lauantai 30. huhtikuuta 2016

Onnistuu se vapun vietto näinkin


Yleensä siivoilen kanien asumuksia pienissä erissä, jotta kaikki siivoukset ei osu samalle päivälle. Muita juttuja on kuitenkin ollut niin paljon, että siivoukset olivat päässeet pakkautumaan kaikki tälle viikonlopulle. Heti aamupäivästä aloittelinkin siivousurakkaa ja ihan hyvälle mallille sen tänään sain. Ainoastaan pikkutyttöjen ulkohäkin tyhjennys jäi huomiselle, sekä pieni siistintä jättien huoneessa. Sinni pitäisi myös pieniä virityksiä rakentaa, jotta poikasilla olisi oma ruokapaikka minne aikuiset ei pääse. Lauma on hieman haasteellinen ruokittava, sillä kasvavien poikasten ja kolmen imettävän emon lisäksi porukkaan kuuluu kaksi joutilasta naarasta. Imettävienkään ei ihan litroittain tarvitse ruokaa saada, mutta poikasporukalle ruokaa uskaltaisi tarjota reilummin. Eli jonkinlaista riittävän pienellä sisäänmenoaukolla varustettua ruokapaikkaa pitäisi rakentaa.

Wendyn urospoikasista toinenkin löysi kodin itselleen ja tänään ja eilen pojat uusiin koteihin lähtivätkin. Nyt ei muutamaan viikkoon olekaan luovutusikäisiä poikasia, mutta sitten on taas kunnon hulinat kun jättipoikasten lauma tulee luovutukseen. Niistä olen aika monta menossa kesäkaneiksi, joten vielä tällä erää eivät pysyvästi maailmalle lähde. Vähempikin määrä kesäkaneja olisi riittänyt, mutta ehdin niitä useammalle jo luvata ennen kuin tajusin laittaa lapun luukulle. Mielellään enemmänkin kesäkaneja tarjoaisin, mutta niiden kohdalla täytyy aina pitää mielessä että ovat takaisinkin vielä tulossa.

Kaksi nuorinta poikuetta kuvasin läpi, mutta nämä kuvat laitan esille vasta myöhemmin. Jos saisin kuvattua myös nuo kaksi muuta poikuetta, niin voisi kaikki samaan postaukseen laittaa. Nimiäkin olen poikasille pyöritellyt ja nekin mahdollisesti kuvien yhteydessä julkaisen.


Myös pienimuotoiset hautajaiset olivat tänään ohjelmassa, kun oli viimein aika haudata marsutytöt Ilona ja Viola. Aiemminkin hautaaminen olisi ollut jo mahdollista, mutta aina hautajaiset ovat jostakin syystä päässeet venymään eteenpäin. Tytöt pääsivät samaan hautaan, Mersun haudan viereen. Jotain kukkasia tai muuta istutusta paikka voisi vielä kaipailla. Mersun haudalle istutettiin sinivuokkoja muutamia vuosia sitten ja siinä ne vielä viime keväänä kasvoivatkin, mutta nyt ei enää ole niitä näkynyt. Vähän ovat haudat siis vielä tylsiä ilman koristusta.



Mersu sai hautajaisten yhteydessä omalle haudalleen uuden kiven, sillä vanha (vasemman puoleinen kuva) oli jo haalistunut lähes lukukelvottomaksi. Uutta hautakiveä koristaa sama tuttu teksti kuin aikaisempaakin.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Marsujoukko


Helmin kavereiksi muuttaneet pikkumarsut ovat asuneet täällä jo reilu kaksi viikkoa ja hyvä porukka on kolmikosta muodostunut. Rusettityttö on saanut nimekseen Elda, mutta sileäkarvaisen kaverin nimi on vielä mietinnässä. Tai on silläkin lempinimi, mutta taas kerran sellaista materiaalia että jätetään julkisesti kertomatta. Tyttöjen syntymätodistuksetkin olivat viimein tulleet ja niistä selvisi että eri poikueista ovat peräisin. Joku vajaa viikko noilla kahdella ilmeisesti ikäeroa on.

Helmi otti vaavit hyvin vastaan ja oikeastaan lähes heti nämä uudet tulokkaat alkoivatkin pomotella Helmiä. Näillä ikäeroa ilmeisesti on sen verran vähän, että selvää johtajaa ei porukassa ollut. Tummapärstäinen tyttö on ilmeisesti nyt joukon johtaja. Eläinkaupassa jo varoiteltiinkin, että se on luonteeltaan hyvin temperamenttinen yksilö. Ilmeisesti ehkä vähän liiankin, sillä Helmi ja Elda viihtyvät mielellään kahdestaan ja tämä kolmas on sitten yksinään. Aluksi Helmi on hyvinkin kiinnostunut siitä, mutta kun ei vastakaikua tullut, se alkoi kaveerata Eldan kanssa.

Poikasissa on jo näkyvissä kesyyntymistä, mutta vielä niihin ei saa koskea ja piiloutuvat kun häkin luukku avataan. Muuten kuitenkin liikuskelavat reippaasti häkissä ja ovat oppineet Helmin johdolla huutamaan ruokaa. Öisin tytöillä on aina kovat rallit häkissä ja silloin aina saa vähän katua että sänkyni on lähes marsuhäkin vieressä.

