keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Kanin tatuoiminen

kolmenumeroinen tatuointi kanin vasemmassa korvassa
Suomessa syntyneillä kaneilla käytetään tunnistemerkintänä korviin laiitettavia tatuointeja. Mikrosirut pysyvät kaneilla huonosti, eikä joissakin maissa käytettävät jalkarenkaat ole aina kovin mukavia kanille. Tatuointi on helppo ja halpa tapa tunnistemerkitä kaneja ja etuna on tietenkin myös se, että tatuoinnin voi käytännössä tehdä kuka vaan pihdit omistava henkilö.

Tatuointi tai muu tunnistemerkintä ei ole pakollinen, mutta joissakin tilanteissa sen olemassolo on hyödyllinen. Näyttelyissä kiertävät kanit tarvitsevat tatuoinnit, jotta tiedetään oikean kanin päätyneen tuomarin arvosteltavaksi. Tavallinen lemmikkikanikin voi kuitenkin tatuoinnista hyötyä. Esimerkiksi jos kani sattuu karkaamaan (ja myöhemmin  löytymään), on se tatuoinnin perusteella helposti tunnistettavissa oikeaksi kaniksi. Tatuoinnit myös auttavat kanin taustojen selvittelyssä, mikäli kani on ehtinyt kiertää useammassa kodissa, eikä sen alkuperä ole enää tiedossa.

Ulkomuotonäyttelyissä kaneilla tulee olla tatuoinnit kummassakin korvassa. Pet-nättelyyn pääsee yleensä ilman tatuointejakin. Poikkeuksena on kuitenkin Suomen Kaniyhdistyksen järjestämät pet-näyttelyt, joissa kaikilla kaneilla on oltava vähintään vasemman korvan tatuointi.

Tuore tatuointi. Ylimääräinen muste on karissut pois suurimmilta osin ja paljastanut altaan valmiin tatuoinnin.
Vasemman korvan tatuointi
Vasemman korvan tatuointi voidaan laittaa mille vain kanille, rotuun tai roduttomuuteen katsomatta. Tatuointi voi olla mikä vain numerosarja, kunhan siinä on vähintään kolme numeroa. Sääntö numeroiden määrästäkin pätee kuitenkin vain näyttelyissä, joten mikään ei estä lemmikkikanille vaikka vain yhtä numeroa laiittamasta. Kirjaimia ei vasempaan korvan kuulu laittaa.

Kasvattajat tatuoivat vasempan korvaan monesti jonkinlaisen juoksevan numeron, josta saattaa selvitä esim. kanin syntymävuosi tai monennestako poikueesta se on peräisin. Ulkopuolisen on kuitenkin hankala tietää millä perusteella kani on juuri tietyn numeron korvaansa saanut, sillä kasvattajilla on käytössä monia eri käytäntöjä. Tietyn kasvattajan kanien sisällä vasemman korvan tatuoinnit ovat yksilöllisiä, mutta harvemmin tatuointi on niin uniikki etteikö se löytyisi jo toisen kasvattajan kanin korvasta. Pelkän vasemman korvan tatuoinnin perusteella on siis hankala kanin alkuperää jäljittää.

Oikean korvan tatuointi
Oikeaan korvaan tatuoidaan normaalisti vain rotukanit, mutta risteytyksellekään sitä ei ole kiellettyä laittaa. Oikeaan korvaan voidaan tatuoida kasvattajan jäsennumero, kasvattajanumero tai kanin rekisterinumero. Oikean korvan tatuointi saattaa siis antaa jo hyödyllistä tietoa kanista, jonka alkuperä ei ole tiedossa.

Ulkomuotoluokkaan osallistuvalta kanilta tulee löytyä tatuointi kummastakin korvasta. Jos kanilta puuttuu oikean korvan tatuointi, sen tulee osallistua ensin rekisteröintiluokkaan, jossa se saa rekisterinumeron (joka voidaan sitten tatuoida korvaan).

Haalistunut tatuointi, alunperin korvassa on ollut numero 15
Mistä kanille saa tatuoinnin?
Rotukanit saavat usein tatuoinnit jo kasvattajallaan. Kaikilla kasvattajilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta kasvattejaan tatuoida ja risteytykset monesti nyt myydäänkin ilman tatuointeja. Mikäli kanilleen haluaa tatuoinnin, kannattaa lähialueen kasvattajilta kysellä voisivatko he kanin tatuoida. Myös näyttelyissä usein jollakin on tatuointitarvikkeet mukana. Tatuoinnit eivät paljoa maksa, normaali hinta on 2€/korva. Kasvattajaksi aikovan kannattaa kuitenkin hankkia omat pihdit, sillä jos poikueita syntyy isommissa määrin, voi ulkopuolisella tatuoiminen tulla hintavaksi.

