torstai 31. maaliskuuta 2016

Punasilmät ulkosalla


Pihvi saattaa lähiaikoina muuttaa viimeinkin omaan kotiin, joten otin sen ja Wellun eilen kuvattavaksi aitaukseen (valkoiset kanit + kurainen maa = huippuyhdistelmä!). Pojat elävät edelleen sulassa sovussa keskenään, vaikka epäilin joutuvani ne erottamaan Wellun käytyä Aadaa tapailemassa. Pihvi kyllä haistoi Wellussa tyttökanin hajun ja aluksi Wellua astuikin, mutta Wellu ei tavalliseen tapaansa asiasta välittänyt ja pian tilanne rauhoittui. Näiden sopuisa yhteiselo on todennäköisesti täysin Wellun ansiota, sillä sitä ei kiinnosta tippaakaan onko kaveri uros vai naaras. Oikeastaan en ole sen koskaan nähnyt yhdellekään urokselle riitaa haastavan. Wellu on siis kani joka tulee toimeen kaikkien kanssa. Pihvi on myös sopuisa luonteeltaan, mutta aivan varmasti olisi jo kauan sitten tapeltu jos toinen samanlainen uros häkissä elelisi. Mikäli Pihvi tuosta nyt lähtee, saa Wellu mitä luultavammin jonkun jättiurospoikasen kaverikseen. Mahdollisesti jopa oman poikansa, riippuen miten ranskispoikueen sukupuolet jakautuvat.


Iältään Pihvi on jo kahta kuukautta vajaa vuoden vanha. Kotiin poikaa ei ole koskaan ollut tarkoitus jättää, vaan on kotona ollut vain koska kotia ei muualtakaan ole löytynyt. Tämä on siis aika hyvä esimerkki siitä, kuinka kasvattamaansa poikasta voi todellakin joutua pitämään kotona pitkään. Poikasia ei ikinä pidä mennä teettämään, mikäli ei niitä voi luovutusikää pidempään kotona asuttaa. Pihvin kohdalla tietenkin moni asia on vaikuttanut heikkoon kiinnostukseen. Valkoinen punasilmäinen on vähiten suosittuja värejä ja monen mielestä todella rumakin väri. Pihvi on myös jätiksi todella pieni (poika painaa vain nelisen kiloa). Jättikaneille on kyllä aina omat kannattajansa, mutta Pihvi on pelkkä keskikokoinen kani, eikä ulkonäöltäänkään varmasti monia miellytä. Luonteeltaan poika on kyllä aivan ihana, mutta valitettavasti monella kaninostajalla ulkonäkö on luonnetta tärkeämpi. Joitain kiinnostuneita Pihvistä on kyllä ollut, mutta poikaa olisi tarvinnut aina lähteä kuskaamaan jonnekin. En ole tähän viitsinyt lähteä, kun mikään pakko ei Pihviä ole ollut pois kanilasta saada.


Täytyy tähän samaa postaukseen laittaa myös tuoreet vauvauutiset. Halla oli saanut tänään viisi kaunista poikasta. Jos muutaman vuoden takaista vahinkopoikuetta ei lasketa (johon syntyi vain yksi elävä poikanen), on tämä ensimmäinen onnistunut kasvatti x kasvatti yhdstelmän poikue. Isänä näillä on siis Bumba, joka Hallan tavoin on omia kasvateita. Vielä en kuitenkaan uskalla iloita, sillä vastaavilla poikueilla on ollut aina huonoa tuuria. Kahteen kertaanhan kasvattiyhdistelmien poikaset ovat kuolleet heti synnyttyään ja tuo ainut onnistunut oli sitten tietenkin vahinkopoikue, jonka vanhemmat oli puolisisaruksia. Toivotaan että nämä nyt tekevät poikkeuksen ja selviävät isoiksi asti. Ainakin vielä olivat hyvissä voimissa. Kasvatusta vie aina ihan eritavalla eteenpäin kun saa yhdistää kaksi omaa kasvattia, eikä tarvitse käyttää toisena vanhempana kania joka ei välttämättä ihan kaikilla tavoin ole omasta mielestä täydellinen.

Poikasten tulevista väreistä en vielä osaa sanoa mitään, mutta yksi keltamustajapsi pesässä möllötti, sekä yhden perhoskuvioisen erotin myös. Aika näyttää mitä väriä muut edustavat.

Jättivauvat voivat nekin hyvin ja ovat kaikki elossa. Viikonloppuna niistä varmaan jotain kuviakin jo otan. Ranskispoikueen kolme valkoisiksi epäilemääni poikasta paljastuivat kuitenkin hyvin vajaiksi japanilaisiksi, mikä on oikein positiivinen juttu. Mahdollisesti ovat sinikeltaisia japseja, kun vasta myöhässä nuo vähäiset raidat ilmestyivät. Neljä tummaa ovat ilmeisesti mustia (elleivät sitten satu olemaan todella tummia sinisiä). Vähän kyllä ihmettelen jos tosiaan kaikki neljä mustia ovat, sillä tuosta yhdistelmästä ei pitäisi mitenkään hirveän suurella todennäköisyydellä mustaa ulos tulla. Mutta välillä nämä geenit jakautuvat erikoisellakin tavalla! Belgiapoikueen värit ovat sentään pysyneet samoina kuin ne jo heti syntymäpäivänä katsoin.

Ensiviikon loppupuolelle odotellaan vielä Wilman poikuetta ja sitten kaikki kevään poikueet ovatkin syntyneet. Kesälle on vielä muutama poikue suunnitteilla, mutta ensin kasvatetaan tämä joukko luovutusikään.

