettävät päivänsä pienessä tehdashäkissä huoneen nurkassa. Tuotantokanien tiloihin taas yleensä panostetaan kunnolla ja paljon on käytössä mm. isoja tarhoja ja karsinoita. Vaikka tuotantokani ei lemmikki olekaan, ei niitä haluta pitää pienissä ja kurjissa tiloissa. Tuottavuudenkin kannalta on tärkeää nähdä vaivaa kunnollisiin olosuhteisiin.

Pienimuotoisessa lihakanikasvatuksessa emo- ja isäkanit ovat tavallisesti lemmikin asemassa. Nillä on nimet ja uransa jälkeenkin ne saavat jatkaa lemmikkeinä. Niiden jälkeläiset taas ovat niitä, jotka päätyvät pataan. Ihmetystä saattaa herättää miten joku pystyy syömään lemmikkinsä, mutta kun alusta asti pitää mielessä mikä poikasten kohtalo tulee olemaan, niihin osaa suhtautua eri tavalla kuin normaaleihin lemmikeihin.

Kuva: Pixabay.com
Eräs jatkuvasti esille tuleva asia on se, että miksi niin söpöjä eläimiä kuin kaneja täytyy kasvattaa lihaksi. Kun niitä vähemmänkin söpöjä eläimiä olisi olemassa. Tämä on mielipide jota olen aina kovasti inhonnut. Mikäli syö lihaa, niin silloin on mielestäni todella tyhmää lähteä eläimen ulkonäön perusteella valitsemaan mikä liha käy ja mikä ei. Yhtälailla ne possut ja lehmät ovat söpöjä, siinä missä kanikin.

Ennen kuin tuomitsee kanien lihakasvatuksen kokonaan, kannattaa miettiä kuinka paljon eettisempää on kasvattaa kaneja tilavissa oloissa alusta loppuun asti itse, kuin ostaa kaupan lihatiskiltä anonyymi lihapaketti jonka elinolosuhteista ei ole minkäänlaista tietoa. Jauheliha kun ei sinne kaupan pakettiin tipu taivaalta valmiina, vaan sekin on jossakin kohtaa ollut elävä eläin. Hieno asia on, että ihmiset ovat alkaneet tämänkin asian tajuta. Tuotantokaneja koskevissa keskusteluissa näkee säännöllisesti jopa vegaaneja kommentoimassa kuinka pitävät lihakanikasvatusta positiivisena asiana.

Jos kiinnostus tuotantokaneista heräsi ja haluaa niihin tarkemmin perehtyä, suosittelen liittymään Facebookissa ryhmiin nimeltä "Tuotantokanit" ja "Tuotantokanijengi". Ylipäätään nämä ovat aivan mahtavat ryhmät asiallista kanikeskustelua kaipaaville. Lemmikkikaniryhmistä löytyy monenlaista ääliötä, mutta tuotantokani-ihmiset ovat lähes poikkeuksetta harvinaisen fiksua ja maalaisjärjellä varustettua väkeä.

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

17. luukku: Mitä on tullut opittua kaneista?

Kaneja on tullut omistettua vajaa kuusi ja puoli vuotta. Ensimmäisten kanien saapuessa oli tiedossa toki jo kaikki tärkein perusasioista, kuten uutta eläintä hankittaessa kuuluukin. Mikään erityinen kaniexpertti en kuitenkaan ollut ja paljon on tullut uutta opittua kuluneiden vuosien aikana. Siinä mielessä kanit saapuivat sopivaan aikaan, että olen alusta asti ollut kiinnostunut niistä lisää oppimaan ja omia toimintatapoja kehittämään. Jos olisin saanut kanit jo lapsena kuten alunperin oli suunnitelmana, ne tuskin olisivat saaneet yhtä hyvää hoitoa.


Värit ja värigenetiikka
Ensimmäisten kanien saapuessa en väreistä tiennyt juuri mitään ja esim. Rollen väri keltamusta japanilainen tuli ihan uutena juttuna kun joku sen petsiessa kertoi. Värien nimitykset olivat kuitenkin asia mikä kiinnosti ja aika äkkiä niitä tuli opittua paljon lisää. Nykyään osaankin jo kanin nähdessäni melko varmasti sen värin nimetä. Genetiikkaa en ihan heti lähtenyt opiskelemaan, vaan kiinnostus siihen alkoi kasvatuksen laajentumisen myötä. Kyllästyin kuinka muilta sai jatkuvasti vääriä vastauksia genetiikkakysymyksiin ja yhtenä iltana vain päätin opetella miten värien yhdisteleminen toimii. Risteytyskaaviot olivat kyllä jo tuttu juttu koulusta, mutta kanien pitkä värikoodilitannia hämmensi. Ongelmitta värigenetiikkasiatkin kuitekin oppi, kun niihin jaksoi kunnolla perehtyä. Ihan hyvä sanoisin nykyään genetiikkajutuissa olevani ja harvemmin täytyy muiden apuun turvautua.