Tarvikkeita poikasten tatuointia varten: itse tatuointipihdit ja muste, kertakäyttöhanskoja, vessapaperia, desinfiointiainetta sekä kirjanpitolappuset, jotta tiedetään mikä numero löytyy minkäkin poikasen korvasta.
Miten tatuointi tapahtuu?
Tatuointi tehdään tatuointipihdeillä, joiden ulkonäkö hieman vaihtelee merkin mukaan. Ennen tatuoimista valitaan mikä numerosarja kanille halutaan tatuoida ja muodostetaan se pihteihin irrotettavilla numerolaatoilla. Numerolaattojen koko voi olla joko 5mm tai 7mm, pihdeistä riippuen. 5mm tatuointipihtejä käytetään yleensä kääpiöroduilla ja isommilla roduilla sitten 7mm. Ennen tatuoimista kannattaa vielä painaa pihdit paperiin ja näin varmustua että numerosarja on varmasti oikein. Tatuointipihtien lisäksi voidaan käyttää myös tatuointikynää, joka on saman tyylinen kuin ihmisillä käytettävä tatuointikone. Nämä ovat kuitenkin Suomessa vielä hyvin harvinaisia.

Kun pihdit on laitettu valmiiksi, on aika tehdä itse tatuointi. Kani otetaan tukevaan otteeseen ja pihdit asetellaan sopivaan kohtaan korvaa. Tässä vaiheessa on tärkeää varmistaa, etteivät numerolaattojen piikit lävistä korvan isompia verisuonia. Sopivan kohdan löydyttyä pihdeillä painetaan reiät kanin korviin, jonka jälkeen reikien päälle hierotaan tatuointimustetta. Muste on siis tarkoitus saada korvan ihon alle, jonne se tatuoinnin parantumisen jälkeen jää pysyvästi. Ylimääräistä tatuointimustetta ei kuulu puhdistaa korvasta, vaan sen annetaan itsekseen karista pois. Tatuointimustetta myydään ainakin mustana ja vihreänä, joten tatuointien väreissä on hieman vaihtelua tatuoijan käyttämän musteen mukaan.

Aina tatuoiminen ei välttämättä onnistu ja tämä paljastuu silloin kun muste on karissut pois. Tällöin kani pitää vain tatuoida uudelleen. Ajan myötä tatuointi saattaa myös haalistua tai kadota kokonaan, vaikka vielä poikasella olisikin hyvin näkyvissä. Tatuoinnin sanotaan yleensä pysyvän parhaiten, kun se on laitettu kanille poikasena. Mahdollisuuksien mukaan tatuointi kannattaa siis hankkia ennen aikuisikää.

Vasemmalla poikanen käärittynä pyyheeseen, jossa se pysyy hyvin paikoillaan.
Oikealla pihdeillä tehtyjen reikien päälle levitetty vihreän värinen muste.
Sattuuko tatuointi?
Tatuoiminen ei valitettavasti ole täysin kivuton toimenpide, mutta aiheutunut kipu on kuitenkin niin vähäistä, että tatuointi on eläinsuojelulain puitteissa sallittua tehdä. Tatuoimista voi verrata ihmisten korvien rei'ittämiseen, joskin epäilisin ohutkorvaisella kanilla kivun olevan vielä vähäisempää kuin ihmisellä. Omat poikaset ovat yleensä hieman hätkähtäneet kun piikit on menneet korvasta läpi, mutta heti tämän jälkeen olleet taas aivan normaaleita. Kani saattaa myös kiljahtaa tatuoitaessa, mutta tämäkään ei välttämättä tarkoita että se erityisen suurta kipua tuntisi. Etenkin poikaset tuntuvat kiljahtelevan välillä hyvinkin mitättömistä syistä.

Kuka voi tehdä tatuoinnin?
Kuten aiemmin jo mainittiinkin, tatuoida voi kuka tahansa. Aluksi on tietenkin hyvä opiskella tatuoinnin laittamista kokeneen ihmisen seurassa, mikäli on asiasta epävarma. Tatuoiminen ei ole vaikeaa, mutta jos ei yhtään tiedä mitä on tekemässä, ei kannata yksinään lähteä säätämään.

Mistä hankkia tarvikkeet?
Tatuointipihtien saatavuus uutena on Suomessa heikko, mutta 7mm pihtejä voi löytää maatalouskaupoista (ovat siis samoja mitä käytetään sikojen tatuoimiseen). Hinnat kuitenkin ovat melko kalliit. Jos haluaa 5mm pihdit tai muuten päästä halvemmalla, pitää pihdit tilata ulkomailta. Satunnaisesti saattaa olla jonkin tahon järjestämiä kimppatilauksia, jolloin tilaus onnistuu helpoiten. Säännöllisesti on myynnissä myös käytettyjä pihtejä ja käytettyinä olen omanikin ostanut. Käytetyistä kysyntää on aika paljon, joten nopea saa olla jotta pihdit ehtii itselleen napata. Käytettyjen pihtien hinta numerolaattoineen on yleensä noin satasen luokkaa, uutena hintaa on tietenkin vähän enemmän.

Kahdet erilaiset 5mm tatuointipihdit
Tatuointimustetta tuubissa. Mustetta myydään monen kokoisissa pakkauksissa. Musteen koostumus vaihtelee maalimaisesta paksumpaan, tahnamaiseen musteeseen. Kokeilemalla selviää parhaiten mikä on itselle paras vaihtoehto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)