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Töissä eläinten parissa 3/4: Hevostalli


Hevostelu on hyvin suosittu harrastus, joten erilaisia talleja löytyy ympäri Suomea. Tallit tarjoavat mahdollisuuden hoitaa ja ratsastaa hevosia, sekä majoittavat yksityishevosia joita omistaja ei omassa pihassa voi pitää. Ravihevoset ovat vielä kokonaan oma maailmansa, joita yksi kasvattaa ja toinen treenaa sekä kilpailuttaa. Ratsastuskoulut ovat eniten esillä olevia talleja, sillä täytyyhän asiakkaat houkutella paikalla hyvällä mainonnalla. Yhtä paljon on kuitenkin muitakin talleja, vaikka niiden olemassaolosta ei aina tiedäkään.

Ratsastuskoulut saavat tuloja tietenkin ratsastustunneista ja monesti tallit järjestävät vielä kesäisin leirejä. Myös kursseja ja muita erikoisjuttuja voidaan pitää vuoden mittaa. Ratsastuskoulut saattavat myös vuokrata karsinoita yksityishevosille. Vuokrapaikkoja voi olla muutama tai niille on voitu varata vaikka kokonaan oma tallinsa. Olemassa on myös talleja, joiden toiminta perustuu kokonaan tallipaikkojen vuokraamiseen. Ratsuhevosia kasvatetaan Suomessa harvemmin isommassa mittakaavassa, mutta ravipuolelta löytyy isoajakin kasvatustalleja, joille syntyy vuosittain useita varsoja. Tällöin talli saa tulonsa varsojen myynnistä. Oriasemien tehtävänä on koota laadukkaat siitosorit saman katon alle ja majoittaa niitä tervehtimään tulevat tammat (joilla mahdollisesti varsa mukana) siihen asti että astutus/siemennys on saatu hoidettua. Kilpailevat ravurit tai kilpauraan tähtäävät nuoret lähetetään usein valmennustalleille, joiden sijainti luonnollisesti on raviratojen läheisyydessä. Ravipuoli on siitä erikoinen, että moni omistaa hevosen, jonka kanssa ei kuitenkaan itse ole lähes yhtään tekemisissä. Tallin toimintamuoto määrittää sen, ovatko asiakkaita ihmiset vai itse hevoset. Esimerkiksi ratsastuskouluilla hevoset ovat työkavereita ja ratsastajat asiakkaita, kun taas yksityishevosia majoittavalla tallilla myös hevoset voidaan katsoa asiakkaiksi.

Talleilla työskentelee useammankin eri ammatin edustajia. Perinteisten hevosenhoitajien ja ratsastuksenopettajien lisäksi löytyy mm. valmentajaa, ratsuttajaa ja kengittäjää. Tässä postauksessa keskitytään hevosenhoitajan työhön, josta itselläni on kokemusta muutamaltakin eri tallilta.


Valtaosa talleista on edelleen tavallisia karsinatalleja, joissa hevoset viettävät yönsä sisätiloissa ja ainakin osan päivästä ulkona. Tyypillinen työpäivä tallilla alkaakin hevosten tarhaan viennillä. Mahdollisesti hevosille voidaan myös antaa väkirehuja ennen ulos vientiä. Aamuheinänsä hevoset saavat yleensä tarhoihin. Heinät joutuu mahdollisesti jollakin tavalla kuljettamaan joka tarhaan erikseen tai hevosilla voi olla myös vapaa heinä ja isot pyöröpaalit valmiina tarhoissa. Tarhaamisen jälkeen alkaa aikaa vievin työ, eli karsinoiden siivous. Karsinoissa käytettävä kuivike sekä tallin tapa siivota karsinat määrää sen, kuinka kauan yhden karsinan parissa saa ahertaa. Ihanteellista kuitenkin olisi saada yksi karsina 5-10 minuutissa valmiiksi. Normaalisti karsinat siivotaan kottikärryihin, jotka käydään kippaamassa lantalaan. Joissakin uusimmissa talleissa on koneellinenkin lannanpoisto käytössä, mutta se on vielä harvinaista. Karsinoiden siivouksen jälkeen siistitään tietenkin vielä siivouksen yhteydessä likaantunut käytävä.

Tallin karsinoiden lisäksi tallialueelta löytyy varmasti aina jotakin muutakin siivottavaa. Jos tallilla käy asiakkaita, pidetään tallialue siistinä ja edustuskelpoisena. Yksityistallilla siisteys ei välttämättä ole niin tärkeää. Pihamaalle levinneitä heiniä haravoidaan ja joillakin talleilla myös tarhoja siivotaan hevosten jätöksistä. Kentät ja maneesit pidetään tietenkin myös puhtaina.

Varusteet likaantuvat käytössä ja niitä täytyy putsata säännöllisesti. Nahkaisia varusteita saatetaan putsaamisen lisäksi myös rasvailla. Satulahuovat ja loimet kaipaavat myös pesua aika ajoin. Ylipäätään kaikki varusteet vaativat ainakin välillä jonkinlaista siistimistä, jotta pysyvät asiallisessa kunnossa. Varusteiden kunnossa pitäminen kuuluu tietenkin hevostenhoitajalle.

Hevonen tulisi ruokkia vähintään kolmesti päivässä, mielellään tietenkin useamminkin. Tavalliseen kahdeksantuntiseen työpäivään ei kaikki ruokinnat tietenkään ehdi sisältyä, mutta ainakin pari kertaa pääsee työpäivän aikana ruokaa tarjoamaan (ellei hevosilla sitten ole jo aiemmin mainittu vapaa heinä). Väkirehuja hevoset eivät välttämättä saa kuin kerran tai kaksi päivässä, eli lähinnä heinää niille muilla ruokintakerroilla tarjotaan. Väkirehujen suhteen saattaa kuitenkin olla jonkinlaisia valmisteluita tehtävänä jo ennen niiden tarjoamista, esimerkiksi turvottamista. Talleissa on yleensä automaattiset vesikupit, mutta edelleen löytyy niitäkin talleja joissa vesi juotetaan ämpäreistä. Tarhoihin ja laitumille vesi pitää yleensä jollakin tyylillä viedä, mutta niissäkin käytetään jossakin määrin automaattisia kuppeja tai hyödynnetään alueen läpi kulkevaa ojaa tai muuta veden lähdettä.

