maanantai 31. lokakuuta 2016

Viikonloppu lisätunnilla


Jälleen nopeasti kului viikonloppu, vaikka tuntejakin oli käytössä yksi ylimääräinen. Lauantaina toinen ranskanluppapojista muutti uuteen kotiin ja sen myötä toinen poika siirtyi sisätiloihin asumaan. Vähän yksinäistä kun sisllä olisi ollut ulkona enää asustella. Poika on nyt vapaana lampolassa lammasrouvia viihdyttämässä. Toki kanikavereitakin on tarjolla verkon takana. Lauantaina hain myös matolääkkeet, sillä kanilan väki olisi tarkoitus madottaa. Muutamalla kanilla kun on madoista mahdollista epäilyä. Jos näyttää tarvetta olevan, saattaa muutkin kanit saada matolääkekuurin osakseen, mutta nyt ensin käyn läpi vain kanilan asukkaat. Normaalisti viikonloppuun olisi kuulunut myös häkkien siivousta, mutta siivous siirtyi alkuviikkoon, jotta siitä saadaan kaikki hyöty irti madotuksen suhteen. Odottelen myös purutilausta saapuvaksi, sillä puruvarasto alkaa olla vähäinen. Purua on tulossa kerralla enemmän ja oletettavasti se tulee riittämään seuraavat 2-3 vuotta. Kerron tilauksesta lisää sitten kun purut ensin saapuvat.


Kaneilla oli selvästi meneillään lauantaina tuhmuuksien teko teema, sillä useampaa kania sai olla hölmöilystä torumassa. Ensin Rumba iski hampaansa ranteeseeni kun yritti purra ovenraosta tyttöjä vilkaissutta Suloa. Mammakani luulikin saaneensa kunnon otteen vihollisesta, eikä heti meinannut hampaita kädestä irrottaa. Hieman myöhemmin huomasin Siirin ja sen kahden velipojan juoksevan pihalla vapaana. Porukkaa oli siis karannut peräti kahdesta häkistä. Sisaruskolmikkoa pyydystäessä huomasin vielä Rollenkin vaihtaneen häkkiä. Pappa oli omatoimisesti lähtenyt vierailulle yläkerran Bamsen luo. Niillä tosiaan on käytössään hermeliinien vanha asunto, joka on alunperin ollut kaksikerroksinen, mutta myöhemmin muutettu kahdeksi erilliseksi kerrokseksi. Rolle oli saanut piene puukapulan pois paikaoiltaan ja sitä kautta kammennut yläkertaan. Mitään pahempaa ei onneksi ollut sattunut kummallekaan, ainoastaan pari irronnutta karvatupsua löytyi häkistä. Lähes kaikki urokset meillä on sen verran sopuisia luonteeltaan, ettei niillä heti ensimmäisenä ole mielessä toistensa tappaminen.


Pari kania sai myös tatuoinnit korviinsa, kun niitä tulevia Porin näyttelyitä varten täytyi laittaa. Ensin ajattelin jättää tatuoimattomat rauhaan, mutta niissä oli muutama sellainen jonka haluan mukaan ottaa. Oikeastaan aikuiselle kanille tatuointi onkin mukavampi laittaa, sillä se pysyy oikeasti pienenä ja huomaamattomana. Poikasilla tatuointi kun venyy korvan kasvun mukana ja on lopulta rumasti korvassa esillä. Tatuoitavaiksi päätyivät Myrtti, Misty, Domi ja Bumba. Siskokset ovat kesäkodissaan saaneet kivan massan ja turkitkin on hyvässä kunnossa. Bumba käväisikin jo keväällä näyttelyissä, joissa sille toivottiin lisää massaa. Kesän aikana poika onkin muhkeutunut ja muutenkin on niin hienossa kunnossa että pääsee uudelleen kokeilemaan mitä tuomari tykkää. Domin taas olen halunnut ottaa jo ennenkin näyttelyihin, mutta ensimmäisellä kertaa se oli liian nuori ja seuraavalla kerralla turkki oli huono. Vihdoinkin poika on kelvollisessa kunnossa, joskin massaa saisi vielä ennen näyttelyitä kerätä enemmän. Näiden lisäksi mukaan pääsee vielä Saaga ja Siiri. Saaga on kivassa kunnossa, mutta Siiri on aika luikku. On ihan muutamasta päivästä kiinni, että Siiri joutuu muiden meidän tyttöjen tavoin nuoriin naaraisiin. Paremmin se varmasti tulisi pärjäämään jos menisi vielä baby luokkaan. Sen suhteen en siis erityisen hyviä pisteitä odota, mutta pääseehän kuitenkin kokeilemaan.


Kuvituksena postauksessa on hieman vanhempia kuvia. Näiden jälkeen poikaset ovat muuttaneet pois laumasta ja osa niistä lähtenyt uusiin koteihinkin. Hillan poikueen kanssa kävi nyt niin että yhteiskuvaa ei niistä tullut otettua. Kuvaaminen pääsi aina jäämään ja lopulta ensimmäiset poikaset jo ehtivät lähteä uusiin koteihin. Jospa sitä kuitenkin ilman rivikuvaakin selvitään. Poikasten vieroituksen jälkeen mammat ovat saaneet lepäillä kaikessa reauhassa. Lauman jäsenet kun ovat niin kovin lapsirakkaita, että kaikki osallistuvat aina poikueiden hoitoon. Ensi vuonna lastenhoito jää kuitenkin vähäiseksi, sillä ainakin tämän hetken suunnitelmilla laumaan tulee syntymään vain yksi poikue.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)