sunnuntai 17. joulukuuta 2017

17. luukku: Mitä on tullut opittua kaneista?

Kaneja on tullut omistettua vajaa kuusi ja puoli vuotta. Ensimmäisten kanien saapuessa oli tiedossa toki jo kaikki tärkein perusasioista, kuten uutta eläintä hankittaessa kuuluukin. Mikään erityinen kaniexpertti en kuitenkaan ollut ja paljon on tullut uutta opittua kuluneiden vuosien aikana. Siinä mielessä kanit saapuivat sopivaan aikaan, että olen alusta asti ollut kiinnostunut niistä lisää oppimaan ja omia toimintatapoja kehittämään. Jos olisin saanut kanit jo lapsena kuten alunperin oli suunnitelmana, ne tuskin olisivat saaneet yhtä hyvää hoitoa.


Värit ja värigenetiikka
Ensimmäisten kanien saapuessa en väreistä tiennyt juuri mitään ja esim. Rollen väri keltamusta japanilainen tuli ihan uutena juttuna kun joku sen petsiessa kertoi. Värien nimitykset olivat kuitenkin asia mikä kiinnosti ja aika äkkiä niitä tuli opittua paljon lisää. Nykyään osaankin jo kanin nähdessäni melko varmasti sen värin nimetä. Genetiikkaa en ihan heti lähtenyt opiskelemaan, vaan kiinnostus siihen alkoi kasvatuksen laajentumisen myötä. Kyllästyin kuinka muilta sai jatkuvasti vääriä vastauksia genetiikkakysymyksiin ja yhtenä iltana vain päätin opetella miten värien yhdisteleminen toimii. Risteytyskaaviot olivat kyllä jo tuttu juttu koulusta, mutta kanien pitkä värikoodilitannia hämmensi. Ongelmitta värigenetiikkasiatkin kuitekin oppi, kun niihin jaksoi kunnolla perehtyä. Ihan hyvä sanoisin nykyään genetiikkajutuissa olevani ja harvemmin täytyy muiden apuun turvautua.

Rodut
Kaniroduistakaan en kovin perillä aluksi ollut, joskin kyllä yleisimmät lemmikkirodut olivat tiedossa. Edelleenkään en kamalan kiinnostunut roduista ole, enkä niistä ihmeellisimpiä faktoja osaa kertoa. Mutta sen verran homma kuitenkin on hallussa, että esim. näyttelyissä osaan kyllä suurinpiirtein kaikki rodut ulkonäön perusteella nimetä.

Oikeanlainen ruokinta
Sen verran tiesin kanien sopivasta ruokinnasta jo alunperinkin, ettei aivan valtavia virheitä alussakaan ollut. Määrät kuitenkin oli aika reilut, mitä kaneille tuli kuppeihin heiteltyä. Normaali annos joskus muinoin oli desi Rabbit Royalia ja päälle vielä puolikas porkkana. Heinää meni onneksi tuolloinkin jo hyvin, mutta siitä huolimatta ruuan määrä on pudonnut parempaan suuntaan. Nyt pellettiannokset ovat pieniä ja jos tuoretta saavat, se korvaa yleensä pelletin kokonaan. Käytännön juttujen lisäksi teoriapuoli alkoi kiinnostaa ja prosentteja sekä sisältöä vilkaisemalla osaan sanoa onko pelletti millaista laadultaan. Pari vuotta sitten sekoittelin kaneille talveksi oman ruokaseoksen, johon laskin itse sopivat arvot. Tämä ei ensimmäisinä kanivuosina olisi luultavasti ollut ihanyhtä helppoa.

Käsittely
Taito käsitellä kaneja on tietenkin päässyt kehittymään sitä mukaa kun hommaa on tullut tehtyä, eikä varsinaisesti ole niinkään opittu asia. Itse tähän ei niinkään kiinnitä huomiota, mutta satunnaisesti joku ulkopuolinen kommentoi esim. kuinka ei itse uskaltaisi yhtä reippaasti siirtää kania boksista toiseen keskellä parkkipaikkaa.

Tatuoiminen ja hampaiden leikkaus
Tässä kohtaa täytyy manita, että älkää muut lähtekö näitä tekemään itseksenne, vaan pyytäkää joku osaavampi avuksi. Itse olen kummankin asian opetellut omatoimisesti, eikä onneksi ole ongelmia ollut. Hampaiden leikkaus ei varsinaisesti kuulu perustaitoihin joita joka kaninomistajan tulisi osata, mutta valitettavasti omalle kohdalle on sattunut jo kaksi hammasvikaista jänöä ja on ollut pakko opetella hampaiden lyhennys kotikonstein. Tatuoiminen ei sekään pakollinen taito ole eikä sitä kukaan ole pakottanut opettelemaankaan, mutta onhan se hyvä kun itse saa leimat kasvattien korviin.

Kasvatusasiat
Poikasten teettämiseen liittyvät perusasiat oli tottakai tiedossa jo ennen ensimmäistä poikuetta, mutta poikueisen myötä on kertynyt paljon lisää hyödyllistä tietoa pääosin kokemuksen kautta. Ensimmäisten poikueiden kohdalla google oli ahkerasti käytössä, mutta enää ei juuri tule vastaan asioita joita en osaisi itsekseni ratkaista. Viimeisin haaste oli viikon vanhat orpopoikaset. Niiden hoito ei välttämättä olisi onnistunut vielä muutama vuosi sitten, mutta nyt niistä peräti neljä jäi henkiin.

Sukupuolten tunnistus
Sukupuolten tunnistus tuli ajankohtaiseksi heti ensimmäisen poikueen kohdalla, sillä tuttavipiirissä ei ollut ketään taidon omaavaa eikä kaneja missään nimessä saa mennä myymään myöskään arvatuilla sukupuolilla. Ensimmäiset poikaset oli vaikeita tunnistaa ja lopullisesti sukupuolet taisivat selvitä vasta lähempänä viiden viikon ikää. Hiljalleen tähänkin silmä harjaantui ja viimein olen oppinut tunnistamaan sukupuolen jo aivan vastasyntyneestäkin poikasesta.

lauantai 16. joulukuuta 2017

16. luukku: Ennen ja nyt

Eläimiä omistaessa on kiinnostavaa päästä näkemään miten eläin muuttuu vuosien kuluessa. Parhaiten muutos näkyy tietenkin silloin kun lemmikki saapuu pienenä poikasena tai on oma kasvatti. Tämän päivän luukuu kokosin hieman kuvia muutoksesta, mitä tapahtuu kun poikanen kasvaa aikuiseksi. Kuviin ei liene tarvetta kirjoittaa kumpi on poikanen ja kumpi aikuinen.








perjantai 15. joulukuuta 2017

15. luukku: Elokuvia hevosista, koirista ja vähän muistakin

Joulun aikaan monelta löytyy ylimääräistä aikaa, jonka voi kuluttaa esimerkiksi katselemalla elokuvia joissa eläimet ovat pääosassa. Listasinkin hieman katsomisen arvoisia elokuvia. Mukaan pääsivät ainoastaan näytellyt elokuvat, mikä vähän rajoitti mitä eläimiä listan leffoissa seikkailee. Näyteltyihin kun päätyy useimmiten hevosia ja koiria. Muut otukset seikkailevat yleensä animaatioissa.


Secretariat
Seabiscuit - Amerikkalainen legenda
Dreamer - laukkaratsun tarina

Laukkahevosista on tehty useampia elokuvia, yleensä tositapahtumiin perustuvia. Tyypillisessä tarinassa hevosista mitään tietämätön ihminen hankkii laukkahevosen jota muut ei huoli, palkkaa valmentajaksi vuosia sitten eläköityneen vanhan kärttyisen papparaisen ja ratsastajaksi jonkun huonomaineisen työttömän jockeyn. Näillä aineksilla saadaan uusi huippuvoittaja aikaiseksi. Ehkä jokainen listan kohta ei joka elokuvassa täyty, mutta näitä katsellessa voi huvikseen laskea montako menee nappiin.

Näistä kolmesta laukkahevosleffasta Secretariat ja Seabiscuit ovat vahvimmin tositapahtumiin pohjautuvia ja kertovat kyseisiä nimiä kantaneista menestyneistä hevosista. Dreamerissa tarina on ainakin omien tietojeni perusteella vain löyhästi tositapahtumiin perustuva.



Salamaseepra

Salamaseepra kuuluu myös laukkateemaisiin elokuviin, mutta on puhuvine eläimineen suunnattu nuoremmalle katsojakunnalle. Lienee sanomattakin selvää että muista poiketen Salamaseepra ei myöskään ole tositapahtumiin perustuva. Elokuva kertoo varsana sirkuksen kyydistä unohtuneesta ja sittemmin pienellä maatilalla kasvaneesta seeprasta, joka unelmoi pääsevänsä kilpailemaan laukkakilpailuissa täysiveristen rinnalla. Lopulta haave toteutuukin ja Salama pääsee näyttämään mihin pystyy. Seepran lisäksi elokuvassa on mukana monia muita hauskoja eläimiä vuohesta kärpäseen.


Hidalgo

Hidalgo on yksi omista suosikeistani hevoselokuvien joukossa. Tässäkin aiheena on laukkakilpailut, kuitekin hyvin erilaiset kuin yllä mainituissa. Elokuvassa cowboy mustangeineen matkustaa Lähi-itään saatuaan kutsun osallistua 4500km pituiseen Tulimeri kilpailuun. Muut hevoset kilpailussa ovat tietenkin arabialaisia, joten kaikki eivät ole kovin mielissään mustangin osallistymisesta kisaan. Monenlaista ehtiikin tapahtua matkan varrella.


