perjantai 1. huhtikuuta 2016

Ostosvinkki kaninomistajalle


Suomen Lemmikkikanit ry:n kaupasta löytyy pari mukavaa tuotetta, joihin kannattaa tutustua ellei sitä ole jo ehtinyt tehdä. Hinnoiltaan ovat myös sen verran halpoja, että ei pitäisi siitä näiden tilaaminen kiinni jäädä.

Kaninomistajan opas on ollut myynnissä jo pitemmän aikaa. Omani ostin jo yli vuosi sitten. Tämä oma oppaani on ensimmäistä painosta. Myöhemmin oppaasta tuli uusi painos, jossa sivujakin on muutama enemmän. Kuvia tuossa uudemmassa painoksessa luvataan ainakin olevan enemmän, mutta koska en sellaista ole itse nähnyt, en tiedä johtuuko sivumäärän kasvu kuvista vai onko jotain muitakin lisäyksiä tehty. Ajatuksena on ollut kyllä tilata tuo uudempikin versio, mutta ei ole vielä tullut sitä tehtyä.

Suomen kielellä on kovin suppeasti painettua kanitietoa tarjolla. Lähes kaikki oppaat on käännöksiä ja sisältävät paljon väärää tietoa. Suomalaisena teoksena ja vielä yhdistyksen julkaisuna Kaninomistajan opas sisältää kuitenkin varmasti oikeaa ja ajantasaista tietoa. Kirjanen on siis oikein hyvä ostos! Eniten oppaasta saa irti tuore kaninomistaja, mutta kokeneempikin kani-ihminen voi jotakin uutta oppia. Pienehköön sivumäärään on saatu mahtumaan paljon eri aiheita, joka tosin tarkoittaa sitä että aiheista käsitellään vain perusasiat. Kattava kirjanen joka tapauksessa ja voin tätä lämpimästi suositella.

Minun kanini kirja onkin aivan uusi juttu, joka on ollut myynnissä vasta hetkisen. Omani tilasin viime viikolla ja tänään sain kirjan käsiini. Kirjaan on siis tarkoitus koota oman kanin tietoja. Tuolla kaupassa kirjasta on esitelty aika suppeasti, joten jännityksellä odottelin millainen se mahtaa olla. Lähinnä mietitytti onko kirjassa paljonkin tyhjiä sivuja omia tekstejä ja kuvia varten. Näin ei onneksi ollut, vaan muutamien tyhjien sivujen lisäksi löytyi runsaasti valmiita otsikoita, joiden alle kirjoittaa. Kirja sopii parhaiten täytettäväksi vastahankitusta poikasesta, jonka elämänvaiheet kirjaan saa muistiin. Mutta varmasti toimii hyvin vaikka kirjoittelun aloittaisi vasta vanhemmastakin kanista. Kirjassa on paikkansa mm. kanin perustiedoille, sukulaisille ja sisaruksille, ruokinnalle, luonteelle ja kilpailutuloksille. Hinnalla ei kirjasta ole pilattu, joten noita pystyy hyvin ostamaan useammallekin kanille (jos ei ihan niin montaa kania kuitenkaan omista kuin minä).

Nämä olisi ihan mahtava antaa mukaan jokaiselle kasvatinostajalle, mutta olisivat kuitenkin sen kokoinen menoerä, että se näkyisi sitten jo kaninkin hinnassa. Täytyy siis vain vinkata näistä ostajille, niin halukkaat voivat itse tilata omansa.

2 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Voitko tehdä pienen esittelyn oppaasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy katsoa jos jossain vaiheessa esittelisin opasta hieman tarkemmin. :)

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)