Rodut
Kaniroduistakaan en kovin perillä aluksi ollut, joskin kyllä yleisimmät lemmikkirodut olivat tiedossa. Edelleenkään en kamalan kiinnostunut roduista ole, enkä niistä ihmeellisimpiä faktoja osaa kertoa. Mutta sen verran homma kuitenkin on hallussa, että esim. näyttelyissä osaan kyllä suurinpiirtein kaikki rodut ulkonäön perusteella nimetä.

Oikeanlainen ruokinta
Sen verran tiesin kanien sopivasta ruokinnasta jo alunperinkin, ettei aivan valtavia virheitä alussakaan ollut. Määrät kuitenkin oli aika reilut, mitä kaneille tuli kuppeihin heiteltyä. Normaali annos joskus muinoin oli desi Rabbit Royalia ja päälle vielä puolikas porkkana. Heinää meni onneksi tuolloinkin jo hyvin, mutta siitä huolimatta ruuan määrä on pudonnut parempaan suuntaan. Nyt pellettiannokset ovat pieniä ja jos tuoretta saavat, se korvaa yleensä pelletin kokonaan. Käytännön juttujen lisäksi teoriapuoli alkoi kiinnostaa ja prosentteja sekä sisältöä vilkaisemalla osaan sanoa onko pelletti millaista laadultaan. Pari vuotta sitten sekoittelin kaneille talveksi oman ruokaseoksen, johon laskin itse sopivat arvot. Tämä ei ensimmäisinä kanivuosina olisi luultavasti ollut ihanyhtä helppoa.

Käsittely
Taito käsitellä kaneja on tietenkin päässyt kehittymään sitä mukaa kun hommaa on tullut tehtyä, eikä varsinaisesti ole niinkään opittu asia. Itse tähän ei niinkään kiinnitä huomiota, mutta satunnaisesti joku ulkopuolinen kommentoi esim. kuinka ei itse uskaltaisi yhtä reippaasti siirtää kania boksista toiseen keskellä parkkipaikkaa.

Tatuoiminen ja hampaiden leikkaus
Tässä kohtaa täytyy manita, että älkää muut lähtekö näitä tekemään itseksenne, vaan pyytäkää joku osaavampi avuksi. Itse olen kummankin asian opetellut omatoimisesti, eikä onneksi ole ongelmia ollut. Hampaiden leikkaus ei varsinaisesti kuulu perustaitoihin joita joka kaninomistajan tulisi osata, mutta valitettavasti omalle kohdalle on sattunut jo kaksi hammasvikaista jänöä ja on ollut pakko opetella hampaiden lyhennys kotikonstein. Tatuoiminen ei sekään pakollinen taito ole eikä sitä kukaan ole pakottanut opettelemaankaan, mutta onhan se hyvä kun itse saa leimat kasvattien korviin.

Kasvatusasiat
Poikasten teettämiseen liittyvät perusasiat oli tottakai tiedossa jo ennen ensimmäistä poikuetta, mutta poikueisen myötä on kertynyt paljon lisää hyödyllistä tietoa pääosin kokemuksen kautta. Ensimmäisten poikueiden kohdalla google oli ahkerasti käytössä, mutta enää ei juuri tule vastaan asioita joita en osaisi itsekseni ratkaista. Viimeisin haaste oli viikon vanhat orpopoikaset. Niiden hoito ei välttämättä olisi onnistunut vielä muutama vuosi sitten, mutta nyt niistä peräti neljä jäi henkiin.

