tiistai 31. toukokuuta 2016

Huh hellettä!


Muutaman viileämmän sadepäivän jälkeen on taas riittänyt kaunista säätä. Jo aikaisemman hellejakson aikana ruohikko pääsi kasvamaan kunnolla ja nyt kaneille saakin kantaa niin paljon tuoretta kuin vain jaksaa kerätä. Mahat täyteen syötyään pitkin häkkejä makoieekin erilaisia kaninraatoja muistuttavia otuksia. Saa olla onnellinen että pääkaupunkiseudun citykaneilla riehuvasta RHD-viruksesta ei ainakaan vielä tarvitse tällä suunnalla huolehtia. Citykanien esiintymisalueillahan ei tällä hetkellä suositella lemmikkikaneja ulos viemään, eikä tuorettakaan saisi kerätä. Suositusta tuskin kesän aikana tullaan purkamaan, joten vähän ikävä kesä kaupunkilaiskaneilla tiedossa. Toivotaan että virus ei pääsisi kovin laajalle leviämään, olisi harmi jos tulevaisuudessa ei voisi täälläkään kanit enää ulkoilla.

Kanien lisäksi myös lampaat ovat päässeet nauttimaan kesästä. Kuumat villapaidat lähtivät viikonloppuna pois päältä ja samalla lampaat pääsivät muuttamaan lampolasta tarhaansa. Lampaista ei mitään kivoja kuvia tullut, mutta eiköhän nekin vielä kesän mittaa pääse blogissa kuvienkin muodossa esiintymään. Varsinaista laidunta lampailla ei valitettavasti ole, mutta niitetyn ruohon muodossa pääsevät tuoretta maistelemaan.



Heti kun ylimääräistä aikaa löytyy, pitäisi kanien asuntoja järjestellä hieman uudelleen. Jättipoikasista osa asuu jo keskenään, mutta osa vielä emojen luona. Peruuntuneiden varusten takia osa kodin jo löytäneistä poikasista etsii uudelleen omaa kivaa kotia. Urospoikaset olisi ajatuksena yhdistää yhdeksi porukaksi ja laittaa Wellun kanssa asumaan. Useita ketoja olen urospoikasia asuttanut aikuisten urosten seuraan, mutta Wellu on kyllä kaikista paras seuralainen. Vaikka se onkin leikkaamaton, on se aina kaikkien kaveri. Muutamia päiviä sitten Wellu oli löytänyt verkosta heikon kohdan ja päättänyt lähteä kyläilemään verkon takana asuvan Sebun luo. Kaksi aikuista urosta yhdessä ei ole normaalisti hyvä yhdistelmä, mutta nämä istuivat häkissä tyytyväisiä vierekkäin, eikä karvatupsuakaan ollut irronnut. Pihvin lähdön jälkeen Wellu on selkeästi kaipaillut kaveria, joten urospoikaset ovat varmasti sen mieleen. Punasilmäisistä pojista Wellu voi saada pitempiaikaisetkin kaverit, sillä niillä tuntuu menevän pitempään kodin löytämisessä. Muutama uusi pienempi häkki täytyisi myös rakentaa ja sitten jäteille hieman isompia asuntoja. Niidenkin olisi jo aika päästä nauttimaan kesästä ulos.



perjantai 27. toukokuuta 2016

Hallan uudet seikkailut


Kanimäärä on viime aikoina päässyt vähenemään hieman, sillä muutamia poikasia on lähtenyt uusiin koteihin. Nythän Wilman poikuetta lukuun ottamatta kaikki poikaset ovat jo luovutusikäisiä, mutta moni niistä kuitenkin vielä kotona asuu. Koteja kyllä on hyvin jo poikasille tiedossa. Kerrankin vain sattuu olemaan sellaisia varaajia, jotka eivät ole heti ensimmäisenä mahdollisena luovutuspäivänä tulossa hakemaan. Neljä belgianjättipoikaa vielä etsii omaa kotia ja voi olla että joku tyttökin vielä vapautuu.