Jos säät suosivat, niin ensikuussa tytöt pääsevät ensimmäistä kertaa elämässään ulkoilemaan. Tähän asti kaikki marsut on olleet sen verran varmoja luonteeltaan, että niitä on voinut ulkoiluttaa vapaana. Näitä ei kuitenkaan taida vielä tänä kesänä uskaltaa vapaana pitää. Helmikin on kyllä muuten todella kesy (on mm. valmis kerjäämään ruokaa keneltä tahansa), mutta kiinni ottamisesta se ei tykkää. Vapaana saa ulkoilla vasta siinä vaiheessa, kun osaa tulla kutsusta luokse ja hypätä itse syliin. Yksi ulkoiluun sopiva aitaus kuitenkin odottaa valmiina. Sen ostin jo viime kesänä Ilonan ja Violan kokopäiväulkoilutarhaksi, mutta kesä oli sitten niin kylmä ja sateinen, ettei aitausta tullut käytettyä. Ihan kiva marsunäyttely alkaa jo pihalla olla, mikäli siskon marsut tulevat myös pienelle kesälomalle tänne. Niidenkin määrä kun on vuodessa kasvanut kahdesta neljään (joista yksikään ei edes tule toimeen keskenään). Marsunhäkkejen nikkarointia siis tidossa.

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Yleistä höpinää


Uusia kuvia ei ole vieläkään tullut otettua, mutta saatte nyt kuvan muodossa tavata yhden meidän oravista. Lintujen ruokapaikalla käy säännöllisesti kolme oravaa (satunnaisesti on neljäskin näkynyt) ja tämä yksilö taitaa olla se kaikkein kesyin tapaus.

Viikonloppuna Wendyn poikaset, eli vuoden ensimmäinen poikue tuli luovutusikään. Toinen pojista on varattuna ja lähtee loppuviikosta uuteen kotiin. Japanilainen etsii vielä omaa kotia ja voisi sen nopeammin löytää jos saisin tänään aikaiseksi siitä muutaman ilmoituksenkin nettiin laittaa. Tyttöpoikanen, jonka on tarkoitus kotiin jäädä on tunnettu lähinnä nimellä Tuomas. Tyhmään nimeen liittyy kyllä tarinakin, mutta sitä en viitsi blogissa kertoa. Virallisesti olen sen kuitenkin ristinyt Daisyksi ja täytyy yrittää opetella hiljalleen kutsumaan sitä sillä nimellä. Samassa porukassa elävät Hallan poikaset alkavat lähestyä neljän viikon ikää. Ne ovat jo hyvin reippaita ja mm. ulkoilevat innokkaasti muun lauman mukana. Nelikko juoksee myös aina kovalla tohinalla ruokakupille ja eroavat tässä Wendyn poikasista. Yleensä poikaset kiinnostuvat ruuasta jo varsin nuorina, mutta Wendyn kolmikkoa ei meinannut vielä kuudenkaan viikon iässä saada millään ruokakupille. Nykyään ovat kyllä nekin jo oppineet syömään muutakin kuin heinää.

Ranskanluppapoikasia meillä on valitettavasti nykyään yksi vähemmän, kun mustista poikasista yksi löytyi kuolleena viime viikon lopulla. Poikanen oli hyvän kokoinen ja pirteä, mutta ilmeisesti sillä jotain häikkää oli kuitenkin ollut. Tyttöhän tuo kuollut poikanen tietenkin oli. Itse en sitä ollut pitämässä, mutta ottajia olisi kyllä muualla ollut. Ainahan ne kuolleet poikaset tuntuu olevan niitä, joille olisi itsellä käyttöä tai josta joku muu olisi kiinnostunut. Belgianjättejä on edelleen täysi kymmenen jäljellä, vaikka huolestuneena olen kaikkein pienintä poikasta seuraillut. Se on puolet pienempi, kuin poikueen suurimmat poikaset, mutta muuten ihan hyvässä kunnossa. Vähän huono sen tulevaisuuden ennuste taitaa olla, mutta en sitä kuitenkaan ole poiskaan laittamassa niin kauan kuin syö ja liikkuu reippaasti. Ranskanlupista jää kotiin japanilainen tyttö, josta olenkin jo muutamaan kertaan maininnut. Jättiksen belggaripoikueesta en toistaisekssi jätä ketään kotiin. Poikasista on useampi menossa kesäkaneiksi ja katselen sitten kun syksyllä palaavat mikä vaikuttaa lupaavalta.