Sukupuolten tunnistus
Sukupuolten tunnistus tuli ajankohtaiseksi heti ensimmäisen poikueen kohdalla, sillä tuttavipiirissä ei ollut ketään taidon omaavaa eikä kaneja missään nimessä saa mennä myymään myöskään arvatuilla sukupuolilla. Ensimmäiset poikaset oli vaikeita tunnistaa ja lopullisesti sukupuolet taisivat selvitä vasta lähempänä viiden viikon ikää. Hiljalleen tähänkin silmä harjaantui ja viimein olen oppinut tunnistamaan sukupuolen jo aivan vastasyntyneestäkin poikasesta.

lauantai 16. joulukuuta 2017

16. luukku: Ennen ja nyt

Eläimiä omistaessa on kiinnostavaa päästä näkemään miten eläin muuttuu vuosien kuluessa. Parhaiten muutos näkyy tietenkin silloin kun lemmikki saapuu pienenä poikasena tai on oma kasvatti. Tämän päivän luukuu kokosin hieman kuvia muutoksesta, mitä tapahtuu kun poikanen kasvaa aikuiseksi. Kuviin ei liene tarvetta kirjoittaa kumpi on poikanen ja kumpi aikuinen.








perjantai 15. joulukuuta 2017

15. luukku: Elokuvia hevosista, koirista ja vähän muistakin

Joulun aikaan monelta löytyy ylimääräistä aikaa, jonka voi kuluttaa esimerkiksi katselemalla elokuvia joissa eläimet ovat pääosassa. Listasinkin hieman katsomisen arvoisia elokuvia. Mukaan pääsivät ainoastaan näytellyt elokuvat, mikä vähän rajoitti mitä eläimiä listan leffoissa seikkailee. Näyteltyihin kun päätyy useimmiten hevosia ja koiria. Muut otukset seikkailevat yleensä animaatioissa.


Secretariat
Seabiscuit - Amerikkalainen legenda
Dreamer - laukkaratsun tarina

Laukkahevosista on tehty useampia elokuvia, yleensä tositapahtumiin perustuvia. Tyypillisessä tarinassa hevosista mitään tietämätön ihminen hankkii laukkahevosen jota muut ei huoli, palkkaa valmentajaksi vuosia sitten eläköityneen vanhan kärttyisen papparaisen ja ratsastajaksi jonkun huonomaineisen työttömän jockeyn. Näillä aineksilla saadaan uusi huippuvoittaja aikaiseksi. Ehkä jokainen listan kohta ei joka elokuvassa täyty, mutta näitä katsellessa voi huvikseen laskea montako menee nappiin.

Näistä kolmesta laukkahevosleffasta Secretariat ja Seabiscuit ovat vahvimmin tositapahtumiin pohjautuvia ja kertovat kyseisiä nimiä kantaneista menestyneistä hevosista. Dreamerissa tarina on ainakin omien tietojeni perusteella vain löyhästi tositapahtumiin perustuva.



Salamaseepra

Salamaseepra kuuluu myös laukkateemaisiin elokuviin, mutta on puhuvine eläimineen suunnattu nuoremmalle katsojakunnalle. Lienee sanomattakin selvää että muista poiketen Salamaseepra ei myöskään ole tositapahtumiin perustuva. Elokuva kertoo varsana sirkuksen kyydistä unohtuneesta ja sittemmin pienellä maatilalla kasvaneesta seeprasta, joka unelmoi pääsevänsä kilpailemaan laukkakilpailuissa täysiveristen rinnalla. Lopulta haave toteutuukin ja Salama pääsee näyttämään mihin pystyy. Seepran lisäksi elokuvassa on mukana monia muita hauskoja eläimiä vuohesta kärpäseen.


Hidalgo

Hidalgo on yksi omista suosikeistani hevoselokuvien joukossa. Tässäkin aiheena on laukkakilpailut, kuitekin hyvin erilaiset kuin yllä mainituissa. Elokuvassa cowboy mustangeineen matkustaa Lähi-itään saatuaan kutsun osallistua 4500km pituiseen Tulimeri kilpailuun. Muut hevoset kilpailussa ovat tietenkin arabialaisia, joten kaikki eivät ole kovin mielissään mustangin osallistymisesta kisaan. Monenlaista ehtiikin tapahtua matkan varrella.


Sotahevonen

Kaikki hevoselokuvat eivät toki suinkaan liity laukkamaailmaan, vaan paljon löytyy muutakin aihetta. Elokuvien taso harvemmin on kuitenkaan kovin kummoinen, sillä erityisesti niitä tehdään nuoria heppatyttöjä silmällä pitäen. Sotahevonen on tähän mukava poikkeus ja se onkin varsin laadukas hevoselokuva moniin muihin verrattuna. Nimensä mukaisesti se kertoo sotaratsuksi joutuneen hevosen tarinan. Lähes kaksi ja puoli tuntia kestävän alokuvan aikana hevonen ehtii kokoa monenlaista ja lopussa tietenkin selviää pääseekö se enää omistajansa luokse vai ei.