Myös aikuisten kanien määrä on vähentynyt yhdellä, sillä Halla lähti tänään uuteen kotiin. Viime vuonna pikkutyttölaumaan jäi kolme omaa kasvattia, Muru, Hilma ja Halla. Jo silloin oli tiedossa että kaikki eivät pysyvästi laumaan jää ja jollekin tullaan myöhemmin uusi koti etsimään. Hallan poikaset tulivat juuri luovutusikään ja näin olleen tyttö on panoksensa kasvatuksessa antanut. Toinen Hallan tytöistä jää luultavasti jatkamaan sukua ja täyttämään Hallan jättämän paikan laumassa. Halla on upea kani ja toivottavasti onnistui periyttämään parhaita piirteitään myös jälkeläisille. Lupaavilta ainakin vaikuttavat. Neljästä poikasesta ainoastaan yksi lähtee pysyvästi uuteen kotiin ja muut kolme vain kesäksi lainaan. Tämä on todella mahtava tilanne, sillä syksyllä palatessaan poikasista alkaa jo nähdä hyvin ulkonäköä ja luonnetta, ja saa valita joukosta parhaimman itselle. Isänä näillä on myöskin oma kasvatti Bumba, joten poikasten suhteen on suuret odotukset.

Vähän harmi on aina aikuisista kaneista luopua, mutta kasvatus ei onnistu mikäli kaikki pitää aina itsellä. Tai onnistuu, mutta ahdasta tulee. Muualta tulleet kanit pyrin mahdollisuuksien mukaan pitämään itsellä loppuun asti, joten lähtijät ovat niitä omia kasvatteja. Hallan uusi koti vaikuttaa kyllä erittäin hyvältä ja uskon tytön siellä viihtyvän. Ulkosalla tyttö saa jatkaa asumista ja kaverikseen se saa leikatun pojan. Talvella Halla vähän näytti merkkejä ettei isossa laumassa eläminen ole välttämättä sille se ihanteellisin vaihtoehto, joten hyvä että pääsee pienempään porukkaan.

Halla poikasena

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Kanin tatuoiminen

kolmenumeroinen tatuointi kanin vasemmassa korvassa
Suomessa syntyneillä kaneilla käytetään tunnistemerkintänä korviin laiitettavia tatuointeja. Mikrosirut pysyvät kaneilla huonosti, eikä joissakin maissa käytettävät jalkarenkaat ole aina kovin mukavia kanille. Tatuointi on helppo ja halpa tapa tunnistemerkitä kaneja ja etuna on tietenkin myös se, että tatuoinnin voi käytännössä tehdä kuka vaan pihdit omistava henkilö.

Tatuointi tai muu tunnistemerkintä ei ole pakollinen, mutta joissakin tilanteissa sen olemassolo on hyödyllinen. Näyttelyissä kiertävät kanit tarvitsevat tatuoinnit, jotta tiedetään oikean kanin päätyneen tuomarin arvosteltavaksi. Tavallinen lemmikkikanikin voi kuitenkin tatuoinnista hyötyä. Esimerkiksi jos kani sattuu karkaamaan (ja myöhemmin  löytymään), on se tatuoinnin perusteella helposti tunnistettavissa oikeaksi kaniksi. Tatuoinnit myös auttavat kanin taustojen selvittelyssä, mikäli kani on ehtinyt kiertää useammassa kodissa, eikä sen alkuperä ole enää tiedossa.

Ulkomuotonäyttelyissä kaneilla tulee olla tatuoinnit kummassakin korvassa. Pet-nättelyyn pääsee yleensä ilman tatuointejakin. Poikkeuksena on kuitenkin Suomen Kaniyhdistyksen järjestämät pet-näyttelyt, joissa kaikilla kaneilla on oltava vähintään vasemman korvan tatuointi.

Tuore tatuointi. Ylimääräinen muste on karissut pois suurimmilta osin ja paljastanut altaan valmiin tatuoinnin.
Vasemman korvan tatuointi
Vasemman korvan tatuointi voidaan laittaa mille vain kanille, rotuun tai roduttomuuteen katsomatta. Tatuointi voi olla mikä vain numerosarja, kunhan siinä on vähintään kolme numeroa. Sääntö numeroiden määrästäkin pätee kuitenkin vain näyttelyissä, joten mikään ei estä lemmikkikanille vaikka vain yhtä numeroa laiittamasta. Kirjaimia ei vasempaan korvan kuulu laittaa.

