keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Vähän on kasvettu

Maanantaina sain viimeinkin kuvattua poikasia läpi. Etenkin nuorimmat ovat esiintyneet kuvissa viimeksi hieman silmien aukeamisen jälkeen. Valitettavasti ei vastoinkäymisiltä ole poikasten suhteen vältytty, sillä loputkin kolme Hilman poikasta menehtyi yllättäen. Mysteeriksi jää mikä poikasille iski, sillä tuntuu omituiselta että vain tietyn poikueen poikaset kuolevat yllättäen. Nessun ja Hillan poikasilla kun ei mitään ihmeellistä ole ilmennyt. Toinen Nessun valkoisista pojista poistui joukosta jokunen aika sitten, mutta se olikin pikkupoikasesta asti muita pienempi. Sen kuolemalla siis tuskin on mitään yhteyttä Hilman poikasten kanssa. Kuolemat on aina ikäviä, mutta niihin on varauduttava kun kaneja kasvattaa.

Isot pojat
Aloitetaan isompien poikasten kuvilla, eli vielä kotona asuvien Fionan poikien ja Murun pojan kuvilla. Nämä tosiaan etsiskelevät vielä omia koteja, eli jos huippuluonteella varustettu kani on hakusessa, niin tässä olisi. Scorpius ja Phoenix asuvat tyytyväisinä kahdestaan, joskin voi olla että sisäkauden alkaessa saavat mys jonkun aikuisen uroksen porukkaansa.  Jack ehti sekin elellä pitemmän aikaa veljensä kaverina, kunnes velipoika lähti viikonloppuna kohti Helsinkiä. Koska kotiin jäänyttä poikaa olisi ollut sääli pitää yksin, se pääsi Rollen kaveriksi asumaan. Heti kun Rolle alkuinnostuksen jälkeen tajusi uuden kaverinsa olevan poikanen ja vielä uros, se rauhoittui ja jo muutaman tunnin kuluttua nukkuivat kylki kyljessä.

u. Scorpius
u. Phoenix
u. Laughing Jack

Nessun pojat
Nessun pojat ovat kauniita sinisilmiä kumpikin, toinen musta ja toinen valkoinen. Aikalailla Nessu onnistui kloonaamaan itsensä ja x-kirjavan poikasen merkit ovat hyvin samanlaiset kuin emollaan. Kyseinen poika jää kotiin asumaan.

u. Van Helsing
u. Victor Frankenstein

Hillan lapset

Hillan poikue alkaa jo lähestyä uhkaavasti luovutusikää (eli olihan niistä jo aika kuvia laittaakin). Lupaavia pikkusia ovat kaikki. Viidelle poikasista loppujen lopuksi kasvoi harjas ja kaksi jäi kaljuksi. Tästä poikueesta valikoitui itselle musta otter uros, jolle ensisijaisesti olisi sijoituskoti etsinnässä. Mikäli sellaista ei löydy, jää poika omaan kanilaan.

n. Canasta
n. Ramina
n. Calabrasella
u. Bezique
u. Cachons
u. Cribbage
u. Piquet

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)