perjantai 27. toukokuuta 2016

Hallan uudet seikkailut


Kanimäärä on viime aikoina päässyt vähenemään hieman, sillä muutamia poikasia on lähtenyt uusiin koteihin. Nythän Wilman poikuetta lukuun ottamatta kaikki poikaset ovat jo luovutusikäisiä, mutta moni niistä kuitenkin vielä kotona asuu. Koteja kyllä on hyvin jo poikasille tiedossa. Kerrankin vain sattuu olemaan sellaisia varaajia, jotka eivät ole heti ensimmäisenä mahdollisena luovutuspäivänä tulossa hakemaan. Neljä belgianjättipoikaa vielä etsii omaa kotia ja voi olla että joku tyttökin vielä vapautuu.

Myös aikuisten kanien määrä on vähentynyt yhdellä, sillä Halla lähti tänään uuteen kotiin. Viime vuonna pikkutyttölaumaan jäi kolme omaa kasvattia, Muru, Hilma ja Halla. Jo silloin oli tiedossa että kaikki eivät pysyvästi laumaan jää ja jollekin tullaan myöhemmin uusi koti etsimään. Hallan poikaset tulivat juuri luovutusikään ja näin olleen tyttö on panoksensa kasvatuksessa antanut. Toinen Hallan tytöistä jää luultavasti jatkamaan sukua ja täyttämään Hallan jättämän paikan laumassa. Halla on upea kani ja toivottavasti onnistui periyttämään parhaita piirteitään myös jälkeläisille. Lupaavilta ainakin vaikuttavat. Neljästä poikasesta ainoastaan yksi lähtee pysyvästi uuteen kotiin ja muut kolme vain kesäksi lainaan. Tämä on todella mahtava tilanne, sillä syksyllä palatessaan poikasista alkaa jo nähdä hyvin ulkonäköä ja luonnetta, ja saa valita joukosta parhaimman itselle. Isänä näillä on myöskin oma kasvatti Bumba, joten poikasten suhteen on suuret odotukset.

Vähän harmi on aina aikuisista kaneista luopua, mutta kasvatus ei onnistu mikäli kaikki pitää aina itsellä. Tai onnistuu, mutta ahdasta tulee. Muualta tulleet kanit pyrin mahdollisuuksien mukaan pitämään itsellä loppuun asti, joten lähtijät ovat niitä omia kasvatteja. Hallan uusi koti vaikuttaa kyllä erittäin hyvältä ja uskon tytön siellä viihtyvän. Ulkosalla tyttö saa jatkaa asumista ja kaverikseen se saa leikatun pojan. Talvella Halla vähän näytti merkkejä ettei isossa laumassa eläminen ole välttämättä sille se ihanteellisin vaihtoehto, joten hyvä että pääsee pienempään porukkaan.

Halla poikasena

1 kommentti:

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)