Sotahevonen

Kaikki hevoselokuvat eivät toki suinkaan liity laukkamaailmaan, vaan paljon löytyy muutakin aihetta. Elokuvien taso harvemmin on kuitenkaan kovin kummoinen, sillä erityisesti niitä tehdään nuoria heppatyttöjä silmällä pitäen. Sotahevonen on tähän mukava poikkeus ja se onkin varsin laadukas hevoselokuva moniin muihin verrattuna. Nimensä mukaisesti se kertoo sotaratsuksi joutuneen hevosen tarinan. Lähes kaksi ja puoli tuntia kestävän alokuvan aikana hevonen ehtii kokoa monenlaista ja lopussa tietenkin selviää pääseekö se enää omistajansa luokse vai ei.


Seikkailu etelänavalla

Koira-aiheisista elokuvista suosikkini on Seikkailu etelänavalla. Siinä etelänavalla sijaitseva tutkimusasema joudutaan tyhjentämään pikavauhtia myrskyn tieltä. Valitettavasti kahdeksalle rekikoiralle ei ole tilaa lentokoneessa ja ne jätetään odottamaan omaa lentoa tutkimusaseman pihaan kytkettyinä. Koirien hakeminen osoittautuu kuitenkin astetta hankalammaksi ja koirat jäävät etelänavalle hivenen pidemmäksi aikaa mitä alunperin oli suunnitelmana. Elokuvassa seurataan sekä koirien selviytymistä, että niiden omistajaa joka yrittää keksiä keinoa saada koirat turvaan.


Hachiko - Tarina uskollisuudesta
Marley & Me

Hachiko ja Marley & Me ovat tyyliltään hyvin erilaiset elokuvat, toinen on draamaa ja toinen taas enemmän komedia. Kumpikin kertoo kuitenkin koiran tarinan aina pentuajoilta viimeiseen hengenvetoon. Hachikossa tarina on surullinen, sillä siinä koiran omistaja kuolee työpaikallaan ja koira odottaa vuosien ajan rautatieasemalla omistajaa saapuvaksi kotiin. Marley & Me on aiheeltaan iloisempi, joskin sekin sisältää omat surullisemmat hetkensä.


Myrsky

Suomalaisestakin tuotannosta löytyy yllättäen yksi ihan hauska koiraleffa, joka kannattaa katsoa jos sitä ei ole tullut vielä nähtyä. Elokuvassa nelihenkiseen perheeseen liittyy vähän vahingossa koiranpentu, jonka tarkemmista taustoista ei ole tietoa. Myöhemmin koira paljastuu kaukasianpaimenkoiraksi, josta väärällä koulutuksella kehittyy varsin hankala tapaus. Elokuva toimiikin samalla hyvänä opetusfilminä siitä, miksi laumanvartijakoirat eivät ihan jokaiselle sovellu. Suuren kaukkarilauman lisäksi elokuvassa vilahtaa muitakin eläimiä ja kaikkien koulutuksesta on vastannut monille eläinihmisille tuttu Tuire Kaimio. Hauskana yksityiskohta lopputeksteissä mainitaan jokaisen eläinnäyttelijän nimi.


Babe - urhea possu

Elokuvista joissa pääosaa esittää muu kuin koira tai hevonen, mainitsemisen arvoisin on Babe. Tämä on hieman vanhempi tuotos ja monelle saattaakin olla tuttu jo lapsuudesta. Päähenkilönä on pieni possu, joka päätyy maatilalle kirjavan eläinlauman jatkoksi. Tilan bordencollie emo ottaa Baben hoidettavakseen, jonka vuoksi possu luulee olevansa paimenkoira. Alunperin possun kohtalona on joutua joulupöytään, mutta monien mutkien kautta sen henki säästyy ja lopulta se pääsee paimennuskilpailuihin koirien joukkoon. Elokuvassa eläimet puhuvat keskenään, mikä tekee tarinasta paremman.


Paulie - puhuva papukaija

Listalle oli aika vaikea keksiä Baben lisäksi muita ei koira- tai hevosleffoja, mutta sitten mieleen tuli Paulie. Rumasta julisteesta huolimatta se on suhteellisen hyvä eläinaiheinen elokuva. Tutkimuslaitoksessa työskentelevä siivooja törmää rakennuksen kellarissa pidettävään papukaijaan ja paljastuu että kyseinen kaija osaa puhua täydellisesti. Joskin papukaija ei suostu puhumaan muiden kuin siivoojaan läsnäollessa. Papukaija alkaa kertoa siivoojalle värikästä tarinaansa siitä kuinka se päätyi pienen tytön lemmikistä kellariin pieneen häkkiin. Tarinan kuultuaan siivooja haluaa tietenkin auttaa papukaijan ja sen alkuperäisen omistajan yhteen.


Blackfish

Kevyempien elokuvien lisäksi listalle päätyi myös yksi dokumenttielokuva. Blackfish kertoo vesieläinpuistoissa pidettävistä miekkavalaista, jotka ovat sopimattomista elinoloista ja kohtelusta johtuen aiheuttaneet lukuisia vaaratilanteita kouluttajilleen. Ikävä kyllä aina ei ole selvitty ilman ruumiitakaan. Erityisesti valokeilaan pääsee Tilikum niminen valas, joka on aiheuttanut useamman kuolemantapauksen. Julkisuuteen asioita ei mielellään kerrota ja dokumentissa ääneen pääseekin puistojen entiset työntekijät.

torstai 14. joulukuuta 2017

14. luukku: Kolme yhdistystä kani-ihmisille


Kuulun tällä hetkellä kolmeen kaniaiheiseen yhdistykseen, jotka ovat Suomen Kaniyhdistys, Suomen Lemmikkikanit ja Kaniininkasvattajat. Kahteen ensin mainittuun olen kuulunut viime vuoden alusta ja Kaniininkasvattajiin liityin tämän vuoden kevättalvella. Näiden kolmen yhdistyksen lisäksi löytyy estekaniharrastajille vielä yhdistyksiä kaksinkin kappalein, mutta näihin en tietenkään kuulu kun estekaneja ei omassa kanilassa asusta. Varsin hyvin on siis yhdistystoimintaa tarjolla kani-ihmisille ja jokaiselle pitäisi sopiva yhdistys löytyä.

Suomen Kaniyhdistys ry
Jäsenmaksu: 22€/vuosi

Kaniyhdistys on tarjolla olevista yhdistyksistä suurin ja väittäisin että myös tunnetuin. Siihen kuulumisesta hyötyy erityisesti rotukaniharrastajat ja kasvattajat, sillä yhdistys järjestää runsaasti ulkomuotonäyttelyitä ja muuta kasvattajille suunniteltua toimintaa. Mikään ei kuitenkaan estä myös lemmikkipupun omistajaa yhdistykseen kuulumasta ja järjestäähän kaniyhdistys pet-näyttelyitäkin.

Kaniyhdistykseltä on mahdollista anoa kasvattajanimeä, jonka saadakseen täytyy mm. käydä yhdistyksen järjestämä kasvattajakurssi. Lisäksi kasvattajan on rekisteröitävä vuosittain yksi kasvatti, joka tietenkin edellyttää näyttelyissä käymistä.

Yhdistys julkaisee Kanimakaziini lehteä, joka ilmestyy jäsenten postilaatikoihin neljästi vuodessa. Yhdistyksen tyylin mukaisesti lehti on painottunut näyttelyihin ja rotukanikasvatukseen. Iso osa lehden sivuista on varattu mm. näyttelytuloksille ja -kutsuille. Muitakin juttuja kuitenkin mahtuu mukaan.

Suomen Lemmikkikanit ry
Jäsenmaksu: 20€/vuosi

Lemmikkikanit on perustettu vuonna 2012, eli se on suhteellisen uusi yhdistys muihin verrattuna. Siitä huolimatta se on nopeasti noussut suhteellisen tunnetuksi. Nimensä mukaisesti yhdistys on suunnattu aivan tavallisille lemmikkikanin omistajille.

Yhdistys järjestää pet-näyttelyitä, joihin ovat kaikki kanit tervetulleita. Suomen Kaniyhdistyksestä poiketen pet-kaneilta ei vaadita edes tatuointeja korviin, joka laskee kynnystä osallistua näyttelyihin. Itsellä kaikkein mukavin näyttelykokemus on ollut juuri Lemmikkikanien näyttelyt, mutta kuluneena vuonna näyttelyitä on jostakin syystä järjestetty harmillisen vähän. Lisäksi yhdistyksellä on muutakin kanimaista toimintaa, mm. kanileiri lapsille ja nuorille.

Lemmikkikanien jäsenet saavat neljästi vuodessa Papanaattori lehden postitse. Lehdessä on paljon kiinnostavaa kaniaiheista luettavaa, joten jo pelkästään lehdenkin takia kannattaa yhdistykseen liittyä. Lehden lisäksi yhdistys on julkaissut Kaninomistajan oppaan ja Minun kanini "vauvakirjan", jotka on ostettavissa yhdistyksen nettisivuilta. Vuosittain yhdistys julkaisee myös kanikalenterin.

