tiistai 4. elokuuta 2015

Surun- ja ilonaiheita


Heti alkuun ikävät uutiset. Perjantaina Aadalle syntyi kymmenen kauan odotettua ranskanluppa lapsosta. Valitettavasti Aada ei kuitenkaan ollut oikein ymmärtänyt pesän rakennuksen päälle ja oli synnyttänyt poikaset keskelle häkkiä, taivasalle. Normaalistihan jätit asuvat lampolassa, mutta vaihtoivat pikkutyttöjen kanssa jokin aika sitten häkkejä, jotta pääsevät välillä ulkoilemaankin.
Löytöhetkellä (kuva) poikaset olivat kyllä hyvissä voimissa ja niitä oli selvästi imetetty, mutta pesä tosiaan oli aika kehno. Karvaa oli vähän, eikä poikasia oltu peitelty mitenkään. Jos olisi alkanut sataa, niin siinäpähän olisivat sitten pulikoineet.

Keräsin poikaset ja pesämateriaalin vatiin ja siirsin vatia noin. metrin verran suojaisampaan paikkaan. Toiveena tietenkin oli, että Aada olisi poikasia alkanut siirrosta huolimatta hoitaa. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ilmeisesti käynyt, sillä maanatai aamuna kaikki poikaset olivat menehtyneet. Edellisenä iltana eivät näyttäneet mitenkään erityisen laihoilta (vaikka eivät kyllä ihan niin pulleiltakaan kuin poikaset yleensä) ja kaksi päivää tosiaan elivät. Mutta todennäköisesti syy kuolemaan kuitenkin oli maidon puute.

Astutan Aadan nyt vielä uudemman kerran ja toiveena on että tämä epäonnistunut poikue menee ensikertalaisen piikkiin. Tokihan tuollainen poikasten siirto voi järkyttää ihan hyvääkin emää, mutta pesässäkään ei pahemmin kehuttavaa ollut. Jos seuraavallakin kerralla jotain moitittavaa ilmenee, niin sitten ei tietenkään Aadaa tai sen jälkeläisiä (jos jotain eloon jää) tulla tietenkään enää kasvatukseen käyttämään. Muuten olisin luultavasti jo tähän yhteen kertaan jättänyt, mutta sen verran kiinnostavan värisiä (vajaita japseja) poikasia pesässä oli, että sellainen olisi ihan mukava saada.


Jättiksen poikaset lähtivät jo reilu viikko sitten uusiin koteihin. Pari tosin vain kesäkotiin. Kotona asuu kuitenkin vielä Taika, sekä sen kaksi veljeä. Velipojat nimesin hyvin ilkeillä ja söpöille poikasille sopimattomilla nimillä. Pienempi on Pihvi ja isompi Paisti. Poikia tosin ei ole tarkoitus kotiin jättää, joten eivät joudu ikuisesti nimistään kärsimään. Eipä valkoiset punasilmäiset kyllä tunnu ketään kiinnostavankaan, joten ei sitä tiedä miten kauan kotona ovat. Rollen häkkiin olen kaksikon asuttanut ja Rolle on kovasti mielissään kavereista.

Sitten vielä Nessun lapset, sekä niiden nimet. Näistä kaksi jää kotiin ja kahdelle muullekin taitaa jo kodit olla tiedossa.

n. Ballerina
u. Domino
n. Digestive
n. Doris

6 kommenttia:

  1. Suloiset nimet <3 Noihin keksi-nimiin liittyen olisi kivat myös karkkinimet esim: Omar, Dumle, Mars, Japp ja Geisha yms :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa kirjoittelinkin tuossa vähän aikaa sitten muistiin patukkamerkkejä, jotka joskus päätyvät jonkun poikueen nimiksi. :)

      Poista
  2. Voi harmi naperoita. Nämä on näitä kasvatuksen ikäviä puolia. Mulla oli yksi kääpiöluppa, joka ei kertakaikkiaan osannut tehdä pesää, vaikka se kuinka yritti. Oli erittäin huolehtiva emo ja rakensi pesää hirveällä vaivalla, mutta se ei vain koskaan onnistunut. Ei ole ollut yhtäkään toista tällaista, joka ei vain yksinkertaisesti OSAA tehdä pesää. Onneksi ei tämä taidottomuus jatkunut jälkipolville.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikille ei vaan ole pesänteko taitoa suotu. Jännä tapaus on myös tuo meidän Tilda, joka valeraskaillessaan tekee vaikka kuinka hienoja pesiä, mutta sitten kun oli tosi kyseessä, pesän teosta ei tullut yhtään mitään. :)

      Poista
  3. ihnat nämä poikaset varsinkin Domino. harmiettä nyt neiti ei oikein pesän rakennusta osannut
    anniinakiikala.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Domi on omakin lempparini ja toki niin hieno että jää kotiin. :)

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)