tiistai 19. huhtikuuta 2016

Joukon nuorimmat

Jatketaan nyt vielä tämä postaus poikasjuttuja. Kamalasti on ollut kaikenlaista tekemistä, eikä ole blogia ollut aikaa miettiä. Heräsin myös viikon ajan ennen viittä joka aamu lypsylle ja vaikka viimeisestä aikaisesta herätyksestä onkin jo viikko aikaa, ei normaali unirytmi ole oikein palautunut. Eli aika ja jaksaminen on ollut vähissä, eikä uusia kuvia ole tullut otettua. Sen verran oli kamera muutama päivä sitten mukana kanilassa, että sain näistä nuorimmista poikasista kuvan napattua.


Poikasia oli pesässä alkujaan yksitoista, mutta muutaman ensimmäisen päivän aikana kolme poikasta menehtyi. Poikueessa oli huomattavia kokoeroja poikasten kesken ja menehtyneet olivat juuri niitä kaikkein pienimpiä yksilöitä. Nyt viikon iässä pesässä möyrii kahdeksan melko tasakokoista poikasta. Yhdelle poikasista ilmestyi jossain vaiheessa erikoinen jäli päähän. Mahdollisesti imetyksen yhteydessä poikanen on ottanut osumaa emon kyynnestä tai jotain muuta vastaavaa tapahtunut. Nirhauma on lähtenyt kuitenkin hyvin paranemaan, eikä taida poikasen elämään vaikuttaa muuta kuin ulkonäköhaittana. Kuvassa tämä vamma näkyy keltaisen poikasen päässä karvattomana kohtana.

Värejä pesästä löytyy neljää erilaista, jokaista kaksi kappaletta. Luonnonharmaata, grannea ja luonnonkeltaista löytyy, voi tosin olla että toimen keltaisista on luonnonisabellakin. Sen verran kahdessa keltaisessa sävyeroa on. Kahdesta harmaasta en oikein uskalla sanoa mitään, muuta kuin että niiden värisiä poikasia ei kanilaan ole ennen syntynyt. Olen niitä yrittänyt vertailla netistä löytyviin kuviin chilloista ja luonnonsinistä, mutta eivät täsmää täysin kumpaankaan. Saa siis nähdä mitä noista kasvaa.

Tyttöjä nuo molemmat harmaat ovat, eli vaikka chinchilloita olisivatkin, niin ei sukupuolet oikein toiveita kohtaa. Granneista sentään toinen on poika, jonka voin kotiin jatkoa varten jättää, jos vaan isoksi asti selviää. Luonnonharmaat olivat muistaakseni poikia ja keltaisissa taisi toinen olla tyttö ja toinen poika. Niiden kohdalla ei nuo sukupuolet niin mieleen jääneet, kun niitä en niin kiinnostunut ole itselle jättämään.

Tässä nyt oli tosiaan lyhyesti juttua tästäkin poikueesta. Pitempää ja suuremmalla määrällä kuvia varustettua postausta on luvassa sitten kun ehdin kuvailla. Ehkäpä seuraavaksi olisi taas marsujen vuoro päästä blogiin esiintymään.

2 kommenttia:

  1. Niin kenen poikasia nämä nyt olivat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wilman poikasia, eli belgianjättejä. Näistä tosiaan olisi tarkoitus saada sulhanen Aadan japsilapselle, niin pääsee ensivuonna tavoittelemaan mustavalkojapanilaisia jättiristeytyksiä. :)

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)