Seikkailu etelänavalla

Koira-aiheisista elokuvista suosikkini on Seikkailu etelänavalla. Siinä etelänavalla sijaitseva tutkimusasema joudutaan tyhjentämään pikavauhtia myrskyn tieltä. Valitettavasti kahdeksalle rekikoiralle ei ole tilaa lentokoneessa ja ne jätetään odottamaan omaa lentoa tutkimusaseman pihaan kytkettyinä. Koirien hakeminen osoittautuu kuitenkin astetta hankalammaksi ja koirat jäävät etelänavalle hivenen pidemmäksi aikaa mitä alunperin oli suunnitelmana. Elokuvassa seurataan sekä koirien selviytymistä, että niiden omistajaa joka yrittää keksiä keinoa saada koirat turvaan.


Hachiko - Tarina uskollisuudesta
Marley & Me

Hachiko ja Marley & Me ovat tyyliltään hyvin erilaiset elokuvat, toinen on draamaa ja toinen taas enemmän komedia. Kumpikin kertoo kuitenkin koiran tarinan aina pentuajoilta viimeiseen hengenvetoon. Hachikossa tarina on surullinen, sillä siinä koiran omistaja kuolee työpaikallaan ja koira odottaa vuosien ajan rautatieasemalla omistajaa saapuvaksi kotiin. Marley & Me on aiheeltaan iloisempi, joskin sekin sisältää omat surullisemmat hetkensä.


Myrsky

Suomalaisestakin tuotannosta löytyy yllättäen yksi ihan hauska koiraleffa, joka kannattaa katsoa jos sitä ei ole tullut vielä nähtyä. Elokuvassa nelihenkiseen perheeseen liittyy vähän vahingossa koiranpentu, jonka tarkemmista taustoista ei ole tietoa. Myöhemmin koira paljastuu kaukasianpaimenkoiraksi, josta väärällä koulutuksella kehittyy varsin hankala tapaus. Elokuva toimiikin samalla hyvänä opetusfilminä siitä, miksi laumanvartijakoirat eivät ihan jokaiselle sovellu. Suuren kaukkarilauman lisäksi elokuvassa vilahtaa muitakin eläimiä ja kaikkien koulutuksesta on vastannut monille eläinihmisille tuttu Tuire Kaimio. Hauskana yksityiskohta lopputeksteissä mainitaan jokaisen eläinnäyttelijän nimi.


Babe - urhea possu

Elokuvista joissa pääosaa esittää muu kuin koira tai hevonen, mainitsemisen arvoisin on Babe. Tämä on hieman vanhempi tuotos ja monelle saattaakin olla tuttu jo lapsuudesta. Päähenkilönä on pieni possu, joka päätyy maatilalle kirjavan eläinlauman jatkoksi. Tilan bordencollie emo ottaa Baben hoidettavakseen, jonka vuoksi possu luulee olevansa paimenkoira. Alunperin possun kohtalona on joutua joulupöytään, mutta monien mutkien kautta sen henki säästyy ja lopulta se pääsee paimennuskilpailuihin koirien joukkoon. Elokuvassa eläimet puhuvat keskenään, mikä tekee tarinasta paremman.


Paulie - puhuva papukaija

Listalle oli aika vaikea keksiä Baben lisäksi muita ei koira- tai hevosleffoja, mutta sitten mieleen tuli Paulie. Rumasta julisteesta huolimatta se on suhteellisen hyvä eläinaiheinen elokuva. Tutkimuslaitoksessa työskentelevä siivooja törmää rakennuksen kellarissa pidettävään papukaijaan ja paljastuu että kyseinen kaija osaa puhua täydellisesti. Joskin papukaija ei suostu puhumaan muiden kuin siivoojaan läsnäollessa. Papukaija alkaa kertoa siivoojalle värikästä tarinaansa siitä kuinka se päätyi pienen tytön lemmikistä kellariin pieneen häkkiin. Tarinan kuultuaan siivooja haluaa tietenkin auttaa papukaijan ja sen alkuperäisen omistajan yhteen.