Kaniininkasvattajat ry
Jäsenmaksu 25€/vuosi, lisäksi liityttäessä maksetaan 15€ liittymismaksu

Kaniininkasvattajat on näistä kolmesta vähiten tunnettu, vaikka kyseessä suhteellisen vanha yhdistys onkin. Syynä tähän on todennäköisesti se, että yhdistys on painottunut tuotantopuoleen ja lihakanien suosio on lähtenyt nousuun vasta ihan viimevuosina. Tuotantopuolen painotuksesta huolimatta yhdistykseen voi liittyä kuka tahansa, vaikka se tavallinen lemmikkikanin omistajakin.

Yhdistys järjestää harvakseltaan ulkomuotonäyttelyitä, joiden lisäksi tarjolla on runsaasti muuta toimintaa. Erilaisia kursseja on runsaasti, niin tuotantoon kuin muuhunkin liittyen. Lisäksi järjestetään kimppatilauksia ulkomaisiin kanitarvikekauppoihin sekä esim. lähetetään nahkoja kimpassa muokattavaksi. Kaniininkasvattajien kautta on mahdollista anoa myös kasvattajanimeä. Ehdot on hyvin yksinkertaiset ja kasvattajanimen haku tätä kautta sopii hyvin niille joita näyttelyt eivät kiinnosta.

Kaniininkasvattajien jäsenlehti on sähköinen ja se ilmestyy jäsenien sähköposteihin viisi kertaa vuodessa. Lehdet sisältävät yleistä asiaa kaneista, eli itse lehti ei ole mitenkään erityisen tuotantokanipainotteinen. Lehden lisäksi jäsenet saavat tunnukset jäsensivulle, jossa on pientä extraa mitä muut eivät yhdistyksen sivuilla näe.

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

13. luukku: Kasvatussuunnitelmia tulevalle vuodelle

Tätä vuotta on jäljellä enää alle kolme viikkoa, ihan hujauksessa on taas vuosi vierähtänyt! Kanilaan on perinteisesti syntynyt vuoden ensimmäisiä poikueita helmi-maaliskuussa, eli ei mene enää kauaakaan kun alkaa naaraiden astutukset. Tänä vuonna syntyneisiin poikueisiin olin jo todella tyytyväinen, sillä luonteen ja ulkonäön suhteen tuli paljon kivoja yksilöitä. Varmasti siis tulevankin vuoden poikueet tulevat olemaan huippuhienoja!

Ihan kaikki tulevat yhdistelmät eivät ole vielä selvillä, sillä uutta verta tullaan tarvitsemaan ja tarvetta on siis hankkia ainakin yksi uusi uros itselle tai lainaan. Useampi yhdistelmä on kuitenkin jo suunniteltunakin ja seuraavaksi päästään niihin vähän tutustumaan.


Donizi x Riona
Valkopohjaisen japanilaisen tavoittelu jättikaneille jatkuu tulevanakin vuonna, sillä tulosta projektin suhteen ei ole oikein vielä tullut. Rionan keväälliseen poikueeseen syntyi yksi halutun värinen poikanen, mutta se ikävästi meni kuolemaan muutamien viikkojen iässä. Rionalle olisi siis ensi vuonna uusi poikue luvassa saman projektin tiimoilta. Viimeksi poikueen isänä oli belgianjätti Sulo, mutta nyt astutan Rionan Donizilla. Tulossa on siis puhtaita ranskanluppia, joskin toki lemmikkitasoisina. Katsotaan jospa saisin vihdoin sen kaipaamani valkopohjaisen japanilaisen.

Keltsu x Mandy
Ostin Mandyn sillä ajatuksella, että siitä kasvaisi isokokoinen ranskanluppa. Niin ei kuitenkaan käynyt ja Mandy on jäänyt hirmu pieneksi. En oikein tiedä missä vika on, sillä ruokaa sille on lapattu reilusti ja vanhemmat ovat myös isoja kooltaan. Ranskanluppakasvatukseen Mandyä ei siis ole järkevää kokonsa takia käyttää, mutta suunnitelmissa olisi sille lupparisteytyspoikue. Poikueen isänä tulee toimimaan tuttipullopoika Keltsu, joka on 75% ranskanluppa. Keltsu on myös melko pienehkö, joten odotettavissa on keskikokoisia huippuluonteisia luppia. Tässäkin poikueessa on pienet mahdollisuudet valkopohjaiseen japanilaiseen, mutta sen suhteen en turhan isoja toiveita elättele. Tärkein tavoite on upealla luonteella varustetut luppakorvapuput, joita tulen myöhemmin yhdistämään pikkukanilinjaan. Poikaset tulevat olemaan lisäksi ruskean kantajia, mikä saattaa olla tulevaisuuden väriprojekteissa hyvä juttu.

Dobby x Pandora
Dobby x Juno
Valkokorvia on suunnitelmana laittaa tilaukseen kahden poikueen muodossa. Ihan mahdotonta ei ole etteikö myös Saaga voisi vielä poikuetta saada, mutta sen tulen astuttamaan vain jos löydän käyttööni rex turkkisen uroksen. Saaga kun saattaa rex turkkia kantaa ja olisi mukava asia testata. Pandora ja Juno ovat nyt kuitenkin ainakin varmasti saamassa poikueet, joihin voi valkokorvia syntyä. Dobby on musta kani jo kolmannessa polvessa, joten siitä ei voi yhtään varmaksi sanoa mitä värejä se kantaa vai kantaako mitään. Suvussa kulkee kyllä moniakin värejä ja sen sisaruksissa oli mm. sinistä. Pandoran ja Hipun poikueista ei kuitenkaan uskalla ennalta odottaa muuta kuin mustaa ja luonnonharmaata (sellaisenaan tai valkokorvilla). Hienoahan tietenkin olisi muitakin värejä saada. Dobby saattaa olla myös x-kirjava ja huippuhieno juttu olisi saada sinisilmäisiä valkokorvia. Aika näyttää mitä poikueisiin lopulta tulee syntymään. Ulkonäön ohella odotan poikueelta kivaa rakennetta, onhan kummankin naaraan suvussa myös belgianjättiä tuomassa runkoon haluttuja ominaisuuksia. Luonteetkin tulevat varmasti nappiin menemään, etenkin Dobby on mahtava pupu.

Justus x Mytty
Useamman vuoden yritysten jälkeen en ole edelleenkään luopunut toiveesta saada x-kirjavaa keltamusta japanilaista, isoilla merkeillä ja sinisillä silmillä. Värin suhteen poikueen tärkeimpänä tavoitteena on siis se. Yleisesti poikueesta on odotettavissa kivoja pienikokoisia leijonamixejä, joita on taas hyvä viedä eteenpäin muunlaisiin kaneihin risteyttämällä. Luonteenkin suhteen on isoja odotuksia, sillä Justus ja Mytty on varsin hauskoja kaneja kumpikin.

Justus?xHippu
X-kirjava kaunotar Hippu on tarkoitus astuttaa x-kirjavalla uroksella, tavoitteena titenkin valkoiset sinisilmäiset poikaset. Tällä hetkellä todennäköisin isäehdokas on Justus, sillä se on ainoa oman kanilan x-kirjava uros, joka ei ole sukua Hipulle. Justus voi kuitenkin mennä vielä vaihtoon, jos satun saamaan omaksi tai lainaan jonkin muun vastaavan uroksen. Hippu on MM harjaksinen, eli kaikille jälkeläisille olisi enemmän ja vähemmän tukkaa odotettavissa. Tietenkin MM harjas jälkeläisillä on se halutuin, sillä erityisesti toivoisin kanilan ainoan valkoisen sinisilmäisen Murun kaltaisia kaneja. Muru on ihana hattarapörriäinen, mutta sitä ei enää kasvatukseen voi käyttää sillä sen edellisestä poikueesta on turhan paljon aikaa. Haaveen olisi siis saada yhtä upeita ilmestyksiä aikaiseksi.

Näitä kaivataan lisää!

tiistai 12. joulukuuta 2017

12. luukku: Kanien hinnoista


Kanien hintataso nousee säännöllisesti keskustelun aiheeksi kanipiireissä. Jonkun mielestä hinnat saisivat nousta reippaasti, toisen mielestä hinnat ovat nykyisellään sopivat ja aina löytyy myös se jonka mielestä hintataso on liian korkea. Mielipidettä on siis jos jonkin näköistä. Oma kanilauma saa lisäystä useimmiten omien kasvatien muodossa, mutta uutta vertakin on välillä ostettava. Seuraavaksi on listattuna kaikki ostokanit hintoineen. Mukana on myös mainintaa mitä kautta kani on tullut ja mitä hintaan on sisältynyt.