Ratsastuskoulussa hevosenhoitajan tehtäviin saattaa kuulua tunneille tulevien hevosten haku sisälle ja ellei jopa niiden ratsastuskuntoon laittaminen, niin ainakin ratsastajien avustaminen tarvittaessa. Ennen ratsastusta hevonen on siis harjattava, sekä puettava sille tarvittavat varusteet. Aloittelevat ratsastajat tarvitsevat yleensä runsaasti apua, sillä esim. suitsien pukeminen vaatii lapselta hieman harjoittelua ennen kuin se alkaa ulkomuistista sujua. Suojat ja muut pienemmät varusteet voivat välillä joutua väärille paikoille tallissa ja hevosenhoitaja on yleensä se jota asiakkaat pyytävät apuun niiden etsimisessä. Myös ravitalleilla hevosenhoitaja pääsee todennäköisesti laittamaan hevosia valmiiksi ajamista varten. Itse valmentaja kun keskittyy mieluiten vain siihen hevosen ajamiseen. Jos tallilla ei yhtäkään ratsastus- tai ajokuntoista hevosta ole, ei niiden varustamista tietenkään töihin kuulu. Ratsastus tai muu hevosen liikutus saattaa jossain määrin kuulua hevosenhoitajalle, mutta eivät kuitenkaan yleensä ole työssä suurena osana. Ilmaisen ratsastuksen toivossa ei siis kannata hevosenhoitajaksi ryhtyä.


Hevosenhoitajan työ on melko raskasta, eikä tästä syystä kaikille sovi. Terveydentilan tulee olla myös hyvä, sillä vaikkapa kipeällä selällä ei karsinoita pahemmin siivoilla. Hevoset ovat isoja eläimiä jja osa niitä sattaa jopa hieman pelätä. Tälläiselle ihmiselle hevosenhoitajan työ ei sovi, sillä hevonen huomaa kyllä epävarman käsittelijän ja osaa olla entistä hankalampi. Hevosten luonteet vaihtelevat laidasta laitaan. Ratsastuskoulujen hevoset ovat yleensä melko kilttejä, mutta ravihevosen luonne voikin olla jotakin aivan muuta. Joillakin talleilla majailee myös oreja, jotka ovat välillä aika hurjiakin tapauksia. Hevosenhoitajan täytyy pystyä käsittelemään ongelmitta hevosta kuin hevosta, oli sen luonne sitten mitä tahansa. Liika rohkeus ei tietenkään ole hyväksi, sillä se saattaa aiheuttaa vaaratilanteita. Tallin toiminnasta riippuen vaaditaan mahdollisesti myös asiakaspalveluhenkisyyttä, jos tallilla jonkinlaista asiakastoimintaa on. Ulkoilmasta täytyy tietenkin myös tykätä, sillä tallissa sisälläkään harvemmin erityisen lämmin on. Hevosenhoitajan koulutus on alalla aina eduksi, mutta harrastuspohjaisellakin kokemuksella pärjää mainiosti. Moni harrastaja onkin huomattavasti kokeneempi kuin alaa opiskellut.

Työpaikkoja alalla on melko nihkeästi tarjolla. Tarvetta työntekijöille olisi kyllä, mutta varaa ylimääräisen ihmisen palkkaan ei ole. Palkattomaan työhön pääsee kyllä ongelmitta ja esim. hevostalli.net on täynnä ilmoituksia joissa tallit etsivät erilaisia harjoittelijoita yms. Palkallisiakin töitä on säännöllisesti tarjolla. Niihin on kuitenkin paljon hakijoita ja kokemuksen täytyy olla aika laaja, jotta paikan onnistuu kaikkien hakijoiden keskellä nappaamaan.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Jättivauvat


Eilen iltapäivästä syntyi Jättikselle kymmenen poikasta. Aika hauskasti se sai ajoitettua poikueen lähes tarkalleen samalle kellonlyönnille kuin viimeksi. Mutta mitä sitä aikaa vaihtamaan, 31. tiineyspäivän iltapäivä on juuri sopiva aika synnyttää! Pesästä löytyy kuusi luonnonharmaata ja neljä vaaleaa poikasta. Vaaleista ilmeisesti kolme on valkoisia punasilmäisiä ja yksi luonnonkeltainen. Mikäli nuo kolme todella ovat valkoisia punasilmäisiä, tarkoittaa tämä sitä että Sebu todellakin valkoista punasilmäistä kantaa. Niinpä kun Wilma myöhemmin saa oman poikueensa, on mahdollista että siihen chinchillaa tai grannea eksyy.


Aada viivyttikin synnytystä tälle päivälle asti. Vaikutti siltä että vasta ihan aamusta oli poikaset syntyneet, joten yllättävän pitkään meni. Poikasia pesästä löytyi kahdeksan. Neljä poikasista oli tummia, mahtavatkohan nuo nyt sitten sinisiä olla. Kolme poikasta oli vaaleita, mahdollisesti siis valkoisia punasilmiä. Lisäksi poikueeseen kuuluu kuvassakin näkyvä helmi, eli japanilainen (luultavasti keltamusta sellainen). Hieman kyllä japanilaisten vähäinen määrä harmittaa, kun viimeksi niitä syntyi paljon enemmän. Mutta jos vaan tämä japsi selviää isoksi ja Wilma synnyttää vielä sopivan kumppanin, niin kyllä tällä yhdelläkin pääsee jo hyvin alkuun väriprojektissa. Viimeksi Aadan poikue tosiaan epäonnistui, mutta nyt se oli rakentanut ihan kelvollisen pesän. Karvaa se ei ollut mitenkään hirmuisesti ainakaan vielä nyppinyt, mutta kyllä tuollakin määrällä poikaset lämpiminä pysyvät.