Blackfish

Kevyempien elokuvien lisäksi listalle päätyi myös yksi dokumenttielokuva. Blackfish kertoo vesieläinpuistoissa pidettävistä miekkavalaista, jotka ovat sopimattomista elinoloista ja kohtelusta johtuen aiheuttaneet lukuisia vaaratilanteita kouluttajilleen. Ikävä kyllä aina ei ole selvitty ilman ruumiitakaan. Erityisesti valokeilaan pääsee Tilikum niminen valas, joka on aiheuttanut useamman kuolemantapauksen. Julkisuuteen asioita ei mielellään kerrota ja dokumentissa ääneen pääseekin puistojen entiset työntekijät.

torstai 14. joulukuuta 2017

14. luukku: Kolme yhdistystä kani-ihmisille


Kuulun tällä hetkellä kolmeen kaniaiheiseen yhdistykseen, jotka ovat Suomen Kaniyhdistys, Suomen Lemmikkikanit ja Kaniininkasvattajat. Kahteen ensin mainittuun olen kuulunut viime vuoden alusta ja Kaniininkasvattajiin liityin tämän vuoden kevättalvella. Näiden kolmen yhdistyksen lisäksi löytyy estekaniharrastajille vielä yhdistyksiä kaksinkin kappalein, mutta näihin en tietenkään kuulu kun estekaneja ei omassa kanilassa asusta. Varsin hyvin on siis yhdistystoimintaa tarjolla kani-ihmisille ja jokaiselle pitäisi sopiva yhdistys löytyä.

Suomen Kaniyhdistys ry
Jäsenmaksu: 22€/vuosi

Kaniyhdistys on tarjolla olevista yhdistyksistä suurin ja väittäisin että myös tunnetuin. Siihen kuulumisesta hyötyy erityisesti rotukaniharrastajat ja kasvattajat, sillä yhdistys järjestää runsaasti ulkomuotonäyttelyitä ja muuta kasvattajille suunniteltua toimintaa. Mikään ei kuitenkaan estä myös lemmikkipupun omistajaa yhdistykseen kuulumasta ja järjestäähän kaniyhdistys pet-näyttelyitäkin.

Kaniyhdistykseltä on mahdollista anoa kasvattajanimeä, jonka saadakseen täytyy mm. käydä yhdistyksen järjestämä kasvattajakurssi. Lisäksi kasvattajan on rekisteröitävä vuosittain yksi kasvatti, joka tietenkin edellyttää näyttelyissä käymistä.

Yhdistys julkaisee Kanimakaziini lehteä, joka ilmestyy jäsenten postilaatikoihin neljästi vuodessa. Yhdistyksen tyylin mukaisesti lehti on painottunut näyttelyihin ja rotukanikasvatukseen. Iso osa lehden sivuista on varattu mm. näyttelytuloksille ja -kutsuille. Muitakin juttuja kuitenkin mahtuu mukaan.

Suomen Lemmikkikanit ry
Jäsenmaksu: 20€/vuosi

Lemmikkikanit on perustettu vuonna 2012, eli se on suhteellisen uusi yhdistys muihin verrattuna. Siitä huolimatta se on nopeasti noussut suhteellisen tunnetuksi. Nimensä mukaisesti yhdistys on suunnattu aivan tavallisille lemmikkikanin omistajille.

Yhdistys järjestää pet-näyttelyitä, joihin ovat kaikki kanit tervetulleita. Suomen Kaniyhdistyksestä poiketen pet-kaneilta ei vaadita edes tatuointeja korviin, joka laskee kynnystä osallistua näyttelyihin. Itsellä kaikkein mukavin näyttelykokemus on ollut juuri Lemmikkikanien näyttelyt, mutta kuluneena vuonna näyttelyitä on jostakin syystä järjestetty harmillisen vähän. Lisäksi yhdistyksellä on muutakin kanimaista toimintaa, mm. kanileiri lapsille ja nuorille.

Lemmikkikanien jäsenet saavat neljästi vuodessa Papanaattori lehden postitse. Lehdessä on paljon kiinnostavaa kaniaiheista luettavaa, joten jo pelkästään lehdenkin takia kannattaa yhdistykseen liittyä. Lehden lisäksi yhdistys on julkaissut Kaninomistajan oppaan ja Minun kanini "vauvakirjan", jotka on ostettavissa yhdistyksen nettisivuilta. Vuosittain yhdistys julkaisee myös kanikalenterin.

Kaniininkasvattajat ry
Jäsenmaksu 25€/vuosi, lisäksi liityttäessä maksetaan 15€ liittymismaksu

Kaniininkasvattajat on näistä kolmesta vähiten tunnettu, vaikka kyseessä suhteellisen vanha yhdistys onkin. Syynä tähän on todennäköisesti se, että yhdistys on painottunut tuotantopuoleen ja lihakanien suosio on lähtenyt nousuun vasta ihan viimevuosina. Tuotantopuolen painotuksesta huolimatta yhdistykseen voi liittyä kuka tahansa, vaikka se tavallinen lemmikkikanin omistajakin.