Limona ja Luna
Paperittomat kääpiöluppa ja hermeliini, ostettu eläinkaupasta (kauppias kanien kasvattaja)
60-70€/pupu (tarkka hinta päässyt jo unohtumaan)

Rolle ja Jiri
Risteytykset, ostettu kasvattajaltaan
20€/pupu

Touho
Peperiton leijonanharjas, ostettu kasvattajaltaan
65€ (sisältäen kuljetuspalkan myyjälle, kanin varsinaista hintaa en enää muista)

Oliver
Risteytyskani, tullut kodinvaihtajana
0 € (sisältäen kuljetuksen kotiovelle asti)

Bamse
Risteytyskani, ostettu kasvattajaltaan
20€ (sisältäen kuljetuksen puolimatkaan)

Hilla
Risteytyskani, ostettu kasvattajaltaan
25€ (itse kani oli ilmainen, hinta kokonaan kyytipalkkaa)

Julius
Paperiton leijonanharjas, ostettu kasvattajaltaan
70€ (itse kani 50€, loppu hinta koostui mukaan ostetusta kuljetusboksista, pullosta ja kupista)

Wilma
Paperiton belgianjätti (sukutiedot selvitetty myöhemmin muuta kautta), ostettu kasvattajaltaan
20€? (hinta päässyt unohtumaan, mutta ei ainakaan kymppiä enempää heitä)

Jättis, Wellu ja Snuffel
Sukutiedolliset belgianjätti, ranskanluppa ja jättiristeytys, ostettu kasvattajaltaan
120€ (sisältäen kanit, pienen häkin kuljetukseen ja juomapullon)

Fiona
Paperiton belgianjätti, ostettu kasvattajaltaan
40€

Aada
Paperillinen ranskanluppa, ostettu kasvattajaltaan
70€ (sisältäen pienen kyytipalkan)

Sebu
Paperiton belgianjätti (sukutiedot selvitetty myöhemmin muuta kautta), ostettu kasvattajaltaan
50€

Helmeri
Risteytys, ostettu kasvattajaltaan
60€ (pelkän kanin olisi saanut halvemmalla, mutta otin mukaan myös häkin, pullon, kipon ja heinät)

Saaga
Risteytys sukutaululla, ostettu kasvattajaltaan
80€

Roosa ja Viola
Paperilliset suurihopeat, ostettu kasvattajalta
70€/pupu

Donizi
Paperillinen ranskanluppa, ostettu kasvattajaltaan
60€

Mandy
Paperillinen ranskanluppa, ostettu kasvattajaltaan
70€

Kuten listasta huomaa, on ostamieni kanien hinnoissa ollut melko suurta vaihtelua. Itselleni ei hinnalla ole kovin suurta merkitystä, kunhan kani vain on haluamani. 0-60€ olen periaatteessa valmis maksamaan mistä tahansa kanista, oli se sitten paperillinen rotukani tai vahinkopoikanen pihan perältä. 60-100€ voin maksaa hivenen laadukkaammasta kanista, eli tässä kohtaa haluan mm. kunnollisia sukutietoja. Kanin rodulla tai roduttomuudella ei ole väliä ja kuten listauksesta näkeekin on kallein ostamani kani risteytys. Kun hinta menee yli satasen, täytyy kaninkin olla jo täydellistä hipova. Tällöinkään ei rodulla kuitenkaan ole väliä, eli ihan hyvin voisin yli satasenkin maksaa erikoisemmasta risteytyksestä.

Itse olen kaneja myynyt 0-50€ hinnalla. Pääasiassa myydyt kanit ovat olleet risteytyksiä, mutta myös lemmikkitasoisia rotukaneja on mukana muutamia. Normaali risteytyspoikasen hinta on omassa kanilassa 30€. Tämä saattaa jonkun korviin kuulostaa turhan alhaiselta hinnalta, mutta en kuitenkaan tunne tarpeelliseksi enempää pyytää. En ihan täysin allekirjoita väitettä että mitä halvempi eläin, sen enemmän se vetää huonoja ostajia puoleensa. Kani kuitenkin on ylipäätään niin halpa eläin, että kyllä se huono koti kanin on valmis myös 60€ hinnalla ostamaan. Kodit on siis syytä valita muunkin kuin hintakaton perusteella. Tarkoituksena ei ole myöskään saada kaneista voittoa, onhan kyseessä vapaaehtoinen harrastukseni eikä ole muiden tehtävä toisten harrastuksia kustantaa.

Omasta mielestäni kanien tämänhetkinen hintaso on ihan sopiva, mutta jokainen saa toki pyytää kaneistaan mitä haluaa. Välillä kuulee puhuttavan että kanien hinnat saisivat nousta jopa parin sadan paikkeille. Tätä en kuitenkaan pidä loppupeleissä niin hyvänä idena. Korkeampi hinta voisi toki nostaa kanien arvostusta, mutta mahtaisiko silloin myös putkahdella paljon tienaamismielessä teetettyjä poikueita? Jos kaninpoikasen hinta olisi 200€, voisi myyjä tienata kymmenpäisellä jättikanipoikueella 2000€. Kanipoikue kun on vielä varsin halpa kasvattaa, jopa vaikka sen ruokkisi markinoiden kalleimma pelletillä. Vaihtoehtoisesti voisi myös käydä niin, että kanien suosio lemmikkinä romahtaisi, kun kaikki eivät raaskisikaan laittaa paria sataa kanin hankintaan. Harmillinen juttu olisi tämäkin, onhan kani kuitenkin todella mukava lemmikkieläin.

maanantai 11. joulukuuta 2017

11. luukku: Lempisarjoja

Kuva: pixabay.com
Kalenterissa olisi vuorossa taas vaihtelupostausta, eli aihe on jotain muuta kuin eläimiä. Näitä normalista aiheesta poikkeavia postauksia on kalenteriin tulossa vielä 1-2, eli ne joita nämä ei kiinnosta eivät kuitenkaan joudu paljoa kärsimään. Ihan kivaa vaihtelua kuitenkinkin itsellekin kirjoittaa välillä aiheen vierestä, kun ei muita blogeja kuin tämän omista.

Tässä postauksessa listaan vähän lempisarjojani ja kerron miten niitä olen päätynyt seuraamaan. Eihän sitä tiedä vaikka joku lukijakin sattuisi listalta löytämään uutta katseltavaa.

Walking Deadia on tullut seurattua melkein koko sen ajan kun sitä on Suomen telkkarissa näytetty. Kun keväällä 2012 Fox kanava aloitti, ajelin aina aamuisin työssäoppimispaikkaan tallille. Lähes joka aamu radiosta tuli mainos uudesta kanavasta ja erityisesti sillä alkavasta Walking Dead sarjasta. Sarja jäi mainoksista mieleen, mutta en mitenkään erityisemmin ollut kiinnostunut sitä katsomaan, en sitten tiedä mistä syystä. Sattumalta kuitenkin jossakin kohtaa tuli katseltua myöhään tulevia uusintoja, kun siihen aikaan ei parempaakaan ohjelmaa ollut tarjolla. Samalla tuli huomattua että tämähän on oikein hyvä sarja ja sen jälkeen on jokainen jakso tullut nähtyä. Suurena plussana sarjaa esitetään lähes täysin samaa tahtia kuin Amerikassa, joten ei tarvitse kuukausia odottaa että pääsee suomiteksteillä näkemään. Walking Dead kuuluu lempparisarjoihini, joskin täytyy sanoa etten parista viimeisestä tuotantokaudesta ole ihan niin paljon tykännyt kuin ensimmäisistä. Tähän toivottavasti tulee kuitenkin muutosta kun nykyiset Negan jutut saadaan hoidettua alta pois.

Tätä sarjaa odottelin innolla heti siitä saakka kun ensimmäiset uutiset uudesta Walking Dead maailmaan sijoittuvasta sarjasta tuli julki. Fear The Walking Dead alkoi vuonna 2015 ja muistaakseni se hyvin pian (ellei jopa Amerikan tahdissa) ilmestyi HBO Nordiciin. Tämän sarjan katselu tulee siis vähän kalliiksi, kun täytyy maksaa kymppi kuussa HBO Nordicista, enkä sieltä edes mitään muuta katsele. Mutta hyvästä maksaa mielellään. Sarja täytti heti alusta asti odotukset ja tällä hetkellä pidän tätä jopa alkuperäistä Walking Deadia parempana. Kaikki sarjasta eivät tykkää, johtuen luultavasti siitä että tämä on tyyliltään hieman erilainen kuin perus TWD. Tässä kun on enemmän painotettu draama puoleen, eikä niinkään siihen että saadaan mahdollisimman monta zombia hengiltä.

Zombilinjalla jatketaan edelleen! Tätä sarjaa vilkuilin pitkään Netflixissä, mutta kuvauksen perusteella vaikutti sen verran huonolta että en koskaan siihen sen tarkemmin tutustunut. Sisko kuitenkin tätä alkoi katsoa ja vinkkasi että ihan hyvä sarja on kyseessä. Uskaltauduin siis itsekin ensimmäisein tuotantokauden katsomaan ja tästäkin tuli yksi lempparisarja. Z Nation on jälleen hyvin mielipiteitä jakava, sillä tämä on taas aivan erilainen kuin Walking Deadit. Perusjuoni on pitkälti samantyylinen, mutta Z Nation menee pitkälti komedian puolelle. Erityisesti tykkään siitä että joka jaksolla on oma juonensa, eikä koko tuotantokausi mene miettiessä miten saataisiin vastaan tullut pahis parhaiten pois päiviltä. Sarjaa on tullut katsottua nuo Netflixistä löytyvät kaksi kautta ja toiveena on että kolmoskausikin sinne joskus ilmestyisi.

American Horror Story alkoi Suomessa 2013 ja muistan kyllä pitäneeni sitä mainosten perusteella ihan kiinnostavana sarjana. Sarjan alku jäi kuitenkin välistä ja kun jossain kohtaa katsoin jotakin jaksoa vähän matkaa, sarja vaikutti sen perusteella huonolta. Koko sarja jäikin vähän unohduksiin. Vajaa pari vuotta sitten aloin kuitenkin katsella sarjaa Netflixistä, kun en oikein keksinyt mitään muutakaan katsottavaa. Alusta asti katsottuna ensimmäinen kausi olikin todella hyvä ja jatkoin suoraan seuraaviin. Tästäkin nousi hyvin nopeasti lempparisarja. American Horror Story on siitä mielenkiintoinen, että sen jokaisella kaudella on uusi tapahtumapaikka ja hahmot. Kaudet eivät siis pieniä viittauksia lukuun ottamatta liity mitenkään toisiinsa ja ne voi katsoa missä järjestyksessä vain. Esimerkiksi kakkoskausi sijoittuu mielisairaalaan ja neloskausi friikkisirkukseen.

