sunnuntai 14. elokuuta 2016

Valkoinen korvapari




Kanilaan mutti tänään pieni kanityttö, joka on väriltään Suomessa vieä harvinaisempi valkokorva. Valkokorvaisesta kanista oen haaveillut jo siitä asti kun ensimmäiset Suomeen tuotiin ja niiden myötä värityksestä kuulin. Aluksi väri tietenkin oli harvinainen, mutta hiljalleen valkokorvaiset kanit ovat yleistyneet ja vihdoin tuli tilaisuus hankkia sellainen omaankin laumaan. Kani on varattu alustavasti jo muutamia päiviä ennen poikueen syntymää, joten tätä on saanut pitempään odotella.

Risteytys tyttö on, kuten Suomalaiset valkokorvat usein ovat. Tytön suvusta löytyy mm. rexiä, satiinia sekä esteristeytyksiä. Luultavasti tämän kanssa kokeillaankin estehyppyä, jos vaikka sukulaisilta olisi taitoja siihen periytynyt. Mielenkiintoista seurata millainen kani tytöstä kasvaa, kun sisältää kuitenkin ihan erilaisia rotuja kuin muut kanit.

Kutsumanimiä tytöllä ei vielä ole, viralliselta nimeltään se on Birchen Amurensis. Vaikka kani onkin isosta kanilasta peräisin, on se luonteeltaan kivan rohkea ja reipas. Uusia ympäristö toki vielä hieman jännittää. Tyttö asustelee nyt jonkin aikaa yksinään, mutta myöhemmin se tulee saamaan kaverinkin, jos vaan yhdistäminen onnistuu.


Samalla reissulla tuli käytyä myös Ikeassa (joka oikeastaan se reissun tarkoitus olikin, kani vain tuli siinä sivussa). Kaneille mukaan tarttui muoikippoja talvijuottoa ajatellen, pari tiskiharjaa ja säilytyslaatikot ruualle. Myös kotilot saivat minikasvihuoneen uudeksi asunnokseen, mutta siitä kuvia joskus myöhemmin, kun on sisustettu valmiiksi.

1 kommentti:

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)