Yhdistys järjestää harvakseltaan ulkomuotonäyttelyitä, joiden lisäksi tarjolla on runsaasti muuta toimintaa. Erilaisia kursseja on runsaasti, niin tuotantoon kuin muuhunkin liittyen. Lisäksi järjestetään kimppatilauksia ulkomaisiin kanitarvikekauppoihin sekä esim. lähetetään nahkoja kimpassa muokattavaksi. Kaniininkasvattajien kautta on mahdollista anoa myös kasvattajanimeä. Ehdot on hyvin yksinkertaiset ja kasvattajanimen haku tätä kautta sopii hyvin niille joita näyttelyt eivät kiinnosta.

Kaniininkasvattajien jäsenlehti on sähköinen ja se ilmestyy jäsenien sähköposteihin viisi kertaa vuodessa. Lehdet sisältävät yleistä asiaa kaneista, eli itse lehti ei ole mitenkään erityisen tuotantokanipainotteinen. Lehden lisäksi jäsenet saavat tunnukset jäsensivulle, jossa on pientä extraa mitä muut eivät yhdistyksen sivuilla näe.

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

13. luukku: Kasvatussuunnitelmia tulevalle vuodelle

Tätä vuotta on jäljellä enää alle kolme viikkoa, ihan hujauksessa on taas vuosi vierähtänyt! Kanilaan on perinteisesti syntynyt vuoden ensimmäisiä poikueita helmi-maaliskuussa, eli ei mene enää kauaakaan kun alkaa naaraiden astutukset. Tänä vuonna syntyneisiin poikueisiin olin jo todella tyytyväinen, sillä luonteen ja ulkonäön suhteen tuli paljon kivoja yksilöitä. Varmasti siis tulevankin vuoden poikueet tulevat olemaan huippuhienoja!

Ihan kaikki tulevat yhdistelmät eivät ole vielä selvillä, sillä uutta verta tullaan tarvitsemaan ja tarvetta on siis hankkia ainakin yksi uusi uros itselle tai lainaan. Useampi yhdistelmä on kuitenkin jo suunniteltunakin ja seuraavaksi päästään niihin vähän tutustumaan.


Donizi x Riona
Valkopohjaisen japanilaisen tavoittelu jättikaneille jatkuu tulevanakin vuonna, sillä tulosta projektin suhteen ei ole oikein vielä tullut. Rionan keväälliseen poikueeseen syntyi yksi halutun värinen poikanen, mutta se ikävästi meni kuolemaan muutamien viikkojen iässä. Rionalle olisi siis ensi vuonna uusi poikue luvassa saman projektin tiimoilta. Viimeksi poikueen isänä oli belgianjätti Sulo, mutta nyt astutan Rionan Donizilla. Tulossa on siis puhtaita ranskanluppia, joskin toki lemmikkitasoisina. Katsotaan jospa saisin vihdoin sen kaipaamani valkopohjaisen japanilaisen.

Keltsu x Mandy
Ostin Mandyn sillä ajatuksella, että siitä kasvaisi isokokoinen ranskanluppa. Niin ei kuitenkaan käynyt ja Mandy on jäänyt hirmu pieneksi. En oikein tiedä missä vika on, sillä ruokaa sille on lapattu reilusti ja vanhemmat ovat myös isoja kooltaan. Ranskanluppakasvatukseen Mandyä ei siis ole järkevää kokonsa takia käyttää, mutta suunnitelmissa olisi sille lupparisteytyspoikue. Poikueen isänä tulee toimimaan tuttipullopoika Keltsu, joka on 75% ranskanluppa. Keltsu on myös melko pienehkö, joten odotettavissa on keskikokoisia huippuluonteisia luppia. Tässäkin poikueessa on pienet mahdollisuudet valkopohjaiseen japanilaiseen, mutta sen suhteen en turhan isoja toiveita elättele. Tärkein tavoite on upealla luonteella varustetut luppakorvapuput, joita tulen myöhemmin yhdistämään pikkukanilinjaan. Poikaset tulevat olemaan lisäksi ruskean kantajia, mikä saattaa olla tulevaisuuden väriprojekteissa hyvä juttu.