Poikakanit ovat asuneet ulkona jo muutaman viikon ja kohta olisi tarkoituksena alkaa valmistella myös jäteille ulkohäkkejä. Tyttöporukka tarvitsee jonkin isomman aitauksen ja pojille sitten omat yksiöt. Vielä en tosin tiedä montako jättipoikaa täällä kesällä on. Söpö mahdollisesti menee kesäksi saman paikkaan missä viime kesänäkin asusteli ja Sebun kohtalo on vähän mietinnän alla. Se on kiva kani, mutta kaipaisin kuitenkin hieman kookkaampaa belggaripoikaa. Pyrin muualta ostetut kanit aina pitämään itsellä loppuun asti, mutta jos Sebulle tulee kiva koti vastaan voisin sen sinne luovuttaa. Edellytyksenä tietenkin, että koti on varmasti lopullinen. En varmaan pojasta pahemmin tule missään ilmoittelemaan, mutta jos muuta kautta koti tulee vastaan, niin harkitsen Sebusta luopumista.

Toukokuun puolessa välissä Suomen Lemmikkikanit järjestää näyttelyn Paneliassa ja harkinnassa on sinne mennä. Sisko haluaisi Justuksen käyttää näyttelyissä ja samalla voisi pari omaakin kania paikalle viedä. Elokuussahan käytiin neljän kanin kanssa ekoissa näyttelyissä. Silloin jäi kuitenkin vähän harmittamaan kun en oikein saanut karvanvaihtojen takia mukaan niitä kaneja joita olisin halunnut. Nyt talven jäljiltä tilanne on paljon parempi ja kaikilla upeat turkit. Se mennäänkö näyttelyihin vai ei selviää kuitenkin vasta myöhemmin. Vielä kun ei voi olla varma onko töistä silloin vapaata. Tuollahan olisi myös estekisat, joita olisi hauska päästä katselemaan. Vielä kun luokkina on eliittiä ja korkeutta, niin olisi mielenkiintoista katseltavaa.

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Joukon nuorimmat

Jatketaan nyt vielä tämä postaus poikasjuttuja. Kamalasti on ollut kaikenlaista tekemistä, eikä ole blogia ollut aikaa miettiä. Heräsin myös viikon ajan ennen viittä joka aamu lypsylle ja vaikka viimeisestä aikaisesta herätyksestä onkin jo viikko aikaa, ei normaali unirytmi ole oikein palautunut. Eli aika ja jaksaminen on ollut vähissä, eikä uusia kuvia ole tullut otettua. Sen verran oli kamera muutama päivä sitten mukana kanilassa, että sain näistä nuorimmista poikasista kuvan napattua.


Poikasia oli pesässä alkujaan yksitoista, mutta muutaman ensimmäisen päivän aikana kolme poikasta menehtyi. Poikueessa oli huomattavia kokoeroja poikasten kesken ja menehtyneet olivat juuri niitä kaikkein pienimpiä yksilöitä. Nyt viikon iässä pesässä möyrii kahdeksan melko tasakokoista poikasta. Yhdelle poikasista ilmestyi jossain vaiheessa erikoinen jäli päähän. Mahdollisesti imetyksen yhteydessä poikanen on ottanut osumaa emon kyynnestä tai jotain muuta vastaavaa tapahtunut. Nirhauma on lähtenyt kuitenkin hyvin paranemaan, eikä taida poikasen elämään vaikuttaa muuta kuin ulkonäköhaittana. Kuvassa tämä vamma näkyy keltaisen poikasen päässä karvattomana kohtana.

Värejä pesästä löytyy neljää erilaista, jokaista kaksi kappaletta. Luonnonharmaata, grannea ja luonnonkeltaista löytyy, voi tosin olla että toimen keltaisista on luonnonisabellakin. Sen verran kahdessa keltaisessa sävyeroa on. Kahdesta harmaasta en oikein uskalla sanoa mitään, muuta kuin että niiden värisiä poikasia ei kanilaan ole ennen syntynyt. Olen niitä yrittänyt vertailla netistä löytyviin kuviin chilloista ja luonnonsinistä, mutta eivät täsmää täysin kumpaankaan. Saa siis nähdä mitä noista kasvaa.

Tyttöjä nuo molemmat harmaat ovat, eli vaikka chinchilloita olisivatkin, niin ei sukupuolet oikein toiveita kohtaa. Granneista sentään toinen on poika, jonka voin kotiin jatkoa varten jättää, jos vaan isoksi asti selviää. Luonnonharmaat olivat muistaakseni poikia ja keltaisissa taisi toinen olla tyttö ja toinen poika. Niiden kohdalla ei nuo sukupuolet niin mieleen jääneet, kun niitä en niin kiinnostunut ole itselle jättämään.

Tässä nyt oli tosiaan lyhyesti juttua tästäkin poikueesta. Pitempää ja suuremmalla määrällä kuvia varustettua postausta on luvassa sitten kun ehdin kuvailla. Ehkäpä seuraavaksi olisi taas marsujen vuoro päästä blogiin esiintymään.

torstai 14. huhtikuuta 2016

Pörröisemmät pupulapset

Vuoden ensimmäinen poikue, eli Wendyn lapset alkavat lähestyä jo luovutusikää. Puolentoista viikon päästähän noille kahdeksan viikkoa ikää pamahtaa täyteen. Japsipoika on alkanut kiriä kasvussa ja senkin uskallan silloin uuteen kotiin luovuttaa. Vielä tosin ei koteja oli pojille tiedossa. Kyselyitä on tullut kyllä, mutta ei oikein potentiaalista kotia ole vastaan tullut. Pikkukaneja jostain syystä kyselee aina ties millaiset ihme ostajat, kun taas jättikaneja kysellään yleensä paljon lupaavamman kuuloisiin koteihin. En sitten tiedä mistä moinen johtuu, luulisi ettei kanin koko vaikuta siihen millainen ihminen siitä kiinnostuu.