Tämä on toinen sarja, johon Netflixissä aina törmäsin, mutta joka kuvauksen perusteella ei kuitenkaan vaikuttanut katsomisen arvoiselta. Erityisesti epäilytti pääosassa olevat lapset, sillä en yleensä tykkää kovin nuorista hahmoista. Lopulta sain taas siskolta suositukset katsoa sarjaa ja hyvähän se sitten olikin. Hiljattain tästä tuli myös kakkoskausi, joka yllättäen oli omasta mielestäni parempi kuin ensimmäinen. Hyvin harvoin käy minkään sarjan kohdalla niin, yleensä mennään vain kausi kaudelta huonompaan suuntaan. Stranger Things on siitä yllättävä sarja omalla listalla, että kovin scifipainotteiset sarjat eivät normaalisti ole mieleeni. Mutta tästä kyllä tykkään!

The 100 (Suomen teeveessä nimellä Eloonjääneet) alkoi Suomessa loppuvuodesta 2014 ja heti mainosten perusteella ajattelin sen olevan omaan makuun sopiva sarja. Ensimmäisen kauden katselin tosiaan ihan telkkarin puolelta, kakkosen ja kolmosen sitten muualta. Nykyäänhän The 100 löytyy myös Netflixistä, eli sitäkin kautta pääsee sitä katselemaan. Neljättä kautta en vielä ole katsonut, mutta tärkeimmistä tapahtumista olen perillä kyllä. Kolmannen kauden kanssa oli jo ongelmana, että ajattelin sen olevan huono ja siksi katsominen viivästyi. Ihan hyvä se lopulta oli kyllä, mutta nyt on taas neljännen kauden kanssa sama ongelma. Talven aikana tulee varmasti sekin kuitekin katsottua.

Tästä sarjasta en oikein koskaan kiinnostunut, vaikka jatkuvasti se milloin missäkin tuli vastaan. Sarjan ihmissusi aihe ei oikein innostanut, ja onhan sarjan nimikin nyt hirmuisen tyhmän kuuloinen. Yhdellä kertaa en sitten kuitenkaan keksinyt mitä Netflixistä katsoisin ja ajattelin että katsotaan nyt ensimmäinen jakso kun niin moni sarjasta tykkää. Ensimmäinen jakso oli huono, mutta katsoin silti pari lisää kun edelleenkään ei parempaakaan katsottavaa ollut tarjolla. Riittävän monen jakson jälkeen sarja alkoikin olla ihan kiinnostava ja kaikki tarjolla olleet kaudet tuli katsottua putkeen. Viimeinen kausi on vielä näkemättä siihen saakka kunnes se flixiin tulee. Ennakkoluuloista huolimatta Teen Wolf osoittautui siis ihan hauskaksi sarjaksi. Erityisesti tykkään kun mukana on runsaasti huumoria.

Shameless (Suomessa Hävyttömät) eroaa aika paljon muista listan sarjoista, sillä siinä ei ole maailmanloppua tai mitään yliluonnollista. Tämän sarjan olen telkkarin kautta löytänyt, jossa se alkoi Suomessa 2013. Jälleen heti ensimmäisestä mainoksesta tiesin että tästä tulen tykkäämään. Ihan täysin komediasarjoista harvemmin välitän, mutta tässä on myös draamapuolta runsaasti mukana. Huumori taas on vähän sitä luokkaa ettei Shameless välttämättä kaikkiin uppoa, mutta itselleni tämä on juuri sopiva. Jaksot ovat suhteellisen pitkiä, mutta koskaan ei tylsistymään ehdi ja jaksot loppuvat aina liian nopeasti. Ensimmäiset Shameless kaudet olen katsonut telkkarista ja sen jälkeen vähän milloin mistäkin. Mm. Netflixistä tätä voi katsella, mutta sielläkään ei viimeisimpiä kausia ole.

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

10. luukku: Kovat vaatimukset koiralle

Kuva; pixabay.com
Vaikka tällä hetkellä en koiraa omistakaan, olen sellaisen kuitenkin jossakin vaiheessa mitä todennäköisimmin hankkimassa. Sopivan koiran löytäminen ei välttämättä tule kuitenkaan olemaan kovin helppoa, sillä varsin monet rodut ovat sellaisia mitä en missään nimessä itselleni ottaisi. Aina välillä tulee huvin vuoksi selailtua koirien myynti-ilmoituksia ja joukossa on yleensä todella vähän tai ei ollenkaan sellaisia koiria joista olisin kiinnostunut. Opiskeluaikana olin viisi viikkoa koirahoitolassa töissä ja siinä sai aika kattavan käsityksen eri roduista. Lisäksi on muutenkin monenlaiseen koiraan tullut muissa merkeissä törmätty ja päässyt muodostumaan mielikuva siitä millaisen koiran haluaisin.

Itselleni ei ole väliä onko koira puhdasrotuinen vaiko sekarotuinen, pääasia että se on vastuullisesti kasvatettu. Mitään lajia en myöskään ole kiinnostunut koiran kanssa harrastamaan, eli sekään ei aseta vaatimuksia rodulle tai roduttomuudelle. Ennemmin ehkä sekarotuisen koiran puolelle kallistuisin, sillä rotukoirapiireissä on paljon sellaisia asioita joiden kanssa en halua olla tekemisissä. Mm. kennelliiton touhuja en kamalasti arvosta. Valitettavasti olen myös saanut varsin huonon kuvan innokkaimmista koiraharrastajista, sillä jokaisella tapaamallani on harrastus mennyt vähän yli. Yleistää en toki halua ja kyllä niitä fiksujakin koiraharrastajia löytyy, itselle on vaan sattunut vastaan ne inhottavat tapaukset. Näistä syistä hankin mielelläni ihan vaan kotikoiran, jonka kanssa saa olla rauhassa hulluilta koiraihmisiltä.

Kuva: pixabay.com
Ulkonäöllisesti silmääni miellyttää mahdollisimman normaalin näköiset koirat, eli sellaiset joilla  piirteet on lähellä sutta. Kooltaan koiran tulee olla koiran kokoinen. Käsilaukkufifit eivät ole minun juttuni, kuten ei myöskään koirat joiden kuljetusta varten täytyy ostaa hevoskoppi. Rakenteen koiralla on oltava myös normaali, eli esim. seinään juosseet ja tappijalat päätyvät heti hylkäyslistalle. Korvien suhteen tykkään pystyistä tai hieman lupattavista korvista. Mäyräkoiratyyliset roikkuvat pannulaput ovat mielestäni älyttömän rumat. Hännässä jatkuu sama linja, eli normaali suora häntä on kaikkein paras. Värin suhteen en ole tarkka, vaan kaikki käy.

Luonnevaatimukset sulkee monta ulkonäöllisesti hyvää rotua pois laskuista. Koska tulen aina omistamaan useita eläimiä, pitää koiran voida hengailla niiden kanssa ilman pelkoa ruumiista. Koira ei siis saa kokea tarvetta tappaa jokaista vastaan tulevaa otusta. Koiran tulee olla myös viisas ja helposti oppiva. Harmillisen moni koira on ulkopuolisen silmin katsottuna varsin tyhjäpäinen tapaus, vaikka itse omistaja muuta väittäisikin.

Kuva: pixabay.com
Rotukoirista olen kiinnostunut eniten bordercollieista. Työpaikallani kyseisen rodun edustaja asuu, joten rotu on hyvin tuttu. Monilta ominaisuuksiltaan rotu voisi olla itselle juuri täydellinen valinta. Plussana on myös se, että koiraa ei tarvitse ottaa varsinaiselta kasvattajalta vaan pentuja teetetään myös tiloilla työskentelevillä koirilla. Papereitahan en koiralle tarvitse, eli paperiton puhdasrotuinen kelpaa oikein hyvin (tietenkin ottaen huomioon syyt miksi papereita ei ole). Bordercollien ohella myös moni muu samankaltainen paimenkoirarotu voisi sopiva valinta olla. Laumanvartijakoirankaan hankkiminen ei täysin poissuljettua olisi. Lisäksi lapinkoirista olen aina tykännyt ja niistähän olisi paimensukuisiakin yksilöitä tarjolla.

Sekarotuisissa ottaisin mieluiten juuri jonkin paimenkoiraristeytyksen, mutta muitakin mukavia yksilöitä voisi ajankanssa kyllä löytyä. Aika iso osa sekarotuisista tuntuu olevan joko jotain pikkufifimixejä tai saksanpaimenkoirasekoituksia ja nämä eivät oikein kummatkaan nappaa. Mutta kyllä kivoihinkin yhdistelmiin välillä törmää! Sekarotuisissahan on se hyvä puoli, että vaikka jostakin luonteeltaan mukavasta rodusta en ulkonäön takia pidä, voi ulkonäkö korjaantua johonkin toiseen rotuun risteytettynä.

Koirasudet ja huskyt ovat ulkonäöllisesti lähellä ihannettani ja luonteessakin on paljon hyvää, mutta niillä muiden eläinten kanssa toimeen tuleminen on vähän riskialtista. Vaikka ne saisikin muihin eläimiin totutettua, en uskaltaisi ottaa riskiä että jotain kuitenkin tapahtuisi. Nämä hienot koirat on siis jätettävä monen muun mukana pois harkinnasta. Yhtenä koiran kriteerinä on toki myös vapaana pihassa pysyminen, eikä nämä taitaisi riittävän hyvin sitäkään täyttää.