Kasvattajat tatuoivat vasempan korvaan monesti jonkinlaisen juoksevan numeron, josta saattaa selvitä esim. kanin syntymävuosi tai monennestako poikueesta se on peräisin. Ulkopuolisen on kuitenkin hankala tietää millä perusteella kani on juuri tietyn numeron korvaansa saanut, sillä kasvattajilla on käytössä monia eri käytäntöjä. Tietyn kasvattajan kanien sisällä vasemman korvan tatuoinnit ovat yksilöllisiä, mutta harvemmin tatuointi on niin uniikki etteikö se löytyisi jo toisen kasvattajan kanin korvasta. Pelkän vasemman korvan tatuoinnin perusteella on siis hankala kanin alkuperää jäljittää.

Oikean korvan tatuointi
Oikeaan korvaan tatuoidaan normaalisti vain rotukanit, mutta risteytyksellekään sitä ei ole kiellettyä laittaa. Oikeaan korvaan voidaan tatuoida kasvattajan jäsennumero, kasvattajanumero tai kanin rekisterinumero. Oikean korvan tatuointi saattaa siis antaa jo hyödyllistä tietoa kanista, jonka alkuperä ei ole tiedossa.

Ulkomuotoluokkaan osallistuvalta kanilta tulee löytyä tatuointi kummastakin korvasta. Jos kanilta puuttuu oikean korvan tatuointi, sen tulee osallistua ensin rekisteröintiluokkaan, jossa se saa rekisterinumeron (joka voidaan sitten tatuoida korvaan).

Haalistunut tatuointi, alunperin korvassa on ollut numero 15
Mistä kanille saa tatuoinnin?
Rotukanit saavat usein tatuoinnit jo kasvattajallaan. Kaikilla kasvattajilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta kasvattejaan tatuoida ja risteytykset monesti nyt myydäänkin ilman tatuointeja. Mikäli kanilleen haluaa tatuoinnin, kannattaa lähialueen kasvattajilta kysellä voisivatko he kanin tatuoida. Myös näyttelyissä usein jollakin on tatuointitarvikkeet mukana. Tatuoinnit eivät paljoa maksa, normaali hinta on 2€/korva. Kasvattajaksi aikovan kannattaa kuitenkin hankkia omat pihdit, sillä jos poikueita syntyy isommissa määrin, voi ulkopuolisella tatuoiminen tulla hintavaksi.

Tarvikkeita poikasten tatuointia varten: itse tatuointipihdit ja muste, kertakäyttöhanskoja, vessapaperia, desinfiointiainetta sekä kirjanpitolappuset, jotta tiedetään mikä numero löytyy minkäkin poikasen korvasta.
Miten tatuointi tapahtuu?
Tatuointi tehdään tatuointipihdeillä, joiden ulkonäkö hieman vaihtelee merkin mukaan. Ennen tatuoimista valitaan mikä numerosarja kanille halutaan tatuoida ja muodostetaan se pihteihin irrotettavilla numerolaatoilla. Numerolaattojen koko voi olla joko 5mm tai 7mm, pihdeistä riippuen. 5mm tatuointipihtejä käytetään yleensä kääpiöroduilla ja isommilla roduilla sitten 7mm. Ennen tatuoimista kannattaa vielä painaa pihdit paperiin ja näin varmustua että numerosarja on varmasti oikein. Tatuointipihtien lisäksi voidaan käyttää myös tatuointikynää, joka on saman tyylinen kuin ihmisillä käytettävä tatuointikone. Nämä ovat kuitenkin Suomessa vielä hyvin harvinaisia.

Kun pihdit on laitettu valmiiksi, on aika tehdä itse tatuointi. Kani otetaan tukevaan otteeseen ja pihdit asetellaan sopivaan kohtaan korvaa. Tässä vaiheessa on tärkeää varmistaa, etteivät numerolaattojen piikit lävistä korvan isompia verisuonia. Sopivan kohdan löydyttyä pihdeillä painetaan reiät kanin korviin, jonka jälkeen reikien päälle hierotaan tatuointimustetta. Muste on siis tarkoitus saada korvan ihon alle, jonne se tatuoinnin parantumisen jälkeen jää pysyvästi. Ylimääräistä tatuointimustetta ei kuulu puhdistaa korvasta, vaan sen annetaan itsekseen karista pois. Tatuointimustetta myydään ainakin mustana ja vihreänä, joten tatuointien väreissä on hieman vaihtelua tatuoijan käyttämän musteen mukaan.