Dobby x Pandora
Dobby x Juno
Valkokorvia on suunnitelmana laittaa tilaukseen kahden poikueen muodossa. Ihan mahdotonta ei ole etteikö myös Saaga voisi vielä poikuetta saada, mutta sen tulen astuttamaan vain jos löydän käyttööni rex turkkisen uroksen. Saaga kun saattaa rex turkkia kantaa ja olisi mukava asia testata. Pandora ja Juno ovat nyt kuitenkin ainakin varmasti saamassa poikueet, joihin voi valkokorvia syntyä. Dobby on musta kani jo kolmannessa polvessa, joten siitä ei voi yhtään varmaksi sanoa mitä värejä se kantaa vai kantaako mitään. Suvussa kulkee kyllä moniakin värejä ja sen sisaruksissa oli mm. sinistä. Pandoran ja Hipun poikueista ei kuitenkaan uskalla ennalta odottaa muuta kuin mustaa ja luonnonharmaata (sellaisenaan tai valkokorvilla). Hienoahan tietenkin olisi muitakin värejä saada. Dobby saattaa olla myös x-kirjava ja huippuhieno juttu olisi saada sinisilmäisiä valkokorvia. Aika näyttää mitä poikueisiin lopulta tulee syntymään. Ulkonäön ohella odotan poikueelta kivaa rakennetta, onhan kummankin naaraan suvussa myös belgianjättiä tuomassa runkoon haluttuja ominaisuuksia. Luonteetkin tulevat varmasti nappiin menemään, etenkin Dobby on mahtava pupu.

Justus x Mytty
Useamman vuoden yritysten jälkeen en ole edelleenkään luopunut toiveesta saada x-kirjavaa keltamusta japanilaista, isoilla merkeillä ja sinisillä silmillä. Värin suhteen poikueen tärkeimpänä tavoitteena on siis se. Yleisesti poikueesta on odotettavissa kivoja pienikokoisia leijonamixejä, joita on taas hyvä viedä eteenpäin muunlaisiin kaneihin risteyttämällä. Luonteenkin suhteen on isoja odotuksia, sillä Justus ja Mytty on varsin hauskoja kaneja kumpikin.

Justus?xHippu
X-kirjava kaunotar Hippu on tarkoitus astuttaa x-kirjavalla uroksella, tavoitteena titenkin valkoiset sinisilmäiset poikaset. Tällä hetkellä todennäköisin isäehdokas on Justus, sillä se on ainoa oman kanilan x-kirjava uros, joka ei ole sukua Hipulle. Justus voi kuitenkin mennä vielä vaihtoon, jos satun saamaan omaksi tai lainaan jonkin muun vastaavan uroksen. Hippu on MM harjaksinen, eli kaikille jälkeläisille olisi enemmän ja vähemmän tukkaa odotettavissa. Tietenkin MM harjas jälkeläisillä on se halutuin, sillä erityisesti toivoisin kanilan ainoan valkoisen sinisilmäisen Murun kaltaisia kaneja. Muru on ihana hattarapörriäinen, mutta sitä ei enää kasvatukseen voi käyttää sillä sen edellisestä poikueesta on turhan paljon aikaa. Haaveen olisi siis saada yhtä upeita ilmestyksiä aikaiseksi.

Näitä kaivataan lisää!

tiistai 12. joulukuuta 2017

12. luukku: Kanien hinnoista


Kanien hintataso nousee säännöllisesti keskustelun aiheeksi kanipiireissä. Jonkun mielestä hinnat saisivat nousta reippaasti, toisen mielestä hinnat ovat nykyisellään sopivat ja aina löytyy myös se jonka mielestä hintataso on liian korkea. Mielipidettä on siis jos jonkin näköistä. Oma kanilauma saa lisäystä useimmiten omien kasvatien muodossa, mutta uutta vertakin on välillä ostettava. Seuraavaksi on listattuna kaikki ostokanit hintoineen. Mukana on myös mainintaa mitä kautta kani on tullut ja mitä hintaan on sisältynyt.

Limona ja Luna
Paperittomat kääpiöluppa ja hermeliini, ostettu eläinkaupasta (kauppias kanien kasvattaja)
60-70€/pupu (tarkka hinta päässyt jo unohtumaan)

Rolle ja Jiri
Risteytykset, ostettu kasvattajaltaan
20€/pupu

Touho
Peperiton leijonanharjas, ostettu kasvattajaltaan
65€ (sisältäen kuljetuspalkan myyjälle, kanin varsinaista hintaa en enää muista)

Oliver
Risteytyskani, tullut kodinvaihtajana
0 € (sisältäen kuljetuksen kotiovelle asti)

Bamse
Risteytyskani, ostettu kasvattajaltaan
20€ (sisältäen kuljetuksen puolimatkaan)

Hilla
Risteytyskani, ostettu kasvattajaltaan
25€ (itse kani oli ilmainen, hinta kokonaan kyytipalkkaa)

Julius
Paperiton leijonanharjas, ostettu kasvattajaltaan
70€ (itse kani 50€, loppu hinta koostui mukaan ostetusta kuljetusboksista, pullosta ja kupista)

