torstai 9. heinäkuuta 2015

Sinisilmät



Pari viikkoa sitten Kaapo saavutti neljän kuukauden iän ja kuten kuvista näkeekin, poika vaan komistuu päivä päivältä. Hienon ulkonäön lisäksi Kaapo on myös mahtava luonteeltaan. Täytyykin nyt viikonloppuna kokeilla tykkäisikö poitsu hyppiä esteitä. Estepupua kun ei kaniporukasta enää löydy. Nuppu lopetti esteiden hyppelyn jo vuosi sitten ensimmäisten poikastensa jälkeen, kun ei asia enää rouvaa tippaakaan kiinnostanut. Nupun seuraajaksi koulutin Bumban, mutta senkin kanssa jäi treenit talvella tekemättä, eikä Bumba enää osaa edes kulkea valjaissa.

Vaikka Kaapo ainakin ulkoisesti on jo ihan sukukypsä, se elelee edelleen hyvässä sovussa Niilon kanssa ja pojat ovat ihan parhaat kaverit. Niilo on Kaapon tavoin sopuisa luonteeltaan, joten voi olla että tulevat vielä pitkään toimeen keskenään.



Näissä kuvissa esiintyy toinen erittäin upea kani, Wendy. Wendyhän on Kaapon siskopuoli, sillä Julius on kummankin isä. Kamalaa kyllä ajatella että Juliuksella on näinkin vanha lapsi, lapsenlapsista puhumattakaan. Vastahan Julius oli itsekin pikkupoika.

Toisin kun suurin osa muista lauman kaneista, Wendy sai jo ajat sitten karvan vaihdon suoritettua ja onkin melko pörröinen tapaus tällä hetkellä. Wendy on siitä hyvin ihanteellinen pörröpallo, että se ymmärtää pitää turkistaan huolta. Tyttöä ei esimerkiksi koskaan näe sateella ulkosalla, vaan se pysyttelee sisällä kuivassa. Siksi turkki pysyykin hyvänä ja takuttomana. Tukkapupuista ollaan montaa mieltä, mutta omaa silmää Wendy miellyttää täydellisesti.

1 kommentti:

  1. Tosi nättejä pupusia! Sulta niitä löytyykin näemmä paljon, voi jos itselläkin ois tilaa ja muiden perheenjäsenten suostumus niin hankkisin itsekin useamman kanin :-D On ne vaan ihania :>

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita. :)