perjantai 15. heinäkuuta 2016

Hugo & Sulo


Täällä omassa kanilassa asuu toistaiseksi hyvin vähän alkuvuodesta syntyneitä poikasia. Oikeastaan vain Daisy ja Riona. Lisäksi on toki vielä neljä myytävää jättipoikaa, mutta niitä en mukaan laske kun tarkoituksena ei nelikkoa ole itselle pysyvästi jättää. Ne jotka on tarkoitus itsellä pitää, onkin sitten ripoteltuna ympäriinsä.

Alkukesästä taisinkin mainita, kuinka kaksi jättipoikaa lähti siskolleni lainaan. Siskollahan on ennestään Justus kani, joka aina satunnaisesti on blogissa esiintynyt. Koska Justus on leikkaamaton poika, on sille hankalaa pysyvää kaveria järjestää. Urospoikaset ovat kuitenkin sopivia seuralaisia, kunhan palautuvat hyvissä ajoin ennen sukukypsyyttä (joka jäteillä yleensä myöhään tapahtuu).

Justuksella onkin ollut nyt jo jonkin aikaa hauskaa kaniporukassa. Kaniseura on auttanut sitä myös saamaan takaisin kanimaista käyttäytymistä, eikä Justus enää ole esimerkiksi kokenut tarpeelliseksi nukkua öitään sängyssä omistajansa vieressä. Samalla jättipojat saavat runsaasti huomiota osakseen ja palaavat kesyinä ja sosiaalisina kaneina.

Sulo, eli schwarzgrannen värinen poika on Wilman poikueesta peräisin. Poikahan on tuleva Rionan sulhanen ja mahdollisesti pariskunta saa aikaisiksi toivomaani mustavalkoista japanilaista. Tämä poikue on ajankohtainen kuitenkin vasta kevättalvesta ja kumpikin osapuoli saa ensin rauhassa kasvaa aikuiseksi.

Luonnonharmaa kaveri on Hugo, joka tunnetaan myös Rääsynä. Poika jäi jo pienenä pesäpoikasena pahasti jälkeen muista kasvussa ja parin viikon iästä eteenpäin olin varma että jonakin aamuna on vastassa kuollut poikanen. Rääsy kuitenkin sinnitteli muiden mukana, vaikka luovutusikäisenäkin se oli yli puolet muita pienempi. Koska poikaa ei myyntiinkään voinut laittaa lähti se Sulon seuraksi kesälomalle. Poika on jo ihan hyvin saanut kokoa, joskaan valtavan kokoista siitä tuskin tulee koskaan kasvamaan. Mahdollisesti Hugossa saattaa jotain vikaa olla kun niin huomattavasti muita pienempi ja laihempi oli. Tämäkin poika jää siis kotiin kasvamaan paluunsa jälkeen.


Muuten poikien kesälomailu on sujunut hyvin, mutta valituksia on tullut niiden loputtomasta ruokahalusta. Sulo on tykästynyt mm. päiväkirjan makuun ja yhdessä pojat maistelevat mielellään kukkia. Ainakin ovat kasvaneet hyvin kaiken mahdollisen ja mahdottoman syötyään. Postauksen kuvat ovat jo hieman vanhempia ja todellisuudessa ovat jo isompia. Kyllä varmaan Justusta hirvittää mitä jättiläisiä sen kotiin on eksynyt. Itse en ole ehtinyt poikia käydä katsomassa, mutta viimeistään sitten kun palaavat pääsee näkemään livenä miten ovat kasvaneet.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)