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Pikkuiset pääsiäispuput

u. Mustafar
n. Tatooine
u. Dagobah

Pakko oli tänäkin vuonna ottaa muutamia pääsiäiskuvia, kun pääsiäispuput omasta takaa löytyy. Poikasten käväistessä sisällä kuvattavana punnitsin ne myös samalla. Perhoset ovat painoltaan samaa luokkaa, mutta japsi oli huomattavasti kevyempi. Se on kuitenkin ollut ihan alusta asti paljon muita pienempi, joten toivottavasti on vain luonnostaan pieni. Sille kuitenkin alan etsiskellä uutta kotia vasta luovutusikäisenä tai myöhemmin, kun olen varmistunut kaiken olevan varmasti kunnossa. Tyttö näistä jää kotiin ja Dagobahista alan laittaa ilmoituksia muutaman viikon päästä. Toki mikään ei estä siitä nytkään jo kyselemästä.

Kolmikko on luonteeltaan hirmuisen kivoja ja reippaita seikkailijoita. Muu lauma on ottanut ne lämpimästi vastaan ja joku on lähes aina poikasten kyljessä nukkumassa. Etenkin näiden emänemänemänemä Limona on ihana, kun se ottaa poikaset luppakorvien ja kaulamakkaran alle nukkumaan. Toki laumasta löytyy myös pari katkeraa yksilöä, joita harmittaa että itselle ei ole poikasia syntynyt. Pesääkin oli jo rakennettu, mutta taitaa vatsojen pyöristymisessä olla kyse enneminkin talvella kertyneestä ylimääräisestä painosta, kuin poikasista. Ainoastaan Halla on tuosta porukasta oikeasti tiine ja sille toivottavasti onkin vajaa viikon päästä poikasia syntymässä.

Myös ihan tuoreita pääsiäispupuja on tänne odoteltu, sillä tänään Jättiksellä ja Aadalla on 31. tiineyspäivä. Mitään ei kuitenkaan ole kuulunut ja alan jo epäillä onko vatsassa tuntuneet potkut sittenkin kuviteltuja. Jättis tosin pidätteli viimeksikin neljäätoista poikasta 31. tiineyspäivän iltapäivään, joten ehkä tänään vielä jotain tapahtuu. Näitä poikueita olen kovasti odottanut, joten toivottavasti onnistuvat.

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Kanimaiset yhdistykset


Vuodenvaihteen tuntumassa liityin jäseneksi kahteen kani-ihmisille suunnattuun yhdistykseen, eli Suomen Lemmikkikaneihin ja Suomen Kaniyhdistykseen. Kummankin yhdistyksen jäsenetuihin kuuluu neljä kertaa vuodessa ilmestyvä lehti, joiden vuoden ensimmäiset numerot kolahtivatkin postilaatikkoon lyhyellä aikavälillä. Jäsenmaksut näissä kummassakin on parinkympin luokkaa vuodessa, eli ei ollenkaan paha hinta. Aikaisemmin ei ole kuitenkaan tullut yhdistyksiin liityttyä, sillä en ole mielestäni niihin kuulumisesta varsinaisesti hyötynyt mitenkään.

Kaniyhdistykseen liityin ihan siitä syystä, että nyt kun tänä vuonna syntyy pari puhdasrotuistakin kanipoikuetta, niin saa niille sitten antaa viralliset paperit mukaan. Oletuksena on, että ovat ihan lemmikkitasoisia, mutta onpahan sitten paperit ja tatuoinnit kunnossa jos tarvetta myöhemmin ilmenee. Riippuu hieman jatkosta kauanko jäsenenä yhdistyksessä pysyn, sillä jos nämä jäävät viimeisiksi puhdasrotuisiksi poikueiksi, en näe mitään tarvetta Kaniyhdistykseen kuulua. Lähinnä yhdistys kun palvelee rotukanien omistajia ja kasvattajia. Yhdistyksen Kanimakaziini lehti on ihan laadukkaan oloinen ja sisälsi pari kiinnostavaakin juttua. Suurin osa sisällöstä oli kuitenkin näyttelytuloksia tai yhdistysasiaa, eli ei niin mielenkiintoista luettavaa. Tämä toki onkin sellainen yhdistys, johon ei lehden perässä liitytä.

Lemmikkikaneihin liityin aivan eri syystä, eli juuri sen lehden takia. Yhdistys on nimensä mukaisesti lemmikkikanien omistajalle suunnattu, eikä siihen kuulumisesta hyödy muuten kuin lehden tai halvempien näyttelymaksujen muodossa. Yhdistyksen lehti, Papanaattori, on kuitenkin todella laadukas, joten rahoilleen saa kyllä vastinetta vaikka ei näyttelyissä kävisikään. Lehdestä tosiaan paljon kehuja olin ennakkoon kuullut ja sen takia päätin itsekin Lemmikkikaneihin liittyä. Eikä tarvinnut pettyä, sillä heti ensimmäisessä numerossa oli paljon kiinnostavaa luettavaa!

Innolla jään siis odottelemaan tuleviakin numeroita kummastakin lehdestä!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Varamiespalvelusta päivää!