Seuraavaksi kuitenkin kuvat Wendyn poppoosta. Ei näistä ole tainnut pääsiäisen jälkeen kuvia blogiin laitettuakaan. Harjakset ovat kaikilla lähteneet kivasti kasvuun ja ovat nättejä pörröpäitä.

u. Mustafar
u. Dagobah
n. Tatooine
Hallankaan poikasista ei ole tullut hetkeen mitään mainittua. Tainnut oikeastaan jäädä niiden kuulumiset siihen syntymään. Tämä poikue tuli juuri tänään kahden viikon ikään ja kävivät ulkona kuvattavina sen kunniaksi. Poikasia oli aluksi viisi, mutta yksi löytyi viikko sitten pesän ulkopuolelta kuolleena. Ikä tuossa vaiheessa oli ihan siinä ja siinä, että olisi voinut selvitäkin yöstä pesän ulkopuolella, mutta valitettavasti nyt oli surullinen loppu. Onneksi aika harvoin näitä vastaavia poikaskuolemia kuitenkin sattuu.

Neljä jäljelle jäänyttä ovat hyvissä voimissa ja ovat ikäisikseen todella reippaita. Silmät poikasilla aukesi jo ajat sitten, vaikka välillä on niitäkin poikueita jotka viivyttävät tätä tapahtumaa ihan viimeiseen asti. Poikueessa on kaksi japanilaista, joista toinen keltamusta ja toinen sinikeltainen, keltamusta japsi perhonen, sekä tuo yksi keltaista muistuttava, josta en kuitenkaan ole ihan varma onko keltainen vai jokin muu. Japsit ovat Mm harjaksisia ja kaksi muuta MM harjaksisia. Näissä näkee hyvin harjasten eron. Japsit ovat pyöreitä ja söpöjä, kun taas kaksi poikasta ovat hieman vähemmän söpöjä...

Sinikeltajapsi on aika varmasti tyttö ja MM harjaksiset poikia. Keltamustajapsista en oikein tiedä kumpi mahtaa olla, mutta eiköhän sekin pian selviä. Täytyisi alkaa nimiäkin miettiä, onhan tässä jo neljä poikuetta odottamassa nimeämisiä.





tiistai 12. huhtikuuta 2016

Jättivaaveja

Tulipahan kuvattua Aadan ja Jättiksen poikaset läpi. Samanväriset poikaset myös saivat tipan kynsilakkaa korviinsa, mutta en tiedä kuinka hyvin mahtaa merkit pysyä kun vielä pesässä mylläävät. Samalla katselin taas sukupuolia ja näyttäisivät edelleen samoilta kuin viimeksikin. Kaikkien tyttöjen suhteen en kyllä vieläkään uskalla sukupuolia varmoiksi sanoa. Ensimmäisellä raitapaitalapsella on tausta erilainen kuin muissa kuvissa. Olin valinnut mielestäni kivan kuvaustaustan, mutta heti ensimmäisen poikasen jälkeen aurinko tuli pilvestä ja kyseinen paikka ei enää sopinut kuvaamiseen. Ei auttanut muu kuin siirtyä varjoon lampolan seinustalle.

Selvä ero poikueiden välillä jo on, sekä ulkonäön että luonteen suhteen. Ranskispoikasilla korvat ovat jo luppaa kohti menossa ja olemus on pyöreä. Nämä asuvat viileässä, mikä hidastaa korvien laskeutumista. Korvat voivat siis seikkailla vielä pitkään eri asennoissa. Luonteeltaan ranskispoikaset olivat rauhallisia kuvattavia ja pysyivät vähällä vaivalla paikoillaan. Belgianjäteiltä tämä taas ei onnistunut ja niillä jokaisella tuntui olevan päämääränä juosta pöydältä alas mahdollisimman nopeasti.

Poikaset ovat hieman päälle kaksivikkoisia ja yhtään poikaskuolemia ei näiden poikueiden kohdalla ole ollut. Muutamia pienempiä yksilöitä joukossa kuitenkin on ja etenkin viimeisen kuvan luonnonharmaa poika on huolestuttavan pieni. Sille yritin lisämaitoa tarjota, mutta vastahakoista jättikaniemoa on aivan mahdoton pitää paikoillaan. Täytyy vaan toivoa että poikanen itse tissille löytää. Poikueen pienimmillä yksilöillä vaan on monesti ikävä taipumus oikein varta vasten kaivautua poikaskasan pohjalle, jotta eivät vahingossakaan pääse ensimmäisten joukossa varaamaan omaa tissiä.

