keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Asiaa kesäkaneista


Termi kesäkani aiheuttaa aina välillä hämmennystä keskustelupalstoilla, sillä sen monesti oletetaan olevan sama asia kuin kesäkissa. Eli otetaan kesäksi eläin ja syksyllä heitetään se tienvarteen samalla kun kaasutellaan kesämökiltä takaisin kaupunkikämppään. Kesäkani ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin kesäkissa, vaan on ennemmänkin verrattavissa kesähevoseen. Ideana on siis vuokrata/lainata kani kesän ajaksi itselleen ja syksyllä palauttaa se takaisin varsinaiselle omistajalleen. Mahdollisesti saman kanin voi saada seuraavanakin kesänä itselleen.

Itse annoin tänä vuonna kesäkaneja ensimmäistä kertaa ja niitä meni kolmeen paikkaan, kaksi jokaiseen. Kysyntää olisi ollut enemmänkin, mutta sopivat kanit pääsivät ikävästi loppumaan kesken. Ei siis olisi ollenkaan paha juttu, jos useammat ihmiset innostuisivat kesäkaneja tarjoamaan!

Monella herää varmasti kysymys, miten omia kanejaan raaskii tai uskaltaa vieraalle ihmiselle antaa. Rakkaita lemmikkikanejaan kukaan tuskin antaakaan, vaan kesäkanit ovat yleensä poikasia. Tämän takia ihan kuka vaan kanin omistaja tuskin pystyykään kesäkaneja tarjoamaan. Kyseessä ovat yleensä kasvattajat tai ihmiset joilla muuten se vähintään yksi poikue sattuu olemaan. Toivottavasti kukaan ei nyt asiaa ymmärrä niin, että poikanen olisi jotenkin vähempiarvoinen, sillä näin ei tietenkään ole. Mutta kyllä sitä mieluummin antaa lainaan kanin jonka on tuntenut kahdeksanviikkoa, kuin kanin jonka on omistanut useamman vuoden. Kesäkanit ovat usein niitä samoja poikasia, joille on muutenkin tarkoitus uusi koti etsiä. Kesäkodista palattuaan kanille voidaan etsiä lopullinen pysyvä koti tai se voi jäädä kasvattajalleen.

Itse olen kaikki kanit ihan ilmaiseksi kesälainaan antanut, vaikka kummasti ihmiset olisivat niistä olleet valmiita maksamaankin. Yleisellä tasolla taitaa olla tapana pyytää kaneista maksua, joka monesti näyttää olevan sama kuin kanin ostohinta. Toisaalta kyllä ymmärrän tämänkin, mutta mielestäni ei kuitenkaan ole oikein vaatia kanista koko sen hintaa vain muutaman kuukauden lainasta. Etenkään jos kanin palautuksen jälkeen kasvattaja aikoo sen myydä vielä eteenpäin. Jonkinlainen panttimaksu voisi olla parempi idea ja sellaisen saatan itsekin ottaa käyttöön tulevaisuudessa. Kanista maksettaisiin siis jokin summa, jonka saisi kuitenkin takaisin kun kanin palauttaa.

Jo ennen kanien muuttoa kesäkotiinsa on hyvä sopia miten menetellään jos kanille sattuu jotakin laina-aikana. Omien kanieni kohdallahan kävi juuri niin, että yksi kaneista kuoli kesäpaikassa. Itse en tästä mitään korvausta vaatinut. Periaatteena on, että jos kani hyvästä hoidosta huolimatta kuolee, niin ei voi mitään. Eri asia sitten jos kuolema johtuu selkeästi hoidon laiminlyönnistä. Kannattaa myös miettiä kuka kustantaa jos kani vaatii eläinlääkärihoitoa. Kolmas tärkeä etukäteen sovittava asia on se, onko kanilla ostomahdollisuus. Välillä kun käy niinkin ettei kania halutakaan palauttaa syksyn tullen.

Kenelle kesäkanit sitten sopivat? Paljon on olemassa ihmisiä, jotka muuten kaneista tykkäisivät, mutta eivät niitä ympärivuotisesti voi pitää. Kani pärjää kesällä mainiosti ulkona, jolloin se sopii allergiaperheeseenkin. Talveksi kanille ei välttämättä ole paikkaa, sillä kaikki ei kaneja sisälle halua, eikä kaikilta löydy pihasta sopivaa ulkorakennustakaan. Eräs perhe jonne meiltä kaneja meni asuu Suomessa vain kesäisin ja muuten ulkomailla. Tällöinkin kanin pitäminen vakituisena lemmikkinä olisi hankalaa. Kesäkanit ovat myös hyvä tapa tutustua kaneihin ja siihen onko valmiuksia pitää niitä vakituisesti. Kuinka paljon vähemmän kodinvaihtajia ja citykaneja olisi, jos kanista haaveilevat saisivat ensin joksikin aikaa kanin koeajalle ja selviäisi jaksaako kania varmasti hoitaa.

Kanille ei tietenkään ole hyväksi jatkuvasti vaihdella asuinpaikkaa ja siksi kesäkanijakson olisi hyvä kestää koko kesän yli. Oma vähimmäisaikani on kuukausi, jota lyhemmäksi aikaa kania ei ole mahdollista saada. Tämäkin on melko lyhyt aika kanille, mutta kun kesäkaneiksi valitsee reippaita ja sopeutuvaisia kaneja, ongelmia tuskin syntyy.

2 kommenttia:

  1. Tosi hyvin kirjoitettu postaus! Valaisee varmasti monia ihmisiä. :)

    VastaaPoista
  2. Tosi hyvin kirjoitettu postaus! Valaisee varmasti monia ihmisiä. :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)