maanantai 5. syyskuuta 2016

Iltasiivous

Rolle

Töiden jälkeen oli vuorossa pihakanien häkkien siivous. Pihakanit ovat siis ne, joiden häkit on talon päädyssä etupihalla. Muut kanit majailevatkin alhaalla naveton lähettyvillä. Pihahäkkejä on tänä kesänä ollut vain kuusi ja asukkaita tietenkin sen mukaisesti. Yleensä häkkejä on ollut pari enemmän, mutta nämä häkit on siirtyneet navetolle päin. Vähän slummikylän näköä häkkirykelmällä on muutenkin, eli ei haittaisi vaikka kaikki häkit siirtäisi. Vanhimmat häkit ei kuitenkaan enää siirto kestäisi, joten olkoon paikallaan niin kauan kuin vielä käyttöä kestävät.

Hugo ja Bumba
Pihahäkeissä asuu tällä hetkellä Rolle, Bumba, Hugo, Paskis, Domi, Oliver ja Julius. Hugo ja Bumba majailevat edelleen yhdessä ja muut pojat tietenkin yksinään. Hieman kesän mittaa on häkkien asukkaat vaihdelleet, mutta nyt tuskin enää muutoksia asumisjärjestelyihin tulee, kun kohta kuitenkin saa jo sisälle koko porukan muuttaa.

Paskis
Oliver
Domi
Kaneilla on enemmän ja vähemmän ollut karvanvaihtoa loppukesästä asti. Porukan pörröisimmät tukkapuput Domi ja Julius ovat saaneet karvanvaihdon jo lähes kokonaan päätökseen. Lyhyen ja ruskettuneen kesäturkin alta on paljastunut kaksi hyvin pörröistä poikaa. Hienoja pallopäitä kumpikin.

Julius

Siivouksen yhteydesä tuli katsottua myös Juliuksen hampaat, jotka ovat olleet tarkkailun alla viime helmikuusta asti, jolloin tapaturmaisesti vahingoittuivat. Kesällä olen hampaat viimeksi leikannut ja nyt näyttäisi siltä että ovat vihdoinkin alkaneet kulua itse. Välillä olivat jo aika huonossakin jamassa. Juliuksen syömisestäkin huomaa että hampaat on kunnossa. Heinää on alkanut kulua paremmin kuin ennen ja on Julius tainnut vähän pulskistuakin. Hyvällä tuurilla poika saattaa kohta pystyä jo pureskelemaan itse porkkanansa (saanut raastetta tähän asti).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)