sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Sisällä jälleen


Eilen kanit pääsivät muuttamaan ulkohäkeistä sisätiloihin. Saaga, Siiri, Myrtti, Misty ja poikasia on sisällä jo asustellutkin, mutta muut kanit ovat olleet edelleen ulkona. Ihan pikku juttu muutto ei ole, sillä nytkin aikaa meni sisähäkkien kuntoon laittoon ja kanien siirtämiseen lähes viisi tuntia. Mustat ranskispojat jäivät vielä ulos asumaan, eikä niillä suojaisissa häkeissä mikään hätä vielä pitkään aikaan ole. Pojat saavat vielä etsiskellä koteja muualta, ennen kuin niille sisähäkkejä rakennellaan.

Kanila häkkeineen on ollut käytössä kaksi talvea ja siitä alkaakin jo nähdä että käytössä on ollut. Ihan uutena kanila oli vielä ihanan siistin näköinen, mutta käytössä paikat ovat saaneet pinttymää eikä kanila enää siivottunakaan näytä yhtä hyvältä kuin ennen. Jossain vaiheessa voisi olla aiheellista uusia häkit kokonaan, mutta nämä saavat kuitenkin vielä kelvata.

Kanilassa majailevat siis kaikki pienet pojat, tyttö kaksikot sekä kotia etsivät poikaset. Loput pikkutytöt jatkavat elämää tuttuun tapaan pihatossaan, isot tytöt ovat omassa kopissaan ja jättipojat lampolassa. Mini-belgianjätti Hugo on ollut Bumban kaverina, mutta muuton yhteydessä vaihdoin sen kaveriksi Wellun. Vaikka Hugo ja Bumba ovatkin hyvin tulleet juttuun, epäilisin sen kuitenkin tulevan pitempään toimeen Wellun kanssa. Wellu kun käytännössä tulee uroksen kuin uroksen kanssa toimeen.

Kunhan häkkien sisustus alkaa olla valmis, kuvaan taas videon missä kanilaa näkyy tarkemmin. Kanilassa asuu ennätyksellisen paljon kaneja, joten tasot ja piilopaikat menivät vähiin. Suurimmassa osaa häkkejä on toistaiseksi vain yksi piilopaikka, eli niitä täytyy vielä rakennella lisää.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)