Kuva: pixabay.com
Kuten sanottu, ei koiran hankinta kuitenkaan ihan lähiaikoina tule ajankohtaiseksi. Täytyy siis vain toivoa että asian ollessa ajankohtaisempi vastaan sattuu juuri täydellinen otus. Eikä tietenkään vain yksi täydellinen otus riitä, sillä täytyyhän koiria pitemmän ajan tähtäimellä olla ainakin kaksi. Kyseessä kuitenkin on laumaeläin, jolle se lajitoveri on tärkeä.

9. luukku: Hevosharrastus

Kuva: Pixabay.com
Hevosista olen ollut kiinnostunut jo ihan pienestä asti ja lapsena tuli kaikki mahdolliset ponitalutukset erilaisissa tapahtumissa käytyä läpi. Hieman vanhempana alkoi tehdä mieli aloittaa ratsastus ihan kunnollisena harrastuksena. Lähistöllä ei kuitenkaan kovin kummoista tarjontaa ratsastustalleista ollut, joka hankaloitti huomattavasti ratsastustuntien aloittamista. Kävi kuitenkin todella hyvä tuuri ja siinä vaiheessa kun ratsastamisen aloittaminen alkoi olla ajankohtaista, avattiin vain reilun 10 km päähän uusi talli. Avajaisissa päästiin tutustumaan talliin ja heti varattiinkin ensimmäinen ratsastustunti muutaman viikon päähän. Ensimmäistä kertaa pääsinkin siis osallistumaan ratsastustunnille alkuvuodesta 2006.

Talli oli pieni, hevosia taisi tuolloin olla vain seitsemän. Kyseessä ei ollut SRL:n hyväksymä talli, eikä tallin pitäjällä ollut mitään ihmeempää koulutusta tuntien pitämiseen. Hintaansa nähden tunnit olivat kuitenkin todella laadukkaita ja täytyy sanoa että opetus oli paljon parempaa kuin monen alaa opiskelleen pitämät tunnit. Taluttajan kanssa pääsin kiertämään kenttää vain ensimmäisellä tunnilla ja sen jälkeen oli aika selvitä yksin. Alkuaikoina vakioratsuni oli suuri, vanha ja laiska ruuna, joka oli kyllä oikein mukava ensiratsu. Pieneillä poneilla en valitettavasti koskaan päässyt ratsastamaan, sillä olin ratsastuksen aloittaessani jo ehtinyt venahtaa aika pitkäksi ja shettiksen selässä jalat olisivat laahanneet maata. Pystyyn kuollutta jättiruunaa lukuun ottamatta muut tallin hevoset olivat reippaita tapauksia, ei ollenkaan sellaisia laiskoja automaatteja mihin valitettavan usein ratsastuskouluissa törmää. Taidot siis pääsivät vuosien mittaa hyvin kehittymään. Muutamaan kertaan tuli selästä tiputtuakin, mutta mitään pahempaa ei koskaan tapahtunut. Koska talli oli pieni, ei maneesista ollut tietoakaan ja tunnit pidettiin säiden armoilla. Jos tuli vettä, niin sitten mentiin sateessa. Talvisin kenttä saattoi olla hetkellisessti niin huonossa kunnossa että paria raviaskelta hurjempaa menoa ei voinut edes ajatella. Saattaa kuulostaa inhottavalta, mutta pidän hyvänä asiana että heti harrastuksen alussa on tuulut totuttua muuhunkin kuin lämmitettyyn maneesiin.

Tuolla tallilla tuli käytyä aktiivisesti tunneilla viitisen vuotta, mutta sitten tunneilla käynti jäi. Pääsyynä oli ihan ajanpuute, sillä asuin viikot koulun asuntolassa kauempana ja viikonloppuisin vapaita tunteja oli huonosti tarjolla. Lisäksi iski hieman kyllästyminen ohjatuilla tunneilla käymiseen ja saman kentän kiertämiseen tunnista toiseen. Kun joskus oman hevosen hankin, niin ratsastus tulee luultavasti painottumaan lähes kokonaan maastoiluun. Viimeisen ratstustuntini tallilla muistan edelleen hyvin. Kaikki muut tuntilaiset olivat peruneet tulonsa, joten olin ainoa ratsastaja. Ratsastin lempihevosellani, joka oli normaalisti aika kaahottaja. Kerrankin se saatiin kuitenkin kulkemaan todella hienosti, kun kaikki huomio voitiin keskittää vain siihen. Ei siis ollenkaan huono päätös tunneilla käymiseen.

Kuva: Pixabay.com
Ratsastusharrastuksen aktiivisina vuosina tuli käytyä tietenkin myös ratsastusleireillä. Kolmena kesänä tuli vietetty viisi päivää leirillä, kaikki eri talleilla. Yksi talleista sijaitsi suhteellisen lähellä ja siellä olin muutamalla irtotunnilla ennakkoon käynyt, mutta kaksi muuta tallia oli ihan uusia tuttavuuksia. Ehdottomasti suosittelen jokaista ratsastusleireistä kiinnostunutta suuntaamaan leirille omaa vakkaritallia pidemmälle, sillä leirit ovat hyvä mahdollisuus päästä näkemään muiden tallien rutiineita ja tarjoavat mahdollisuuden ratsastaa muillakin kuin niillä tutuilla ja turvallisilla ratsuilla. Kesäaikaan on hyvää aikaa matkustella, joten ei haittaa vaikka talli vähän kauampanakin olisi.

Kaikki kolme leiriä olivat hyvin erilaisia, mutta omalla tavalla jokainen onnistuneita. Ensimmäinen talleista oli ratsastuskoulu, jossa harjoitettiin hevosjuttujen ohella myös paljon muuta vapaa-ajan toimintaa. Tallilla oli siis mm. majoitus varsin laadukasta ja minulla olikin mukana olleen siskon kanssa oma tilava huone vessoineen, suihkuineen ja minikeittiöineen. Seuraava talli oli enemmän maalaistalli tyylinen ja leiriläiset majoittuivat päärakennuksessa neljän hengen huoneissa. Maneesia ei ollut ja useampi tunti saatiin ratsastaa sateessa mutakentällä. Tämähän ei toki onneksi haitannut, kun vastaavaan oli jo muutenkin tottunut. Kolmas talli oli näistä perinteisimmän tyylinen ratsastuskoulu, joskin lairien ajan toiminta hevosineen oli muuttanut omaan leirikeskukseen eikä esim. talli ollut niin upea kuin varsinaisessa toimipaikassa. Tällä tallilla kaikki leiriläiset majoittuivat samassa isossa huoneessa (paikka oli vanha koulu, joten tilaa riitti). Ensimmäisen unettoman yön jälkeen sai kyllä yllättävän hyvin näinkin nukuttua.

Leireillä pääsi kokeilemaan paljon kaikkea sellaista mitä omalla tallilla ei harrastettu. Vikellys, ratsastusleikit ilman satulaa ja muut hauskuudet tuli kokeiltua. Maastoilemaankin pääsi kunnolla, kun omalla tallilla tunnit oli enimmäkseen kentällä loppukäyntejä lukuun otammatta. Edelleenkin olisi kyllä ihan mukava joskus vielä leirille päästä ja saattaa olla että jos jonakin kesänä on viikko ylimääräistä aikaa, suuntaan johonkin päin seniorileirille.

Kuva: Pixabay.com
Eläintenhoitajaksi opiskellessani ehdin olla kahteen otteeseen työssäoppimassa eräällä toisella melko lähellä sijaitsevalla ratsastustallilla. Tämä talli oli jäänyt vähän pimentoon, sillä kukaan tuttu ei siellä käynyt ratsastamassa. Tarkemmin talliin tutustuinkin vasta koulun kautta. Jos tallista olisin aiemmin ollut tietoinen, olisi ratsastusharrastus saattanut hyvin sielläkin alkaa. Ensimmäistä kertaa olin työssäoppimassa ensimmäisen kouluvuoden keväällä ja harjoittelun pituus oli viisi viikkoa. Tuossa ajassa tuli opittua paljon, sillä pelkästään ratsastustunneilla käymällä opitut hevosten hoitoon liittyvät asiat jäävät aika suppeiksi. Työssäoppimisjakso menikin pitkälti ihan perusrutiineja opetellessa. Ratsastamaankin pääsin toki useamman kerran viikossa ja poneilla opettelin myös ajamaan. Seuraavan kerran palasin samaan paikkaan harjoittelemaan kolmannen kouluvuoden lopussa kymmeneksi viikoksi. Heti harjoittelun päätyttyä olikin aika valmistua eläintenhoitajaksi. Tällä kerralla perusjutut olikin jo hyvin hallussa, eikä uutta asiaa ihan niin paljon enää tullut. Ratsastamaan pääsin entistä enemmän, eikä tainnut kymmeneen viikkoon montaakaan päivää mahtua etteikö hevosen selässä olisi tullut istuttua. Tämän harjoittelun aikana tallitöistä tuli jo aika rutiinia ja työssäoppimisen loppupuolella sainkin viiden päivän ajan hoitaa hevoset käytännössä kokonaan itsenäisesti tallin omistajan suunnatessa ulkomaanmatkalle. Hevosmäärä ei toki valtaisa ollut, vaan tallissa asui reilu kymmenen kaviokasta.