Ranskanlupat

tyttö
poika
poika
poika
tyttö
tyttö
tyttö
tyttö

Belgianjätit

tyttö
poika
tyttö
tyttö
poika
poika
tyttö
tyttö
poika
poika
Tänään pääsivät myös kahdeksan onnekasta poikakania muuttamaan ulkohäkkeihin. Neljä poikaa on vielä ilman ulkohäkkiä ja lisäksi jättitytöille täytyy myöhemmin ulkoiluaitaus rakentaa. Niiden suhteen ei kuitenkaan ole vielä kiire, sillä ulos lähtevät vasta kun poikaset ovat valmiita vieroitettaviksi. Turvallisuussyistä en poikasia ulos vie, sillä tarha on tarkoitus tehdä isompisilmäisestä verkosta, josta poikanen voisi päästä karkuun. Viime kesänähän kaksi poikasta karkasi lampolan seinän läpi, eikä niitä enää löytynyt. Nyt poikaset pidetään visusti tallessa suljettujen ovien ja tiiviiden seinien sisällä.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Uudet tulokkaat


Marsuista ja etenkin tyttömarsuista on tuntunut olevan kamala pula, mitä tässä nyt reilu kolme viikkoa on Violalle seuraajaa etsitty. Netin myyntipalstoilla vähintään 80% myytävistä marsuista on poikia ja harvat tytöt ovat sitten olleet liian kaukana. Myös eläinkauppojen marsutilanne on ollut aivan surkea. Yksi tyttömarsu olisi kohtuullisen matkan päässä ollut myynnissä, mutta se oli väriltään valkoinen ja ilmeisesti vielä punasilmäinen. En värille kamalasti lämmennyt, niin jäi se sitten ostamatta. Elliot täällä on Helmin häkkinaapurina ollut, joten sen vuoksi kalama kiire ei uuden marsun etsinnällä ole ollut. Selvästi Helmi on kuitenkin kaivannut kaveria ihan samaan häkkiin ja on muutenkin ollut tyytymätön kun sen käytössä on ollut vain toinen häkeistä (normaalisti ovat yhdistettynä yhdeksi isoksi häkiksi).

Sisko on marsuja kysellyt puolestani monesta paikkaa (on se hyvä kun lähipiirissä on hullu marsuihminen, niin pääsee itse vähemmällä). Eilen oli vuorossa jo Turku, kun lähempänäkään ei marsuja myynnissä ole. Faunattaresta tänne saapuikin eilen iltapäivällä kaksi pientä tyttöä. Ihan vaan yhtä marsua olen etsinyt, mutta tuolla eivät myy marsuja kuin pareittain. Mikä tietenkin on ihan hyvä juttu, mutta ongelmallinen silloin jos kotona jo kaveri olisi valmiina. Eli nyt täällä asuu ensimmäistä kertaa kolme marsua. Ihan hauska kyllä päästä seuraamaan tälläisen jo vähän laumaa muistuttavan porukan elämää. Yön pikkuiset olivat Helmistä erillään, mutta aamusta muunsin häkit taas yhdeksi isoksi asunnoksi. Hyvin ovat tulleet toimeen, joskin jotain pientä kitinää ja uhittelua välillä on nähtävissä.

Marsujen tiedot pitäisi tulla myöhemmin perässä, mutta ilmeisesti ovat seitsemänviikkoisia. Vähän epäselväksi oli jäänyt ovatko sisaruksia vai vaan muuten samanikäisiä. Mutta se selviää varmasti sitten kun tiedot saapuvat. Tytöt ovat peräisin paikalliselta kasvattajalta ja niistä huomaa kyllä että ovat hyvin pidettyjä. Marsumaiseen tapaan ovat vielä ihmistä kohtaan arkoja, mutta muuten kyllä rohkeasti tutkivat häkkiä. Helmin tavoin kesyyntyvät varmasti nopeasti.

Elliot lähti tietenkin heti pikkuisten saavuttua samalla kyydillä kotiin. Vaikka Elliot kiva marsu onkin, olen ihan tyytyväinen saadessani lähettää sen kotimatkalle. Ruuan suhteen se alkoi nirsoilla kamalasti. Kotonaan se oli jo aiemmin päättänyt ettei enää syö porkkanaa. Täällä listalta tippui pois myös tomaatti ja kurkustakin alkoi kelvavata vain reunat. Tässä vaiheessa porkkanasta taas tosin muuttui suuri herkku. Jatkossa on siis taas jonkun muun ongelma miettiä mitä herra milloinkin suostuu syömään. Lisäksi Elliotilla oli jonkinlainen pakkomielle pitää aivan hirveää meteliä silloin kun katselin suomenkielisiä ohjelmia. Ei koskaan silloin kun katsoin jotain missä olisi tekstitykset. Nyt Elliot on siis kotonaan metelöimässä. Täällä ollessaan se sai kivan lyhyen kesätukankin, kun Helmi sai sitä kalterin välistä parturoitua.