Wilma
Paperiton belgianjätti (sukutiedot selvitetty myöhemmin muuta kautta), ostettu kasvattajaltaan
20€? (hinta päässyt unohtumaan, mutta ei ainakaan kymppiä enempää heitä)

Jättis, Wellu ja Snuffel
Sukutiedolliset belgianjätti, ranskanluppa ja jättiristeytys, ostettu kasvattajaltaan
120€ (sisältäen kanit, pienen häkin kuljetukseen ja juomapullon)

Fiona
Paperiton belgianjätti, ostettu kasvattajaltaan
40€

Aada
Paperillinen ranskanluppa, ostettu kasvattajaltaan
70€ (sisältäen pienen kyytipalkan)

Sebu
Paperiton belgianjätti (sukutiedot selvitetty myöhemmin muuta kautta), ostettu kasvattajaltaan
50€

Helmeri
Risteytys, ostettu kasvattajaltaan
60€ (pelkän kanin olisi saanut halvemmalla, mutta otin mukaan myös häkin, pullon, kipon ja heinät)

Saaga
Risteytys sukutaululla, ostettu kasvattajaltaan
80€

Roosa ja Viola
Paperilliset suurihopeat, ostettu kasvattajalta
70€/pupu

Donizi
Paperillinen ranskanluppa, ostettu kasvattajaltaan
60€

Mandy
Paperillinen ranskanluppa, ostettu kasvattajaltaan
70€

Kuten listasta huomaa, on ostamieni kanien hinnoissa ollut melko suurta vaihtelua. Itselleni ei hinnalla ole kovin suurta merkitystä, kunhan kani vain on haluamani. 0-60€ olen periaatteessa valmis maksamaan mistä tahansa kanista, oli se sitten paperillinen rotukani tai vahinkopoikanen pihan perältä. 60-100€ voin maksaa hivenen laadukkaammasta kanista, eli tässä kohtaa haluan mm. kunnollisia sukutietoja. Kanin rodulla tai roduttomuudella ei ole väliä ja kuten listauksesta näkeekin on kallein ostamani kani risteytys. Kun hinta menee yli satasen, täytyy kaninkin olla jo täydellistä hipova. Tällöinkään ei rodulla kuitenkaan ole väliä, eli ihan hyvin voisin yli satasenkin maksaa erikoisemmasta risteytyksestä.

Itse olen kaneja myynyt 0-50€ hinnalla. Pääasiassa myydyt kanit ovat olleet risteytyksiä, mutta myös lemmikkitasoisia rotukaneja on mukana muutamia. Normaali risteytyspoikasen hinta on omassa kanilassa 30€. Tämä saattaa jonkun korviin kuulostaa turhan alhaiselta hinnalta, mutta en kuitenkaan tunne tarpeelliseksi enempää pyytää. En ihan täysin allekirjoita väitettä että mitä halvempi eläin, sen enemmän se vetää huonoja ostajia puoleensa. Kani kuitenkin on ylipäätään niin halpa eläin, että kyllä se huono koti kanin on valmis myös 60€ hinnalla ostamaan. Kodit on siis syytä valita muunkin kuin hintakaton perusteella. Tarkoituksena ei ole myöskään saada kaneista voittoa, onhan kyseessä vapaaehtoinen harrastukseni eikä ole muiden tehtävä toisten harrastuksia kustantaa.

Omasta mielestäni kanien tämänhetkinen hintaso on ihan sopiva, mutta jokainen saa toki pyytää kaneistaan mitä haluaa. Välillä kuulee puhuttavan että kanien hinnat saisivat nousta jopa parin sadan paikkeille. Tätä en kuitenkaan pidä loppupeleissä niin hyvänä idena. Korkeampi hinta voisi toki nostaa kanien arvostusta, mutta mahtaisiko silloin myös putkahdella paljon tienaamismielessä teetettyjä poikueita? Jos kaninpoikasen hinta olisi 200€, voisi myyjä tienata kymmenpäisellä jättikanipoikueella 2000€. Kanipoikue kun on vielä varsin halpa kasvattaa, jopa vaikka sen ruokkisi markinoiden kalleimma pelletillä. Vaihtoehtoisesti voisi myös käydä niin, että kanien suosio lemmikkinä romahtaisi, kun kaikki eivät raaskisikaan laittaa paria sataa kanin hankintaan. Harmillinen juttu olisi tämäkin, onhan kani kuitenkin todella mukava lemmikkieläin.