sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Miltä näyttää kanilassa?


Kanila alkaa olla taas siinä kunnossa, että sinne voi pojat (ja tänä vuonna pari tyttöäkin) kohta muuttaa. Ulkona ollaan kuitenkin vielä siihen asti että ensimmäiset yöpakkaset alkavat ilmestyä.

Hieman muutoksia kanilassa on syksyn mittaa tapahtunut. Suurin muutos on kanilarakennuksen paikan vaihtuminen. Pari vuotta kanila ehti olla väliaikaisella paikalla, mutta nyt on vihdoin siirtynyt paremmalle paikalle. Isosta matkasta ei ole kyse, mutta talvella on varmasti hyötyä kun sijainti ei ole enää kaikkein pimeimmässä kohdassa pihaa. Kanila on nyt samalla paikalla missä jättikanien tarha on tähän asti ollut. Tarha kuitenkin siirrettäväksi tehty, joten sen kanssa ei mitään ongelmia ollut. Kanilan ulkonäkö on myös muuttunut hieman, kun sen etuseinä on saanut maalia pintaansa. Ovi vielä odottaa maalia. Myös kyljistä lähtivät Grönsaksbolagetit pois ja seiniä koristaa enää vain kanilogot. Kaksi vuotta ilmaista mainostamista sai siis riittää.




Sisätlat ovat nekin hieman muuttuneet, kun vaihdoin hieman häkkien paikkoja. Kuten kuvasta näkyy on kopissa asukkaitakin jo, vaikka virallisesti kanit eivät sisälle ole vielä muuttaneetkaan. Kanilassa asuu Fionan ja Murun vieroitetut poikaset, sekä tällä hetkellä myös kaksi hoitokania.




Pikkuhäkin vieressä on toistaiseksi ruoka tynnyreitä ja laatikoita, mutta mahdollisesti niiden tilalle tulee vielä kompostkehikosta häkkiä. Pikkuhäkki itsessään on liian pieni muuhun kuin väliaikaiseen käyttöön, joten mietin josko sen pääystä poistaisi verkon ja jatkaisi komppareilla. Silloin voisi joku kani siihenkin talveksi majoittua.


Uutena juttuna häkeissä tulee ensi talvena olemaan heinäverkot. Tähän asti heinä on vaan heitetty häkkiin. Kaneille tapa on mieleinen, mutta heinää menee tietenkin paljon hukkaan ja siivotessa tavaraa tulee häkeistä paljon. Joten kokeiluun pääsi puutarhaverkosta väännellyt heinäverkot. Heinää niihin menee parinkin päivän tarpeisiin, joten joka päivä niitä ei välttämättä edes tarvitse täyttää. Aluksi verkot saavat olla päistä avonaiset, mutta jos alkaa näyttää että kanit niitä tunneleina käyttävät täytyy päädyt jotenkin tukkia. Hieman verkkojen väärinkäyttöä ehkä hilletsee se, että ne ovat lähes koko häkin levyiset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)