Myös kaninpoikasten muodossa on saatu lisää porukkaa laumaan. Wilmalla oli eilen 31. tiineyspäivä ja aamulla jo oletin poikasia löytyvän. Mitään ei kuitenkaan ollut syntynyt. Iltaa kohden Wilma alkoi olla jo aika tuskaisen oloinen, mutta pesää ei kuitenkaan vielä rakennellut. Tänään oli kuitenkin poikaset vihdoin putkahtaneet maailmaan. Kaksitoista niitä kaikenkaikkiaan oli, mutta yksi oli kaukana pesästä kuolleena. Poikanen oli paljon eläviä isompi, joten heti tuli mieleen olisiko se voinut olla tukkeena ja viivästyttää synnytystä. Wilma kun oli eilen jo sen oloinen, että olisi halunnut poikasten syntyvän. Poikanen voi kyllä syntyä pesän ulkopuolelle vahingossakin, mutta se voi olla myös merkki ongelmista synnytyksessä. Mutta kaikki kuitenkin on onneksi hyvin sekä äidillä että poikasilla, oli synnytyksessä sitten ollut ongelmia tai ei. Jännityksellä odottelen nyt että poikasten värit alkavat näkyä. Erisävyisiä vaaleita ja tummia pesässä oli. Tämähän on siitä mielenkiintoinen poikue, että mahdollisia värejä on belgianjättipoikueeksi paljon. Voi syntyä tavallisempia luonnonharmaita ja -keltaisia, mutta myös luonnonsinistä, chinchillaa ja schwarzgrannea. Ja eikös luonnonisabellakin taida vielä yhtenä vaihtoehtona olla. Olisi aika hauskaa jos joka väriä löytyisi. Belginjättipoikueissa harvemmin kovin montaa eri väriä esiintyy. Harmi että vanhemmat ovat pienikokoisia eivätkä muutenkaan kovin rodunomaisia. Omaan käyttöön jälkikasvu sopii hyvin, mutta näistä olisi voinut olla iloa jollekin belgianjättikasvattajallekin jos vähän rodunomaisempia olisivat.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Naatit kasvamaan


Porkkanat alkavat välillä kasvattaa pientä naattia jo jääkaapissa ollessaan. Nämä naatit on harvemmin kovin houkuttelevan näköisiä, sillä väriltään ovat enemmän kelatisia kuin vihreitä. Mikäli porkkanan kannalle tarjoaa jääkaappia paremmat olosuhteet, saattaa se kuitenkin innostua kasvattamaan kauniin vihreän naatin, jonka voi hyödyntää eläinten ruokana. Jättinaatteja ei näin kasva, mutta pienikin naatintynkä varmasti ilahduttaa kania tai marsua.

Meillä oli viime kesänä vähän porkkanoita kasvamassa, joista suurrin osa kuitenkin päätyi syksyllä kellariin unohtumaan. Joitain viikkoja sitten porkkanat menivät kaneille. Monessa porkkanassa oli hieman keltaista kasvustoa, joten pääsyin ensimmäistä kertaa kokeilemaan miten naatit saisi kasvamaan. Netissä kun aina välillä oli tullut nähtyä kuvia muiden naattiviljelmistä.

Naatti tarvitsee kasvaakseen ainoastaan hieman kantaa, joten koko porkkanaa ei tarvitse tähän tarkoitukseen uhrata. Kannat laitetaan esim. lautaselle ja lautasta kastellaan päivittäin. Yleensä taidetaan ohjeistaa pitämään lautanen jatkuvasti märkänä, mutta itse olen antanut lautasen olla päivittäin myös jonkin aikaa kuivana. Tällöin kannata eivät pääse mätänemään. Näissä omissa porkkanoissani ei ole vielä alkanut näkyä minkäänlaista mätänemistä, vaikka hyvän aikaa ovat jo lautasella olleet. Vettä näihin uppoaa yllättävän paljon, etenkin aluksi imivät vettä ihan hulluina. Naatit alkoivat kasvaa jo muutamassa päivässä ja ainoastaan ihan muutama kanta jätti naatin kasvattamatta.

Yhdessä vaiheessa marsuilla oli hetkellinen ruokakriisi, jolloin jouduin nyppimään kaikki vähääkään itemmät kasvustot niille ruuaksi. Hyvin kuitenkin kasvoivat takaisin. Viljelmää pystyy siis hyödyntämään pitemmän aikaa, kun uutta kasvaa tilalle. Nämä nykyiset naatit alkavat luultavasti piakkoin olla valmiita kerättäväksi, mutta jätän kannat vielä senkin jälkeen kasvamaan, jos vaikka kolmannen sadon jaksaisivat vielä kasvattaa.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Tyytymätöntä porukkaa