Koska marsuja on hyvä olla aina vähintään kaksi, tuli meille heti Violan kuoltua lainamarsu Helmin kaveriksi. Lainamarsu on nimeltään Elliot ja sukupuoleltaan poika. Siksipä eivät tietenkään ihan samaan häkkiin päässeet, mutta häkkinaapureiksi kyllä. Paljon marsuilla onkin asiaa toisilleen ja pitkin päivää rupattelevat häkin kalterit välissään.

Elliotilla ei omaa häkkikaveria ole, sillä ei muista pojista oikein tykkää. Siksi poika oli oikein joutilas tulemaan tänne pikkutyttöä viihdyttämään. Joku saattaakin muistaa, että Elliot oli tällä joulunvietossakin muiden siskoni marsujen mukana, joten ihan vieraaseen paikkaan ei Elliot joutunut tulemaan. Luonteeltaan poika on hyvin seurallinen ihmisiä kohtaan. Sille on aivan sama onko hoitaja tuttu vai vieras, kunhan ruokaa tulee ajallaan. Elliot on kuitenkin myös hyvin herkkä mieleltään ja se hermostuu melko pienistäkin asioista. Silityksen suhteen se on erittäin tarkka oikeasta kohdasta. Mikäli sen pitkään laahukseen erehtyy koskemaan, lähtee poika loukkaantuneena pois paikalta. Pään rapsuttelua se kuitenkin rakastaa. Elliot on todella kovaääninen marsu, joskin nyt vieraammassa paikassa se on hieman osannut hillitä itseään.

Yleensä marsut tykkäävät jaloitella häkin ulkopuolella, mutta tätä poikaa ei innosta yhtään poistua häkistä. Elliot on ollut siskollani vasta vähän aikaa ja mahdollisesti sitä ei edellisessä kodissa ole kamalasti häkin ulkopuolella pidetty. Poika siis luultavasti vaan pitää häkkiä turvallisempana ja miellyttävämpänä paikkana asua.

Ulkonäöltään Elliot muistuttaa paljon edesmennyttä Mersua ja ehkä luonteessakin on joitain samoja piirteitä havaittavissa. Haaveena olisi mahdollisesti joskus lainata Elliottia astutukseen ja yrittää periyttää näitä Mersumaisia ominaisuuksia poikasille. Ensin täytyisi tietenkin omistaa sopiva naaraskin, joten aivan lähiaikojen juttu tämä ei ole. Elliot on onneksi vielä nuori (täyttää muistaakseni kaksi tänä vuonna?), joten aikaa poikueen suunnitteluun on vielä useampi vuosi.



lauantai 19. maaliskuuta 2016

Monenlaista pupua kuvissa




Muutama poika päätyi valokuvamalleiksi, sen jälkeen kun pitemmän aikaa olin ensin etsiskellyt sopivaa kuvauspaikkaa. Meillä on vähän hankala piha, eikä sopivia kuvauspaikkoja ole kuin ihan muutama. Tämä varmaan näkyykin monissa kuvissa, joissa taustat ovat samoja. Täytyisi lähteä kauemmas etsimään hyviä kuvauspaikkoja, mutta en ole kamalan innostunut pakkaamaan kaneja mukaan. Helpompi on kuvata kanilan läheisyydessä, niin uuden kuvattavan saa haettua helposti paikalle. Kuvausalusta tuottaa myös ongelmia, sillä monta vuotta palvellut ja lukuisissa kuvissa näkyvä puinen alusta lahosi syksyllä niin pahaan kuntoon, että joutui poltettavaksi. Poltettavaksi joutui uutena vuotena myös puupölkky, jonka päällä kuvasin aina poikasia. Täytyisi varmaan uusi alusta kesäksi rakennella.

Nämä tämänpäiväiset kuvat hieman epäonnistuivat, sillä pinkki alusta heijastui ikävästi kaneihin. Varsinkin Helmeri näyttää laittaneen huulipunaa ennen malliksi päätymistä. En kuitenkaan viitsinyt enää uutta alustaa lähteä hakemaan, kun kaikki oli jo muuten valmiina.

Helmeri on aikuistunut ulkonäöltään huomattavasti. Puoli vuotta se juuri hiljattain täytti, joten alkaa aikuisen mitoissa olla. Luonteeltaan se kuitenkin on vielä aika lapsellinen, eikä erityisen urosmaisesti käyttäydy. Voihan tietty kyseessä olla myös vain harvinaisen rauhallinen uroskin, aika näyttää miten on. Helmeri on nykyään oikein kiva kani. Aluksi se oli inhottavan arka ja oli sen takia vaarassa jäädä viimeiseksi hermeliiniksi tässä talossa (Lunasta kun jäi jo vähän huonot fiilikset rodusta). Onneksi luonne kuitenkin muuttui parempaan ja voin vielä jatkossakin miettiä hermeliinin/hermuristeytyksen hankkimista.

Rolle täyttää kesäkuun alussa viisi vuotta ja on yhdessä Limonan kanssa kanilan vanhimmat kanit. Ikä alkaa Rollessa jo hieman näkyäkin. Se ei ole enää yhtään niin kaunis ja kiiltävä kuin nuorempana. Muuten herra kuitenkin on oikein hyvässä kunnossa. Toista korvaansa se on jo yli vuoden pitänyt osittain lupassa, vaikka nuorena oli täysin pystykorva. Joko korvalle sattui jotakin tai sitten Rollelta löytyy jostakin kauempaa suvusta luppakorvaa, joka kuitenkin alkoi näkyä vasta vanhemmalla iällä.