Aina tatuoiminen ei välttämättä onnistu ja tämä paljastuu silloin kun muste on karissut pois. Tällöin kani pitää vain tatuoida uudelleen. Ajan myötä tatuointi saattaa myös haalistua tai kadota kokonaan, vaikka vielä poikasella olisikin hyvin näkyvissä. Tatuoinnin sanotaan yleensä pysyvän parhaiten, kun se on laitettu kanille poikasena. Mahdollisuuksien mukaan tatuointi kannattaa siis hankkia ennen aikuisikää.

Vasemmalla poikanen käärittynä pyyheeseen, jossa se pysyy hyvin paikoillaan.
Oikealla pihdeillä tehtyjen reikien päälle levitetty vihreän värinen muste.
Sattuuko tatuointi?
Tatuoiminen ei valitettavasti ole täysin kivuton toimenpide, mutta aiheutunut kipu on kuitenkin niin vähäistä, että tatuointi on eläinsuojelulain puitteissa sallittua tehdä. Tatuoimista voi verrata ihmisten korvien rei'ittämiseen, joskin epäilisin ohutkorvaisella kanilla kivun olevan vielä vähäisempää kuin ihmisellä. Omat poikaset ovat yleensä hieman hätkähtäneet kun piikit on menneet korvasta läpi, mutta heti tämän jälkeen olleet taas aivan normaaleita. Kani saattaa myös kiljahtaa tatuoitaessa, mutta tämäkään ei välttämättä tarkoita että se erityisen suurta kipua tuntisi. Etenkin poikaset tuntuvat kiljahtelevan välillä hyvinkin mitättömistä syistä.

Kuka voi tehdä tatuoinnin?
Kuten aiemmin jo mainittiinkin, tatuoida voi kuka tahansa. Aluksi on tietenkin hyvä opiskella tatuoinnin laittamista kokeneen ihmisen seurassa, mikäli on asiasta epävarma. Tatuoiminen ei ole vaikeaa, mutta jos ei yhtään tiedä mitä on tekemässä, ei kannata yksinään lähteä säätämään.

Mistä hankkia tarvikkeet?
Tatuointipihtien saatavuus uutena on Suomessa heikko, mutta 7mm pihtejä voi löytää maatalouskaupoista (ovat siis samoja mitä käytetään sikojen tatuoimiseen). Hinnat kuitenkin ovat melko kalliit. Jos haluaa 5mm pihdit tai muuten päästä halvemmalla, pitää pihdit tilata ulkomailta. Satunnaisesti saattaa olla jonkin tahon järjestämiä kimppatilauksia, jolloin tilaus onnistuu helpoiten. Säännöllisesti on myynnissä myös käytettyjä pihtejä ja käytettyinä olen omanikin ostanut. Käytetyistä kysyntää on aika paljon, joten nopea saa olla jotta pihdit ehtii itselleen napata. Käytettyjen pihtien hinta numerolaattoineen on yleensä noin satasen luokkaa, uutena hintaa on tietenkin vähän enemmän.

Kahdet erilaiset 5mm tatuointipihdit
Tatuointimustetta tuubissa. Mustetta myydään monen kokoisissa pakkauksissa. Musteen koostumus vaihtelee maalimaisesta paksumpaan, tahnamaiseen musteeseen. Kokeilemalla selviää parhaiten mikä on itselle paras vaihtoehto.

perjantai 20. toukokuuta 2016

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Pupubileet

Sade vaan jatkuu, joten hain kaikki vauvakanit vuorollaan sisälle kuvattavaksi. Tarkoituksena oli myös tatuoida viikon päästä luovutukseen tulevat jättipoikaset, mutta inspiraatio katosi kuvatessa ja tatuointi sai siirtyä toiselle päivälle. Niille kun tulee vielä tatskat kumpaankin korvaan, niin ei ihan nopea juttu ole. Joskus viime syksynä joku pyysi postausta tatuoimiseen liittyen ja sellainen odottaa valmiiksi kirjoitettuna luonnoksissa. Kunhan vielä saan kuvia itse tatuoimistilanteesta, niin postaus on valmis julkaistavaksi.

Tatooine "Daisy"

Ensimmäiseksi kuvattavaksi päätyi Wendyn poikanen Daisy. Sen kaksi veljeä muuttivat jo pari viikkoa sitten uusiin koteihin, joten neiti on ainut poikanen poikueesta. Kaverina sillä on kuitenkin Hallan poikaset, joten leikkikavereita riittää. Kivan näköinen tytöstä on kasvanut. Paljon siinä on samaa olemusta nähtävissä, kuin emässään. Luonteeltaan Daisy on mukava ja rauhallinen tapaus. Tässäkin muistuttaa paljolti emäänsä, mutta tietenkin todellinen luonne paljastuu vasta kun tyttö on murrosiän ylittänyt.


