tiistai 8. syyskuuta 2015

Nuoret jättikanit

Chica Chubb "Taika"
belgialaisranskalainen puoliluppakorvakaniini



Jolly Cotton "Pihvi"
belgialaisranskalainen puoliluppakorvakaniini


Taika ja Pihvi ovat pitkään olleet pystykorvia, kunnes aivan yllättäen päättivät kumpikin lupauttaa oikeanpuoleisen korvansa. Mahtavatkohan jäädä puolilupiksi, vai vieläkö tulee toiset korvat perässä? Nämä ovat kumpikin kamalan kivoja kaneja. Taikan kanssa on tullut enemmän seurusteltua, kun se virallisesti on se kotiin jäävä lapsi. Pihville on edelleen oma koti hakusessa. Kovin aktiivisesti en ole kotia kuitenkaan etsinyt, sillä poika on hyvin pieni ja hidaskasvuinen. Mieluusti sen kotona kasvatan ensin kunnon kokoiseksi, ennen kuin se lähtee eteenpäin. Pihvillä on myös erikoinen höttöturkki, jonka se on perinyt isältään Wellulta. Wellun turkki oli poikasena aivan samanlainen. Wellun kasvattaja asiasta silloin mainitsikin, että hänen ranskiksillaan kulkee tälläinen outo ominaisuus suvussa. Vielä aikuisenakin Wellun turkki on epätavallisen pehmeä ja takkuuntuva lyhytkarvaisen kanin turkiksi. Muutenkin Pihvi on tullut paljon isäänsä, eikä Wellun tavoin ole niitä penaalin terävimpiä kyniä. Taika taas on perinyt äitinsä älykkyyden ja on fiksun oloinen nuori.

Sebastian "Sebu"
belgianjätti


En varmaan muistanut viimeksi mainita pikkuisen belgiapojan nimeä, vaikka nimen se jo tulopäivänä saikin. Sebastianina tai Sebuna poika siis tunnetaan. Poikaa ei ole kasvattajan toimesta ole juuri käsitelty, joten käsittelyä se hieman jännittää. Kuitenkin kun pojan laskee jonkin tason päälle, se istuu siinä kiltisti ja tykkää jos sitä rapsutetaan. Ulkomuodoltaan Sebu on melko siro verrattuna vaikka Jättikseen, joka oli tullessaan aika muhku. Eiköhän tästä kuitenkin iso poika kasva!

Will Turner "Söpö"
belgialaisranskalainen pystykorvakaniini


Söpö on kotiutunut hyvin takaisin tänne synnyinkotiinsa. Oikeastaan se heti kuljetusboksista ulos päästyään oli kuin kotonaan. Söpö osaa iloita pienistäkin asioista ja tykkää riehua häkissään iloloikkaa heittäen. Vapaana en poikaa ole vielä ulkoiluttanut, mutta en usko asian tuottavan sille ongelmia. Luultavasti pysyy hyvin pihassa ja antaa ottaa kiinni mukisematta. Rapsutuksia Söpö rakastaa kovasti ja jaksaisi olla rapsuteltavana vaikka kuinka kauan. Nuoresta iästä huolimatta Söpö on jo melko urosmainen käytökseltään. Aluksi mietin että olisi voinut koittaa näitä nuoria uroksia yhdistellä porukaksi, mutta ei taida onnistua. Pihvi asuu toki edelleen yhdessä Rollen kanssa, mutta kaksi muuta poikaa saavat asustella yksinään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)