 





 


Jäteistä kuvattavaksi pääsivät pojat Söpö ja Sebu. Pojat ovat kumpikin pienehköjä jättejä, painoltaan noin viisikiloisia. Komeita poikia kuitenkin kumpikin! Viikon päästä Sebusta tulee mahdollisesti isä, mikäli Jättis innostuu tekemään pesällisen pääsiäispupuja. Söpölle hankkisin mielelläni myös jälkeläisiä, mutta ainakaan vielä ei sopivaa naarasta kanilasta löydy. Hienon värinsä takia sekin tulee kuitenkin luultavasti vielä joskus myöhemmin jälkeläisiä saamaan. Viimeistään siinä vaiheessa luulisi tarvetta olevan, jos joskus pääsen tavoittelemaan haaveissa olevia mustavalkojapanilaisia jättejä.

torstai 17. maaliskuuta 2016

Ilona ja Viola


Ilona ja etenkin Viola ehtivät kuulua lauman elämään useamman vuoden ajan. Yhteistä taivalta tytöillä kesti kolme vuotta, mutta Viola oli jo ennen Ilonan tuloa Mersun kaverina.

Mersu oli meillä aluksi muutaman vuoden ainoana marsuna. Marsulla pitäisi tietenkin aina olla toinen marsu kaverina, mutta Mersu eli oikein tyytyväisenä yksinkin. Pojasta on ollut jo kauan postaus suunnitteilla ja ehkä sen vielä joskus saan valmiiksi. En siis tässä postausessa Mersun elämästä sen enempää kerro. Lopulta Mersulle päätettiiin hankkia kaveri ja ajatuksena oli pieni poikamarsu, jotta marsut voisivat olla samassa häkissä. Läheisessä eläinkaupassa oli käyty vilkuilemassa marsuja jo kauan ja sieltä päätettiin kaveri hakea. Tarjolla sattuikin heti sopivasti olemaan lauma poikamarsuja. Kun sopiva pikkuinen valittiin, kauppias tarkasti vielä sen sukupuolen. Tässä vaiheessa havaittiin pienen pojan olevankin tyttö. Todellisuudessa kaikki poikaset olivat olleetkin tyttöjä koko ajan, mutta kauppias oli muistanut sukupuolet väärin. Kauppiaan kotona olisi kyllä ollut urospoikasiakin, mutta koska ne olisivat tulleet kauapalle vasta muutaman päivän päästä ja sopiva pikkuinenkin oli jo valittu, päätettiin se sukupuolesta huolimatta ottaa. Häkkejä oli kotonakin kyllä kaksi valmiina, joten mitään ongelmaa ei tyttömarsunkaan hankinnassa varsinaisesti ollut.

Viola oli jo heti tullessaan todella reipas luonteeltaan, joskin tietenkin ymmärrettävästi hieman arka etenkin ihmisiä kohtaan. Mersun kanssa ne pääsivät heti tutustumaan (häkki toki välissään). Mersulla kesti aika kauan tajuta että pieni karvapallo oli samaa lajia kuin se itsekin. Lisäksi se masentui joksikin aikaa, sillä oli tottunut olemaan ainoana marsuna. Muutamassa viikossa alkujärkytyksestä toivuttiin ja marsuista tuli hyvät kaverit. Yleensä kummallekin rajattiin oma huone käyttöön verkosta tehdyllä oviesteellä, jonka läpi ne saivat halutessaan seurustella. Välillä niitä pidettiin myös vuorotellen lattialle lasketun häkin verkko-osan alla. Tällöin niillä oli aina kova halu päästä juuri sille puolelle missä toinen oli. Kun tuli aika vaihtaa puolia, piti vaan nostaa häkin päätyä, jolloin toinen vipelsi sisään ja toinen ulos.



Välillä marsut pääsivät pakenemaan samalle puolelle. Violalla kuitenkin oli jokin ongelma, eikä se ollut koskaan kiimassa. Siksipä vaaraa poikasista ei ollut. Ulkona Mersu ei jostain syystä koskaan edes yrittänyt mitään, joten siellä paria pystyi vahditusti pitämään yhdessä. Mersun tavoin Viola oli todella luotettava marsu, joten sitäkin saattoi huoletta pitää vapaana ulkona. Jälkikäteen olen miettinyt, että olisi ollut parilla kiva teettää yksi poikue. Kumpikin oli niin täydellisiä marsuja, että olisi hienoa jos laumasta löytyisi näiden jälkeläisiä. Ei kuitenkaan haluttu Violan henkeä riskeerata poikueella (marsuilla kun paljon on ongelmia synnytyksen kanssa), joten koskaan ei poikuetta vakavammin harkittu.

Mersu ja Viola ehtivät olla yhdessä kaksi vuotta. Kun Mersu kuoli, alettiin etsiä Violalle uutta kaveria. Tyttöä tietenkin, jotta vihdoinkin marsuja asuisi vain yhdessä häkissä. Kaveri haettiin samasta paikkaa kuin Violakin. Koska eläinkauppa kasvattaa myytävät eläimet itse, saattoi Ilona hyvinkin olla jotakin sukuakin Violalle. Tytöt olivat ensimmäisen yön eri häkeissä ja pääsivät sen jälkeen yhteen asumaan. Viola hyväksyi Ilonan kaverikseen heti ongelmitta.

Ilonan luonne oli vähän pettymys kahden huippuluonteisen marsun jälkeen. Yrityksistä huolimatta Ilonaa ei saatu koskaan kesyyntymään kunnolla. Monen marsuihmisen mittapuulla Ilona olisi varmasti ollut ihan tavallinen marsu luonteeltaan, mutta kun on tottunut vähän tavallista parempaan ei arempi marsu ollut erityisen toivottu. Ihan mukava marsu Ilona kuitenkin oli ja rohkean Violan kaveriksi sopi oikein hyvin. Tyttöjen ollessa vapaana Viola päätti suunnan ja Ilona teputti silmät suurina perässä. Vanhempana Ilonan luonne alkoi muuttua rennompaan suuntaan ja ajoittain se nautti silityksestäkin pakenematta mökkiin.