Hallan poikaset ovat puolentoista viikon päästä kahdeksanviikkoisia. Kuten jo aiemmin kerroinkin, lähtee näistä kolme kesäkaneiksi. Neljännelle taas on oma pysyvä koti tiedossa. Poikue on kotona hieman luovutusikää pitempään, sillä taitavat kaikki lähteä valloittamaan maailmaa vasta kesäkuun puolella. Tämä poikuehan on pitkään toivottu yhdistelmä, jossa kumpikin vanhemmista on omia kasvatteja. Mielenkiinnolla odottelen ovatko vanhempina yhtään toivotun näköisiä rakenteeltaan. Luonteet näillä ainakin on mukavat ja se tietenkin aina ulkonäköä tärkeämpää on.



Seuraavaksi siirrytään jättikaneihin ja ensimmäisenä Wilman poikasiin. Edellisten kuvien yhteydessä kerroin kahdesta pienemmästä poikasesta. Ikävä kyllä niitä kahta ei enää ole, tukiruokintayrityksistä huolimatta. Voi olla että poikasissa jotain vikaakin oli, kun kuitenkin jo pesäpoikasina jäivät kasvussa muista jälkeen. Kahdeksan poikasta kun ei vielä mahdottoman iso poikue ole. Harmittavan paljon tästä poikueesta on poikasia kuollut, mutta ei voi mitään. Jäteillä käy välillä näinkin. Tästä poikueesta koteja etsii vielä kaksi poikaa, luonnonharmaa ja luonnonkeltainen. Yksittäiskuvissa olevat poikaset jää kotiin, kutsumanimet niille on vielä mietinnässä.


French Vanilla "Riona"
Ranskanluppapoikaset olivat hankalia kuvattavia, sillä korvia sojotti joka suuntaan. Poikaset eivät myöskään olleet oikein poseeraustuulella. Rionaa lukuun ottamatta poikaset ovat muuttaneet jo pois aikuisten luota ja asuvat nyt ulkohäkissä. Kuvatessa olivat siis hieman märkiä ja siitä johtuen sotkuisen näköisiä. Korvat poikasilla on aika hyvin luppautuneet. Heti kun oli ensimmäinen lämmin päivä, lurpahti ensimmäisen korvat ja muut ovat seuranneet perässä. Ihan täysin luppia eivät kaikki vielä ole, mutta yhtään pystykorvaakaan ei enää joukkoon kuulu.


Viimeisenä vielä Jättiksen belgianjättipoikaset. Näistä myös suurin osa on muuttanut aikuiten seurasta pois. Ainoastaan porukan pieneimmät, eli valkoiset ja luonnonharmaan rääsyn jätin vielä maitobaarien seuraan. Nyt kuvatesa kyllä katselin valkoistenkin jo saaneen hyvin massaa, joten nekin voisi ihan hyvin jo vieroittaa. Valkoisten keskellä näkyy tämä rääsy. Vaikka se vähän jääkin muiden taakse piiloon, huomaa varmasti että se on todella paljon pienempi muita. Wilman poikasetkin ovat alkaneet kasvaa jo siitä ohi. Oikeastaan siitä asti kun poikanen oli pariviikkoinen, olen odottanut sen jonakin aamuna löytyvän kuolleena. Eipä ole kuitenkaan niin käynyt. Ei poikasta voi uuteen kotiin luovuttaa, mutta se saa kasvaa kotona niin kauan kuin kunto vaan pysyy hyvänä. Varmaan moni sen olisi jo lopettanut, mutta annetaan poikaselle mahdollisuus kun ei kuitenkaan mitään normaalia elämää haittaavaa vikaa ole.

lauantai 14. toukokuuta 2016

Panelian näyttelyt


Aamulla lähdettiin yhdessä Rumban, Bumban ja Niilon kanssa ajamaan kohti Panelian näyttelyitä. Puolimatkasta saatiin mukaan vielä Justuskin. Justus oli kiukkuisessa mielentilassa, sillä se piti kuljetusboksiin joutumista pahana loukkauksena. Ei auttanut vaikka boksi oli ihan uusi ja vain näyttelyiden takia hankittu. Omat kanit olivat matkustelusta vähän jännittyneitä, kun eivät siihen ole tottuneet. Kolmikosta ainoastaan Rumba oli aiemmin auton kyydissä ollut.