Muutama päivä sitten keräsin kasaan kaikki vapaana olevat kompostikehikot ja kokosin niistä ison aitauksen lampolan eteen. Seuraavaksi pyydystin koko yhdeksänpäisen tyttölauman (poikaset sentään jäi kanilaan) ja kiikutin ne juuri koottuun tarhaan. Ja kaikki tämä vaiva vain, jotta sain huomata ettei yhtäkään porukan kania voisi ulkoilu vähempää kiinnostaa. Niillä on jatkuva pääsy ulos asunnostaan, joten kaiketi tästä syystä eivät osanneet arvostaa aitausta ollenkaan. Vapaaksi olisivat kyllä mielellään halunneet, arhaimmillaan neljä kania rynkytti aitaa rivissä. Satunnaisesti pääsevät ihan vapaiksikin ulos (lähinnä kesäisin), mutta tuon kokoisen porukan vahtimisessa ja takaisin sisätiloihin ohjaamisessa on niin paljon hommaa, ette siinä tarvii melkein kaveri olla mukana. "Iloisena" yllätyksenä tuli myös se, että Hilma on jäänyt niin pieneksi, että pääsee ongelmitta kompostikehikosta läpi. Lopulta laitoin kaneille kuljetusboksin aitaukseen, jos vaikka innostuisivat sitä tutkimaan ja lopettamaan karkailuyritykset. Kyllähän aitauksesta pois pääsy unohtuikin ja kanit alkoivat suurella innolla tehdä maailmanennätystä siitä, montako kani mahtuu kerralla Atlas 10 kokoiseen boksiin. Viiteen kaniin pääsivät. Aina kun kuudes yritti mennä sisään, loppui joltakin sisällä olevalta happi ja kyseinen yksilö joutui boksista poistumaan. Tällä kertaa ulkoilu jäi siis melko lyhyeksi.



Hilman ilme kuvaa hyvin kanien mielipidettä tästä ulkoilusta





lauantai 2. huhtikuuta 2016

Pieniä jätinalkuja

Jättiksen poikaset täyttivät tänään viikon, itseasiassa aika tarkalleen samoihin aikoihin kun tätä postaustakin kirjoittelen. Aadan lapsille tulee viikko täyteen huomena aamusta. Otin poikasia pesästä sen verran pois, että katselin vähän sukupuolia, sekä nappasin muutamia kuvia. Ensimmäistä kuvaa lukuun ottamatta ovat kaikki muualla kuin pesässä otettuja kuvia, vaikka aika hyvin on pesäksi kuvausastiakin naamioitunut.

Aadan poikaset



Kyllä nuo Aadan tummat lapset mustia ovat, sen verran paljon ovat tummuneet. Vaaleista taas löytyy tuo oma lempparini keltamusta japanilainen ja loput kolme taitavat sinikeltaisia versioita olla. Yhdellä poikasella ei ole kyllä näkyvissä ensimmäistäkään raitaa, mutta koska yhdistelmästä ei ainakaan oman järkeni mukaan ole luonnonkeltaista mahdollista syntyä, on tuokin poikanen geneettisesti japanilainen. Ehkä sillekin vielä edes jokin pieni piste johonkin ilmestyy. Vanhempien värit huomioon ottaen poikueen värit on varsin erikoiset. Toki edellisen poikueen perusteella osasin jo japanilaista odottaa, mutta sitä ennen en edes ajatellut senkin olevan mahdollinen. Japanilaisgeenihän tulee Aadan suvun kautta, mutta sielläkin japanilaisia on vasta toisessa polvessa. Kaksi sukupolvea geeni on siis kulkenut piilossa ennen kuin pääsi sopivan uroksen ansiosta hyppäämään esiin. Musta väri taasen vaatii yksivärisyyttä aiheuttavan geenin kummaltakin vanhemmalta. Aadalla se tietenkin löytyy kun se sininen on, mutta Wellun suku on lähinnä luonnonvärisiä. Ainoastaan Wellun isänemä sattuu olemaan musta (eli yksivärinen) ja sieltä geeni on sattunut Wellulle tulemaan. Wellun ja Aadan jälkeläisissä pitäisi suvun perusteella olla isolla todennäköisyydellä valkoista punasilmää, mutta eipä ole pahemmin niitä näkynyt. Hyvä tietenkin niin!

Sukupuolia tosiaan katselin jo hieman alustavasti ja yllättävän hyvin olivat tunnistettavissa. Urokset ovat jo ihan selkeitä, eli yksikään urokseksi tunnistettu poikanen tuskin enää muuksi muuttuu. Naaraat kuitenkin on vähän epävarmempia, eikä ole mahdotonta että joku naaraaksi katsottu vielä urokseksi vaihtuu. Tämän ensimmäisen katselmuksen perusteella mustissa sukupuolet jakautuivat tasan, "feikki luonnonkeltainen" oli poika ja japsit tyttöjä. Yhteensä siis kolme poikaa ja viisi tyttöä. Ihan hyvä jakauma, joten toivottavasti tyttöjen määrä pysyy samana. Kaikille tytöille on jo ottajat tiedossa (enemmänkin olisi saanut tyttöjä olla), mutta pojat tulevat isompina etsimään koteja. Vaikka olisi se kyllä aika kiva jättää musta poika Wellun kaveriksi.