Isoimman osan ajastaan tytöt asuivat häkissä, josta ne päästettiin aina päiväksi lattialle vapaaksi. Hetken aikaa niillä oli myös täysin vapaasti valittavissa halusivatko olla häkissä vai lattialla, kun niiden häkkiä pidettiin lattialla luukku auki 24/7. Tämä hauskuus kuitenkin oli lopetettava Manun saavuttua. Tämä järjestely ei kyllä oikein toiminutkaan. Aluksi marsuista oli hauskaa mennä lattian ja häkin väliä, mutta pian ne kyllästyivät ja halusivat olla aina vaan häkissä.

Ilona oli kuolemaansa asti todella hyväkuntoinen marsu, ellei oteta huomioon sen turhan pulleata olemusta. Ilonalla oli pakko olla ihan geeneissä taipumus lihavuuteen, sillä se ei oikeastaan mitään sellaista syönyt, minkä olisi pitänyt lihottaa. Hiirillähän läskigeeni on ihan olemassa oleva juttu, joten ehkä marsuillakin voisi jotain vastaavaa esiintyä. Myös Viola oli varsin hyväkuntoinen kaveri. Pieniä vikoja sillä kuitenkin oli, kuten jonkin asteiset fatty eyet, sekä kuiva iho. Kuivan ihon takia sillä poikasena repeilivät korvanlehtien reunat, joten korvat oli sen koko elämän hieman rosoiset. Viola onnistui myös elämänsä aikana tökkäämään kummatkin silmät heinään. Toinen silmä sillä alkoi olla vähän samea oloinen, joka saattoi olla jäänne silmävammasta tai sitten ihan iän tuomaa kaihia.

Tytöt poistuivat keskuudestamme varsin lyhyellä aikavälillä, Ilona tammikuun viimeinen päivä ja Viola tällä viikolla. Mitään yhteyttähän näiden kuolemilla ei kuitenkaan ole, ihan sattumaa että näin kävi. Reilun kuukauden Viola ehti vielä nauttia nuoren pikkumarsun seurasta, joka vanhukselle olikin varmasti kiva piristys.

Tytöistä jäi monet kivat muistot, ja nyt marsharrastus alkaa jälleen ihan puhtaalta pöydältä. Pikkumarsu, joka on mahdollisesti saanut nimekseen Helmi, saa uuden kaverin jossakin vaiheessa. Vielä en tiedä kauanko siihen menee, sillä marsuja on todella vähän tarjolla tällä hetkellä. Siskoni Elliot marsu tuli kuitenkin tänne lainaan siihen asti että kaveri löytyy, joten pikkuisella on seuraa viereisessä häkissä.



Postauksen yhteyteen lisäsin muutaman vanhan videon, joista uusin taitaa olla muutaman vuoden takainen. Näistä huomaa kuinka Viola oli jo pitkään huomattavasti vanhan marsun oloinen. Näissä videoissa se on vielä niin nuoren ja pirteän oloinen.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Violan muistolle


Viola
30.10.2010-16.3.2016

Nyt olen vapaa ja mukana tuulen,
saan kulkea rajalle ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa, vaan luoksenne saavun,
mukana jokaisen nousevan aamun
ja jokaisen tummuvan illan myötä,
toivotan teille hyvää yötä.

Valitettavasti kävi niin, että Viola päätti siirtyä Ilonan luokse marsujen loputtomille salaattimaille. Toiveissa oli että Viola olisi elänyt vielä ainakin vuoden tai pari, mutta aina ei mene niin kuin toivoo. Kyllähän tämä lähes viiden ja puolen vuoden ikä oli marsulle jo ihan kunnioitettava. Kunhan maa sulaa, pääsevät Ilona ja Viola yhteiseen hautaan, Violan poikaystävän Mersun viereen.

Lepää rauhassa Viola, maailman toiseksi paras marsu! <3

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Poikasia kevätauringossa

Poikaset päätyivät tänään jälleen kuvattaviksi ja ensimmäistä kertaa ulos asti. Ne täyttivät eilen kaksi viikkoa ja ovat jo pieniä lenkkejä tehneet pesän ulkopuolella. Japanilainen on kaikkein eniten liikkeessä ja kahteen kertaan olen sen jo tavannut kaukana pesästä muun lauman seurasta. Muut eivät poikasiin ole mitenkään ihmeellisesti suhtautuneet. Ihmettelevät vaan mikä pikkuotus yrittää päästä imemään. Poikaset on aina niin ihanan ennakkoluulottomia ja olisivat valmiita ottamaan emokseen kenet vaan jolta maitoa tulisi.

Poikueen naaraalta jouduin liottamaan silmät auki keitetyllä vedellä. Se oli ensimmäinen poikanen jolta silmät avautuivat, mutta pariin päivään en silmiä ole enää auki nähnyt. Joskus aina käy niin että pesässä möyriessään poikaset saavat jotain tahmaa silmiinsä, joka muuraa ne takaisin kiinni. Kaksiviikkoisella silmien tulisi kuitenkin jo avautua. Olen kuullut että voivat jopa sokeutua jos eivät ajallaan avaudu. Keitetyllä (ja sen jälkeen tietenkin jäähdytetyllä) vedellä kostuttamalla silmät kuitenkin yleensä aukeavat ongelmitta.