Kaneja oli ilmoittautunut ennakkoon 30, mutta muutama oli jäänyt kuitenkin pois. Niiden tilalla oli kuitenkin jälki-ilmoittautuneita, joten lopullinen kanien määrä oli yli kolmenkymmenen. Näyttelytila oli mukavan selkeä ja pöytätilaa oli tarjolla paljon. Kyllä näyttelyt taitaa vaan parhaiten toimia niin, että paikalla on vaan yhden lajin edustajia, eikä kaneja ja jyrsijöitä kaikkia sekaisin.

Samaan aikaan pidetyt estekilpailut olivat sopivasti näyttelytilan ikkunoiden takana, joten estehyppyä pystyi seuraamaan sisätiloista, ilman ulos sateeseen lähtemistä. Ihan mielenkiintoista oli estekisojakin päästä katsomaan näin ensimmäistä kertaa. Suoraa rataa kun vielä joskus pääsisi katsomaan, nyt kun oli pelkkää mutkaa tarjolla.




Arvostelut etenivät hyvää vauhtia ja taisi puoli kahteen mennessä olla kaikki kanit käyneet tuomarin luona. Elokuisiin Vammalan näyttelyihin verrattuna arvostelu tuntui olevan hieman löyhempi ja hyviä pisteitä tuli kaneille paljon. Kaikki kolme poikaa saivat 93,5 pistettä ja Rumba sitten pisteen verran vähemmän, 92,5 pistettä. Vähän ihmettelin ettei Rumban läskeistä tullut mitään mainintaa paperiin. Eilen jo kynsiä leikatessa mietin kehtaako sitä tuoda ollenkaan näytille, kun olikin pulskempi mitä odotin.

Pojat käyttäytyivät pöydällä asiallisesti, eivätkä jännitykseltään juuri ylimääräistä liikkuneet. Rumba sen sijaan on jo vanhempi ja maailmaa nähnyt, joten tutkaili ympäristöä ja etenkin tuomarin kahvimukia innokkaasti. Selälle kääntöä se myös vastusteli, kun ei kerran tilannetta kovin jännittävänä pitänyt.


Palkintosijoja ei näillä pisteillä tullut, mutta Bumba nappasi "tuomarin suosikki" pokaalin itsellen. Vammalan näyttelyissähän samaisen tittelin sai Wendy, eli tänään lauma jatkoi tuomarin hurmaamista. Perusteluita valinnalle ei kerrottu, mutta pojan rauhallisuutta tuomari ainakin kehui sen ollessa arvosteltavana. Kovasti myös mietiskelivät minne Bumba on mahtanut hukata isabella värille kuuluvan hunnun, joka siltä tosiaan puuttuu. Pesäpoikasena poika oli jo tasaisen harmaa, mutta salamalla otetuissa kuvissa esiin tuli huntukin.

tiistai 10. toukokuuta 2016

Kotiloiden paluu


Blogissa ei olekaan vilahtanut pitkään aikaan kotiloita, johtuen siitä että viimeisten kotiloiden kuolemasta taitaa olla jo yli vuosi aikaa. Postitusilmojen alkaessa kotiloita on taas putkahdellut myyntiin ja niitä on tullut taas muutamia ostettua. Tänään ensimmäiset tulokkaat saapuivat ja lisää pitäisi lähiaikoina tulla. Aluksi keskityn vaan kasvattamaan nämä isoiksi, mutta myöhemmin saattaa myös kasvatus jatkua kotiloiden osalta.

Tänään saapuneet poikaset ovat lajiltaan white jadeja, eli jalaltaan albiinoja akaattikotiloita. Olen kyllä omistanut useampaakin valkojalkaista kotilolajia, mutta lajiltaan juuri white jadeja on tainnut olla vain yksi ja siitäkin on jo useampi vuosi aikaa. En ole enää pitkään aikaan aktiivisesti seuraillut kotilomaailman juttuja, mutta joskus aikoja sitten jadejen sanottiin olevan harmittavan pienksi jääviä ja lyhytikäisiä. Toivottavasti tilenne olisi nykyään parempi ja näistä olisi iloa pitkään.