Heti valmistumisen jälkeen aloin tehdä satunnaisia lomituksia tuolla samaisella tallilla missä harjoittelut suoritin. Tuolloin tosiaan sai vielä ottaa kenet tahansa lomittamaan, eikä ollut pakko käyttää varsinaisia palkkalistoilla olevia vakkarilomittajia. Nyt tähän onkin tullut muutos, enkä lomituksia enää pysty tekemään. Lomitusten ohella tuli muutenkin paljon käytyä tallilla auttelemassa, sekä ihan tavallisissa tallitöissä että esim. ryhmien vierailujen aikana.

Kuva: Pixabay.com
Valmistumisen jälkeisenä syksynä aloitin työt hieman erilaisella tallilla, jossa asui lämminverisiä siitostammoja ja varsoja. Hevosia tallilla oli yhteensä kolmisenkymmentä, joista puolet tammoja karsinatallissa ja toinen puoli varsoja pihatossa. Joukossa oli sekä tallinpitäjän omia hevosia, että tallipaikalla olevia hoidokkeja. Ylimääräistä porukkaa tallilla ei kuitenkaan pyörinyt, sillä ravihevosten kohdalla on ihan normaali käytäntö lykätä hevonen jonnekin täysihoitoon ja satunnaisesti vain käydä sitä katsomassa. Vaikka tallilla olikin vain siitostammoja ja alle vuotiaita varsoja, pääsin ihan mukavasti ravimaailmaan samalla tutustumaan. Ravijutut kun eivät mitenkään tuttuja ennalta olleet. Muutenkin sain puoli vuotta kestäneen työskentelyn aikana kivasti uutta kokemusta hevosten hoidosta.

Varsoja en ollut ennen käsitellyt ollenkaan, mutta puolessa vuodessa niiden kanssa tuli oltua enemmän kuin tarpeeksi. Varsat asuivat laumana pihatossa, mutta väkirehut ne saivat ollessaan kiinni ruokintapöydän äärellä. Muuten ruokailu ei olisi onnistunut sovussa. Aluksi varsat olivat vieroituksen jäljiltä hyvin arkoja, mutta ajan kuluessa niistä tuli kesyjä ja ne sai ongelmitta kiinni. Hienoja hetkiä oli kun huippuarka varsa alkoi lopulta luottamaan ja sen sai taluttaa ruokapaikalle kaikessa rauhassa. Varsat onnistuivat jatkuvasti hankkiutumaan ongelmiin, mm. piehtaroidessaan kierähtivät päin seinää eivätkä pääseet itse ylös tai nostivat kiinni ollessaan toisen etujalan ruokintapöydälle eivätkä saaneet sitä enää itse ominavuin alas. Rauhallisesti kuitenkin aina odottelivat että tulen auttamaan. Hirmu hauskaa olisi tietää mitä varsalaumalle nykyään kuuluu ja onko kukaan menestynyt raviradoille, mutta hankala niiden kuulumisia olisi enää selvittää.

Toinen uusi juttu varsojen ohella oli orin käsittely. Harjoittelupaikassa olin kyllä shettisoria päässyt hoitamaan, mutta se oli äärimmäisen kiltti ja sen kanssa sai pienetkin lapset touhuta. Toista oli tämän kasvatustallin siitosori. Tallilla oli tosiaan tammojen ja varsojen lisäksi myös oma ori, joka asui kesät oriasemalla hommissa, mutta muuten vietti tallilla normaalia pullahevosen elämää. Tämäkin tapaus oli kyllä lämminveriseksi oriksi suhteellisen kiltti ja sitä voitiin pitää isolla laitumella tammalauman vieressä pelkän sähkölangan takana. Taluttaminen laitumelle ja takaisin talliin oli kuitenkin oma haasteensa, sillä ori oli kova puremaan. Taluttaessa olikin syytä pitää heinätukkoa kädessä, josta sille sai tarjota aina syötävää kun orin teki mieli maistaa käsivartta. Ihan hyvin orin kanssa kyllä loppujenlopuksi pärjäsin vaikka se ei aina niin hallinnassa ollutkaan. Mutta olinpahan ainakin painona narun päässä ohjaamassa edes vähän oikeaan suuntaan.

Kuva: Pixabay.com
Töiden loputtua kasvatustallilla tein sielläkin vielä vuoden ajan satunnaisesti lomituksia ja samaan aikaan kävin myös runsaasti tuolla aiemmin mainitussa vanhassa harjoittelupaikassa hommissa. Ratsastus jäi oikeastaan tässä kohtaa kokonaan pois kuvioista, ihan harvakseltaan tuli ratsastettua jos se jollakin tapaa työnkuvaan kuului. Noiden kahden tallin lisäksi kävin pariin otteseen tekemässä muutaman päivän lomituspätkän myös kolmannella tallilla, joka tosin oli vähän turhan kaukana. Sitten lomitusjutut muuttuivatkin ja jäivät itseltäni pois kuvioista.

Kolme vuotta sitten ratsastustuntitoiminta loppui entisestä harjoittelupaikasta ja hevoset muuttivat muualle. Itsehän vaihdoin tässä kohtaa eläinlajia, eli jatkoi samassa paikkaa vakituisena työntekijönä mutta lehmien parissa. Pari hevosta paikkaan sentään jäi, joten edelleen viitenä päivänä viikossa olen hevosten kanssa tekemisissä, joskaan ulos laittamista ja karsinoiden siivoamista ihmeellisempää hommaa en niiden kanssa juuri tee.

Ratsastanut en ole useampaan vuoteen, mutta tarkoituksena on harrastus kyllä uudelleen vielä jossain vaiheessa elvyttää. Tunneilla en ole enää kiinnostunut käymään, eikä vuokrahevosellekaan olisi tällä hetkellä aikaa. Pari omaa hevosta tulen todennäköisesti jossakin kohtaa hankkimaan, mutta juuri nyt omille hevosille ei olisi riittävästi aikaa. Arkena kun en töiden ja kanien hoitamisen jälkeen enää millään ehtisi tai jaksaisi liikuttaa hevosia. Mutta aivan varmasti harrastus tulee vielä jatkumaan, kunhan tilanne on siihen sopiva!


perjantai 8. joulukuuta 2017

8. luukku: Kuvien muokkaus

Aivan ensimmäiseksi pieni ilmoitus koskien huomisen luukkua. Olen huomenna menossa pidemmälle jouluostoksille ja varmaan aika myöhäiseksi kotiinpalu venyy. Todennäköisesti en siis huomenna ehdi luukkua julkaista, vaan se tulee vasta sunnuntaina jolloin on siis kaksi luukkua luvassa. Tällä hetkellä luonnoksissa ei ole valmiina tulevia postauksia, joten tästä syystä en voi siis ajastuksellakaan huomisen luukkua laittaa. Mutta tulossa on siis yhdeksäskin luukku, vaikka luultavammin päivän myöhässä tuleekin.


Sitten päästään itse aiheeseen, eli kuvien muokkaamiseen. Tämä on jälleen aihe josta on pitänyt jo vaikka kuinka kauan tehdä postaus, mutta eipä vaan ole koskaan valmiiksi tullut. Jospa nyt sitten!

Ensimmäiset pari vuotta blogin historiassa kuvasin jollakin halvalla pokkarikameralla ja kun kuvien laatu ei mitenkään erityinen ollut, en muokkaamisestakaan kamalasti ollut kiinnostunut. Ihan jotain pieniä parannuksia tuli välillä kuviin tehtyä. Elokuussa 2013 hankin kuitenkin ensimmäisen järjestelmäkamerani ja kun kuvien laatu parani, alkoi myös innostus muokata niitä.

Muokkaamiseen käytin useamman vuoden ajan PicMonkeyta, mutta ikävä kyllä kyseinen sivusto muuttui syksyllä maksulliseksi. Sain kuitenkin onneksi hyvin pian vinkin uudesta vastaavasta sivustosta nimeltä iPiccy ja sillä on tullut nykyään kuvat muokattua. Koneella on myös Gimp ladattuna ja sillä saatan myös satunnaisia muokkauksi tehdä. Pidän kuitenkin helpompana ladata kuvat jollekin nettisivulle ja muokata siellä, kuin availla niitä Gimpillä.


Toiset tykkäävät käyttää pitkiäkin aikoja yhden kuvan viilaamiseen, mutta itse teen kuviin yleensä aika nopeat ja yksinkertaiset muokkaukset. Blogini päätarkoitus kun ei ole esitellä täydellisiä valokuvia, vaan kertoa ennemmin kuulumisia. Pelkkien valokuvapostausten kuviin monesti yritän panostaa vähän enemmän, kuin perus kuulumispostausten.

Aluksi yleensä rajaan kuvaa, sillä harvemmin onnistun ottamaan valmiiksi sopivasti rajatun kuvan. Koska rajaaminen on nopea toimenpide, en yleensä kuvatessa edes valtavasti kiinnitä asiaan huomiota. Kunhan kuva on edes vähän sinnepäin, niin loput on helppo hoitaa muokkauksen yhteydessä.

Rajaamisen jälkeen säädän kuvan valotuksia, värejä ja tarkkuutta. Nämä on perusjuttuja joita suosittelen jokaisen kuviin tekemään ennen niiden julkaisua. Ihan jo pelkkä värien säätäminen saa ihmeitä aikaan, sillä kamera tallentaa värit ikävän latteina.