Jättiksen poikaset



Jättikseltä löytyy pesästä näitä ihan perinteisiä belgianjättivärejä, eli luonnonharmaita, valkoisia punasilmiä ja onhan siellä tuo yksi luonnonkeltainenkin. Pienellä mahdollisuudella valkoiset voisivat olla myös venäläisiä, mutta ainakaan vielä ei mitään siihen viittaavaa ole havaittavissa. Tällä poikueella meni alustavat sukupuolitiirailut tasan 5-5. Luonnonharmaissa oli kolme poikaa ja kolme tyttöä, luonnonkeltainen oli tyttö ja valkoisissa oli kaksi poikaa ja tyttö. Kun poikaset vielä vähän kasvavat ja lähtevät pois pesästä, saavat samanväriset korviinsa kynsilakkamerkit. Aina jotain pieniä eroja samankin väristen kanien välillä on, mutta saattaa olla jo hieman haastavaa kuusi luonnonharmaata poikasta erottaa toisistaan. Ennen luovutusta poikaset saavat vielä tatuoinnit korviinsa, mutta jo ennen sitä on hyvä pystyä eri yksilöt joukosta erottamaan. Näin saa esim. kasvua tarkkailtua.

Jättis on jälleen ollut hyvin tarkka poikasistaan, vaikka ei se nyt mitenkään hermostukaan vaikka niitä katselee. Poikueiden pesät on melko lähekkäin toisiaan, noin metrin etäisyydellä. Tosin Aadan eristin synnytyksen ajaksi pieneen aitaukseen, jonka ovi aukesi heti kun poikaset oli pesässä. Aitausta en kuitenkaan ole pois purkanut, joten vaikka poikueet ovat lähekkäin, on niiden välillä verkko. Aadan poikasia katsellessani Jättis tuli hieman äkäiseen sävyyn viereen päivystämään. Ei tainnut siis olla enää ihan perillä kumpaa pesää pitäisi puolustaa. Kunhan kuitenkin käy oikeat poikaset imettämässä, niin kaikki on hyvin,

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Ostosvinkki kaninomistajalle


Suomen Lemmikkikanit ry:n kaupasta löytyy pari mukavaa tuotetta, joihin kannattaa tutustua ellei sitä ole jo ehtinyt tehdä. Hinnoiltaan ovat myös sen verran halpoja, että ei pitäisi siitä näiden tilaaminen kiinni jäädä.

Kaninomistajan opas on ollut myynnissä jo pitemmän aikaa. Omani ostin jo yli vuosi sitten. Tämä oma oppaani on ensimmäistä painosta. Myöhemmin oppaasta tuli uusi painos, jossa sivujakin on muutama enemmän. Kuvia tuossa uudemmassa painoksessa luvataan ainakin olevan enemmän, mutta koska en sellaista ole itse nähnyt, en tiedä johtuuko sivumäärän kasvu kuvista vai onko jotain muitakin lisäyksiä tehty. Ajatuksena on ollut kyllä tilata tuo uudempikin versio, mutta ei ole vielä tullut sitä tehtyä.

Suomen kielellä on kovin suppeasti painettua kanitietoa tarjolla. Lähes kaikki oppaat on käännöksiä ja sisältävät paljon väärää tietoa. Suomalaisena teoksena ja vielä yhdistyksen julkaisuna Kaninomistajan opas sisältää kuitenkin varmasti oikeaa ja ajantasaista tietoa. Kirjanen on siis oikein hyvä ostos! Eniten oppaasta saa irti tuore kaninomistaja, mutta kokeneempikin kani-ihminen voi jotakin uutta oppia. Pienehköön sivumäärään on saatu mahtumaan paljon eri aiheita, joka tosin tarkoittaa sitä että aiheista käsitellään vain perusasiat. Kattava kirjanen joka tapauksessa ja voin tätä lämpimästi suositella.

Minun kanini kirja onkin aivan uusi juttu, joka on ollut myynnissä vasta hetkisen. Omani tilasin viime viikolla ja tänään sain kirjan käsiini. Kirjaan on siis tarkoitus koota oman kanin tietoja. Tuolla kaupassa kirjasta on esitelty aika suppeasti, joten jännityksellä odottelin millainen se mahtaa olla. Lähinnä mietitytti onko kirjassa paljonkin tyhjiä sivuja omia tekstejä ja kuvia varten. Näin ei onneksi ollut, vaan muutamien tyhjien sivujen lisäksi löytyi runsaasti valmiita otsikoita, joiden alle kirjoittaa. Kirja sopii parhaiten täytettäväksi vastahankitusta poikasesta, jonka elämänvaiheet kirjaan saa muistiin. Mutta varmasti toimii hyvin vaikka kirjoittelun aloittaisi vasta vanhemmastakin kanista. Kirjassa on paikkansa mm. kanin perustiedoille, sukulaisille ja sisaruksille, ruokinnalle, luonteelle ja kilpailutuloksille. Hinnalla ei kirjasta ole pilattu, joten noita pystyy hyvin ostamaan useammallekin kanille (jos ei ihan niin montaa kania kuitenkaan omista kuin minä).

Nämä olisi ihan mahtava antaa mukaan jokaiselle kasvatinostajalle, mutta olisivat kuitenkin sen kokoinen menoerä, että se näkyisi sitten jo kaninkin hinnassa. Täytyy siis vain vinkata näistä ostajille, niin halukkaat voivat itse tilata omansa.