Kavereiksi näille on tulossa näillä näkymin kolme tavallista akaattia, sekä kaksi risteytyskotiloa. Vielä kun jostakin löytyisi suosikkilajini, keltakuorinen rodatzi, niin olisin porukkaan tyytyväinen. Kovasti on kotiloiden suosio laskenut siitä kun niitä viitisen vuotta sitten kaikkein aktiivisimmin harrastin. Silloin harvinaistenkin lajien kasvattajia tursusi ovista ja ikkunoista, kun nykyään ei välttämättä kovin helpolla löydä edes tavallisia akaattikotiloita myynnissä. Aika erikoinen ilmiö tämä, vaikea kuvitella että vaikka kanien suosia romahtaisi yllättäen täysin.

Kotilot asuvat vauva-aikansa pitkään vailla järkevää tarkoitusta olleessa boksissa, joka on ehtinyt toimia sekä hiirenpyydyksenä (huonolla menestyksellä tosin) että marsujen kuljetuslaatikkona ulos. Mutta nyt on silläkin boksilla kunnollista käyttöä.

lauantai 7. toukokuuta 2016

Näyttelyporukka kasassa


Tänään on jälleen se aika vuodesta, kun kanilan aivan ensimmäinen poikue viettää syntymäpäiväänsä. Nythän on jo neljä vuotta kulunut siitä, kun neljä pientä kania syntyi maailmaan. Vuosi sitten syntymäpäivää vietti vielä kaksi tyttöä, mutta tällä kertaa jäljellä on enää Rumba. Sen sisko Tildahan kuoli syksyllä. Poikueen kahden pojan nykyisiä olinpaikkoja en enää tiedä, eikä siis ole tietoa ovatko vielä elossa. Toivotaan kuitenkin että ovat edelleen hyvissä voimissa jossakin päin Suomea. Onnittelut koko poikueelle!

Järjestin Rumballe pienen synttäriyllätyksenkin ja ilmoitin sen viikon päästä pidettäviin näyttelyihin. En tiedä mitä mahtaa rouva tykätä kun joutuu päiväksi eroon laumasta, mutta toivottavasti ei kovin pahasti vedä herneitä nenään. Reissuun meiltä lähdetään oikein perheporukalla, sillä mukaan on tulossa myös Rumban pikkuveli Niilo, sekä oma poika Bumba. Myös siskon Justus kani tulee mukaan. Mielenkiinnolla odotetaan miten Justus suhtautuu näyttelyihin. Poika on tottunut reissaaja, eikä autossa matkustelusta välitä. Se on kuitenkin normaalisti tottunut päätymään automatkan päätteeksi joko meille muita kaneja katsomaan tai kaupungin parhaille kaivelupaikoille ulkoilemaan. Voi siis tulla vähän yllätyksenä saapua jonnekin aivan muualle.

Pientä karvanvaihtoa kaneilla on alkanut ilmaantua, mutta josko nämä näyttelyihin ilmoitetut saisivat pidettyä vielä viikon turkkinsa siinä kunnossa kuin ne nyt ovat. Rumballa tulee luultavasti sanomista aavistuksen pyöreästä ulkomuodosta. Se on oikeastaan ainut kani meillä, jolta löytyy kaulasta turvatyyny ja pepussa myös vähän ylimääräistä nahkaa. Vahvemman talviruokinnan jäljiltä saattaa rouvalla olla myös vähän ylimääräistä kertynyt muutenkin. Pojat sentään on mukavammassa kunnossa, joskin lihasta voisi olla enemmänkin. Tassuja en varmaan viitsi pestä ollenkaan tällä kertaa, kun ei maata kaivelevalle kanille voi millään saada täysin puhtaita tassuja. Viimeksi ei pesusta ollut minkäänlaista apua, joten mitä sitä turhaan kaneja tassupesulla kiusaamaan.

torstai 5. toukokuuta 2016

Kesä on tulossa!


Tänään mittari näytti parhaimmillaan kahtakymmentä astetta, eli varsin kesäiset tunnelmat alkavat jo olla. Pienet poikakanit ovat kohta kuukauden ulkona asuneet ja nyt muutaman päivän ajan ne on jo pystynyt ruokkimaan voikukalla ja ruoholla. Enää ei tarvitse kauaa odottaa, kun saa muullekin porukalle jo vaivatta nypittyä ruokaa suoraan maasta. Marsujen tuoreruoka on siirtynyt myös pitkälti luonnon antimien suuntaan. Tänään olisi ollut jo hyvä ilma viedä marsut ulkoilemaankin, mutta kun nuo kaksi ovat vielä vähän arkoja, en halunnut niitä ulkoilulla järkyttää. Onhan tässä vielä aikaa ulkoilla, sitten kun ovat paremmin kesyyntyneet.