Nimesin pikkuiset myös nyt jo tässä vaiheessa, kun ei mitään estettä ollut mikseivät voisi nimiä jo nyt saada. Yleensä nimeämistä on viivyttänyt jonkin poikasen epäselvä sukupuoli, mikäli suunnitteilla olevat nimet ovat olleet sukupuoliin sidottuja. Nämä on sellaiset nimet, ettei erityisesti haittaa vaikka joku vielä sukupuoltaan päättäisi vaihtaa. Nimiteemaksi poikueelle tuli Star Wars planeetat. Varastossa olisi ollut monta muutakin teemaa, mutta en niitä halunnut näin pieneen poikueeseen tuhlata. Ovatpahan sitten valmiina jos jättikanit innostuvat tekemään isoja poikueita.

u. Dagobah
u. Mustafar
n. Tatooine

Samalla kuvauspöydälle päätyivät myös viime vuoden loppukesän poikaset, jotka alkavat olla jo aikuisia. Valtavan upeita kaneja kaikki kolme!

n. Hollyood Hills "Hilma"
n. Ballerina "Muru"
u. Domino "Domi"

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Siivouspäivä


Tulin juuri hetki sitten ulkoa kanilahommista. Tänään oli kanilan siivous vuorossa ja huomenna siivous jatkunee lampolan puolen häkeissä. Ihanaa kun nyt on taas valoisaa pitempään, eikä kaikkia kunnolla valoa vaativia töitä tarvitse tehdä kolmeen mennessä valmiiksi. Vesiäkään ei ole tarvinnut pahemmin enää sulatella, joten aivan pian pullot saa takaisin häkkeihin. Viikonloppuna kaneilla pullot jo reissun ajan olikin, jotta hoitajan ei tarvinnut vesien kanssa lähteä säätämään. Kuppejen vesitilannetta kun tarvitsee useamman kerran päivässä tarkkailla. Muutamat tietyt tunarit kaatavat kuppinsa jatkuvasti ja varovaisemmillakin saattaa vesi likaantua.

Kuivikkeet loppuivat jo viimeksi siivotessa, eikä uutta ole vielä tullut ostettua. Nykyään kun täytyy pitemmällä käydä ostoksilla tuon lähimmän Agrimarketin lopetettua. Häkeissä on siis nyt vaan heinäsilppua ja uusi siivouskerta tulee heti kun kuivikkeet on hommattu. Kaneilla olen alusta asti käyttänyt purua, mutta hetken aikaa on ollut kokeilussa sen rinnalla myös turve. Purua ja turvetta olen sekoittanut suunnilleen uolet ja puolet. Hyvin on tämä toiminut ja jatkossakin tulee kumpaakin käytettyä. Turpeen imukyky on parempi kuin purun, mutta puru taas on muilta osin parempi. Sekoitettuna ovat siis lähes täydellinen kuvike (täytyy sanoa että hevosilla tykkään myös kovasti samasta). Asuistiloihin en turvetta kuitenkaan suosittele, sillä se sotkee kamalasti. Kun kaneilla kuitenkin on oma tilansa muualla kuin talossa, ei asialla tietenkään ole niin paljon väliä.

Tyttölauman ulko-osastoa
Wendyn poikaset lähtevät luultavasti ensiviikolla liikkelle pesästä. Silmät kaikilla on jo auki, mutta vielä ei ole ollut kiinnostusta tutkimusmatkalle lähteä. Mahdollisesti poikaset ehtivät vielä luntakin ihmetellä, mikäli ulkohäkkiin eksyvät ennen lumien sulamista.

Wendy on ottanut äidin roolin epätavallisen vakavasti tällä kertaa. Se päivystää lähes taukoamatta pesän lähellä ja on hyvin tarkka ettei muut kanit mene liian lähelle. Yleensä tälläistä käytöstä on ollut havaittavissa vain parina ensimmäisenä päivänä synnytyksen jälkeen, mutta Wendy on jatkanut vartiointia jo lähes kaksi viikkoa. Edellisen poikueen kohdalla se ei ollut ollenkaan kiinnostunut vartioimisesta, joten en tiedä mikä mahtaa olla syy mielen muutokseen. Ehkäpä veti herneet nenään, kun ei viimeksi saanut pitää yhtäkään poikasista. Kaikille muille laumaan poikineille kun kesällä jäi yksi poikanen. Nyt Wendy pitää huolen ettei joudu olemaan enää ulkopuolinen.



Poikasten sukupuolia olen edelleen päivittäin katsellut ja kyllä nuo ensimmäiset veikkaukset näyttäisivät aika vahvasti oikein menneen. Eli kaksi poikaa ja yksi tyttö pesässä vaikuttaisi edelleen mönkivän. Tyttö kaiketi jää kotiin, jos siitä vaan mukavan oloinen poikanen kehittyy. Väriltään ei täysin toivomani ole, mutta se ei tärkein seikka toki olekaan. Pojat tulevat myöhemmässä vaiheessa etsimään omia kotejaan muualta, uroksille kun ei tästä poikueesta tarvetta ole. Nytkin on näiden serkkupoika Domi kanilassa lähinnä lemmikin virkaa toimittamassa, kun kaikki naaraat melkein sille sukua ovat.


 

Jättien osastossa odotellaan toivottavasti myös poikasia syntyväksi. Pari viikkoahan astutuksista alkaa jo olla. Eilen huomasin Wilman olevan kiimassa ja sen astutin uudelleen. Se ei siis ensimmäisellä kerralla ollut kantavaksi tullut. Jättiksen uskoisin olevan tiine, rouva nimittäin sai kunnon raivarin kun Sebu saapui paikalle. Yleensä Jättis on hyvin kiltti kaikkia kohtaan. Aadasta en osaa sanoa mitään, sillä se on aika vaikeasti tulkittava kani. Mutta eipä ainakaan antanut Wellun astua, kun niillekin varmuudeksi uusintatreffit järjestin.