Kuvien taustalle jää usein jotakin ylimääräistä, mutta nämäkin on suhteellisen helppo tarvittaessa poistaa kuvasta. Itse olen tosin aika laiska tälläisiä muokkauksia tekemään, mutta välillä niillekin on tarvetta. Esimerkkikuvassa tausta on sumea ja autot saa ongelmitta hävitettyä kuvasta. Ylimääräisten asioiden poistaminen tarkoilta alueilta on hieman haastavampaa, mutta harjoittelemalla oppii kyllä poistamaan vaikkapa valjaat kanilta ilman että kuva näyttää tyhmältä.


Koska kuvat varsin yksinkertaisesti muokkailen, en pitkää vinkkipostausta muokkaamisesta osaa kirjoittaa. Mutta tässä tosiaan oli hieman kerrottuna miten muokkaan ja myös muutamia esimerkkikuvia siitä mitä kevytkin muokkaaminen saa aikaan.


torstai 7. joulukuuta 2017

7. luukku: Miten meillä ruokitaan marsut?

Kanien ruokinnasta tulee aina välillä blogiin kirjoiteltua, mutta marsut ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Siitäkin huolimatta että marsut ovat eläimiä, joille ruoka on kaikkein tärkeimpiä asioita niiden elämässä. Nyt on aika kurkistaa miten ruokin marsulaumaa.


Kanien tavoin myös marsuilla heinä on se kaikkein tärkein ravinto. Marsut ovat yleensä todella hyviä heinänsyöjiä ja harvemmin kuulee kenelläkään olevan ongelmia sen suhteen. Marsulla ei muu ruokinta tunnu merkittävästi heinän kulutukseen vaikuttavan, eli vaikka se saisi reilun annoksen vihanneksi ja pellettiä, se syö heinääkin vielä päälle valtavan kasan. Omilla marsuillani on heinää tietenkin aina tarjolla runsaasti ja sitä saa jatkuvasti olla lisäämässä. Päivässä kuudella marsulla menee 1-2 muovipussillista heinää, eli saa vain kauhistella kuinka joku joutuu ostamaan marsuilleen kauppojen ylihinnoiteltua heinää.

Heinän ohella myös vettä on aina saatavilla kuten kuuluukin. Omilla marsuilla vedenkulutus on kuitenkin ollut aina melko vähäistä, eli marsut tuntuvat aika hyvin saavan päivittäisen nesteensä tuoreruuan välityksellä.


Marsujen itsensä mielestä vihannekset ja kasvikset ovat se kaikkein tärkein asia ruokinnassa. Nykyisille marsuille olen ottanut käyttöön ruokinta-ajat tuoreruuan suhteen, jotta uikutusongelmilta vältyttäisiin. Aiemmilla marsuilla ei ruokinta-aikoja ollut ja ne huusivat jatkuvasti välipaloja. Nyt marsut saavat tuoretta aamulla noin yhdeksän aikoihin ennen kuin lähden töihin ja illalla töistä palatessa on toinen ruokinta kuuden-seitsemän aikoihin.

Marsujen lempiruokaa on perinteisesti kurkku, mutta myös tomaateista ja salaateista tykätään kovasti. Eemeli ja Lennart on tykästyneet kovasti porkkanaan ja niille onkin pakko antaa joka ruokintakerralla edes pieni porkkananpala tai niiden päivä on pilalla. Tytöt eivät taas välitä porkkanasta yhtään ja se on viimeinen mitä ruokapaikalta katoaa. Näiden perusruokien lisäksi marsuilla on vaihtelevasti tarjolla muita tuoreita mm. paprikaa, omenaa, retiiseitä yms.


Pellettinä marsuilla on käytössä Rabbit Royale, joka on niille mukavan kevyttä ruokaa. Marsut kun ovat herkkiä lihomaan. Kanien ja marsujen pelleteissä/seoksissa ei suuria eroja ole. Monesti ainoa isompi ero on marsujen ruokaan lisätty C-vitamiini. Rabbit Royale sopii siis hyvin marsukäyttöönkin, vaikka kaneille suunniteltu onkin.

Rabbit Royalea marsut saavat satunnaisesti, eli päivittäistä herkkua se ei ole. Välillä saattavat saada sitä useammankin kerran viikossa, joskus taas voi olla pitempiäkin taukoja välissä. Keskimääräisesti kuitenkin kerran viikossa on seosta tarjolla. Annan seosta kerralla kupit täyteen ja saavat niistä syödä niin kauan kuin tavaraa riittää. Yleensä kaikki syödään heti, mutta joskus voi riittää vielä seuraavallekin päivälle.


Marsuilla on myös oma herkkupurkki, josta aina välillä jotakin saavat. Yleensä lisään mahdolliset herkut Rabbit Roalen päälle. Marsujen lemppareita on erilaiset herkkutikut, joita silloin tällöin ostan häkkiin roikkumaan. Herkkutikut korvaavat Rabbit Royalen, eli silloin kun herkkutikkuja on saatu on turha odottaa muuta jyväruokaa.


Marsuille ohjeistetaan tarjoamaan päivittäin C-vitamiinia, sillä eivät ihmisen tavoin sitä pysty itse muodostamaan. Todellisuudessa C-vitamiinilisän tärkeys on hieman liioiteltua, sillä marsu saa oikein valitusta tuoreruuasta tarvitsemansa. Mm. paprikaa ei tarvitse isoakaan palaa antaa, niin marsu saa jo päivän vitamiiniannoksen. Koska meillä marsut saavat reilusti tuoreruokaa, en niille joka päivä C-vitamiinia anna. Satunnaisesti sitä kuitenkin saatan ruuan päälle heittää, lähinnä talviaikaan.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

6. luukku: Hoitoboxin sisältö


Tänään pääsette kurkistamaan mitä kanien tarvikeboxi kätkee sisäänsä. Jotta postaus ei jäisi liian lyhyeksi, on mukana myös ensiapulaukku ja mysteeriboxi.

HOITOBOXI

Tärkeimmät hoitotarvikkeet sekä joukko muuta roinaa majailee muovisessa hevosten harjalaatikossa. Laatikko on tullut aikoinaan ostettua erään kaupan hevostarvikkeiden poistomyynnistä, eli paljoa siitä ei ole maksaa tarvinnut. Boxi on siitä huippuhyvä, että se on tehty kestämään jopa sadan kilon paino. Laatikkoa voi siis huoletta käyttää jakkarana. Näyttelyihin otan yleensä aina koko laatikon mukaan, sillä se paitsi pitää tärkeät pikkujutut sisällään, niin se myös toimii hätätilassa tuolina.




Erillisessä pikkutarvikeosastossa säilytän niitä varsinaisia hoitotarvikkeita. Löytyy kynsisaksia, harjoja, kampoja, furminaattori ja vanupuikkoja. Lisäksi laatikossa on muutamat pihdit ja veitset. Mustakahvaiset pihdit on hampaiden leikkaamiseen tarkoitetut, muut ovat lähinnä rakennusprojekteja varten. Viimeisinpänä on vielä naksutin.


Laatikon alaosassa on niittikoneet niitteineen, nastoja, hakoja, sakset, nippusiteitä, kalavaaka, Virkon S tabletit, hoitovihko, kynä ja kaniklipsuja. Lisäksi boxissa seilaa muutama juomapuollon pidike, joiden oikea säilytyspaikka olisi oikeastaan muualla.

MYSTEERIBOXI

Mystinen musta laatikko paljastuu avautuessaan Lidlistä ostetuksi trimmaussetiksi. Keväällä tämä sattui kaupassa silmiin ja päätyi ostoslistalle erityisesti Wellua ajatellen. Sillä on erikoinen karvanlaatu ja Wellulle tulee helposti takkuja vaikka se lyhytkarvainen kani onkin. Näillä tarvikkeilla pojan saa vähän fiksumpaan kuntoon ja onhan näillä muillakin kaneilla käyttöä.



Setti sisältää trimmauskoneen tarvikkeineen, kynsisakset- ja viilan, sakset, kamman sekä karstan. Kone ei ollut ihan niin hyvä mitä odotin, mutta kyllä sillä jotain kuitenkin saa aikaiseksi.

ENSIAPULAUKKU

Ensiaputarvikkeet sain alunperin joululahjaksi muutama vuosi sitte, joku ehkä muistaakin. jotain pieniä muutoksia sisällössä on sen jälkeen tapahtunut. Pitäisi jossain kohtaa vähän täydentääkin laukun sisältöä.



Kannen lokerossa on ruiskuja, joita on tällä hetkellä kaksi. Kaikkein pienin ruisku on kadonnut johonkin sen jäljiltä kun sillä orpolapsia juotettiin. Voi olla että jostakin esiin tulee, mutta eipä nuo paljoa maksa uutenakaan ostaa.


Laatikon ylempi kerros sisältää haavanhoitojuttuja, kynsisakset, tavalliset minisakset ja pinsetit. Punkkipihditkin varusteluun kuuluu, mutta ovat jääneet johonkin. Näin talvella ei tarvettakaan kyllä ole, eli kunhan kevääseen mennessä taas löytyy.


Alemmassa kerroksessa on lisää haavajuttuja, silmähuuhde ja matolääkettä. Kuvaa ottaessa mietin että ompa oudon tyhjän näköistä ja parafiiniöljyhän kuvasta pois pääsi jäämään. Sitä tuli hiljattain kanilla käytettyä ja pullo on jäänyt pöydälle seilaamaan. Se siis kuuluu kuitenkin laatikon normaaliin sisältöön. Tukiruoka on kaikki tullut käytettyä, joten sitä pitäisi tilata lisää. Toki Greenlineä löytyy aina varastosta, eli hätätilassa siitä saa tehtyä tukuruokamössöä.