Lampailla alkaa ulkoilukauden avaus myös lähestyä, joskin vielä tällä hetkellä niiden tarhan julkisivun aita on poissa ja suurta osaa tarhasta peittää kanien talvitunkio. Toukokuun aikana pääsevät kuitenkin nekin ulos asumaan ja kerinnätkin muutaman viikon päästä on taas edessä.


Jos seuraavien parin päivän aikana ei ehdi muuta menoa tulla, laitan lauantaina ilmoittautumiset Euran näyttelyihin menemään. Vielä ei ole mitään tietoa mitä kaneja mukaan olisi tulossa, mutta täytyy katsella vaihtoehtoja sitten tarkemmin kun näyttelyihin meno varmistuu. Toivottavasti näyttelyiden aikaan ei ihan näin lämmintä olisi, sillä kaneja on ikävä kuumassa kuskata. Muutenkin aina vähän kuljetus autossa harmittaa kanien puolesta, sillä niitä on inhottava pieniin bokseihin laittaa istumaan ja vielä lisäksi stressata niille täysin vieraalla autoilulla. Mutta eipä yhteen näyttelyreissuun ole tainnut mikään kani koskaan kuolla.


tiistai 3. toukokuuta 2016

Pikkuisen isommat pupulapset

Tässä tulee kuvat myös isommista poikasista, sekä samalla näidenkin nimet on esillä ensimmäistä kertaa. Otin kuvat tylsästi sisällä, sillä en koko päivän häkkejä siivottuani jaksanut enää poikasia ulos viedä. Kuvien tausta ei siis erityisen kaunis ole.

Aadan poikaset

Aadan lapset porskuttavat edelle pystykorvina. Tai ei nuo korvat ihan samanlaiset ole kuin belgianjättivauvoilla, mutta yhtään luppautunutta korvaa ei kuitenkaan ole vielä vastaan tullut. Viileässä elävillä lupparoduilla korvat yleensä laskeutuvat normaalia hitaammin ja voivat vielä luovutusiässäkin olla pystykorvia. Nyt tosin alkaa ilmatkin lämmetä, joten voi olla että luppakorviakin alkaa jättilaumassa esiintyä.

Niminä näillä lapsilla on erilaisia herkkuja, jotka ovat kaikki myöskin Jelly Belly karkkien makuja.

n. Cotton Candy
u. Bubble Gum
u. Toasted Marshmallow
n. Chocolate Pudding
n. French Vanilla "Riona"
n. Cherry Cola
u. Buttered Popcorn

Jättiksen poikaset

Jättiksen kymmenestä poikasesta valkoinen tyttö menehtyi viime viikolla. Poikanen oli aika luiseva, joten mahdollisesti sillä oli ongelmia siirtyä kiinteään ruokaan. Myös kaksi muuta valkoista ovat vähän muita pienempiä ja luisevampia, joten pysyvät mahdollisesti kotona hieman pitempään, elleivät sitten vielä ennen luovutusikää ota muita kiinni massassa. Poikueen rääpäle on ihme kyllä edelleen joukossa mukana. Vaikka se kamalan pieni onkin, on se samalla myös joukon reippaimpia poikasia ja tulee aina innoissaan vastaan kun lauman luo menee.

Poikasten kanssa kävi niin ihmeellisesti, että yksi luonnonharmaista poikasista on "muuttunut tytöksi". Harvemmin näin päin käy, sillä pojat yleensä ovat todella selkeitä erottaa jo hyvinkin nuorena. Mutta ihan positiivinen juttu kyllä tämä sukupuolen vaihdos.

Tämän poikueen nimiteemana on patukat, eli lyhyitä ja ytimekkäitä nimiä. Yleisesti tykkään eniten vähän pitemmistä ja mielellään kaksiosaisista nimistä, mutta nyt välillä jotakin yksinkertaisempaa.

n. Kismet
u. Twix
n. Suffeli
n. Geisha
u. Mars
n. Dumle
n. Fazerina
u. Snickers
u. Da-Capo