sunnuntai 21. elokuuta 2016

Poikaset uudessa asunnossa


Fiona lapsineen pääsi eilen muuttamaan uuteen isompaan häkkiin. Muutto olisi tapahtunut jo aiemminkin, mutta sateinen sää pääsi viivyttämään häkin rakentumista. Häkki on tehty valmiiseen runkoon, eli siihen piti lisätä vain verkot, katto ja lattia. Korkeutta häkistä löytyy myös mukavasti, joten sinne voi mennä istuskelemaan ja viihdyttämään poikasia. Perhe saa olla yhdessä ainakin vielä pari viikkoa, jolloin poikaset täyttävät kuusi viikkoa ja ovat vieroitettavissa. Yleensä pyrin pitämään poikaset emon kanssa pitempään, mutta Fionalle olisi varmasti mukavampi päästä takaisin tilavaan tarhaan muiden jättityttöjen luokse. Poikaset vaikuttavat hyvin kehittyneiltä, joten luulisin niiden pärjäävän kuusiviikkoisina jo hyvin ilman emoa. Mutta asiaa katsotaan tarkemmin sitten kun se on ajankohtainen.

Kuvasin poikasista myös pari videota. Toisessa ne pääsevät uuteen häkkiin ensimmäistä kertaa ja toinen on melkein heti perään kuvattu. Tutkittavaa siis riittää!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)